Nettikauppa

Haku

Yhteisö

Löytöretki & meriseikkailu Tallinnaan 26.2. – 27.2.2014

Satunnaisgeneraattori

"Spotifyn tulevaisuus"

Hymiö

| Tagit: , | Aiheet: Huomiot, Internet | Kirjoittaja:

Terveisiä Hymyn toimitukseen! Olen pannut merkille, että lehden palveluksessa ahertaa vaatimattoman blogini aktiivista lukijakuntaa: pelkästään tämän vuoden puolella Hymyn saitilla on julkaistu jo seitsemän blogikirjoituksistani nykäistyä uutista. Tämän perusteella voisi luulla minun elävän keskimääräistä tapahtumarikkaampaa elämää. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole – Hymylle kun kelpaa uutiseksi esimerkiksi se, kun mainostan t-paitojani. Sehän nimittäin tarkoittaa sitä, että Anssi Kelasta tuli paitajobbari! Kreisiä!

Eikä siinä mitään. Tämä blogikirjoitteluni on julkista toimintaa. En tietenkään pistä hanttiin, jos kirjoituksiani siteerataan mediassa – saatanhan sen ansiosta saada kenties muutamia uusia lukijoitakin.

Olisi vain kivaa, jos sanojani ei vääristeltäisi. Esimerkiksi hiljattain kirjoitin näkemästäni Rushin keikasta raportin, jossa esitin pientä kritiikkiä joistakin tylsistä kappalevalinnoista, huonosta bassosoundista sekä Geddy Leen lauluäänen heikosta kunnosta. Huomioin nämä pienet miinukset, mutta käytin arviossani myös runsaasti ylistäviä sävyjä. Kokonaisuutena pidin konsertista, ja toin sen mielestäni melko selvästi esiin.

Hymy otsikoi: Anssi Kela pettyi Rushin keikalla!

Tällainen tietoinen negatiivisen kulman hakeminen ei tietenkään ole yksin Hymyn bravuurinumero, samaa metodia käytetään kautta median. Erityisesti iltapäivälehdistö on kunnostautunut nasevissa otsikoissa, joilla on kovin vähän tekemistä itse jutun kanssa. On luultavasti tutkittu, että negatiivinen otsikko myy positiivista paremmin.

Jutun kohteen vinkkelistä totuuden käyttäminen muovailuvahana on luonnollisesti ärsyttävää. Sitä on kuitenkin joutunut hyväksymään sen, että näin tämä vain menee. Tiettyjen lehtien kanssa tietää jo haastattelua antaessaan, että lopullisen jutun – ja erityisesti otsikon – nähdessään joutuu haukkomaan vähän aikaa happea.

Homman nimi nyt vain on sellainen, että niitä haastatteluja on annettava. Musiikkiani ei käytännössä ole olemassa, jos kukaan ei siitä tiedä. Tässä ammatissa median kanssa on pakko elää.

Niinpä en nytkään älähdä siksi, että Hymy on jälleen peukaloinut faktoja mieleisekseen. Viimeisin minuun liittyvä skuupintynkä on otsikoitu: Anssi Kela harkitsee jättävänsä pestinsä – sinä päätät! Uutisessa viitataan viimeviikkoiseen lukijakyselyyni, ja väitetään minun mahdollisesti lopettavan tämän blogin, vaikka jo kyselypostaukseni ensimmäisessä kappaleessa totean, ettei minulla ole aikomustaan lopettaa. (Olisiko sen voinut sanoa vielä jotenkin suoremmin?)

Uutisen näkeminen kohotti kieltämättä hetkellisesti sykettä, mutta kyse on loppujen lopuksi mitättömästä pikkuseikasta. Ei sellaisista jaksa meuhkata. Tämän kirjoituksen syynä ei siis ole tuo itse uutinen.

Syy löytyy uutisen kommenttiraidalta. Tai oikeastaan sitä ei löydy sieltä.

