ANSSI VIERAILEE DIILISSÄ

4.2.2005

MTV3:lla tammikuun puolivälissä alkanut tosi-tv-sarja Diili saa vieraakseen myös itsensä Anssi Kelan. Lyhyt vierailu tapahtuu Anssin muistin mukaan kuudennen tai seitsemännen jakson tienoilla eli helmikuun loppupuolella. Tässä suuressa statistin roolissaan Anssi näyttelee itseään kitaransa kanssa, tarkemmat yksityiskohdat on jätetty hämärän peittoon. Jakso kuvattiin viime marraskuun alkupuolella.

Diili on Jari Sarasvuon isännöimä amerikkalaisen formaatin mukaan tehty sarja, jota voi kuvailla kaupungin bisnespiireihin siirretyksi Selviytyjiksi. Mukana oli alun perin 16 kilpailijaa jaettuina kahteen joukkueeseen, jotka yrittävät viikoittain selviytyä heille annetuista eri liike-elämän osa-alueille sijoittuvista tehtävistä. Hävinneestä joukkueesta pudotetaan (ns. vapautetaan) joka jaksossa yksi kilpailija pois ja koko kisan voittaja saa työpaikan Sarasvuon firmasta. Lähes jokaisessa jaksossa vierailee tuttuja kasvoja, esimerkkinä vaikkapa pääministeri Matti Vanhanen.

Diili tulee sunnuntaisin MTV3:lta klo 20–21. Erityistä valppautta Anssin vierailun suhteen kannattaa harrastaa 20.2. ja 27.2. Ohjelman kotisivuilta www.mtv3.fi/diili voi mm. lukaista etukäteen seuraavan jakson teeman.

Kommentit

  1. Anssi veti keikan yhdessä Jani Wickholmin kanssa.

    kilpailijoiden tuli myydä lippuja päivän varoitusajalla. Sali oli aika tyhjä.

  2. Ihan hyvin siellä oli porukkaa, ja keikka oli Anssin parhaimpia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.