Keikkarapsa: Yli vanhan mainingin

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi la 19.11.2021 MS Viking Gabriella, Helsinki-Tukholma

Vain elämää -sarjan katsominen telkkarista tänä syksynä on herättänyt hirveän halun nähdä Anssi Kela taas livekeikalla, ja nimenomaan bändikeikalla oman bändinsä kanssa. Toki Vain Elämäässä Leri Leskinen ja kumppanit ovat aivan mahtavia ja syksyn Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonsertit ovat käsittämättömän hienoja, mutta silti minä haluan nähdä myös Antin, Mikon, Villen ja Saaran mahdollisimman pian ihan livenä.

Anssin keikkakalenterin tutkiminen kertoo ensinnäkin, että Anssi ei ole taaskaan päivittänyt kyseistä listaa hetkeen ja Live Nationin virallisesta listasta ei löydy kaikkia tulevia keikkoja, mutta onneksi facebookin Anssi Kelan fanit -ryhmän kalenteri on ajan tasalla kuten yleensäkin. Ja seuraavaksi selviää, että loppuvuodesta MTKN-keikkojen lisäksi tarjolla on oikeastaan vain laivakeikkoja. No okei, aallokko näköjään kutsuu meitä jälleen kerran kohti kuohujaan. Pari kaveriakin on lähdössä samalle paatille, eli eipä tarvitse kahdestaan kellua!

Astumme laivaan perjantaina työpäivän jälkeen Katajanokalla, ja alukselle päästyä selviää, että show time on vasta klo 23:59. Äh, miksi niin myöhään! Tässä on kuitenkin se hyvä puoli, että nyt ehdimme katsoa tämäniltaisen Vain Elämää -jakson rauhassa kokonaan ennen keikkaa. Toisessa matkaseurueemme hyteistä on toimiva telkkari, joten kisakatsomo pistetään pystyyn asiaankuuluvien naposteltavien ja janojuomien kera. Ja kohta huudetaan porukalla niin, että naapurihyteissäkin taatusti kuullaan, kun Anssi täräyttää peliin vähän rajumman version Pyhimyksen Fuck the Worldista. Nupit kaakkoon, kuulkoot seinän takana sen kappaleenkin! Laadimme saman tien toivekyltin ko. kappaleesta illan keikkaa varten.

Kohta on aika alkaa siirtyä kasikerroksen Club Mariin keikkaa varten. Laiva keinuu mukavasti. Näille merialueille on luvattu jopa lähes myrskyä, mutta ei tämä vaappuminen nyt aivan vastaa ennakkomainontaa, vaan on vielä ihan hauskan puolella. Seuraavana päivänä kuulen kyllä käytäväkeskusteluissa, että ainakin yhdestä seurueesta joku oli joutunut jättämään keikan väliin juuri merenkäynnin takia. Klubilla katsomme bulgarialaisen bailubändin esityksen lopun, asetumme sen jälkeen esiripun peittämän etuaidan tuntumaan ja yritämme arpoa parhaat paikat kohta alkavaa keikkaa varten. Lavan edustan Mikonpuoleinen laita on jo tiiviisti varattuna, joten haetaan murskaantuneiden lasien seasta tahmealta tanssilattialta parhaita jäljellä olevia jalansijoja.

Juontaja spiikkaa Anssin, verho alkaa aueta ja siellähän he ovat! Anssin laulumikki on taaskin lavan keskitolpasta aika lailla Mikon suuntaan sivulle, mutta hyville paikoille päästiin taas kerran ja kun Milla pärähtää käyntiin, lavan edustalla alkaa olla jo ahdasta! Tänään ei todellakaan tarvitse houkutella risteilyvieraita lähemmäs keikan aikana, ja homma on hienoa yhteislaulua alusta alkaen.

