RASISMIN VASTAINEN KAMPANJA

17.4.2007

Anssi Kela osallistuu omalla panoksellaan Euroopan yhdenvertaiset mahdollisuudet teemavuosi 2007 -kampanjaan. Vuodesta 2002 lähtien valtioneuvoston Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO:n hyvän tahdon lähettiläänä toiminut Anssi kirjoitti tammikuussa kappaleen Suomalainen esitettäväksi ETNO:n järjestämissä tilaisuuksissa. Laulua ei alunperin ollut tarkoitus julkaista, mutta sen saama vastaanotto oli niin positiivinen, että Euroopan teemavuosi 2007 -kampanjan puuhamiehet halusivat lopulta tilata siitä levytetyn version jaettavaksi omissa tilaisuuksissaan. Suomalainen äänitettiin pikavauhtia Inkfish-studiolla perjantaina 13. huhtikuuta Anssin ja hänen yhtyeensä toimesta. Siitä painetaan single, jossa kappaleesta tulee olemaan kaksi toisistaan täydellisesti poikkeavaa versiota (versiot Sininen ja Valkoinen). Single julkaistaan toukokuun alkupuolella tilaajiensa Euroopan teemavuoden, työministeriön, opetusministeriön, ETNO:n sekä SEIS-kampanjan käyttöön. Levykauppojen hyllyillä singleä ei tulla näkemään, mutta molemmat versiot tulevat myyntiin digitaalisessa muodossa.

Anssi kertoo Suomalainen –kappaleen taustoista:

”Minua pyydettiin helmikuussa esiintymään hyvän tahdon lähettiläänä parissa Euroopan teemavuoteen liittyvässä tilaisuudessa. Pelkäsin joutuvani pitämään puheita, joten päätin puhumisen välttääkseni tehdä kappaleen, jossa katsellaan rasismia maahanmuuttajaperheen nuoren pojan silmin. Yritin eläytyä ajattelemaan miltä tuntuisi olla poika, joka on syntynyt Suomessa, kasvanut täällä, puhuu suomea, mutta sattuu olemaan ihonväriltään tumma, eikä siksi voi monen mielestä olla koskaan ”oikea” suomalainen. Mietin, että mikä loppujen lopuksi tekee meistä suomalaisia? Kuinka monen sukupolven päähän juurien täytyy kaivautua graniittiin ennen kuin olemme ”oikeita” suomalaisia? Minkä värinen on ”oikea” suomalainen? Jos kaksikymmentä ihonväriltään ja etnisiltä taustoiltaan erilaista Suomen kansalaista pistetään seisomaan riviin vaaleimmasta tummimpaan, niin kuka pystyy näyttämään rivistä ”oikeat” suomalaiset? Kenellä on oikeus päättää tällaisista asioista? Ja ennen kaikkea: miksi tällaisilla kysymyksillä pitäisi edes olla mitään väliä?”

”Rasismi on äärimmäisen turhaa ja turhauttavaa voimavarojen tuhlausta, josta ei loppupeleissä hyödy kukaan. Näen sen lähinnä heikon kansallisen itsetunnon äärimmäisenä ulokkeena: kun mitään muuta ei ole, niin paukutetaan henkseleitä meriitillä, johon itsellä ei ole edes osaa eikä arpaa – eli sillä, mihin maahan ja minkä väriseksi on sattunut syntymään. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin epäisänmaallinen. Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta yritän pitää mielessä myös sen, että maailmaan mahtuu reilun viiden miljoonan suomalaisen lisäksi muutamia muitakin kansakuntia. Valtioiden rajat kun ovat lopulta melko keinotekoisia – ne näkyvät vain kartoilla. Katsetta avartamalla ei varsinaisesti häviä mitään.”

”Toivoisin eläväni Suomessa, jossa minun ei tarvitsisi tehdä Suomalaisen tapaista kappaletta. Valitettavasti joitakin päiviä laulun valmistuttua uutisoitiin kuinka maahanmuuttajaperheen kotiin oli hyökätty keskellä yötä. Kyseisen tapauksen taustoja en tietenkään tunne, mutta eipä se suoranaisesti kieli harmoniasta ja naapurisovusta eri kulttuurien välillä. EUMC julkaisi kaksi vuotta sitten tutkimuksen, jonka mukaan Suomessa raportoidaan Britannian, Saksan ja Ruotsin jälkeen eniten rasismiin liittyviä rikoksia EU:n alueella. Tällaisesta saavutuksesta en ole erityisen ylpeä.”

”Runsaasti asiaa pohdittuani olen tullut seuraavaan lopputulokseen: on vain kahdenlaisia suomalaisia – toiset nuolevat jugurttipurkin avattuaan kannen puhtaaksi ja toiset eivät.”

Anssin seuraavan albumin julkaisuajankohta ei ole vielä tiedossa. Suomalainen on kuitenkin tehty pelkästään kampanjaa varten, eikä siis ole singlelohkaisu tulevalta albumilta.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.