Viimeisen sivun luettuani laitoin kirjan kiinni ja ajattelin, että tuollaisesta ihmisestä tulisi erinomainen presidentti.

Tuli kylmä ja luminen talvi. Jääkautta seurasi kevät, ja lopulta kesä. Pekka Haavisto ilmoittautui ehdolle presidentinvaaleihin. Pian tämän jälkeen puhelimeni soi. Soittaja oli Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi, joka kysyi kiinnostaisiko minua liittyä Pekkaa tukevaan kansalaisvaltuuskuntaan. Vastasin olleeni hiukan loukkaantunut siitä, että minua kysyttiin mukaan vasta nyt.

Tuossa vaiheessa kovinkaan moni ei uskonut Haaviston mahdollisuuksiin, ajatukselle lähinnä naurettiin. Julkista esiintulemistani kritisoitiin: miksi pilasin turhaan maineeni kannattamalla täysin mahdotonta asiaa. Nämä arvostelijat unohtivat kaksi seikkaa: ensinnäkin tietysti sen, ettei minulla ollut kovin kummoista mainetta ennenkään. Toinen juttu oli se, että ihmeitä ei kovin usein tapahdu, mutta sellaisia voidaan kyllä tehdä.

Ehdokas ja kannattaja tapaavat eduskunnassa 20.9.2011 (Kuva: Jari Hanska)

Tapasin Pekan ensimmäisen kerran syyskuussa eduskuntatalossa järjestetyssä kansalaisvaltuuskunnan tapaamisessa. Parituntisen tilaisuuden aikana tapahtui jotain: minä innostuin. Olin tuohon asti ajatellut vain antavani kampanjan käyttöön nimeni ja kasvoni, ehkä kirjoittavani pari blogikirjoitusta. Riikka kuitenkin innosti valtuuskunnan jäseniä miettimään, mitä kukin voisi oikeasti tehdä kampanjan eteen. Oli selvää, että tässä tapauksessa pelkkä nenänkaivaminen ei riittänyt. Minä uskoin hankkeeseen, mutta uskon pitää muuttua teoiksi ennen kuin vuoret alkavat siirtyä.

Päätin aluksi yrittää mobilisoida oman alani Pekan taakse. Kirjoitin julkilausuman, johon aloin kerätä allekirjoituksia musiikkiväen piiristä. Sain kasaan n. 150 nimeä, sitten teksti julkaistiin kenen tahansa allekirjoitettavaksi. Tällä hetkellä sen perässä on yli 11 000 nimeä.

Samaan aikaan aloin puuhailla tukikonserttia kampanjan hyväksi. Minulla oli ajatus konsertista, jossa tunnetut artistit esittäisivät Pekan suosikkikappaleita. Sain järjestelyihin avukseni mahtavaa työtä tehneet Leena Rantasen ja Arto Pajukallion, joulukuussa Tavastialla toteuttamamme konsertti ylitti kaikki odotukset. Tupa oli täynnä ja yhteisellä asialla olemisen tunne täytti tilan, köyhälle kampanjalle kerättiin kelpo summa rahaakin. En ollut aikaisemmin kokenut missään yhtä voimakasta latausta, se nosti jalat moneksi päiväksi ilmaan. Pekan prosentit gallupeissa olivat vielä tuossa vaiheessa vaatimattomat, hänen mahdollisuuksiaan päästä toiselle kierrokselle ei yleisesti pidetty realistisina. Kaikille Tavastialla olleille oli kuitenkin selvää, että jos konsertissa vallinnut henki siirtyisi ihmisten mukana myös Tavastian seinien ulkopuolelle, niin asioita alkaisi tapahtua. Lumipallo oli lähtenyt liikkeelle.

Tavastian konsertin järjestäminen oli mielenkiintoinen savotta: buukkasin ison joukon artisteja, kasasin taustabändin, sovitin biisejä, kirjoitin sointulappuja, treenasin biisejä bändin ja artistien kanssa, sovittelin yhteen kiireisten ihmisten aikatauluja ja yritin yleisellä tasolla pitää lankoja näpeissä yli kahdenkymmenen muusikon nykiessä niitä omiin suuntiinsa. Tavastian säätö oli kuitenkin vasta pientä sormiharjoittelua verrattuna siihen mitä odotti tammikuun lopussa.

Pertti Jarla luovuttamassa Anssi Kela -aiheista Fingerpori-originaalia Tavastialla 22.1.2012 (Kuva: Mari Lehmonen)

Vastoin politiikan toimittajien käsikirjoituksia Pekka Haavisto nimittäin meni toiselle kierrokselle. Vaalivalvojaiset pidettiin Tavastialla, olin jälleen vastuussa illan musiikillisesta ohjelmasta. Tulosten selvittyä takahuoneessa alettiin kuumeisesti suunnitella suuria. Istuin alas Olavi Uusivirran, Paula Vesalan ja Mare Nordenstrengin kanssa. Totesimme, että Tavastia ei enää riitä, nyt pitää alkaa ampua isommilla tykeillä. Vähintään jäähalli! Aikaa yksi viikko. Olavi mietiskeli, että olisikohan Ultra Bra mahdollista saada mukaan, hän lupasi soittaa Vuokko Hovatalle. Minä puolestani laitoin tekstiviestin tulevan kirjani kustannustoimittajalle: pyysin deadlinen siirtämistä, koska seuraavaan pariin viikkoon en todennäköisesti ehtisi kirjoittaa sanaakaan.

Seuraavana päivänä pidettiin palaveri. Paikalla olivat minun, Maren ja Olavin lisäksi myös Fullsteam Agencyn Juha Kyyrö ja Heidi Aho. Fullsteam oli päättänyt antaa panoksensa kampanjaan ja toimia kakkoskierroksen konsertin järjestävänä osapuolena. Olavilla oli hyviä uutisia: Ultra Bra oli mukana, he olivat lupautuneet esittämään kaksi biisiä.

Vaihtoehtoisia keikkapaikkoja oli kolme: yökerho Circus, vanha jäähalli ja Hartwall Areena. Kampanjatoimisto liputti voimakkaasti 2 000 henkeä vetävän Circuksen puolesta: jos isoon halliin ei tulisikaan ihmisiä, niin se näyttäisi todella pahalta – ja myös tuntuisi siltä kampanjabudjetissa. Kyyrö teki nopeita laskelmia: Hartwall Areena vaikutti liian kalliilta, mutta jos ottaisimme jäähallin ja myisimme sinne 3 000 lippua, niin olisimme omillamme. Hän konsultoi suomalaisten rock-promoottorien grand old mania, Juhani Merimaata, ja luki tälle alustavan artistilistamme. Merimaa uskoi, että kaavailemallamme kattauksella myisimme 5 000 lippua. Pitkän suostuttelun jälkeen kampanjatoimistossa näytettiin jäähallille vihreää valoa.

Olavi soitti Ultra Bran leiriin ja tiedusteli olisiko heidän mahdollista soittaa puoli tuntia? Silloin kyseessä olisi jo keikka, ei pelkkä esiintyminen. Saimme vastauksen, että puoli tuntia onnistuu. Päätimme tiedotusstrategian: laskisimme aluksi liikkeelle huhun Ultra Bran paluukeikasta. Seuraavana aamuna julkistettaisiin pelkkä Ultra Bra ja laitettaisiin liput myyntiin. Loput esiintyjät tiedotettaisiin pari päivää myöhemmin, saataisiin niistä vielä vauhtia lipunmyyntin.

Kotiuduttuani palaverista kirjoitin Facebookiin: Eräs aika iso suomalainen bändi tekee viikon päästä comebackin. En vielä paljasta bändin nimeä, mutta sen ensimmäiset kirjaimet ovat U ja B. Sitten vain seurasin kuinka viestini alkoi elää: yksi toisensa jälkeen kaverini ryhtyivät jakamaan sitä eteenpäin. Puolen tunnin kuluttua näin kirjoittamani huhun uutisena Hesarin sivuilla, sitten iltapäivälehtien saiteilla.

Tässä vaiheessa tajusin, että homma oli lähdössä lapasesta oikein kunnolla.