Millaa seuraa Sydämet, ja kolmannen biisin kohdalla meitä odottaa yllätys: Jukka Pojan kappale Mielihyvää on tänään setissä mukana! Tai no johan olimme kuulleet, että se oli esitetty myös runsaan viikon takaisella SuomiPop-risteilyllä, mutta ainahan olisi mahdollista, että se olisi ollut vain siellä eikä tällaisella tavallisemmalla laivakeikalla. Mutta nyt yllemme virtaa mielihyvää eli tarinaa sitä, kuinka musiikki ja laulut hoivaavat meitä. No niinhän ne tekevät! Harmittavasti en osaa vielä tämän kappaleen sanoja ulkoa, joten tässä kohdassa ainoan kerran koko keikan aikana harmittaa, että äänentoisto ei täällä edessä ole tietenkään aivan ideaali. Villen rummut tahtovat hukuttaa tässä alleen osan laulusta ja muista soittimista, mutta itsepähän tungin just tähän. No mutta opetellaan lyriikat ulkoa seuraavaa keikkaa varten.

Takaisin vakio-ohjelmistoon siirrytään Lauran ja Peten tarinan myötä. Anssi on nyt vaihtanut akustiseen kitaraan ja nyökkää hyväksyvästi, kun yleisön kädet keinuvat ilmassa maailman matkatessa radallaan. Anssi vaihtaa kitaransa vireen näppärästi Mikon soittaessa Puiston outroa. Kahteen sisareen ei tule rakastua, mutta se neuvo ei tänäkään iltana auta Ilvestä, jota hotellin parvekkeen kaide kutsuu jälleen luokseen. Laivallakin ilmassa voi olla levottomuutta, joka aistitaan lavalla asti, eikä sitä pidä puhaltaa pois, mutta mustat pilvet ansaitsevat sen kohtalon seuraavassa kappaleessa. Nostalgiaan ei mahdu yhtä vauhdikasta lavaliikehdintää kuin normaalisti näin ahtaalla estradilla.

Minun paikaltani katsoen Saara koskettimineen jää harmittavasti vahvistimien taakse piiloon, ja Mikko kitaroineen ja Antti bassoineen ovat kaukana lavan sivuilla. Mutta kerrankin Ville on aivan edessäni, eikä kukaan peitä näkyvyyttä rumpaliin! Rumpusettinsä ylle kumartumatta vakavailmeistä miestä tuleekin seurattua keikan aikana tavallista tarkemmin. Mutta kuten aina, päähuomion tällä lavalla kerää tietenkin pitkätukkainen, hoikka mies liehuvassa keikkatakissaan, eli itse Kelastinen. Hän riehuu pitkin lavaa sen laidasta laitaan, kaataa juostessaan Saaran laulumikin, törmää Anttiin ja pysähtyy sitten hetkeksi henkäisemään ja nojaamaan keskitolppaan ennen kuin kiirehtii taas toiselle puolelle lavaa. Laivan keinuminen taitaa saada aikaan muutaman ylimääräisen sivuaskeleen.

Anssi antaa katseensa kiertää kaikissa katsojissa eturiveistä tanssilattian takareunoille, hän flirttailee häpeämättömästi eturivin nuorten naisten kanssa Levottoman tytön aikana ja fist bumppaa kaikkien käsiään tarpeeksi lähelle ojentelevien kanssa. Kun Anssi nostaa välillä toisen jalkansa kaiteelle ja kumartuu eturivin yli yltääkseen ojentamaan mikrofoniaan yhteislaulatuksissa pidemmälle yleisöön, kumarrun alemmas ja nojaan kaiteeseen, että en vain häiritsisi ylläni keikkuvaa sankaria. Kun hänen takinliepeensä pyyhkäisee kättäni, niin ei voi ajatella muuta kuin että miten täynnä mielihyvää juuri nyt olen! Ei sillä väliä, että takanani tungeksitaan ja joku kaatoi hyvän tujauksen kokista tai rommikolaa päälleni ekojen biisien aikana, sillä juuri tässä paikassa haluan kokea tällaisen riehakkaan keikan.

