Levyarvosteluja

Anssi Kela: Nostalgiaa

Nostalgiaa (2015)

Keskisuomalainen:

”Jos viime levy oli vastustamaton paketti aikuisrockia ja sillä kuului kaikuja Phil Collinsista, Dire Straitsista ja Def Leppardista, niin nyt tehdään enemmän kunniaa 1980-luvun tanssi- ja funk-musiikille. Michael Jackson, Prince ja Duran Duran, syntikat, groovaavat bassolinjat ja konerummut, niistä on tämä hyvälle tuulelle saava pastissi kasattu.”

”Kasarisoundeille allergisten kannattaa kiertää Nostalgiaa kaukaa. Niitä rakastavalle levy on yhtä juhlaa. Konerummuissa on juuri oikean verran liikaa kaikua ja instrumenteista basso on pääosassa. Kappaleet perustuvatkin nimenomaan vahvoille bassolinjoille ja Kela loistaa soittaessaan ykkösinstrumenttiaan.”

”Ainoa vertailukohta Nostalgiaa-levylle on edeltäjänsä. Molemmat ovat rehellisen röyhkeitä, hauskoja ja täynnä naiivia hyvää mieltä. Aika näyttää, kumpi teoksista on parempi. Tällä hetkellä ne kuulostavat yhtä hyviltä.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Aki Lehti

♠    ♠    ♠

Soundi:

”Edellisellä Anssi Kela -albumillaan Nummelan nurisija silitti rypyt otsastaan ja löysi itsestään jotakin, jonka kovin monen konkarimuusikon toivoisi löytävän. Nimittäin nuoren muusikon muinoin raiteilleen sysänneen löytämisen riemun ja tekemisen ilon.”

”Kaikki menneisyydestä tuttu tuntuu tällä levyllä tapahtuvan tässä ja nyt. Juuri tätä on nostalgia nieltävimmässä muodossaan.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Eero Tarmo

♠    ♠    ♠

Helsingin Sanomat:

”Kela uppoutuu syvemmälle 1980-luvun poppiin: hardrock-riffit on lakaistu pois ja syntesoijamatot vellovat ilmassa. Kitara nakuttaa rutikuivana ja dempattuna Nile Rodgersin hengessä tai efekteihin hukutettuna helinänä. Etualaa hallitsee basso, mikä on iloinen asia, sillä Kela soittaa ykkösinstrumenttiaan eli bassokitaraa svengaavasti ja ilmeikkäästi.”

Viimeinen yö tuo mieleen Fleetwood Macin, Tyhmä kuu ja varsinkin Mihin tahansa (paitsi Helsinkiin) ovat kulta-aikojen Duran Durania, Nahkaa ja luuta -kappaleen säkeistössä on Princeä ja Huomaatko mitä sait aikaan -kappaleen kertosäkeessä jopa häivähdys Steely Dania.”

Nostalgiaa on musiikillisesti nimensä mukainen levy, vaikka Kelan 1980-luvun romantisointi ei olekaan halpaa ja laiskaa. Siitä huolimatta: kolmatta kasarilevyä Kelalta ei tämän jälkeen jää kaipaamaan.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Ilkka Mattila

♠    ♠    ♠

Apu:

”Anssi Kela on Suomen Dave Grohl. Ja miksikö? Kela on Grohlin tapaan multi-instrumentalisti, joskin laaja-alaisempi. Toisekseen Kela tunnetaan yhtenä musiikkibisneksen täysipäisimmistä ja joviaaleimmista miehistä.”

”Nostalgia voi olla paikalleen jämähtämistä, mutta vaikka Kelan albumin kanssa voi leikkiä loputtomiin ”mistä biisistä tämä on napattu” -leikkiä, musiikki elää tässä ja nyt.”

Nostalgiaa on taas yhden miehen show, ja yksityiskohtien kirjossa piisaa. Tanssilattialla ja funkbassoteltu Nahkaa ja luuta nostavat rytmiretroilun Daft Punk -tasolle ja Tyhmä kuu on vihellyksineen ja läiskerumpuineen vastustamaton.”

Arvostelija: Jukka Väänänen

♠    ♠    ♠

Rosvot.fi:

+ Hieno albumi, joka jatkaa onnistuneesti vuonna 2013 ilmestyneen Anssi Kela -albumin linjaa, mutta samalla päivittää ja syventää soundiajattelua entisestään
+ Ehjä ja harkittu kokonaisuus
+ Albumi on juuri sopivan mittainen
+ Tanssilattialla, Viimeinen yö, Tyhmä kuu, Nostalgiaa, Piirrä minuun tie, Teit musta viisaan, Kuolleen miehen kitara
+ Häpeilemätön musiikillinen ja lyyrinen kirkasotsaisuus
+ Supertyylikäs tuotanto
+ Supertyylikkäät albumikannet
+ Osa sanoituksista nostattaa punan poskille
– Osa sanoituksista nostattaa punan poskille
– Paikoitellen turhan samankaltaiset sävellykset