Tiistaiaamuna heräsin kuudelta, istuin koneen ääreen ja aloin hakata sähköposteja maailmalle. Pian niitä alkoikin tulla myös minun suuntaani murhaavalla tahdilla, en ollut koskaan joutunut samanlaisen meilivyörytyksen kohteeksi. Kymmenien erilaisten käytännön asioiden säätöä Fullsteamin porukoiden kanssa, artistien buukkausta ja ohjelmiston miettimistä, aikataulutusta, taustabändin kasaamista, tekniikan pohtimista äänimiesten kanssa… Produktio oli lukemattomien liikkuvien osien koneisto.

Onneksi artistien kiinnittäminen kävi kuin tanssi, juuri kukaan ei kieltäytynyt. Mukaan tuli sellaisiakin nimiä, jotka ovat aikaisemmin aina kieltäytyneet esiintymästä poliittisissa tilaisuuksissa. Koskaan aikaisemmin ei vain ole ollut näin hyvää ehdokasta, ei tässä ole mitään epäselvää, eräs aikaisemmin sitoutumaton artisti kommentoi lähtemistään mukaan. Lopulta meillä oli yli kolmekymmentä esiintyjää.

Liput tulivat myyntiin klo 12. Viisi minuuttia myöhemmin Kyyröltä tuli viesti: tuhat lippua mennyt, Tiketin sivut jumissa. Tässä vaiheessa aloin manailla sitä, ettei meillä ollut rohkeutta buukata Hartwall Areenaa. Kahden aikaan liput oli myyty kokonaan loppuun. Ultra Bra ilmoitti pystyvänsä soittamaan kymmenen biisiä.

Lopetin työpäivän yhden aikaan yöllä, olin välillä noussut vain syömään pakastepizzan. Puhelin piti päivän aikana ladata kahteen kertaan. Keskiviikko oli suunnilleen samanlainen. Perjantaina sairastuin, minulle nousi kuumetta. Lauantainakin vointi oli vielä huono, olin poissa pelistä. Olin budjetoinut käyttäväni nämä päivät biisien harjoitteluun, mutta nyt otinkin lukua sängyn pohjalla. Onneksi kuume laski sunnuntaina.

Kampanjapäällikkö Riikka Kämpin kanssa jäähallissa 30.1.2012 (Kuva: Jussi Lähde)

Sitten olikin jo suuren päivän vuoro. Konsertti oli suurta kansanjuhlaa alusta loppuun, Ultra Brakin esitti lopulta 15 kappaletta. Olin kieltämättä liikuttuneessa tilassa, kun seisoin muiden artistien kanssa lavalla puhetta pitävän Pekka Haaviston takana katsomassa miten loppuunmyyty jäähalli myrskysi. Meidän artistien mukanaoloa kampanjassa oli pitkin matkaa vähätelty ja kritisoitu. Oli arveltu, ettei meistä ollut Haavistolle mitään hyötyä, pikemminkin haittaa. Nyt me kuitenkin olimme tehneet jotain tällaista. Me teimme tämän omasta aloitteestamme – konsertti ei ollut kampanja- tai puoluetoimiston masinoima juttu. Se syntyi musiikkiväen voimin, sen innolla ja heittäytymisellä. Katselin Pekan sanoille hurraavia väkimassoja ja mietin, että tässä on nyt tehty jotain oikein. Jotain tärkeää. Jotain hyvää.

Pekan puheen jälkeen kävin sanomassa hänelle pauhaavaa väkijoukkoa osoittaen: tämä saattaa poikia jotain. Tavastian tunne oli kasvanut nyt jäähallin mittoihin. Minkä kokoiseksi se ehtisi vielä pullistua ennen vaalipäivää?  Takahuoneessa kysyin mm. Ahtisaaren ja Niinistön kampanjoissa mukana olleelta Jussi Lähteeltä oliko tämä ikinä nähnyt mitään vastaavaa. En koskaan, Jussi totesi vakavana.

Pari tyyppiä katsomossa (Kuva: Tommy Lindgren)

Kun kansa valui myöhemmin jäähallista pakkaseen, Kyyrö kertoi minulle, Olaville ja Marelle, että tämä vasta viikko sitten ideoimamme tapahtuma oli tuottanut Haaviston kampanjalle 85 000 euroa. En ole erityisen suuri ryhmähalien ystävä, mutta tuossa tilanteessa sellainen oli ihan paikallaan.

Olen ollut kampanjan aikana esiintymässä monissa eri tilaisuuksissa. Jäähallin massojen lisäksi olen laulanut myös kymmenelle ihmiselle räntäsateisella torilla. Erilaisia konsertteja ja tilaisuuksia on järjestetty vapaaehtoisvoimin ympäri maata. On ollut sydäntä lämmittävää nähdä minkälaisen tekemisen meiningin kampanja on sytyttänyt ihmisiin ympäri Suomea, miten paljon iloa se on tuottanut. On syntynyt liike, jollaista en itse ole aikaisemmin kokenut. Mikko Kuustonen vertasi nasevasti: kesä 1969 tunnetaan rakkauden kesänä, talvi 2012 tullaan puolestaan muistamaan rakkauden talvena.

Eilen kävin esiintymässä Kotkan Kairossa järjestetyssä loppuunmyydyssä kampanjatilaisuudessa. Oman vuoroni jälkeen seisoin kitara kourassa yleisön joukossa ja kuuntelin Pekan puhetta. Paljonpuhuttua Haavisto-ilmiötä ei voi ymmärtää, ellei ole kuullut Pekkaa juuri tällaisessa tilaisuudessa, kokenut sen tunnelmaa. Television vaalitenttien kaavoihin kangistuneet toimittajat keskittyvät liikaa abstrakteihin teemoihin, jotka ovat liian isoja koskettaakseen yksittäistä ihmistä. Pekan ympärille syntyneessä kansanliikkeessä ei ole kysymys eurokriisin hoidosta tai Natosta. Siinä on kysymys siitä, että on suuri joukko kansalaisia, jotka haluavat sellaisen Suomen, jossa kaikkia kohdellaan tasavertaisina ihmisinä. Nyt olemme maa, jossa on liikaa kiusaamista, kampittamista, kaunaa, pikkusieluisuutta, syrjintää, katkeruutta, pahan puhumista, itsekkyyttä, epäluuloa, kyynisyyttä. Pekka Haavisto edustaa muutosta tapaamme suhtautua toisiimme. Hän on esimerkki ihmisestä, joka haluaa keskustella myös kanssaan täysin eri mieltä olevien kanssa, murtautua ulos kuppikunnista. Haavisto-ilmiö on sitä, että yritämme alkaa suhtautua toisiimme avoimemmin, ystävällisemmin, kohteliaammin, kannustavammin, avuliaammin, pitkämielisemmin, huumorintajuisemmin, kunnioittavammin.

Kyse ei ole siitä, että meidän täytyisi muuttaa mielipiteemme ja ajatuksemme täysin toisenlaisiksi. Meidän täytyy kuitenkin hiukan säätää toimintatapojamme, sitä miten kohtelemme muita.

Fiilis on läsnä vaalivalvojaisissa (Kuva: Mari Lehmonen)

Maailmassa on edelleen oltava tilaa myös puhtaalle idealismille. Vaikka kuinka tuntuisikin kornilta vaatia vaikkapa rauhaa maailmaan, niin se on kuitenkin välttämätöntä – meidän on tavoiteltava mahdotonta. Jos nostamme kädet pystyyn ja antaudumme realismin edessä, niin emme koskaan kehity. Idealistit vievät maailmaa eteenpäin, realistit puolestaan toimivat jarrumiehinä. Molempia tarvitaan.

Minä olen valtavan ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana Pekka Haaviston kampanjassa, tämä on ollut elämäni kohokohtia. En vielä tätä kirjoittaessa tiedä millainen vaalin lopputulos tulee olemaan, voitto vaiko tappio. Tämän kampanjan synnyttämää liikettä ei kuitenkaan missään tapauksessa saa päästää kuolemaan, kävi miten kävi. Tällä maalla olisi vielä paljon käyttöä satojen tuhansien ihmisten innolle.