Ja nyt on vuorossa jotain, jota niin kovasti olen odottanut ja toivonut: Rakastan sua niin et se sattuu! Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin alkuperäinen versio tästä kappaleesta on tuttu levyltä ja keikoilta ja se on todella hieno, mutta Anssin stadionrock-tyylinen versio tästä Vain Elämää -ohjelmasta nousi vielä korkeammalle, ja nyt todellakin saamme kuulla sen livenä! Ai että, tämä on niin ihana että se tosiaan ihan sattuu! Ja kuinka minäkin haluaisin kiivetä oitis jonnekin ihailemaan terrakottakattoja! Tämä toimii erinomaisesti livenä. Laulamme mukana, sillä sanat ovat ainakin osalle meistä tutut, vaikka puolet reissuporukastamme laulaakin kahden tuuliviirin sijasta kahdesta tuulettimesta, ja he myös heiluvat asiaankuuluvasti.

Vielä kaksi askelmaa, ja me huipulla ollaan vaihtuu saumattomasti seiskakakkoseen, jossa yleisöstä irtoaa kunnolla ääntä Anssin laulattaessa meitä. Tämä ei todellakaan ole erityisen musikaalinen yleisö, mutta viis siitä, ainakin olemme tunteella mukana ja meillä on hauskaa! Nummela pakottaa rauhoittumaan – tai no ei oikeastaan, osa porukasta pomppii etenkin sen alussa ja kiljuu tosissaan, sillä he ovat selvästi odottaneet juuri tätä kappaletta. Tämä on muuten pääosin hyvällä tavalla riehakas ja erinomaisen osallistuva yleisö, ainakin täältä minun näkövinkkelistäni!

Bändi poistuu Villeä lukuun ottamatta lavalta, mutta eivät he kovin kauas ole menneet, tuollahan he verhon sivussa näkyvät ja he tulevat takaisin vielä yhtä kappaletta varten ennen kuin yleisö on riemukkaalta mölinältään saanut edes aikaiseksi kunnon taputusrytmiä. Tuo yksi kappale on Bemari, joka haikeine tarinoineen ja itsemurhineen voisi hyvin olla muuallakin kuin setin viimeisenä kappaleena, mutta onhan se iso hitti eikä sen sanoitus tunnu rassaavan muuta yleisöä. Pääasia, että saa laulaa mukana tutussa kappaleessa, ja onhan tämä nyt oikeasti todella komea. Vielä loppukumarrus, ja Anssi kättelee eturiviläiset samalla kun esirippu jo vetäytyy lavan eteen.

Siirrymme tanssilattian sivulle, josta löytyy pari tuttua, joille pääsemme höyryämään keikasta (ihan kuin he eivät olisi nähneet sitä) ja kehumaan tuoreimman VE-jakson biisiä. Vähitellen siirrymme klubin ulkopuolelle ja päädymme lopulta istumaan käytävälle ensimmäiseen vapaaseen pöytään juttelemaan keikasta, elämästä yleensä ja vielä keikasta. Anssin bändin basisti Antti kulkee ohi ja päätyy hetkeksi pöytäämme juttelemaan tästä keikasta, laivan keinumisesta, laivaruuasta, laivajuomista ja sitten taas juuri nähdystä keikasta. Tuuditumme syvälle hyvän olon tunteeseen. Tällaisten päivien ei haluaisi ikinä päättyvän! Hmm, laivakeikkojahan on vielä tulossa lisääkin, mitä jos menisimme?

Settilista

Milla
Miten sydämet toimii?
Mielihyvää (Jukka Poika)
Puistossa
Kaksi sisarta
Ilves
Levoton tyttö
Sut puhallan pois
Nostalgiaa
Rakastan sua niin et se sattuu (Tuure Kilpeläinen)
1972
Nummela

Mikan faijan BMW