Arvostelija: Mikko Toiviainen

♠    ♠    ♠

Aamuset:

Nostalgiaa jättää hyvin vahvasti kaksijakoisen tunteen. Äärimmäisen vahvana kasaripastissina levy on jopa hieman hölmö. Toisaalta tieten tahtoen Kela on pastissinsa tehnyt ja sellaisena levy on erittäin onnistunut. Musiikillisesti Nostalgiaa on, varsinkin 1980-luvulla eläneille, äärimmäisen hauska levy, vaikka mikään huumorilevy ei olekaan kysymyksessä. Syntikoista, kasarin kumeista rumpusoundeista ja muista aikakauden musiikkiin lähtemättömästi kuuluvista elementeistä pitäville levy on silkkaa juhlaa. Toisaalta edellä mainituista syistä levyä on helppo myös vihata, ellei 80-luvun musiikillinen kimalle ole lähellä sydäntä.”

Nostalgiaa on vahvasti tunnelmasidonnainen levy. Oikeassa mielentilassa levy on erinomainen. Omien sanojensa mukaan Kelan tarkoitus oli tehdä 1980-lukulainen iloinen levy. Siinä hän on onnistunut erinomaisesti.”

Arvostelija: Ilkka Lappi

Anssi Kela

Anssi Kela (2013)

Keskisuomalainen:

”Harvoin tulee vastaan levyä, joka ensikuuntelun aikana saa nauramaan ääneen, ihon kananlihalle ja kyyneleen silmäkulmaan. Anssi Kela saa mahdolliset aiemmat syntinsä anteeksi uudella levyllään.”

”Kelan nimeä kantava pitkäsoitto on jonkinlainen vastaisku nykyään niin valitettavan muodikkaalle ironian viittaan puetulle tyhjänpäiväiselle ilkeilylle, kyynisyydelle ja vähättelylle. Se on rehellisen hölmö, korni, röyhkeä, hauska, koskettava ja ladattu täyteen naiivia hyvää mieltä.”

”Eipä tule mieleen ketään muuta kenellä olisi pokkaa tehdä tällaista musiikkia suomeksi vuonna 2013. Levyllinen täysin vastustamatonta aikuisrockia on melkoinen suoritus.”

Tähdet: ★★★★★
Arvostelija: Aki Lehti

♠    ♠    ♠

Helsingin Sanomat:

”Kela on saanut taakseen uuden levy-yhtiön ja on luonut viidennelle albumilleen aidosti persoonallisen konseptin. Hänen musiikkinsa on terävämpää, virkeämpää ja ryhdikkäämpää kuin koskaan.”

”Kelan uudessa ilmeessä soi konemusiikki, kitararock, gospel, hiphop ja iskelmä. Yhdistelmän hän on kuorruttanut menneisyydestä lainatulla tyylillä suorastaan ällömakeaksi. Albumi on täynnä häikäilemätöntä lainaa suoraan 1980-luvun hattaraisesta popista. Lopputulos on myös rytmikkään sielukas ja sydäntä lämmittävä. Tämä levy pelastaa Anssi Kelan uran.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Tero Salonen

♠    ♠    ♠

Aamulehti:

”Anssi Kela on joko tyhmä tai rohkea mies. Koko kansan muusikosta lähes unohduksiin painunut Kela matkaa viidennellä albumillaan 30 vuotta taaksepin. Pop, funk, springsteenmäisyys ja naivistiset tarinat herättävät hämmästystä. Levy on linjattomuudessaan linjakas, tulevaisuuden klassikko menneisyydestä.”

Tähdet: ★★★★★
Arvostelija: Markku Makkonen

♠    ♠    ♠

NRGM:

”En olisi ihan heti uskonut, että Anssi Kelan uutuus on ensimmäinen tällä vuosituhannella kuulemani uusi levy, joka tuo ihan oikeasti mieleen 1980-luvun. Kun Maitohapoilla-avausbiisin urheiluleffasyntikka tulee kertosäkeen taustalle, olen puulla päähän lyöty. MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ TAPAHTUU. Nyt on vaikutteet opiskeltu huolella.”

”Kaikki aiempi Kela-musiikki on kuulostanut huonommalta likiarvolta jostain muusta. Nyt asia on päinvastoin. Anssi Kela on parempi kuin oikeat juustoiset kasarilevyt. Tarkistin: pyöräytin Invisible Touchin, Building a Perfect Beastin ja pari muuta vastaavaa. Ei niistä yksikään ole biisimateriaaliltaan näin tasainen tai kuulosta näin intohimoiselta ja rehelliseltä. Todellisuudessa paras kasarimusa tehtiin vähän muissa genreissä, mutta sillä ei ole väliä: Kela on kuvitellut fantasiaversion 1980-lukulaisesta aikuisrockista ja kääntänyt sen musiikiksi. Lopputulos toimii, koska hän on uskonut omiin satuihinsa. Tästä olisi monella oppimista.”

