MILJOONAROCK LAAJENI – ANSSI MUKAAN

Elokuu 2004

Keikkakalenteriin tuli viime hetken lisäyksenä vielä yksi festarikeikka syyskuun alkuun. Anssi bändeineen esiintyy Tuurissa, Keskisten veljesten järjestämässä Miljoonarockissa. Alun perin tapahtuman oli tarkoitus olla yksipäiväinen ja sen huipentumaksi oli hankittu suuren luokan yhtye Scorpions. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja Miljoonarockista tuli kaksipäiväinen festivaali 3.-4.9.

Anssi nousee lavalle ensimmäisenä päivänä eli perjantaina 3.9. Illan aikana esiintyvät myös Leningrad Cowboys ja Miljoonasade. Vain anniskelualueille on K-18, muutoin tapahtuma on ikärajaton, liput 20 euroa. Perjantain rocktapahtumaan kuuluu myös suuri grillijuhla ja suursyömäreillä on mahdollisuus saada keikalle ilmaislippuja. Lisätietoja täältä.

Miljoonarockin keikka on näillä näkymin vuoden viimeinen esiintyminen, jonka jälkeen Anssi jää pidemmälle keikkatauolle. Kiertuepuuhiin palataan vasta seuraavan levyn tiimoilta.