Forum 2002-2013
27.10.2005 18:42
Kiitos upeasta albumista
Hei, Anssi!
Ostin viime perjantaina Rakkaus on murhaa-albumin (DualDisc-version). Olen ostanut kaikki edellisetkin levysi ja Milla-sinkun. Ajattelin, että jos cd ei miellytä, niin mietin tarkemmin seuraavalla kerralla ostamista. Mutta uusin tuotoksesi ylitti KAIKKI odotukseni. Olen kuunnellut sen jo useita kertoja ja sanoitukset ovat toinen toistaan upeampia. En olisi millään itse pystynyt päättämään, minkä biisin olisin sinkkulohkaisuksi valinnut.
Aikuisena naisena kappale "Älä mene pois" iski todella. "Kaveria ei jätetä" on sanoitukseltaa mieletön. Rockunelman idea miellytti, sanat tuntuivat niin todellisilta ja samalla huumorintajuisilta, mukavassa mielessä. Tässäkin albumissa otit Joki-biisissä mukaan sodan (veteraanit), jota myös edellisellä albumilla sivusit. Biisien melodiat ovat todella mukavaa kuunneltavaa. Karhusaarta on jo tullut radiosta kuunneltua. Anssi, en voi kuin todeta, että teit taas levyn, jossa ei ole YHTÄÄN täytebiisiä. Kiitos siitä! Suuria kuvioita oli jo edeltäjäänsä parempi. Se on paljon, koska Nummela (varsinkin nimibiisi) oli upea. Parannat kerta kerralta. Lisäksi monet kappaleet tavallaan nitoutuvat toisiinsa ja jopa Mikan faijan bmw tuli iloisena yllätyksenä mukaan.
Odotan innolla Tavan keikkaasi. Harmi. että se on torstai-ilta. Viikonloppu olisi ollut niin paljon mieluisampi, mutta siihen asiaan ei taida enää voida vaikuttaa. Toivon, ettei keikka ala kovin myöhään, kun aamulla on töihin lähdettävä...
Päiväkirjasi oli idealtaan kiva. Mielenkiintoista on, että kappaleesi eivät ole enää niin "murheellisia" kuin ehkä Nummela-albumilla. Se miellyttää ainakin minua.
Eivät menneet eurot hukkaan hankinnan takia. Pekka Kuusiston jouset olivat iloinen yllätys. Myös dvd:llä teidän "Mikan faijan bmw-video" huikaisi, ainakin minut. Lapset tahtovat jo hikeentyä, kun nyt soi Anssi taas koko ajan. Kun Suuria kuvioita ilmestyi, oli pakko ostaa langattomat kuulokkeet, kun perhe alkoi jo väsyä :). Mutta kyllä poikanikin pitävät useista kappaleistasi.
Hyvää jatkoa ja jatka samalla linjalla!!

28.10.2005 5:40
Meillä lapset päinvastoin yllyttyvät laittamaan Anssin levyn soittimeen. Tyttäreni 1v 10kk repi mua hihasta tällä viikolla, kun oltiin kotona sairastamassa ja sanoi:"Anssi...Päälle!" Ja ei muuta kun levy pyörimään! :D
helena Lapset tahtovat jo hikeentyä, kun nyt soi Anssi taas koko ajan.
Meillä lapset päinvastoin yllyttyvät laittamaan Anssin levyn soittimeen. Tyttäreni 1v 10kk repi mua hihasta tällä viikolla, kun oltiin kotona sairastamassa ja sanoi:"Anssi...Päälle!" Ja ei muuta kun levy pyörimään! :D
31.10.2005 19:42
Kuuntelen tässä Anssin Nummelalevyltä "Kaunotar ja basisti" -nimistä biisiä ja kirjoittelen. Aion itse ostaa Anssi Kelan uusimman levyn. KIITOS ANSSI UUDESTA LEVYSTÄ! :D
3.11.2005 6:17
Mahtava levy, täyttä Kelaa! Erityisen tarttuviksi ralleiksi luokittelen Jennifer Aniston, Rock-unelma ja Kaveria ei jätetä -kappaleet. Pari viimeiseksi mainittua herätti vanhat "bändi"-muistot ja halun fiilistelyihin kavereiden kanssa. Rock-unelma sanoituksen takia, ja kaveria ei jätetä jo kappaleen nimen ja melodian takia. Matot rullalle ja verhot kiinni...!
Kerättäiskö bändi kasaan...
Kerättäiskö bändi kasaan...
4.11.2005 12:28
Parempi levy, mitä odotin. Anssilla on loistava ääni levyllä. Ja Kela laulaa sellaisella äännsävyllä, jota ei olla ennen kuultu. Ja loistava ääni on! Levyssä ilmeisesti kaivataan jotain, kun lauletaan paljon kaipaamisesta. Mut oon niin superonnellinen, kun iskä osti levyn. Ja on soinu joka päivä siitä maanantaista(?) lähtien. Kaveria ei jätetä on hyvä biisi, kun siihen on liitetty vähän Mika Faijan BMW:tä. Tyytyväinen tähän läpyskään olen, parasta Anssia. Pitäis kai noi tiedot vaihtaa..
Ja sellaista vielä, että onko levystä tehty toinenkin versio? Mitäs muuta siitä on, kertokaahan?

4.11.2005 12:58
Levystä on tavallisen version lisäksi toinen versio eli DualDisc- versio jossa on siis DVD- puoli samalla levyllä. DVD- puolella on videopäiväkirja, liveversiot kappaleista Rakkaus on murhaa, Murhaballadi ja BMW.
Viimeksi kommentoitu