”Levyllä ei ole yhtään keskinkertaista kappaletta, ja ainakin puolet materiaalista on loistavaa. Biisit kuulostavat riittävän samanlaisilta, mutta kun muotokielen sisäistää, tajuaa, että vaihteluakin on varsin paljon. Kela ei ole mennyt konsepti edellä, vaan tehnyt biisin kerrallaan. Lauluilla on oma identiteettinsä.”

”Anssi Kelan viides levy on oppikirjaesimerkki siitä, mihin kaikkeen uskallus ja oman visionsa kuunteleminen voivat suvereeniin osaamiseen yhdistyessään kyetä. Olen ihan saatanan onnellinen Kelan puolesta.”

Arvosana: 84/100
Arvostelija: Niko Peltonen

♠    ♠    ♠

Rumba:

”Soundiuudistus on onnistunut: Anssi Kela ei ole kuulostanut näin raikkaalta sitten debyyttinsä Nummelan, mutta levyä vaivaavat silti samat ongelmat kuin edeltäjiään. Täyteraitojakin löytyy.”

”Anssi Kela on monipuolinen ja taitava muusikko, mutta eheää levykokonaisuutta hän ei vielä ole tehnyt.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Akseli Hiltunen

♠    ♠    ♠

Soundi:

”Kela on kertonut uuden levyn palaut­­­taneen hänen uskonsa musiikkiin. Se on helppo uskoa, sillä kipinän löytyminen huokuu levyn kappaleista konkreettisesti. Vanhasta luopumisen ja kohti uutta menemisen teemat vilahtelevat siellä täällä albumin sanoituksista. Tunnelma on läpi levyn vilpittömän innostunut ja mukaansa tempaava. Kaikenlainen ironia ja kyynisyys loistavat poissaolollaan.”

”Levy starttaa räväkästi. Maitohapoilla ja Levoton tyttö ovat Kelan tarttuvimmat ja luultavasti uran parhaat kappaleet. Ne ovat eheitä ja virtaviivaisia kokonaisuuksia, jotka potkivat eteenpäin vahvojen rytmiratkaisujen ja kekseliäiden sovitusten siivittäminä.”

”Komea gospelsävytteinen Palava silta ja toiveikas Spring­steen-pastissi Parasta aikaa päättävät levyn hartaisiin tunnelmiin. Niissä Kela tavoittaa jotain aidosti koskettavaa, ihon alle luikertavaa kauneutta.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Ville Hartikainen

♠    ♠    ♠

Sue:

”Anssi Kelan uusi levy perustuu pitkälti (…) 80-luvun halveksituimpiin soundeihin. Sen perusteella uskallan väittää , että hänen viides albuminsa on kaikkien aikojen rohkein suomalainen levy. Sen soundit ovat niin muoviset, että melkeinpä tekee pahaa.”

”Levyssä ei kuitenkaan ole mitään campia. Kela on tehnyt levynsä yksin kotistudiossaan ja täysin tosissaan, ja minä kuuntelen lopputulosta tosissani.”

”En pidä tämän levyn biisien esikuvakappaleista, mutta tästä levystä pidän. Haluaisin osata selittää syyn, mutta en osaa. En vain osaa.”

Arvosana: 8/10
Arvostelija: Aku-Tuomas Mattila

♠    ♠    ♠

Desibeli.net:

”Anssi Kelan viides ei ole täydellinen levy, mutta se hehkuu rakkautta melodiseen popmusiikkiin ja alan konventioiden lyömätöntä hallintaa. Tämän kiekon myötä Kela saavuttanee vihdoin myös hipsterisuosiota, mutta huvittavuuteen asti viljellyt kasarisoundit eivät ole pelkkää ironiaa. Niiden avulla on syntynyt vilpitöntä musiikkia, joka toteuttaa taiteenlajin tärkeintä tehtävää: saa helvetin hyvälle mielelle. Tämän johtoajatuksen Kela on lausunut myös ääneen. Levyn ilmestymispäivänä hän kirjoitti blogiinsa: ”Uusi levy on juuri sellainen pop-albumi, jonka 13-vuotias Anssi olisi vuonna 1985 halunnut kuulla.” Eipä moisesta lähtökohdasta voi kovasti metsään mennä. Vaikka aika toisi ympärille camp-kehyksen, on herkkinä teinivuosina tajunnan räjäyttänyt musiikki yleensä sitä rakkainta huumetta hautaan asti. Kun alkuperäisestä vielä panee paikoin paremmaksi, on hatunnosto ansaittu.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Ilkka Kärrylä

♠    ♠    ♠

Mesta.net

”Anssi Kela on etukäteen kertonut 80-luvun musiikin olleen suurena vaikuttimena tuoreen soololevyn soundimaailman luonnissa. Kela on lainaillut tunnelmia ja jopa riffien pätkiä sieltä täältä, Kelan levyhyllystä löytyy näemmä Michael Jacksonia, Whitney Houstonia, Dingoa, The Boss Springsteenia, Totoa, Queenia ja aikuisrokkia moneen makuun.”

