28.05.2006 Alastaro, toinen lähtö

Sunnuntaina ei ole enää satanut lainkaan ja kilpailuun mennessä rata on vihdoin kuiva. Tosin lämmittelykierrosten aikana havaitsen kypäräni visiirissä jälleen tutun ilmiön: vesipisaroita. Ei ole todellista! Otan neljännestä ruudusta hyvän startin ja nousen ensimmäisessä mutkassa Koiviston ohi. Yritän kakkosmutkassa tallikaverini ohitusta, mutta Fred lyö luukun kiinni. Sama toistuu viidennessä mutkassa. Seitsemännessä kaarteessa jarrutan itseni Fredin sisäpuolelle ja suoritan ohituksen. Olen nyt toisena, Taimi johtaa. Ja vettä sataa…

On ajettava kieli keskellä suuta, rata on liukas. Onneksi veden ripottelu loppuu kolmannella kierroksella ja rata kuivuu nopeasti. Huomaan kuitenkin, etten pysty vastaamaan Taimen vauhtiin: hän ajaa lähes sekunnin nopeampia kierroksia. Autoni perä ei pysy kurissa ja luistelen mutkissa miten sattuu. Kuudennella kierroksella osoittautuu, että Taimen hurja vauhti on ollut melkoista uhkapeliä: mies pyörähtää Las Palmas –neulansilmässä. Minä kiitän ja kumarran. Johdossa ollaan.

Ongelmia on kuitenkin tiedossa. Peileissä näkyy sininen auto, jatkuvasti suurempana ja suurempana. Kimmo Joutvuo. Miten ihmeessä hän on jo tuossa? Hänhän starttasi kilpailuun vasta seitsemännestä ruudusta. Mitä Koivistolle ja Fredille on tapahtunut?

Pystyn pidättelemään Joutvuota vain reilun kierroksen ajan: hän tulee huomattavasti paremmalla vauhdilla ja pääsee ohitseni Lemminkäisen mutkassa. En ole tilanteeseen lainkaan tyytyväinen – kyllä tällä autolla pitäisi päästä huomattavasti kovempaa. Mutta kun ei pääse! Yritän pysyä Kimmon kyydissä, mutta perä luistaa lähes joka mutkassa ja ero repsahtaa pariin sekuntiin. Viimeisillä kierroksilla saan puristettua muutamalla kymmenyksellä kiinni, mutta ruutulipun heilahdettua on pakko myöntää, että vauhti ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tämän parempaan. Olen pettynyt. Pystyin parantamaan eilistä sijoitustani, mutta tämä oli yhtä kaikki hävitty kakkossija.

Koivisto sijoittuu kolmanneksi ja kertoo Joutvuon painaneen hänet ensimmäisellä kierroksella hiekoille. Hän oli noussut raivokkaalla ajolla viimeiseltä sijalta kolmanneksi. Rakastettu tallipäällikkö ja todellinen Ratakierroksen Kuraattori, Marko Koiranen, käy kilpailun jälkeen kuumana. Hän kättelee kakkossijasta, mutta toteaa samalla, että eipä tuossa ajossa ollut kyllä mitään hyvää. Tällaisella autolla kilpailut pitäisi voittaa ylivoimaisesti eikä jäädä yli sekunnilla kisan parhaasta kierrosajasta! Mitä tuohonkaan voi nyt sanoa…

Mekaanikkoni Tommi Heikkilä on hiukan analyyttisempi ja huomaa, että takasiipeni on täysin öljyn peitossa. Minulla on ollut kilpailun aikana pieni öljyvuoto ja mikäli öljyä on yhtään päässyt takarenkailleni, niin se kieltämättä selittäisi perän liukkauden. Lähden kaikesta huolimatta Alastarolta kotimatkalle hiukan kallella kypärin. Botniaringin tuplavoiton jälkeen tämä kilpailuviikonloppu tarjosi paluun arkeen. Sarjapisteiden valossa tilanne näyttää edelleen hyvältä (itse asiassa lisäsinkin johtoani), mutta suoritukseni radalla eivät tyydyttäneet. Ei jäänyt sellaista oloa, että olisin tehnyt parhaani. Ajoin molempina päivinä liian pehmeästi, varsinkaan Joutvuota ei olisi missään nimessä saanut päästää niin helposti ohi. Sainpahan tästä paljon mietittävää ja pyrinkin nyt siihen, että seuraavissa koitoksissa radalla nähtäisiin entistä aggressiivisempi Anssi.