Olen varma siitä, että Pekan idealismin ansiosta Suomi on kampanjan aikana liikahtanut taas piirun verran eteenpäin. Ihmiset ovat joutuneet puntaroimaan asenteitaan, eikä sellaisesta voi koskaan olla mitään haittaa. Uskon Suomen olevan nyt hiukan parempi paikka kuin vielä vuosi sitten samaan aikaan.

Huomenna menen ja piirrän ympyrän sisään kakkosen.

Kakkonen on ykkönen (Kuva: Mirkku Merimaa)

Klikkaa strippi suuremmaksi

Tähän mennessä urani ehdottomia kohokohtia on ollut Antti Rela -hahmon pari esiintymistä Aku Ankassa. Tämä saattaa olla vielä kovempi saavutus. Olen suuri Fingerporin ystävä, kaikki albumit löytyvät hyllystä. Ensimmäisessä on jopa Jarlan omistuskirjoitus, jonka jonotin häneltä kirjamessuilla. Vuoroni tullessa Pertti kysyi minkä hahmon haluaisin hänen piirtävän omistuksen yhteyteen. Pyysin Hitleriä.

Tänään klo 20 saan mieluisan vieraan, kun Pekka Haavisto saapuu keskustelemaan kanssani. Turinointimme nähdään suorana striimauksena tällä paikalla. Koska katselijoita tulee luultavasti/toivottavasti olemaan melkoisesti, niin pitääksemme tämän saitin pystyssä täältä tullaan lähetyksen ajaksi karsimaan pois kaikki muu. Joten tänään klo 19.30 eteenpäin tämä sivusto tulee olemaan muilta osin suljettu, vain keskustelumme katseleminen onnistuu.

Tämän sivun lisäksi lähetystä voi seurata myös näissä osoitteissa:

www.facebook.com/haavisto2012

www.ustream.tv/channel/haavisto

Voit lähettää Pekalle ennakkoon kysymyksiä kommentoimalla joko tätä tai edellistä postaustani. Jos haluat osallistua keskusteluun suoran lähetyksen aikana, niin se onnistuu yllä olevan Facebook-linkin kautta: esitä kysymyksesi/kommenttisi Pekan fb-sivulla pyörivän keskustelumme alle.

Ohjelma jää katsottavaksi myös suoran lähetyksen jälkeen.

Click here to view the embedded video.

Pekka Haavisto saapuu vieraakseni ensi tiistaina, 17. tammikuuta. Toteutamme yhdessä suoran nettilähetyksen, joka alkaa tällä paikalla klo 20.00.

Pekka vastailee tuolloin teidän kysymyksiinne, joita voitte esittää tämän postauksen kommentteihin. Myös lähetyksen aikana voi kommentoida, kysymyksiä poimitaan vastattaviksi myös suoraan lennosta.

Millä tavoin olet vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa? (esim. keikat, blogi)

Olen mielelläni vuorovaikutuksessa kuulijoitteni kanssa, nettisivustoni (ja nykyisin myös Facebook) on minulle luontevin tapaa ylläpitää kontaktia. Minusta on hauskaa vastailla erilaisiin kysymyksiin ja välillä väitelläkin yleisön kanssa. En ole koskaan sensuroinut saitillani esitettyjä mielipiteitä, olen välillä jopa kannustanut kritiikin esittämiseen.

Olen keikoillakin pyrkinyt olemaan yleisön jututettavissa, mutta kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset ovat minulle hiukan haastavampia. Käyn hyvin harvoin fanieni kanssa keikkojeni jälkeen varsinaisia keskusteluja, yleensä raapustelen nimmareita ja poseeraan kuvissa, siinä se. Olen tuollaisissa tilanteissa hiukan liian ujo ja varautunut pystyäkseni generoimaan luontevaa rupattelua. Netissä kirjoitellessa tätä ongelmaa ei ole, joten itselleni se on siksi toimivampi kommunikaation väline.

Onko vuorovaikutus yleisösi kanssa muuttunut artistivuosiesi aikana? Miten?

Sinänsä se ei varmaankaan ole muuttunut, volyymi on vain kasvanut. Olen ollut netissä aktiivinen puuhastelija hamasta alusta lähtien, mutta nykyisin sosiaalinen media tietysti siirtää kommunikoinnin ja virtuaalisen läsnäolon mahdollisuudet aivan uudelle tasolle. Olen aina ollut innokas hakemaan uusia muotoja artistina olemiseen ja olenkin ylpeä siitä, että toisinaan minua on tituleerattu edelläkävijäksikin netin mahdollisuuksien hyödyntämisen suhteen.

Minkälainen palaute yleisöltä on vaikuttanut ja muokannut eniten sitä, mitä on Anssi Kela?

Oikeastaan ainoa alue, jossa annan yleisön palautteen suoraan vaikuttaa tekemisiini, on keikkailu. Pyydän yleisöä usein valitsemaan keikalla kuultavia biisejä. Kappaleiden vastaanotto livetilanteessa myös määrittelee keikkojen sisältöä. Esim. parhaillaan meneillään olevan kiertueen alkupuolella huomasimme, että Kissanpäivät-kappale ei selvästikään kiinnostanut kuulijoita, joten pudotimme sen pois setistä.

En kuitenkaan anna yleisön mielipiteen vaikuttaa siihen millaisia lauluja ja levyjä teen, millaisia mielipiteitä esitän tai millaiselta näytän. Tuollaisten asioiden on oltava sisäsyntyisiä. Niiden on kummuttava omasta palosta – ei siitä mitä muut ajattelevat. Jos artisti alkaa teettää markkinatutkimuksia siitä, millaista musiikkia hänen yleisönsä haluaa hänen tekevän, niin jotain todella olennaista on silloin kuollut. Musiikin ympärille on syntynyt monimuotoista liiketoimintaa, mutta sen ydin ei saa olla bisnestä. Siellä pitää olla sydän.

8. HÄIRIÖITÄ JA KOMPROMISSEJA

Kuka vastaa artisti Anssi Kelan viestinnästä? Oletko kokenut, että näkemyksenne viestinnällisestä tavoitteesta ja keinoista ovat yhteisiä vai onko ollut myös eroja?

Vastaan siitä käytännössä itse. Levy-yhtiö laatii levyn julkaisun yhteydessä tiedotteen, mutta yleensä olen itse peukaloinut niitäkin hiukan. Haastattelut sovitaan tavallisesti levy-yhtiön kautta, joten sillä on rooli esim. siinä millaisissa tv-ohjelmissa vierailen.

Oletko onnistunut pitämään oman viestintäsi johdonmukaisena? Jos et, kerro esimerkki.

Olen alusta lähtien ollut hyvin johdonmukainen sen suhteen, etten halua uhrata koko elämääni julkisuuden alttarille. En ole koskaan suostunut puhumaan julkisesti yksityiseksi katsomistani asioista. Tästä en ole tinkinyt, välillä tuota rajaa joutuu haastatteluissa puolustamaan aika tiukastikin.

Oma johdonmukaisuuteni tässä asiassa ei kuitenkaan ole estänyt lehtiä kirjoittelemasta juuri mitä ne haluavat. Kuvittelin alussa naiivisti, että jos en tuo yksityiselämäänsä esille, niin siitä ei myöskään kirjoiteta. Olen kuitenkin kantapään kautta oppinut, ettei juorulehdistö pelaa reilua peliä. Halutut otsikot kirjoitetaan, vaikka jouduttaisiinkin hiukan vääntämään tosiasioita suoriksi. Kuvia on manipuloitu, toimittaja on tekeytynyt joksikin muuksi, on julkaistu juttuja, joissa sanakaan ei pidä paikkaansa. Keltaisen lehdistön toimintatapojen raadollisuus on kieltämättä ollut urani ikävin yllätys.

Onko median kautta välittynyt kuva artisti Anssi Kelasta yhdenmukainen Anssi Kelan oman viestinnän kanssa? Jos ei, miten se eroaa? Kerro esimerkki.

Joitakin vuosia sitten minusta julkaistiin pieni juttu (en muista enää lehteä), jonka mukaan minut oli nähty Alajärvellä ravintola Kitronhovissa. Olin nauttinut tunnelmallista illallista kauniin tummatukkaisen naisen kanssa, ilmassa oli selvästi ollut romantiikkaa. Jossain vaiheessa pöytämme luo oli tullut fani tiedustelemaan kohteliaasti nimikirjoitusta. Olin tällöin hermostunut ja häätänyt fanin hyvin töykeästi tiehensä.