”Kelan rikas soundilainailu vie huomiota itse viisumateriaalista. Totuus on että kasarisoundien tunnistettavat sävyt tuovat levylle sympaattista kotoisuutta. Tosin viisumateriaalikin vaikuttaa innostuksen puuskassa sorvatulta, Kela on ilmiselvästi ihastunut kasarimissioonsa. Varsinkin levyn päättävä Springsteen-pastissiParasta aikaa kuulostaa varsinaiselta taistelulaululta – Kelan perussynti eli osoitteleva paatoksellisuus on tuoreen levyn osalta painettu jäljettömiin. Jäljellä on tarinankertoja-Kelan parhaita paloja.”

Tähdet: ★★★½
Arvostelija: J.A. Kaunisto

Anssi Kela - Aukio

Aukio

Rytmi:

”Anssi Kelan teema-albumin tarina hieman onnahtaa, mutta musiikki on rautaa. Aukio toimii komeasti varmasti osittain tuottaja Tommi Vikstenin ansiosta, mutta ilman Kelan hienoja sävellyksiä olisi mahdotonta saada näin hienoa jälkeä aikaan.”

”Monipuolisuus tekee levystä harvinaisen kuunneltavan kokonaisuuden. Valikoimassa on niin menevää paahtoa kuin hempeilyä. Jopa äärimmäisen lälläri Haaveilua alkaa muutaman kuuntelukerran jälkeen toimia. Paitsi melodiantajua Kelalla on taito tehdä draamaa, mistä on osoituksena heti perään tuleva Romahdus.

”Eivät sanoituksetkaan ole lainkaan kelvottomia. Kaivosmiehen tarina kerrotaan pääosin tyylikkäästi ja vivahteikkaasti.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Antti Ervasti

♠    ♠    ♠

Soundi:

”Tommi Vikstenin tuottama ja pienen yhtyeen työstämä Aukio on soitannollisesti vähintäänkin tyydyttävää poprockia. Huuto esittelee napakasti tarinan pääosassa olevan nuoren miehen ja jo seuraavassa hetkessä on edessä Erin ’Nylon Beat’ Anttilan tuudittama Uni. Aamu erottuu kitarariffeineen ja Farfisa-urkuineen levyn rockeimmaksi palaksi. Kaivos-biisin sankareina ovat ne maan alla ahertavat luuserit, jotka eivät älynneet muuttaa ajoissa muualle.”

Loukussa kasvaa levyn suurimmaksi sävellykseksi ja sovitukseksi. Kelan kirjallisen työskentelyn inspiroima lauluympyrä sulkeutuu lopulta Unen tunnelmiin palaavan nimiraidan myötä.”

Aukion suurin ongelma on ominaisuus, joka vaikeutti jo Mikan faijan BMW:stä nauttimista. Anssi Kelan suorasanaisen kertova sanoitustyyli kuluttaa laulut puhki jo parilla kuuntelulla jättämättä mielikuvitukselle pienintäkään elintilaa.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Pertti Ojala

♠    ♠    ♠

Rumba:

”Kelan tyyli tehdä suomenkielistä poppia on tunnistettava ja tarinankerronta ansioitunutta. Hittipotentiaalia on selvästi ainakin energisessä kappaleessa Aamu, joka onkin myös levyn ensimmäinen single. Pirteiden melodioiden ohella mukana on muutama erityisen rauhallinen ja siten kivasti albumia rytmittävä laulu, kuten vain pariminuuttinen tunnelmointi Uni.”

”Biisi biisiltä jatkuva teema alkaa kuitenkin puuduttaa, vaikka kaivoskylän elämää monipuolisesti käsitelläänkin. Määritelmä ’se kaivoksesta kertova biisi’ täsmää turhan moneen lauluun, eivätkä tarinaa kaivoksesta nosta edes levyn päättävät rakkauslaulut.”

Tähdet: ★★
Arvostelija: Saara Autere

♠    ♠    ♠

Aamulehti:

”Anssi Kelan ei enää tarvitse kiirehtiä. Viisinkertaisesti platinaa myynyt Nummela sai pari seuraajaa ripeästi. Sen jälkeen Aukion raivaaminen kesti neljä vuotta. Synkkää nykymenoa kaivosmiehen silmien kautta tutkiva Kela ei tällä kertaa törmää Bemariin, mutta platta on kokonaisuutena vaikuttava, aikuinen teos, johon kannattaa syventyä.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Markku Makkonen

♠    ♠    ♠

Plaza.fi:

Aukio perustuu pitkään novelliin. Se on siis kuin yksi tarina, joka on pilkottu paloiksi. Kirjailija-Kela tuntuu kehittyneen kirjoittajana, sillä Aukio ei pilkkomisesta huolimatta ole vain levy, jossa on jätetty kymmenen taukoa merkitsemään laulujen välejä. Laulut toimivat irrallisina aivan yhtä hyvin, vaikka kokonaisuus kertookin enemmän.”