Panin nimittäin uutisen nähdessäni merkille, että kommenttien joukossa oli tyypillisten VAIHDA KOKONAAN ALAA niin päästään susta kela -neuvojen lisäksi myös useampiakin kummasteluja siitä, miksi Hymy uutisoi sanamuodoin, jotka eivät pidä paikkaansa. Tuumasin, että ehkei kaikkea toivoa ole vielä menetetty, kun kerran Hymynkin kaltaisella saitilla on valistuneita lukijoita, jotka eivät irvistämättä niele kaikkea mitä heille syötetään. Vaikka uutisointi olikin epämääräistä, niin pidin hyvänä sitä, että asian todellinen laita tuotiin lukijoiden toimesta esiin.

Palasin huvikseni vielä myöhemmin rikospaikalle. Leukani jysähti kommentit luettuani lattiaan: ne väärinkäsityksen oikaisseet kommentit oli poistettu! Jäljellä oli vain kritiikkiä minua kohtaan.

Nythän tämä alkoi kiinnostaa. Hieman myöhemmin joku taas ihmetteli virheellistä uutisointia. Parin tunnin päästä tuokin kommentti oli poistettu.

Toiminta on siis täysin järjestelmällistä: jutun kohteena olevaa henkilöä vastaan saa huudella mitä vain, mutta Hymyä kritisoivat mielenilmaukset siivotaan nopeasti pois silmistä. Tämähän on vanhaa kunnon neuvostomeininkiä!

Totesin, että tätä on jo pakko lähteä ronkkimaan. Korostan edelleen, että Hymyn minusta kirjoittama uutinen on kaikkine epätarkkuuksineen täysin merkityksetön. Minulle on myöskin samantekevää millä tavalla ihmiset minua kommenteissaan haukkuvat.

Tuo kommenttiraidan retusointi on kuitenkin sen verran härskiä hommaa, että se on nostettava päivänvaloon. Vaikka tässä minun tapauksessani puhutaankin lillukanvarsista, niin kyllähän lehden toimintaa kritisoivien, täysin asiallisten kommenttien poistaminen talloo kipeästi journalistisen etiikan ja sananvapauden varpaille. Hymyllä on luonnollisesti oikeus moderoida saitillaan olevia keskusteluja haluamallaan tavalla, mutta ei nyt jumalauta näin! Säälittävää tunarointia.

Siivoustalkoot havaittuani harmittelin, ettei poistetuista viesteistä jäänyt todistusaineistoa, selaimeni välimuistikaan ei ollut tallettanut kadonneita kommentteja. Olin kuitenkin skarppina ja nappasin seuraavista hymykriittisistä kommenteista ruutukaappaukset.

Näin siis toimii sananvapaus Hymyslovakiassa:

Näyte Hymyn keskustelupalstalta tänä aamuna

Sama paikka hetkeä myöhemmin. Ihan kuin jotain puuttuisi?

LISÄYS KLO 14.30

Hymyllä on nyt delete-nappula kovassa käytössä, kommenttia pukkaa poistettavaksi! Tapahtui odotettu käänne: alkuperäistä uutista muutettiin. Minullahan oli toki siitäkin ruutukaappaus. Alleviivattu teksti on nyt vaivihkaa poistettu.

Jos uutinen olisi ollut alunperinkin korjatussa muodossaan (ja erilaisella otsikolla), niin tämäkin jupakka olisi voitu jättää käymättä. Mutta olisiko täysin totuudenmukainen juttu ylittänyt uutiskynnystä?


Radioiden haukkumisesta

| Tagit: , | Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Tänään Tavastialla järjestettiin kaupallisten radioiden 25-vuotisjuhlan ympärille rakennettu keskustelutilaisuus. Minut oli kutsuttu paikalle kertomaan siitä millainen merkitys kaupallisilla radiokanavilla oli aikanaan oman urani saattamisessa alkuun. Seuraavassa jaaritteluni lyhyenä tiivistelmänä:

Kerroin aluksi Mikan faijan BMW -singlen julkaisusta. Se hylättiin ensin YLEn Radiomafialla, kuuteen viikkoon kappale ei soinut missään. Sitten Radio SuomiPOP sekä Radio Keskisuomi alkoivat soittaa biisiä, hiljalleen lumipallo lähti vyörymään. Mainitsin tavanneeni hiljattain SuomiPOPilla tuolloin työskennelleen henkilön, joka kertoi kanavan musiikkipäällikön päättäneen laittaa Mikan faijan BMW:n soimaan muutamaan kertaan, ihan vain kokeeksi. Kuulijoilta tullut palauteryöppy olikin niin valtava, että pian biisi lähti kanavalla voimasoittoon.