Tuossa on pieni esimerkki jutusta, jossa sanakaan ei ollut totta. En muista koskaan olleeni Alajärvellä, Kitronhovista en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Kuitenkin juttu oli painettu lehteen, ja ihmisillä on taipumus uskoa lukemansa asiat.

Jos kysymystä ajattelee hiukan laajemmin, niin mediaan on nykyisin todella vaikeaa saada pelkästään työhöni liittyviä juttuja. Jos olen julkaissut uuden levyn ja annan sen tiimoilta haastatteluja, niin usein julkaistuissa jutuissa levy saatetaan mainita vain sivulauseessa. Toimittajat ovat joskus haastattelutilanteessa jopa sanoneet, ettei juttua julkaista lainkaan, jollei siihen keksitä jotain mikä kiinnostaa ihmisiä. Eli musiikki ei kiinnosta. Pitää löytyä kärki, josta saadaan myyvä otsikko. Mieluiten negatiivinen, tyyliin Anssi Kela kävi pohjalla.

Parisuhteesta tai perheestäni saisin kyllä revitellä aukeamatolkulla, mutta siitä en suostu puhumaan. Tämä tekee suhteeni lehdistöön toisinaan haastavaksi.

Kerro esimerkki tapahtumasta tai tilanteesta, jossa sinuun liitetty julkisuus on ollut vaarassa vaikuttaa yleisön mielikuvaan artisti Anssi Kelasta.

Vuonna 2003 tapahtunut avioeroni murensi median siihen asti minusta maalaaman tahrattoman kuvan. Pääni päälle oli parin vuoden ajan piirrelty sädekehää, mutta äkkiä otsalleni alettiinkin sutata sarvia. Käännös oli totaalinen, ja lehdistölle epäilemättä hekumallinen: korokkeelle nostettu täydellinen mies saatiin mätkiä oikein surutta alas. ”FANIT RAIVOSTUIVAT!” luki lööpeissä. Eräs vanhempi rouva tosiaan tulikin haukkumaan minut keikkani jälkeen pataluhaksi, mutta tuota kohtaamista lukuunottamatta kukaan ei toivottanut minulle mitään muuta kuin voimia vaikeana aikana.

Onko vastaasi tullut tilannetta, jossa yleisö on reagoinut vahvasti Anssi Kelassa tai sen viestinnässä esiin tulleeseen muutokseen?

Olen viime vuosina kirjoitellut blogiini myös mielipiteitäni erilaisista asioista; politiikasta, tekijänoikeuksista, kasvissyönnistä, rasismista, eläinten oikeuksista, ilmastonmuutoksesta… Nämä kirjoitukset ovat poikineet keskustelua, jossa minua vastaan on toisinaan hyökätty aika kovinkin äänensävyin. Eipähän tarvitse enää Kelankaan levyjä ostella on ollut aika yleinen kommentti. Jotenkin kuitenkin veikkaan, että moni tuon kommentin esittäneistä ei ole ostellut levyjäni aikaisemminkaan.

On ollut kiinnostavaa havaita, että joidenkin korvissa musiikki muuttuu huonoksi sen jälkeen, kun osoittautuu, että tekijän maailmankuva poikkeaa omasta. Olen saanutkin kuulijoiden taholta neuvoja siitä, ettei muusikon tulisi esittää mielipiteitä mistään asiasta.

Artistilla voi olla useita yhteistyökumppaneita – levy-yhtiö, tiedottajat, manageri, merchandise-tuotteiden myyjät, teknikot, miksaajat, bändikaverit, turvamiehet, kuljettajat. Onko joku näistä joskus haavoittanut tai päinvastoin positiivisesti vaikuttanut Anssi Kelasta syntyvään mielikuvaan? Miten? Kerro.

Hiukan naurahdin tuon sanan ”turvamiehet” kohdalla. Nyt ollaan Suomessa!

Arvelisin, että ainakaan negatiivisessa mielessä työkavereiden toiminnalla ei ole ollut paljoakaan vaikutusta. Tietysti keikoilla pitää muistaa, että jos joku mokailee, niin sillä on taipumus mennä artistin piikkiin. Takavuosilta mieleen tulee esimerkiksi keikkapaikka, johon sain porttikiellon erään äänimiehen hiukan innostuttua ottamaan takahuoneesta mukaansa ylimääräisiä esineitä. Tuossa tapauksessa porttikiellon sai kuitenkin artisti Anssi Kela, ei kyseinen äänimies.

Onko yleisösi joskus ymmärtänyt viestisi väärin?

Lehdissä on välillä ollut juttuja, joita olen joutunut selittelemään. Sitaatit irroitettuna asiayhteydestään voivat joskus muuttaa merkitystään.

Huumori on myös vaikea laji. Olen saattanut murjaista mielestäni mehevän kaskun, mutta lehdestä luettuna se vaikuttaakin siltä, kuin kyseessä olisi jotain mitä pohdiskelisin oikein otsa rypyssä.

9. GLOBAALIA TOIMINTAA

Miten musiikkimarkkinoiden globalisoituminen näkyy/tuntuu Anssi Kelan kohdalla? Onko se vaikuttanut yleisöön/kilpailuun tai artisti Anssi Kelaan?

Yleisemmällä tasolla vaikuttaisi siltä, että ainakin ulkomaisten tähtien lisääntynyt konserttitarjonta on osaltaan näivettänyt meidän kotimaisten artistien keikkailumahdollisuuksia. Isoja megakonsertteja on nykyisin aivan eri tavalla kuin ennen. Ihmiset, jotka käyvät vuosittain kerran tai pari kuuntelemassa elävää musiikkia, menevät katsomaan mieluummin Springsteeniä stadionille kuin suomalaista bändiä Tavastialle.

Julkisuudessa puhutaan paljon siitä miten tuottoisa bisnes livemusiikki nykyisin on. Sitähän se onkin, jos olet U2. Meille suomenkiertäjille tilanne on sen sijaan muuttumassa aina vain karummaksi, ihmiset eivät enää käy keikoilla samalla tavoin kuin ennen. Enkä puhu tässä vain itsestäni – lähes kaikki tapaamani artistit veisaavat samaa virttä. On tietysti artisteja, joilla menee valtavan hyvin. Keikoilla kuitenkin juhlii vain huippunimien hyvin kapea kärki, heidän allaan tietynlainen peruskeikkailu on häviämässä pois.

Ei ulkomaisten bändien ja artistien vyöry tänne Siperiaan tietenkään ole ongelman koko selitys. Se on kuitenkin yhtenä tekijänä kotimaisen livemusiikin alennustilassa.

10. GRANDE FINALE

Kuka tai mikä on vaikuttanut eniten siihen, minkälainen artisti Anssi Kela on? Onko tässä tapahtunut muutoksia artistivuosiesi aikana?

Merkittävin yksittäinen henkilö on ollut Asko Kallonen. Olen oppinut Askolta enemmän biisinteosta ja artistina olemisesta kuin keneltäkään muulta. Bändilläni on puolestaan ollut iso vaikutus siihen, miltä kuulostan livenä. Olemme soittaneet yhdessä kesästä 2001 lähtien, enkä ole koskaan pyrkinyt sanelemaan millä tavalla kenenkin pitäisi soittaa. Soittajat ovat saaneet luoda oman tonttinsa, he ovat antaneet biiseilleni levyversioihin verrattuna uuden elämän.

Milloin koet olleesi suosiosi huipulla?

Kesällä 2001.

Mikä on tulevaisuuden unelmasi artistina, mitä vielä haluat olla/saavuttaa?

Päiväunelmissani toivon joskus pääseväni tekemään saman kuin mitä Hector tekee juuri nyt: kiertue loppuunmyydyissä jäähalleissa. Hectorin esimerkki on äärimmäisen rohkaiseva ja kannustava valonpilkahdus: suomenkielisen artistinkin on mahdollista tehdä onnistuneesti tuon kokoluokan kiertue. Itselläni siihen on vielä pitkä matka, mutta se on tällä hetkellä isoin ammattiini liittyvä unelma.