”Yli puolet levystä kertoo ahdingosta, uroteoista ja karusta todellisuudesta, mutta Kela tarjoaa myös vastapainoa mollivoittoisille sanoituksille. Haaveilua sekä Paluu ovat positiivisimmat hetket ja onkin hienoa huomata kuinka vähän Kelan tarvitsee heittää mukaan hyviä asioita, joilla saadaan lopputulos balanssiin. Tarinat ovat aina olleet tärkein elementti Kelan soolouraa ja ne ovat jälleen kohdallaan.”

”Aukio ei tarjoa vieläkään uutta Mikan faijan BMW:tä, mutta ei myöskään aja pois niitä kuulijoita, jotka ovat Kelaan ihastuneet. Parasta on, että Kela ei pelleile kanssamme ja uskaltaa pitää musiikkinsa pop-vetoisena, vaikka varmasti tältä ryhmältä syntyisi juurevampaakin musiikkia. Sellainenkin olisi varmasti hienoa, mutta myös turhaa taiteilua. Keskiverto-Kela uppoaa massaan taatusti helpommin.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Anssi Järvinen

♠    ♠    ♠

Keskisuomalainen:

”Neljännessä pitkäsoitossa Kelan kappaleista löytyy taas arkipäiväinen tarina. Nyt se on koko levyn mittainen: albumin kaikki 11 laulua liittyvät toisiinsa ja muodostavat kertomuksen. Tarina on kelamainen: se kertoo nimettömän kaivosmiehen arkipäiväisestä elämästä. Mukaan mahtuu alkoholismia, saavuttamattomia unelmia, rakkautta ja työttömyyttä.”

”Kela on haukannut hieman liian suuren palan. Aukio sisältää onnistumisia, mutta kertomus ei kanna loppuun asti. Se tuntuu vanhan kertaamiselta, eikä miehen taloudellinen sanoitustyyli jätä tilaa mielikuvitukselle.”

”Levyn parasta antia ovat abstraktimpien aiheiden parissa liikkuvat Uni, Haaveilua ja Ihme.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Mikko Siltanen

♠    ♠    ♠

Helsingin Sanomat:

”Oli Anssi Kelasta mitä mieltä tahansa, hänen neljäs levynsä Aukio on poplevyksi hämmentävä teos. Se on konseptilevy, jonka kerronta pelaa käytännössä ilman kertosäkeitä. Vain takuuvarmassa hittisinglessä Aamu on kertsi.”

”Kelan konseptilevy on hengellissävytteinen rakkauden ja työn manifesti, joka on toteutettu tarttuvan ja paikoin kauniin aikuis -ja softrockin keinoin.”

”Toteutuksen viimeistelystä huolimatta sen akilleenkantapää on vilpittömyyden läpitunkevuus. Kun vakavaa ja herkkää sanomaa ei kevennä pieninkään karnevalismin pilkahdus, tulos on raskasta kuultavaa. Siis takuuvarma kotimainen menestyjä.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Otto Talvio

Anssi Kela - Rakkaus on murhaa

Rakkaus on murhaa

Helsingin Sanomat, Nyt-liite:

”Tummasävyisen ja hieman yksi-ilmeisen Suuria kuvioita -albumin jälkeen Kelan uusi levy kuulostaa vapautuneelta ja optimistiselta. Rakkaus on murhaa on toki synkkä lause, ja nimikappaleen tunnelma on murheesta raskas. Rakkaudesta, onnesta ja toiveikkuudesta levyllä lauletaan silti paljon enemmän. Se onnistuu Kelalta yllättävän hyvin, sillä hän ei ole rakentanut balladeihinsa yhtään enempää korulauseita kuin tavaramerkkimäisiin arkikuvauksiinsa.”

”Tavallisten ihmisten elämänkohtaloita riittää silti tällekin levylle (…) hienosti rokkaava pikkukaupunkitarina Jennifer Aniston on ehkä paras maassamme tehty Anssi Kela -pikkukaupunkitarina.”

”Kela on tavanomaisimmillaankin niitä harvoja uusia suomalaisia lauluntekijöitä, joilla on oma, tunnistettava sointi ja käsiala.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Ilkka Mattila

♠    ♠    ♠

Soundi:

”En suostu pystyyn kuolemaan, laulaa Anssi Kela toistuvasti, melkeinpä huutaa Jennifer Aniston -biisin hienosti rakennetussa loppukliimaksissa, riipivän, komean kitarasoolon jälkeen. Kuulijalle nousee väistämättä mieleen kysymys, laulaako Kela pelkästään laulun hahmon äänellä, vai myös omallaan.”

”Kelan uutukaisessa ei ole mitään hävettävää, lopputulos on taitavan ja tunnistettavan tekijämiehen jälkeä. Tarinat liikkuvat jo totuttuun tapaan tavallisten ihmisten elämässä, usein sen laitapuolelle kallistuen.”

