Koiria talossa

| Tagit: , , | Aiheet: Huomiot, Koira, Tarkkailu | Kirjoittaja:

Minulla on ollut ilo jakaa jo reilun viikon ajan vuoteeni viehättävien naaraiden kanssa. Sänkyyn on nimittäin aina öisin pöngennyt kaksi länsiylämaanterrierityttöstä (tämän blogin yhdyssanaennätys), jotka lomamatkalle karannut kaveripariskunta heivasi huostaani. Talo on täyttynyt tassutuksesta, läähätyksestä, nuuskimisesta, hännänheilutuksesta, vetoavista katseista ja satunnaisesta riehumisesta. Vilma ja Sohvi.

Koirat ovat hassuja. Näidenkin kahden älyn jättiläisen edesottamusten seuraaminen on tarjonnut makeita nauruja. Vilma on esimerkiksi intohimoinen televisionkatsoja: se parkkeeraa ahterinsa puolen metrin päähän ruudusta ja alkaa vahtia, josko ohjelmassa näkyisi eläimiä. Mikään ei mene siltä ohi. Kun sitten ruudussa vilahtaa vaikka vain sekunninkin ajan hevonen, lehmä, kissa tai – mikä pahinta – toinen koira, niin Vilma hyökkää äristen lähimmän tyynyn kimppuun ja ryhtyy kurmottamaan sitä hampaissaan. Tyyny saakin oikein kunnon kyytiä, se lentää Vilman purennassa ympäri huonetta. Sohvi komppaa operaatiota hyppimällä televisiota vasten ja haukkumalla – vaikka ruudussa eläin olisikin vaihtunut jo aikaa sitten Urpo Martikaisen naamaan.

Erikoinen parivaljakko.

Muistan, että aikanaan myös omalla Kusti-vainaallani oli kummallisia tapoja. Eräs niistä liittyi iltatoimien suorittamiseen. Minä katselin yleensä iltaisin televisiota ja samalla rapsuttelin Kustia, joka pötkötti tyytyväisenä kyljessäni. Kun sitten jossain vaiheessa suljin vastaanottimen ja lähdin kylpyhuoneeseen pesemään hampaitani, niin se oli vedenjakaja: hampaidenpesun jälkeen Kustiin ei saanut enää koskea. Jos kylppäristä palattuani erehdyin vielä menemään silittämään tai rapsuttamaan koiraa, niin minulle muristiin ja näytettiin hampaita. Näpit irti!

Aina sama juttu: ennen hampaidenpesua = parhaat kaverit, hampaidenpesun jälkeen = grrrrr. Kellonaika ei tässä ollut mitenkään ratkaiseva tekijä, testasin asian joskus pesemällä hampaani keskellä päivää: murrrr. Hyvin omituista.

Sohvia ja Vilmaa ulkoiluttaessa on ollut metkaa seurata niiden nuuskimista. Hangessa olevat keltaiset roiskeet ovat vastustamattomia, koirat tunkevat kuonojaan lumeen hartiat kiinni toisissaan. Mieleeni on tullut, että kyseessä on varmaankin koirien Facebook. Ja kun asiaa vielä tarkemmin miettii, niin onko se meidän ihmistenkään Facebook loppujen lopuksi juuri muuta kuin keltaisia merkkejä lumessa?

Mainitsin alussa, että koirat myös nukkuvat kanssani. Ne ovat kotonaan tottuneet pääsemään sänkyyn, eikä niitä ole täälläkään pystynyt pitämään poissa vuoteesta. Sohvi nukkuu rauhallisesti jalkopäässä, mutta Vilman seurassa höyhensaarille meneminen on työläämpää: sille ei riitä pelkkä sänky – sen pitää päästä tyynylle. Alkuyöstä tyynyn hallinnasta käydään vielä ankaraa vääntöä Vilman tassutellessa hiusteni päällä ja maiskutellessa suoraan korvaani, mutta lopputulos on aina sama: aamuun mennessä koira makaa poikittain tyynyllä ja minun poskeani hellii pelkkä patja.