Mistä haluat, että suuri yleisö sinut muistaa? Mitä pysyvää jää jälkeen artisti Anssi Kelasta jälkipolville?

En usko tehneeni mitään erityisen kuolematonta. Suurin osa meistä katoaa mielistä kolmen seuraavan sukupolven aikana. Minulle käy varmaankin samoin, ja se on ihan ok. Vain tällä hetkellä on merkitystä.

Minkälainen on yleisösi? Kuvaile.

Kuulijakuntani ei liene kovinkaan tarkasti rajattavissa, tyyliin ”pelkästään kiljupunkkarit kuuntelevat Anssi Kelaa”. Yleisöni ikähaitari on suuri, lapsista eläkeläisiin. Musiikkini on ylittänyt myös sosiaaliset kuilut, duunareista toimareihin.

On kuitenkin ryhmiä, jotka eivät kuulu yleisööni. Esimerkiksi nuoret, trendikkäät ihmiset. Jos menisit Flow-festivaaleille tekemään gallupin, jonka kysymyksenä olisi ”kuinka moni diggaa Anssi Kelaa”, niin veikkaanpa tuloksen jäävän aika laihaksi. Minusta ei ole koskaan ollut tyylikästä tykätä. Niinpä yleisöni koostuukin lähinnä ihmisistä, joille tuollaisilla asioilla ei ole kovin suurta merkitystä.

Kymmenisen vuotta sitten olin suurten massojen suosikki. Sanoisin kuitenkin, että sittemmin minusta on tullut pikemminkin individualistien suosima artisti: sellaisten ihmisten, jotka kuuntelevat mitä haluavat, vaikka se tarkoittaisikin uimista trendejä vastaan.

Oletko tavoittanut mielestäsi juuri sen yleisön, jolle alun perin musiikkiasi ajattelit? Jäikö jokin osa tavoittamatta?

Jos on Suomen kokoisessa maassa pystynyt myymään satojatuhansia levyjä, niin silloin on aika turha rutista, ettei ole tavoittanut riittävästi yleisöä. Vaikka kyllähän minusta olisi tietysti ihan kivaa olla vielä joskus sellainen artisti, jonka diggailua pidetään tyylikkäänä.

Onko yleisösi artistinsa näköinen?

Olisi huolestuttavaa jos olisi, koska silloin puhuttaisiin äärimmäisen suppeasta yleisöstä. Olen outo.

Onko yleisösi jollain tavalla muuttunut artistivuosiesi aikana? Miten?

Se on pienentynyt huomattavasti.

En ole keikoilla huomannut suurta muutosta, samanlaista väkeä niillä näyttää käyvän kuin kymmenen vuotta sittenkin. Ehkä silloin oli enemmän nuoria naisia. Tosin keikoilla saattaa nykyisin olla niitä samoja naisia, mutta vain kymmenen vuotta vanhempina. Olenhan minäkin jo nelikymppinen, en oletakaan minun olevan parikymppisiä tyttöjä kiinnostava artisti.

Miksi uskot yleisön kuuntelevan/ostavan musiikkiasi? Miksi yleisö tulee keikoillesi?

Haluaisin ajatella, että teen niin hyvää musiikkia. Tässä vaiheessa uraa tietysti nostalgiallakin alkaa olla merkitystä: keikoille saattaa tulla ihmisiä, jotka ovat aikanaan tykänneet tosi paljon Nummelasta, mutta eivät ole enää sen jälkeen ostaneet levyjäni. Nummela on osa heidän elämänsä soundtrackia, he tulevat keikalleni muistelemaan menneitä. Eikä siinä ole tietenkään mitään pahaa.

Tämä ei kuitenkaan kuvaa koko yleisöäni, vain osa on nostalgian perässä.

Miten yleisö käyttäytyy keikoilla?

Tämä riippuu hyvin paljon keikkapaikasta. Tiettyihin paikkoihin tullaan varta vasten kuuntelemaan musiikkia. Tällaisissa paikoissa tunnelma voi hyvänä iltana aaltoilla hartaan ja riehakkaan välillä.

On myös paljon paikkoja, joihin tullaan bailaamaan – ei ole niin väliä kuka sattuu olemaan lavalla. Tällaisilla keikoilla meininki saattaa olla skitsofreeninen: hittibiisien aikana tunnelma on katossa, mutta muuta materiaalia esitettäessä saattaa näkyä vain baaritiskille vaeltavia selkiä.

Onneksi minulla on paljon hittibiisejä.

Millainen on Anssi Kelan tosifani?

Hän on ostanut kaikki levyni – myös singlet – ja kirjani. Hän matkustaa keikoilleni tarvittaessa kauempaakin ja tulee aina keikan jälkeen pyytämään nimikirjoitusta pääsylippuun tai johonkin muuhun minuun liittyvään asiaan. Hän on yleensä myös aktiivinen nettisaitillani tai Facebook-sivullani. Hän on tavallisesti seurannut uraani jo monia vuosia, ehkä jo Nummelasta lähtien.

Tällaisia tosifaneja olen oppinut vuosien varrella tunnistamaan ulkonäöltä ja nimeltä. On kuitenkin myös tosifaneiksi luokiteltavia kuulijoita, jotka eivät samalla tavoin halua lähestyä keikan jälkeen. Heidän kasvonsa ovat siksi jääneet vieraammiksi.

Näetkö myös muut sidosryhmät, kuten levy-yhtiön, ohjelmatoimiston, muut artistit, keikkapaikat, osana yleisöäsi? Miten otat heidät huomioon käytöksessäsi?

Näen heidät pikemminkin työkavereina kuin yleisönä. Jos joskus keikalla olisi yleisönä pelkästään musiikkialan kavereita, niin keikasta tulisi varmaankin aika omituinen. Vieraille ihmisille esiintyminen on helpompaa ja luontevampaa. Paradoksaalista, mutta totta.

5. KILPAILUA

Kuka artisti mielestäsi muistuttaa eniten Anssi Kelaa – miksi? Kuka vähiten – miksi?

Jos rajataan vertailu kotimaahan, niin eniten minua muistuttaa tietysti Arttu Wiskari. Wiskarin tuloa julkisuuteen on ollut kiinnostavaa seurata: on tullut sellainen olo, että tällaiselta se minunkin nousuni varmaan näytti ulkopuolisin silmin. Teksteissä on kovasti tutulta kuulostavia elementtejä ja parissa lukemassani Wiskarin haastattelussakin lauletaan aivan samaa liturgiaa kuin mitä luki omassa veisukirjassani vuonna 2001. Näkemissäni promokuvissa on pukeutunut vielä mustiin. Pisteenä i:n päällä tietysti ralliharrastus – vaikka itse ajoinkin formulaa. Arttu Wiskari on Anssi Kela 2.0.

Vähiten minua muistuttavista tulee nyt ensimmäisenä mieleen CMX. Musiikillisessa muotokielessä ei ole paljoakaan samaa ja Akin tekstittäminen on itseeni verrattuna aika lailla toisessa päässä sanoittamisen spektriä. Meitä kuitenkin yhdistää paneutuminen omaan ilmaisuumme, olemme kumpikin löytäneet oman äänemme.

Henkilötasolla tulen Akin kanssa mainiosti juttuun, mutta Anssi Kelaa ja CMX:ää ei varmaankaan kannattaisi laittaa kimpparundille. Kuulijakuntammekin ovat luultavasti täysin erilaiset: onkohan olemassa ihmistä, joka diggailisi intohimoisesti sekä CMX:ää että Anssi Kelaa? (Akin vaimoa ei lasketa.)

Ketkä ovat mielestäsi varteenotettavimmat kilpailijasi, jotka kilpailevat samasta yleisöstä kanssasi?

Tuntuu tosi oudolta ajatella artisteja kilpailijoina. Pitäisi kai olla sellainen tutkimus, jossa selvitettäisiin keiden muiden artistien levyjä minun albumeitani ostaneiden ihmisten levyhyllystä löytyy. Eniten osumia saaneet olisivat varmaankin niitä minun kilpailijoitani. En osaa itse sanoa nimiä, kun tietääkseni tällaista ei ole tutkittu. Vai onko? Ehkä levy-yhtiöt ottavat selvää tällaisistakin asioista.