”Tunnistettavuus on lauluntekijän siunaus ja kirous. Rakkaus on murhaa sisältää paljon tunnistettavaa Anssi Kelaa, jonka voi laittaa lämmittämään korvia pehmeiden korvalappujen lailla. Ehkä hän tekee vielä joskus levyn, jolla on enemmän Jennifer Anistonin kiihkoa, tai sitten porautuu korviimme jollain aivan muulla ja yllättävällä.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Antti Marttinen

♠    ♠    ♠

Keskisuomalainen:

”Anssi Kela vetää ässän hihastaan. Aikuisrokkari kuulostaa uutuudellaan Rakkaus on murhaa paremmalta kuin koskaan – jopa niin täydelliseltä listakamalta, että joitakin se tuppaa ärsyttämään varmasti.”

”Pienistä jutuista syntyy elämää suurempaa tunneähkyä, vaikka Kela laulaa sellaisella vaatimattomuudella kuin miestä vedettäisiin kynnysmaton alitse. Onneksi sanoitukset eivät jämähdä ainoastaan Kelan tavaramerkkiin eli menneiden muistojen kaiveluun vaan välillä katsotaan duurivoittoisesti tulevaan.”

”Olkoon Kelan maneereista mitä mieltä tahansa, Rakkaus on murhaa on tyylilajinsa ehdoton mestariteos. Albumin materiaali on yksinkertaisesti erinomaisessa tasapainossa. Kela loihtii sarjatulella täydellistyneitä syksyn säveliä.”

Tähdet: ★★★★★
Arvostelija: Risto Löf

♠    ♠    ♠

Noise.fi:

”Olipa Anssi Kelan musiikista sitten mitä mieltä tahansa, miehen vaikutusta suomalaisen popmusiikin valtavirtaan voi tuskin kukaan kiistää. Täysin puskista tullut ja yllättäväksi myyntimenestykseksi noussut kelpo debyyttialbumi Nummela ja hieman vaisu kakkoslevy Suuria kuvioita saavat nyt seurakseen kolmannen levyn.”

”Yleensähän kolmatta täyspitkää levyä pidetään vaikeana: artistin pitäisi kyetä uudistumaan mutta silti säilyttää jotain aiemmilta levyiltä tuttua. Ilahduttavaa on se, ettei Kela ole päästänyt valtavan suosion mukanaantuomia paineita vaikuttamaan lopputulokseen, sillä Rakkaus on murhaa on tekijänsä ehjin levy tähän asti.”

”Myönnettäköön, että minulla oli lieviä ennakkoluuloja tämän levyn suhteen. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ne osoittautuivat vääriksi. Rakkaus on murhaa näyttää kaikille jäljittelijöille kaapin paikan ja on Anssi Kelan paras levy tähän saakka.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Juho Leppänen

♠    ♠    ♠

Mesta.net:

”Anssi Kelan kohdalla mainitaan usein Bruce Springsteen. Soundit ovat kallellaan Jenkkilän suuntaan ja Kelalla on samanlaista (välillä pateettistakin) tarinankerrontaa kuten suurella esikuvallaan. Kuitenkin Kela kuulostaa kotimaiselta, siis hyvässä mielessä. Esikuvat eivät ota liian suurta roolia miehen musiikissa.”

”Kelan tekstit ovat kyllästetty suurilla tunteilla ja elämän moninaisilla sattumuksilla. Tuntuu että välillä kuulijalta puserretaan kyyneltä vähän väkisin, mutta monelle kelamaiset tarinat ovat varmaan täyttä asiaa. Elämänmakuisille tarinoille on aina kysyntää.”

Vanhoille faneille ei Kelan uusin tuota pettymystä. Kahden edellisen levyn jatkumo on taattu, uusia polkuja ei lähdetä kokeilemaan vaikka teksteissa tuntuu olevan ripaus uutta otetta. Tyylikäs paketti, Anssi ”Pomo” Kela rokkaa hetkittäin mukavasti vaikka singer-songwriter taitaa olla se rooli mistä mies ei helpolla eroon pääse. Seuraavaksi mies voisi tehdä vaikka täysin akustisen kiekon, Kelan oman Nebraskan!”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: J.A. Kaunisto

Anssi Kela - Suuria kuvioita

Suuria kuvioita

Helsingin Sanomat, Nyt-liite:

”Suuria kuvioita ei toki poikkea sisällöltään niin paljon Nummelan tyylistä, etteikö se miellyttäisi monia Kelan faneja. Selvin ero on yleissoinnissa: kun Nummelalla yhdisteltiin hiphopin rytmiikkaa karuun ja perinteiseen rocklauluformaattiin, niin nyt Kela on lähtenyt avoimesti ihailemiensa Bruce Springsteenin ja Neil Youngin jäljille. Kitarat soivat leveästi ja sopivan karheasti, ja laulustemmat ovat kuin 70-luvun amerikkalaisen perusrockin oppikirjasta.”

”Anssi Kela on soittanut kaikki instrumentit useissa kappaleissa ja tehnyt sen huolella, sillä levyn ”bändisointi” menee useimmiten täydestä.”

”Puutteineenkin Suuria kuvioita on keskitien poplevyksi särmikäs ja ajatuksia herättävä. Anssi Kela kulkee valitsemallaan tiellä edelleen yksin.”

