ANSSI VIERAILEE JIPPU-KLUBILLA

18.2.2007

Anssin keikkatauko katkeaa ensi perjantaina 23.2., kun hän esiintyy Helsingin Belly-ravintolassa yhdessä Jipun kanssa. Ohjelmassa on molempien omaa tuotantoa, jota esitetään vuorotellen akustispainotteisen bändin säestyksellä. Covereitakin saattaa sisältyä illan ohjelmaan.

Jippu-klubeja on järjestetty jo useita. Vieraina ovat käyneet mm. Hanna Pakarinen, Juha Tapio, Samae Koskinen, Tuure Kilpeläinen, Emma Salokoski ja Paula Vesala. Klubi on sen verran suosittu, että 5 euron hintaiset liput myydään todennäköisesti loppuun jossain vaiheessa iltaa, joten välttyäksesi hermoja raastavalta jonotukselta Bellyyn kannattaa saapua hyvissä ajoin. Ravintola löytyy osoitteesta Uudenmaankatu 16-20, lippuja saa klo 20 alkaen ja livemusiikki alkaa yhdentoista maissa. Ikäraja Bellyyn on 18 vuotta.

21-vuotiaan helsinkiläisen laulaja-lauluntekijä Jipun hieno debyyttialbumi ”Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan” julkaistiin viime syyskuussa. Levytyssopimuksen solmi Anssillekin tuttu mies, HMC:n Asko Kallonen. Radiosta kaikelle kansalle tutuiksi ovat tulleet sellaiset riimit kuin ”mun sydän on tehty vanhasta aaltopahvista, se meinaa aina kaatua, kun sä kosketat”, ”kaunis vanha surullinen mies, lumisia sinivuokkoja keräsi sun haudalles” ja ”kaksi maailman kauneinta, kaksi maailman herkintä, kaksi maailman pienintä ja tärkeintä sydäntä”. Myös keikoilla Jippu hurmaa tunteikkaalla äänellään ja herkillä tulkinnoillaan.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.