6. VIESTINNÄN ULKOISET MERKIT

Mitkä ovat symbolisesti Anssi Kelan tunnisteita? (nimi, logo, symboli, ulkoasu, jne.) Kerro niiden historiasta, ja kuka/mikä on vaikuttanut kulloiseenkin valintapäätökseen.

Tärkein ulkoiseen imagooni liittyvä juttu on se, että pukeudun aina pelkästään mustaan. Aloin suosia mustia vaatteita jo yläasteella, joten se ei ole pelkästään imagollinen juttu, vaan osa persoonaani. Tykkään mustista vaatteista.

Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista logoa, mutta pataässä esiintyy symbolina kaikkien levyjeni kansissa. Sitä on käytetty myös t-paidoissa ja sellainen koristi aikanaan myös formula-autoani ja kypärääni.

Pataässä tuli symbolikseni täysin sattumalta: Nummelan kansikuvat otettiin valtatie 2:n varrella olevan hylätyn huoltoaseman liepeillä. Takakanteen päätyneessä kuvassa nojasin aseman seinää vasten. Vierelläni oli ovi, johon oli lätkäisty suuri Ässäarpa-tarra. Se tuli mukaan kanteen. Koska Nummela menestyi niin hyvin, päätin että jatkossa pataässä tulee aina näkymään levyjeni kansissa.

En kuitenkaan ole taikauskoinen. Kyse on enemmänkin silmäniskusta, pienestä nyökkäyksestä Nummelan suuntaan.

Mistä yleisö muutoin tunnistaa Anssi Kelan? Miten erotut kilpailevista artisteista?

Tämä on taas sellainen kysymys, jota en ole koskaan miettinyt. Ulkoinen olemukseni perustuu pelkästään siihen, että näyttäisin tältä joka tapauksessa – vaikken olisikaan levylaulaja.

Minkälaista viestinnällistä toimintaa (esim. fanklubi, fanituotteet ym.) artisti Anssi Kelan ympärille on rakentunut?

Minulla ei koskaan ole ollut varsinaista faniklubia. Aikaisempina vuosina kotisivuillani olevan keskustelufoorumin ympärille kuitenkin rakentui mielenkiintoinen yhteisö, jolle esitin kerran yksityisen konsertinkin. Foorumilaisina tunnettu porukka seurasi keikoille ympäri maata ja järjesti ymmärtääkseni jonkinlaista toimintaa myös keskenään, keikkojeni ulkopuolella. Kuvioon liittyi olennaisesti aktiivisten fanien perustama epävirallinen Anssi Kela -sivusto, harhaa.com, joka julkaisi myös bootleg-äänityksiä keikoiltani (minun siunauksellani).

Minulla ei ollut tämän yhteisön syntymisessä sinänsä muuta roolia kuin se, että osallistuin alusta lähtien aktiivisesti ajatustenvaihtoon keskustelufoorumillani. Fanien valtava innostus sitten synnytti tällaisen omillaan toimivan aktivistiryhmän – mikä oli minusta todella hienoa.

Vuosien varrella tuo into on kuitenkin haalistunut. Foorumi on yhä saitillani, mutta eipä sitä juuri kukaan enää käytä. Harhaa.com on edelleen toiminnassa, mutta vähän hiljaisempaa sielläkin taitaa nykyisin olla.

On ihan luonnollista, että ihmisten mielenkiinto siirtyy muihin asioihin. En tiedä, mutta veikkaan monien vanhojen foorumilaisten olevan nykyisin perheellisiä. Elämään on tullut muita prioriteetteja kuin Anssi Kelan keikoilla juokseminen.

♠    ♠    ♠

Haastattelun viimeinen osa on luettavissa 30.12. klo 9.00

Oman haastattelunsa julkaiseminen on tietysti jonkinlainen narsismin huippu. Perustelen sen kuitenkin sillä, etteivät Tuulin kysymykset ole niitä kaikkein tavallisimpia. Joukossa on monia, joita minulta ei ole koskaan aikaisemmin kysytty.

Joten tässä tulee. Tuulilla oli paljon tiedusteltavaa, julkaisen haastattelun siksi kolmessa osassa.

♠    ♠    ♠

1. TÄSTÄ SE LÄHTI…

Milloin teit ensimmäisen julkisen keikkasi?

Lokakuussa 1986. Esiinnyin Yhdeksäs Hetki -nimisen bändin basistina. Soitimme neljä kappaletta, joista kahden viimeisen solistina toimi Mikko Kuustonen. (Hän lauloi tuolloin Pro Fide -yhtyeessä, jossa puolisentoista vuotta aikaisemmin menehtynyt isäni oli soittanut.)

Milloin sait ensimmäisen kerran rahallisen korvauksen esiintymisestä?

En muista, luultavasti 90-luvun puolella. Ensimmäiset vuodet keikkoja tehtiin puhtaasti harrastuspohjalta. Ei tainnut edes käydä mielessä, että niitä tekemällä saattaisi tienatakin jotain. Oli vain hauskaa kierrellä ympäriinsä kavereiden kanssa ja soitella erilaisissa paikoissa. Hyvin viatonta touhua.

Milloin sinulla oli ensimmäisen kerran sellainen olo, että ”hei, nyt tästä tulee jotain!” Mikä oli se käänteentekevä juttu? Oliko sellaista?

Edellinen kysymys palautti mieleeni sen hetken, jolloin oivalsin, että tästä hommasta voi saada rahaakin. Tämä tapahtui Pekan ja Suden ensimmäisen albumin ilmestyttyä. Karhun elämää -kappale oli soinut jonkin verran radiossa ja sain eräänä päivänä Teostolta kirjeen, jossa kerrottiin, että minulle oli maksettu tekijänoikeuskorvauksia. Summa oli suurin mitä pankkitililläni oli koskaan ollut. Minulla ei ollut tietokonetta, mutta seuraavana päivänä marssin kauppaan ja ostin 15 000 markkaa maksavan koneen. Silloin tajusin, että biisejä voi tehdä myös ammatikseen.

Sain kuitenkin odotella oikeaa ammattilaisuutta vielä monta vuotta. Käänteentekevin yksittäinen hetki urallani oli varmaankin Helsinki-päivän konsertti Kaivopuistossa, kesäkuussa 2001. Saavuin tuolloin paikalle suoraan toiselta keikalta ja nousin lavalle muina miehinä, tajuamatta koko Kaivopuiston mäen olevan mustanaan porukkaa. Tuhannet ihmiset lauloivat biisieni mukana niin kovaa, etten kuullut itseäni. Silloin ymmärsin, että oli tapahtumassa jotain isoa.

Mitä oli sillä hetkellä valmiina ”artistituotteesta” nimeltä Anssi Kela? Kuinka paljon sitä sen jälkeen rakennettiin? Oliko tällaista tietoista rakentamista?

Nummelan julkaisun alla levy-yhtiö osallistui jonkin verran ulkonäköni ja vaatetukseni miettimiseen. Olin jo yläasteelta lähtien pukeutunut mustiin, siitä pidettiin kiinni. Levy-yhtiö pestasi Nummelan kansikuvauksiin stylistin, joka toi mukanaan joitakin vaatteita ja laittoi hiukset. En kuitenkaan kokenut kuvauksissa, että minusta olisi yritetty tehdä jotain muuta kuin mitä olin, kyse ei ollut mistään muuttumisleikistä. Stailaamalla vain korostettiin sitä mitä jo olin.

Päämäärämme kansikuvien kanssa taisi olla tietynlainen mystisyys: mustiin pukeutunut tuimailmeinen tarinankertoja kehäteiden ulkopuolelta. Ammensimme kuvallista ilmaisua pitkälti amerikkalaisesta lauluntekijätraditiosta. Muistan myös, että Asko Kallosella oli Wallpaper-lehden numero, jonka kuvareportaasista saimme idean hylätyllä huoltoasemalla kuvaamisesta. Halusimme albumin kansiin jonkinlaisen epäpaikan, joka loisi kehykset levyn tarinoille.

2. BACK TO BASICS

Minkälainen persoona omasta mielestäsi olet? Kerro muutamalla sanalla.