Tähdet: ★★★
Arvostelija: Ilkka Mattila

♠    ♠    ♠

Soundi:

”Huojentavaa huomata, kuinka vakaana Anssi Kelan sulkakynä on pysynyt, vaikka kulovalkean tavoin levinnyt suosio ja sen kiihottamat soittolistat ovat jauhaneet omilla ontoilla motiiveillaan miehen tähänastisen soolotuotannon helmet kutakuinkin pulveriksi. Itselleen varaamassaan suhteellisessa työrauhassa Kela on hionut lähes yhtä tarttuvan ja tasaisen setin hyviä lauluja kuin Nummela-levylle ikuistui. Suuria kuvioita on kokonaisuutena hiukan etäisempi ja epävarmempi, mutta yksittäisiin lauluihin pääsee hyvin sisään viimeistään toisella kuulemalla.”

”Parasta ja omaperäisintä on edelleen Kelan tapa kertoa tarinoita, joista aistii tarkasti tapahtumia ympäröivän ilmapiirin ja tarpeen mukaan myös vuorokaudenajan, vallitsevan kelin, yksittäisiä kuulokuvia, eri ihmisiin liittyvät mielteitä ja vaikkapa uuden auton tuoksun. Kerronnan määrätietoinen musikaalisuus saa laulut liikkumaan koko ajan eteenpäin selkeän kuvailun voimalla. Mitään turhaa ei jäädä jankkaamaan ja kaikkein ilmeisimmiksi melodisiksi koukuiksi viritetyt toistosäkeetkin muuntavat usein virettään tarinoiden eri vaiheissa.”

”Soinnut ovat edelleen paljolti niitä samoja ja useimmat melodiat kuulostavat heti tutuilta ja läheisiltä. Mitä rakkauteen ja elämän tarkoitukseen tulee, Kela jää tarkoituksellisesti ihmettelemään niiden vaihtelevia ja odottamattomia ilmenemismuotoja. Hän jättää johtopäätökset ja julistukset viisaasti luomilleen roolihahmoille sekä kuulijan oman elämänkokemuksen varaan. Suuria kuvioita syntyy vasta, kun antaa Anssin innostaa itsensä eläytymään ja täydentää itse kerrotut tarinat ja vaikutelmat omilla mielleyhtymillään.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Asko Alanen

♠    ♠    ♠

Turun Sanomat, Treffi-liite:

”Hei, 150 000 suomalaista voi ihan hyvin olla väärässä ja pahasti. Nummelan ostaneilla suomalaisilla voi olla hyvä fiilis ja kaipuu lyriikkaan, josta puuttuvat enää tavuviivat. Yeah, that’s our man!”

”Ei sympaattisen Anssi Kelan tylyttämisessä ole järkeä. Anssi on häviäjä, josta on tullut voittaja ja mies tietää sen varsin hyvin.”

”Mikä on tämä nerokkaan käsittämätön keitos? Miksi juuri tämä kombinaatio vetoaa Juicen ja Martin jälkeiseen suomirock-sukupolveen? Hymiöthän tästä enää puuttuvat.”

Tähdet: ★★
Arvostelija: Antti Arvaja

♠    ♠    ♠

Nöjesguiden:

”En ymmärrä kehätiemusiikin estetiikkaa. En myöskään siedä tilittävää äijäläppää. Siksi on sangen hämmentävää, että Anssi Kelan toinen albumi sisältää useita kappaleita, jotka puhuttelevat.”

”On vaikea sanoa, piileekö syy näennäisesti yhteensopimattomien tekstielementtien erikoisessa sekoitussuhteessa vai tarttuvissa melodioissa. Joka tapauksessa Kela sotkee elämänmakuisiin kohtaloihin naiiveja havaintoja ja lapsenomaisia kielikuvia siten, että seurauksena on lähes universaaleja perustotuuksia tyyliin taivas on paikka, jossa on tupakkaa eikä lainkaan
syöpää.”

”Suuret kuviot piirtävätkin rosoista viivaa kolmekymppisten arki-Suomesta.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Maaretta Tukiainen

Anssi Kela - Nummela

Nummela

Helsingin Sanomat, Nyt-liite:

”Ensialbuminsa perusteella Anssi Kela kuulostaa ajattelevan ihmisen radiotähdeltä. Levyn musiikki on 2000-luvulle päivitettyä peruspoppia, jossa pääosassa on yksinkertainen, yleensä akustinen kitarakomppi ja hip-hopin puolelta lainattu painava rytmi. Ulkomaisista aikalaisista tulevat helpoimmin mieleen Everlast ja bluesin kanssa Play -levyllään askarrellut Moby. Sointi on niukka ja välillä aika kaunistelematon.”

”Puhuttelevinta Anssi Kelan lauluissa ovat silti tarinat. Niissä on sopivassa suhteessa kipeitä nuoruusmuistoja, nykyajan huumeista lähiöelämää ja taloudellista romantiikkaa, joka tuo välillä mieleen amerikkalaisen outlaw -kantrin perinteet.”