Juttelin Tavastian kuulijoille, että näin jälkeenpäin onkin aika hurjaa ajatella, että tuolloin yksittäinen musiikkipäällikkö punnitsi oikeastaan koko elämääni kädessään miettiessään asettaisiko singleni hylättyjen vai hyväksyttyjen pinoon. Jos biisini olisi hetken mielijohteesta lentänytkin siihen toiseen pinoon, niin luultavasti tekisin nyt kymmenen vuotta myöhemmin työkseni jotain muuta kuin musiikkia.

Kerroin työni määrittelevän nykyisen suhteeni radioon: se on minulle työväline, yksi osa monipuolista luomisprosessia. Ei niitä haastatteluja sen kummemmin mieti – ne ovat duunia, kuuluvat kuvioon. Vapaa-ajallani en kuitenkaan kuuntele radiota, varmaankin juuri työstäni johtuen.

Sanoin olevani artistina suunnattoman onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa radion soittaessa kappaleitani: tämä mahdollistaa minulle elannon hankkimisen lauluja kirjoittamalla. Ansioistani suurin osa muodostuu mm. radiosoitosta saamistani teostokorvauksista, ilman niitä en pystyisi tekemään tätä työkseni. Keikkailu onkin minun tapauksessani lähinnä harrastustoimintaa, näen sen samalla tavoin promootiotyönä kuin haastattelujenkin antamisen.

Radiosoitto siis tuo minulle leivän pöytään ja olenkin siksi kiitollinen soittolistoista. Esitin kuitenkin parannusehdotuksena sen, että kanavat voisivat kenties soittaa artisteiltaan muitakin kuin niitä kaikista kuluneimpia hittejä. Itseäni esimerkkinä käyttäen vihjaisin, että minulta on julkaistu Nummelan jälkeen muitakin levyjä. Jos kerran sovin artistina kanavan profiiliin, niin luulisi kuulijoidenkin kuuntelevan mielellään vaihteeksi myös sellaisia biisejäni, joita ei ole vielä soitettu täysin puhki. Kerroin, että artistin vinkkelistä kappaleiden massiivinen voimasoitto on kaksiteräinen miekka: laulut, jotka ovat nostaneet minut pinnalle voivatkin loputtoman toiston kautta muuttua pohjaan vetäviksi myllynkiviksi. Niinpä toivoin sekä tekijänä että kuulijana soittolistoilla olevien artistien tuotantoa pyöritettävän edes hiukan monipuolisemmin.

Lopuksi tilaisuuden juontaja, Jenni Pääskysaari, kysäisi että milloinkohan minulta on odotettavissa uutta musiikkia kauppojen hyllyille? Vastasin, että vastahan tässä pari viikkoa sitten tuli julkaistua kokoelma ja livelevy. Jenni pahoitteli, ettei ollut tiennytkään tuollaisesta mitään. Aivojani käyttämättä möläytin: ”Propsit Sonylle.”

Sutkaus oli tarkoitettu humoristiseksi, ja salissa sille naurettiinkin, mutta kaduin itse sanojani samalla hetkellä kun ne pyrähtivät suustani. On totta, ettei kokoelmaani ole pahemmin näkynyt julkisuudessa – luultavasti monikaan ei tiedä, että sellainen ylipäätään on kaupoissa. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään levy-yhtiöni vika, olisi epäreilua vierittää koko vastuu heidän niskaansa. Toimin tahdittomasti. Niinpä pahoittelen vielä näin julkisestikin aivopieruani – levy-yhtiöni ihmisille kirjoitinkin jo henkilökohtaiset anteeksipyynnöt.

Tällaisia muistikuvia minulla on puheistani Tavastian lavalla.

Iltalehden versio on puolestaan tässä:  Anssi Kela haukkuu radiot

  • Viimeksi kommentoitu

  • Kaikki kirjoitukset

    • 2014 (5)
    • 2013 (97)
    • 2012 (20)
    • 2011 (99)
    • 2010 (135)
    • 2009 (212)
    • 2008 (10)
  • Kommentoiduimmat kirjoitukset

  • Aiheet

    Arkisto