Rauhallinen, hiljainen, ujo, kiltti, laiska.

Mikä sinussa on se jokin? Mikä tekee Anssi Kelasta Anssi Kelan?

Tätä pitäisi varmaankin kysyä joltain muulta. Olen itse liian anssikela vastatakseni kysymykseen.

Millaisia arvoja edustat?

Pyrin elämään humaanilla ja ekologisella tavalla: itseäni, muita ja luontoa kunnioittaen.

Miten olet muuttunut artistivuosien aikana?

Artistina minusta on tullut itsevarmempi, rohkeampi ja parempi. Ihmisenä minusta on luultavasti samaan aikaan tullut epävarmempi ja pessimistisempi. Käyn jatkuvaa taistelua kyynisiä ajatuksia vastaan.

3. MITÄ HALUAT VIESTIÄ?

Mikä on se sanoma, jonka haluat musiikillasi yleisöllesi viestiä? Mitä tunteita haluat herättää?

Ei minulla varmaankaan ole mitään koko tuotantoni niputtavaa sanomaa, kerron eri biiseissä eri asioista. Hyvin harvoin lähestyn laulun tekemistä sanoman kautta. Joskus niinkin voi kuitenkin käydä, esim. Suomalainen-kappaleen lähtökohtana oli rasisminvastainen sanoma. Yleensä biisini kuitenkin saavat alkunsa yksittäisestä tilanteesta tai tunnelmasta, jopa yksittäisestä sanasta. Sanasta voi sitten kasvaa sanoma.

Haluatko artistina välittää joitakin perinteitä?

Musiikillisessa mielessä koen olevani osa singer-songwriter-traditiota. Olen aikanaan perehtynyt 1900-luvun alkupuolen blues- ja country-laulajiin, tiedostan hyvin ne hartiat, joilla seison. En kuitenkaan ole puristinen perinteiden vaalija, vaan yritän rakentaa tradition päälle omaa juttuani.

Millaisen kokemuksen haluat tarjota yleisöllesi? Mitä uskot, että voit parhaimmillasi yleisölle tarjota?

Musiikkihan on yksi viihdemuoto muiden (esim. elokuvat, romaanit) joukossa. Sitä kuunnellessa voi hetkeksi irtautua arjesta ja sukeltaa erilaisiin tunnelmiin. Musiikki voi antaa voimaa, se voi tarjota lohdutusta tai kenties ajattelemisenkin aihetta. Livetilanne vielä korostaa näitä vaikutuksia.

Itse usein hieman vähättelenkin oman musiikkini merkitystä, mutta olen vuosien varrella saanut paljon viestejä esim. vakavasti sairailta ihmisiltä, jotka ovat vaikeissa paikoissa saaneet virtaa minun kappaleistani. Tuollaisten viestien lukeminen tuntuu hienolta. Tulee jopa sellainen fiilis, että ehkä näiden biisien kirjoittaminen ei olekaan täysin turhaa hommaa.

Onko tavoitteenasi luoda puhtoinen kuva Anssi Kelasta vai sallitko itsellesi puutteita? Millaisia? Jaatko ne yleisön kanssa?

Viestin yleisöni kanssa melko avoimesti, en ainakaan tietoisesti yritä nostaa itseäni jalustalle. Usein käytän kirjoituksissani vahvaakin itseironiaa – nauran yleensä makeimmin silloin, kun nauran itselleni. Jos mokaan, niin kerron siitä yleensä ensimmäisenä itse.

Yksityiselämässäni on kuitenkin alueita, joille en halua ulkopuolisia päästää. Vaikka olen viestinnässäni avoin, niin en silti paljasta itsestäni kaikkea, yleisöni tuntee minusta vain joitakin puolia. En kuitenkaan pidä yksityiseksi katsomaani elämää pimennossa imagoa kiillottaakseni. Ammatin puolesta minun on oltava julkisuudessa, mutten silti halua asua lasitalossa. Minulle on tärkeää, että on myös omia juttuja, joista ei tarvitse raportoida koko maailmalle.

Julkisuus on tavallaan työpaikkani. Kotini on puolestaan linnani.

Minkälaisena artistina haluat yleisösi näkevän Anssi Kelan?

En oikeastaan mieti asiaa tästä vinkkelistä. Totta kai olen fantasioissani Bruce Springsteen -tyyppinen esiintyjä, mutta samalla hyvin tiedän, etten oikeasti ole. Yritän vain tehdä hommani niin hyvin kuin osaan, ja toivon ihmisten innostuvan ostamaan levyjä ja tulemaan keikoille. Parempi keskittyä omaan suoritukseen ja jättää sen arviointi yleisölle.

♠    ♠    ♠

Haastattelun toinen osa on luettavissa 26.12. klo 9.00

Seuraavan kahden viikon ajan yritän keskittyä ottamaan lungisti, mieluiten riippumatossa. En usko tämän tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia.

Varsinkin yksi urakka jäi pahasti kesken: livetallenteita on vielä runsaasti rästissä. Kiertueen kolmen viimeisen viikonlopun keikat ovat edelleen kuuntelematta, editoimatta, masteroimatta ja lataamatta Musiikkipuotiin. Tuo taksvärkki saa kuitenkin luvan odottaa siihen, kunnes palaan takaisin tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Jos siis pitelet edelleen hyppysissäsi keikalta saatuja, käyttämättömiä latauskoodeja, niin laita koodilipuke vaikka hetkeksi piirongin päälle, mutta älä heitä sitä pois. Ilmaiset biisit tulevat ladattavaksi tammikuun alkupuolella. Syvimmät pahoitteluni viivästyksestä – en etukäteen aavistanut, että kiertueen loppupuolesta tulisi niin kiireinen.

Eräs toinenkin asia jäi tänä vuonna harmillisesti tekemättä: minulla ei ennen tätä matkaani ollut aikaa kirjoittaa teille perinteistä joulusatua! Kirottua! Tämä harmittaa oikeasti, joulutarinan kirjoittaminen on ollut loppuvuoden kohokohta. Tähän hätään joudunkin tarjoamaan teille vain uusinnan vuodelta 2009. Virittäytykää siis joulun tunnelmaan lukemalla joulutarina köyhästä Müllerin perheestä.

Olen ajastanut teille pientä luettavaa myös lomani ajaksi, alkaen huomisesta. Blogia kannattaa siis seurata lähipäivinä.

Toivotan kaikille lukijoilleni rauhallista joulua ja mahtavaa uutta vuotta! Lämpimät kiitokset siitä, että olette olleet mukanani vuonna 2011.

 - Riittävän kokenut. Kotimaan politiikan lisäksi Haavistolla on takanaan mittava kansainvälinen kokemus YK:n ja EU:n palveluksessa. Hän on työskennellyt maailman kriisipesäkkeissä mm. Balkanilla, Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa, Liberiassa, Somaliassa ja Sudanissa. Haavisto on kansainvälisissä tehtävissään nähnyt politiikan nurjan puolen: sen mitä tapahtuu, kun poliittinen päätöksenteko ajautuu umpikujaan ja sitä aletaan vauhdittaa luodeilla.

- Oikeanlainen luonne. Haavisto on ihmisenä miellyttävä, empaattinen, rauhallinen ja sovitteleva. Oman totuuden jyräämisen sijaan hänellä on kyky pysähtyä kuuntelemaan ja katsomaan asioita myös toisen vinkkelistä. Haavistoa on vaikea saada hermostumaan. Tarvittaessa hän on kuitenkin tiukka, päättäväinen ja rohkea, näitä ominaisuuksia vaaditaan välitys- ja selvitystehtävissä.

- Aidosti kansainvälinen. Haavisto aloitti maailmaan tutustumisen 16-vuotiaana lähtemällä interrailmatkalle, vuonna 1978 hän kirjoitti Suomen ensimmäisen interrail-oppaan. Hän pystyy lukemattomilla työ- ja vapaa-ajanmatkoillaan kutomansa kontaktiverkoston kautta muodostamaan tarkan kuvan erilaisista kulttuureista ja niiden suhteesta Suomeen.