Yhteinen aikamme alkaa kuitenkin olla lopussa: Vilma ja Sohvi pääsevät ensi yöksi takaisin omaan kotiinsa. Vaikka minä luultavasti nukun paremmin kuin aikoihin, niin kyllähän tässä kuitenkin tulee hiukan ikävä. Ketkä nyt seuraavat minua joka paikkaan ja katsoa napittavat?

Kommentit

  1. Ihania koiria ja ihana juttu tämä. 😀 Anssi, sinun kannattaisi ehkä hommata oma koira? : D Ne ovat mukavia ja seurallisia otuksia ja niiden kanssa ei koskaan ole tylsää. 😀
    Teillä näytti kuvien perusteella ja kertomasi jutun perusteella yhteiselo olla varsin mukavaa, ja ehkä jopa opettavaista molemminpuolin. 😀
    Itsellänikin on koira, 7-vuotias kääpiöpinseri, ja meilläkin on öisin pieniä erimielisyyksiä tyynyn herruudesta. : D
    Otahan Vilma ja Sohvi itsellesi hoitoon joku kerta uudelleenkin!

  2. Oi kun ihana kuva 🙂

    Itse menetin pitkäaikaisen kaverini marraskuussa, ja hommasin uuden pennun parin kuukauden päästä. Nyt kotona pötköttää 10-kuukautinen dalmatiankoira, jossa on voimaa kuin pienessä kylässä mutta joka tykkää nukkua lähestulkoon sylissä. Heh, ovat ne hauvat aika ihania.

  3. Hyvät naurut kylla taas sain 😀 ja pisti taas harmittaa kun itse ei voi koiraa ainakaan toistaiseksi saada kun mutsini on allerginen kaikille eläimille 🙁

  4. Olipa kiva juttu. 🙂 Ehkä Kusti ei pitänyt hammastahnasi aromeista. Nyt kun ilmeisesti asut taas omakotitalossa (?), oletko ajatellut ottaa Kustille seuraajaa?

    Meilläkin on monet naurut saatu karvaturrin edesottamuksista. Tähän voisin yhden hauskan tarinan pistää. Olemme aikamoisia kalamiehiä isäni kanssa ja kesäisin kun saaristossa tulee oltua niin kalastaminen on tietysti yksi suosittu aktiviteetti. Jaloissa pyörii tuollainen hyvin kuninkaallinen neiti, nimittäin cavalier kingcharlesinspanieli, joka on aivan hulluna kalastamiseen. Se voisi istua veneessä tai laiturilla varmasti kellon ympäri vahtimassa, koska tulee saalista. Se tapittaa veteen täristen jännityksestä, aivan hiljaa. Kun sitten kala iskee, koira tajuaa sen välittömästi. Se on ilmeisesti tajunnut, että kun vavan pää alkaa heilua, on äksöniä luvassa. Tässä vaiheessa alkaa jo hermostunut ujellus. Kalan tullessa näkyviin konsertti pääsee kuitenkin toden teolla käyntiin. Haukkumista ja ulvomista – ja kovalla volyymilla. Kerran sitten kala oli jo aivan veneen vieressä, kun se potkaisi kunnolla ja pääsi irti vieheestä. Tämä kuninkaallinen neito hermostui kalan vapautumisesta niin paljon, että loikkasi suoraan pikkuveneestä veteen kalan perään. Valitettavasti kala oli hieman nopeampi uimari.

    8-kiloinen tyttö myös kuorsaa kuin raavas mies. Onneksi en ole ottanut tavaksi nukkua sen kanssa. Kuorsaus kuuluu aivan loistavasti oven läpi toisesta huoneesta. Cavalierit mielletään usein kuninkaallisiksi hienohelmoiksi. Ei taida tämä meidän neito olla selvillä hovin tavoista… 🙂