- Edustava. Presidentti on maamme kasvot, ulkomailla Suomea arvioidaan usein presidenttimme kautta. Haavisto on myös ulkoisesti edustustehtävään sopiva henkilö: ystävällinen, sivistynyt, kielitaitoinen, huumorintajuinen ja ulospäin suuntautunut. Hän esiintyy hyvin ja osaa kertoa tarinan tavalla, joka tempaisee kuulijan mukaansa ja innostaa. Haavisto puhuu hyvää ruotsia ja englantia, lisäksi hän ymmärtää espanjaa ja osaa venäjän sekä ranskan alkeet.

- Humanisti. Haavisto on tinkimätön ihmisyyden kunnioittamisessa ja inhimillisemmän Suomen puolesta taistelemisessa. Hänellä on kyky kohdata jokainen ihminen samalla viivalla. Oikeudenmukaisuus on Haaviston kantava periaate, niin yksilön kuin valtioiden väliselläkin tasolla.

- Venäjän tuntija. Suomen presidentin on syytä ymmärtää syvällisesti itäistä naapuriamme ja tietää, kuinka venäläisten kanssa toimitaan. Haavisto on sukkuloinut aktiivisesti Venäjällä 80-luvun puolivälistä alkaen, aluksi maanalaisia ympäristöliikkeitä seuraten ja ollen mukana perustamassa Leningradin ympäristöfoorumia. Vuosien varrella hän on muodostanut Venäjälle laajan suhdeverkoston ja seuraa aktiivisesti maan tapahtumia.

- Neuvottelija. Haaviston ajattelusta lyö läpi vankkumaton usko siihen, että erilaisten ihmisten ja aatteiden on mahdollista ymmärtää toisiaan ja kohdata puolitiessä. Suomella on vahvat perinteet diplomatiassa ja rauhanrakentamisessa, vuosi sitten julkaistun maabrändiraportin tiivistelmässä todetaan: Suomi tarjoaa maailmalle kykyään neuvotella, jotta maailma olisi parempi paikka elää ja asua. Pekka Haavistolla on taustansa ja persoonallisuutensa vuoksi parhaat edellytykset toteuttaa tätä tavoitetta. Hänen unelmanaan on rakentaa kokoaan suurempi Suomi, joka voisi maailmalla toimia aktiivisena aloitteentekijänä ihmisoikeus-, ympäristö- ja rauhankysymyksissä.

- Suvaitsevainen. Haavisto ymmärtää, ettei suvaitsevuuden vaatimus rajoitu ainoastaan muualta tulevien hyväksymiseen. Suvaitsevaisuus tarkoittaa siltojen rakentamista myös erilaisten suomalaisten välille. Meidän on opittava ymmärtämään toisiamme, muuten emme ole terve kansakunta. Haavisto on vaalikampanjassaan osoittanut elävänsä tätä ajatusta todeksi etsimällä yhteistä säveltä Teuvo Hakkaraisen kanssa ja ilmaisemalla huolensa Timo Soinin avustajan mustamaalaamisesta. Erilaisuuden korostaminen on helppoa – yhteisen löytäminen vaatii sydämen viisautta. Haavisto on ehdokkaista paras rakentamaan siltoja erilaisten näkemysten välille.

- Rauhanmies. Haavisto on erikoisuus: siviilipalvelusmies, jolle puolustusvoimain komentaja on myöntänyt sotilasansiomitalin. Haavisto ei kannata Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon ja haluaisi kotiuttaa Suomen rauhanturvaajat sotatilaan ajutuneesta Afganistanista. Hän on ilmaissut myös vastustavansa Suomen asekauppoja ihmisoikeuksia polkevaan Saudi-Arabiaan. (Niinistö, Soini, Lipponen ja Väyrynen kannattavat aseiden myyntiä.)

- Ympäristönsuojelija. Haaviston tausta on vihreässä liikkeessä, jonka syntymiseen hän oli vaikuttamassa Koijärven mielenosoituksessa vuonna 1979. Haaviston visiossa Suomi on ympäristöteknologiassa kansainvälinen huippuosaaja, joka etsii uusia markkinoita säästävälle teknologialle ja kierrätykselle. Vihreästä teknologiasta voisimme takoa itsellemme uuden sammon – olla Suomi, joka osaa tehdä enemmän ja enemmän vähemmästä ja vähemmästä. Maamme voisi profiloitua myös luomun tuottajana, itärajan takana on kasvavat markkinat terveelliselle ja ekologiselle ruualle.

- Globaali visio. Haavisto korostaa, että EU:n takana on vielä kokonainen maailma. Suomen pitäisi pystyä näkemään myös oman maanosamme kriisien ylitse, ja panostaa enemmän kehittyviin maihin. Kykymme selvitä tulevaisuudessa on sidoksissa kykyymme tehdä yhteistyötä maailman nousevien talouksien kanssa. Nuo taloudet eivät tällä hetkellä ole Euroopassa.

- Riippumaton. Haavisto asetti ehdoksi vaaleihin lähtemiselle, että hänen taakseen on löydyttävä laaja kansalaisvaltuuskunta eri alojen ja aatesuuntien edustajista. Hän ei halua olla pelkästään Vihreiden ehdokas, kampanjaa ei ole käyty puoluepolitiikan vinkkelistä – presidentinvaalit ovat henkilövaalit. Haavistolla ei ole taakkanaan suurta omaisuutta tai sidoksia yrityksiin tai etujärjestöihin.

- Vähemmistöön kuuluminen. Haaviston kuulumista seksuaalivähemmistöön on pidetty hänen akilleen kantapäänään. Sen voi kuitenkin nähdä myös vahvuutena: kuka ymmärtäisi paremmin syrjittyjen ja heikkojen asemaa kuin itsekin vähemmistöön kuuluva presidentti? Haaviston valinta olisi Suomelle mahdollisuus toimia edelläkävijänä. Vain sivistynyt ja edistyksellinen kansakunta voi äänestää presidentikseen homoseksuaalisen henkilön. Meillä on tilaisuus näyttää muulle maailmalle esimerkkiä, olla suuria.

- Kiinnostunut tehtävästä. Jotkut ehdokkaista vaikuttavat olevan mukana vain tehdäkseen puolueillensa vaalityötä ensi syksyn kunnallisvaaleja varten. Haavistosta sen sijaan loistaa vilpitön innostus tehtävään. Hän uskoo presidenttiyteen ja haluaisi valjastaa kokemuksensa ja osaamisensa Suomen hyväksi.

- Taktiset syyt. Jos presidentiksi haluaa jonkun muun kuin Niinistön, niin Haavisto tarjoaisi toisella kierroksella pahimman haasteen. Toisella kierroksella äänestetään yhtä paljon vastaan kuin puolesta: presidentiksi valitaan yleensä henkilö, jota vastustetaan vähiten. Soinilla ja Väyrysellä ei tämän vuoksi ole mahdollisuutta voittaa vaaleja – heitä vastustetaan aivan liian paljon. Soinin ja Väyrysen äänestäminen toiselle kierrokselle takaisi Niinistölle voiton. Haavisto puolestaan kerää enemmän sympatiaa kuin vastustusta, hän nauttii kannatusta vasemmalta oikealle. Niinistöön penseästi suhtautuvien olisikin yleisesti ottaen helppoa äänestää Haavistoa.

♠    ♠    ♠

On aika tomuttaa huoneesta pölyt ja äänestää maallemme uudenlainen presidentti. Käy tykkäämässä Pekka Haavisto presidentiksi -Facebook-sivua ja allekirjoita Kansalaiset Pekka Haaviston puolesta -julkilausuma. Mikä tärkeintä: levitä sanaa, aloita vaikka tästä blogipostauksesta.

Haaste on valtava. Ihme on kuitenkin tehtävissä, jos meillä vain riittää uskoa ja intoa. Istumalla ja ihmettelemällä muutosta ei varmasti tapahdu.

Toivottavasti seuraava pieni video taannoisesta Haavisto Livenä -konsertistamme inspiroi toimimaan. Jäähyväiset aseille -kappaletta ei oltu etukäteen harjoiteltu millään tavalla. Lavalla kaikki oli iloisesti levällään, mutta salista puhaltanut voima nosti siivilleen ja otti kantaakseen.

Se kantaa yhä.

Click here to view the embedded video.