  5. Voi, onpa suloiset tyttöset! 🙂 Koirista on kyllä paljon iloa.

    Jokainen karvaturri on varmasti oma persoonansa, meidänkin edesmenneellä Rölli-koiralla oli ihan omat, hassut kuvionsa. Kiltistä käyttäytymisestä, tempuista jne. aina tietysti palkittiin makoisilla kekseillä, mutta vanhemmiten se rupesi tekemään ihan keskibisnestä. Jopa takapihalla käyminen ja veden juominen olivat Röllin mielestä palkittavia suorituksia, joten se sitten istuikin näiden ”mahtavien temppujensa” jälkeen keksikaapin edessä päätään kallistellen ja silmiin tuijottaen niin kauan että joku viimein heltyi antamaan sen keksin. Ja tämä tietysti toistui useita kertoja päivässä, joten keksejäkin sitten kului ihan kiitettävästi. Onneksi meidän Rölli ei sentään nukkunut sängyssä! Se kun oli sellainen 60 kiloinen iso Landseer-uros..olisi saattanut oma nukkumapaikka löytyä aamuisin lattialta! 🙂 Nyt tulikin ihan kauhea ikävä tätä rakasta ystävääni, kun rupesin muistelemaan!

  6. Ihania koiraystäviä! Kaikki ovat kyllä niin persoonia! Meillä oli myös kaksi ihanaa sekarotuista gorgi-tyttöä ja varsinkin toiselta löytyi kyllä luonnetta, etten yhtään ihmettele Kustisi käytöstä hampaidenpesun jälkeen! Ihana lukea kirjoituksiasi! Uutta kirjaakin odotellessa!! 🙂

  7. Aivan ihana kirjoitus..jälleen kerran..
    Koirat ja eläimet yleensä on lähellä sydäntäni.
    Itseltäni löytyy parsonrusselinterrieri Vilma 9v, jonka lempipuuhaa on myös tv:tä vasten hyökkäily eläimen vilahtaessa ruudussa. Meillä ei siis katsota luontodokumentteja tai häntä pystyyn ohjelmaa. Nykyään myös jotkut lastenohjelmissa seikkailevat hahmot ovat varsin pelottavia mille pitää ärhennellä, jopa karvinen on tällainen, mutta onhan sekin kissa 😀
    Anssinkin pitää nyt alkaa miettiä koiruuskauppoja! 🙂

  8. Anssin juttu kuulosti ihan siltä, että ei mene pitkään, kun hänellä on uusi ”kusti” talossa :)Hellyttäviä otuksia nuo Vilma ja Sohvi, sekä kuvien että Anssin kertomien tarinoiden perusteella.

  9. Kustin veljet, Frodo ja Jerri ovat vielä muuten elossa. Jerri itse asiassa matkusti hiljakkoin täältä meidän autossa Hesaan. Koirat on kivoja ja kyllä se meistä koiranomistajista (minä olen ex-sellainen) kurjalta tuntuu, kun maallinen hännänheilutus vaihtuu toiseen sfääriin. Nuo hoitokoirat on kyllä tosi kivan tuntuisia.

  10. Tiedetään, että Vilma ja Sohvi on tosi huippu tassuttelijoita! Pääsen aina välillä leikkimään niiden kanssa, kun nuo koiruudet asuvat mun mamman ja papan naapurissa! Terkkuja siis Vilmalle ja Sohville!

  11. Wau! Ihania koiruksia! Tässä samalla havainnoin, että siehän olet alkanut aktiiviseksi bloggaajaksi. Mukava huomata, että siulla riittää biisien teon ohella siihenkin aikaa. Kirjoitusasusi on hyvää ja selkeää. Onkohan sulla ollut aikoinaan äidinkieli siellä 10 tuntumassa…. Mukavaa päivänjatkoa!

  12. Marja
    Hieno kirjoitus kivoista ja hupsuista mahtikoirista. Meillä on niitä kolmin kappalein
    10v.Minni, 9v.Peppi ja 1,5v. Elli…aikamoinen likkalauma. Nukkuvat juuri noin kuin keroit…tyynystä kova kisa aina iltaisin ja pitkät pätkä katsovat telkkua. Terveiset täältä Turun suunnasta ja kivaa joulunaikaa sinulle.

  13. Kuule Anssi! Tuo tynlle pyrkiminen on ilmeisesti westeille ihan ominaista, koska omani nukkui AINA siinä tyynykasan päällä, minkä olin vartavasten hänelle tehnyt sinne sängyn yläpäähäN. Se alkoi jo ihan pikkuisena pentuna, kun hän vaan jostain syystä (ei ymmärrä emäntä) meni sinne pään taakse nukkuilemaan. Eli ihan ihania peruswestejä nämä sun hoitolapset!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.