”Nyt Kelalla on hyvät mahdollisuudet nousta kansansuosikiksi.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Ilkka Mattila

♠    ♠    ♠

Soundi:

”Anssi Kela esikoisalbumi esittelee ilmiselvän lyyrisen lahjakkuuden. Parasta Kelan lauluissa ovat perinteiset, hyväksi havaitut popmelodiat ja aito lahja tarinankerrontaan.”

”Omaperäisiä tekstitysratkaisuja löytyy tarkemmalla kuuntelulla aivan tarpeeksi. Kelalla on silmää pienille, kuvaaville yksityiskohdille. Hän luopuu riimityksestä tehokeinona psykologisesti tarkoin harkituissa kohdissa. Ja hänen tekstinsä ovat ilahduttavan vapaat tekotaiteellisista kielikuvista.”

”Nummela on kokonaisuutena odotuksia herättävä kokonaisuus. Kelassa on ainesta merkittävän suomalaisen pop-musiikin tekoon.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Vesa Sirén

♠    ♠    ♠

Rumba:

”Mikan faijan BMW:llä radiosoittosuosikiksi noussut kolmannen polven muusikko Anssi Kela on tehnyt yhden komeimmista kotimaisista debyyteistä pitkään aikaan.”

”Nummela soi terävän modernisti ja minimalistisesti. Ja vaikka Kelan sävelkynästä lähteekin kauniita melodioita, nousevat pääosaan raymondcarvermaisen tai anttihyrymäisen tarkat, arjesta ammentavat tarinat. Niissä tehdään pikkurikoksia, sorrutaan päihteisiin tai koetaan tiheitä hetkiä Lapin rundilla tammikuisena yönä. Päätösraita Nummela kiteyttää levyn rakennusaineet: henkilökohtaiselta maistuva tarina kasvaa kaikille aukeavaksi kollektiivisen muistin päivitykseksi.”

”Nyt uskaltaa taas avata suomalaista poppia soittavan radiokanavan.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Jari Mäkäräinen

♠    ♠    ♠

Slitz:

”Pikkukaupunkilainen nuoruus näyttäisi erityisen hedelmälliseltä taustalta lyriikalle (…) Vihdin Nummelasta tuleva ja kotipaikkansa mukaan esikoisalbuminsakin nimennyt Kela on onnistunut kääntämään oman pikkukaupungissa vietetyn nuoruutensa laulujensa elinvoimaiseksi selkärangaksi.”

”Kela kertoo elämää pienempiä tarinoita, uskottavasti ja koskettavasti. Keinot ovat vähäeleisiä mutta tehokkaita. Kela ei uhoa tai pullistele, vaan luottaa pieniin tarinoihinsa ja pekkaruuskamaisen äänensä ilmaisuvoimaan. Nummela nousee kevyesti kevätsesongin kiintoisammaksi kotimaiseksi debyytiksi.”

Tähdet: ★★★★
Arvostelija: Tommi Aitio

Kommentit

  1. Oho! Mielestäni aika hassua, miten tasainen laatu arvosteluissakin ollu. Mut se on kyllä aika ansaittu! Joka albumissa on tähän mennessä ollut tarpeeksi uutta pitämään mielenkiinnon yllä.

  2. Hyvä että nurinoitakin on tänne otettu, antaa perspektiiviä…

    Yleisemmällä tasolla ottaa armottomasti päähän koko netin ja lehdistön arvosteluperinne ja ”kriitikot”. Kehutaan tai lytätään jonkun tekemä työ ilman, että kerrotaan arvostelijasta mitään. Kaikille arvostelupalstoille tulisi sisällyttää arvostelijan perusteellinen esittely! Esimerkki tuosta yläpuolelta: Kuka on Antti Marttinen? 22-vuotias raskaan rokin ystävä Vantaalta vai 53-vuotias Mike Oldfield -diggari Tampereelta? Onko paatunut grunge-fani laitettu arvostelemaan Anssi Kelan levy? Onko arvostelijalla mitään perspektiiviä arvioida juuri tämän artistin levyä?

    Miten lukija voi muodostaa mielipiteensä arviosta jos hän ei tiedä arvioijasta mitään? Nuo arvosteluthan ovat aina yhden ihmisen mielipiteitä, mitään yleispätevää mittanauhaa levyn hyvyyden tai huonouden määrittämiseksi ei ole olemassa.

    Arvostelijoiden pitäisi laittaa sen verran itsensä peliin, että edes kertoisivat keitä he ovat. Sen jälkeen arvion lukija voisi muodostaa mielipiteensä siitä, voiko arvio olla tehty sellaisesta näkökulmasta, että sitä kannattaa ottaa vähääkään tosissaan.

    Jos Anssi satut tämän joskus lukemaan, kerropa, miten sinä suhtaudut ”kriitikoihin”, jotka levyjäsi kehuvat/lyttäävät.

  3. Artistina kritiikkiin on tietysti todella vaikea suhtautua mitenkään erityisen järkevällä tavalla. Aina sen kuitenkin tuppaa ottamaan jotenkin henkilökohtaisesti, vaikka se ei tietenkään (aina) olekaan arvostelijan tarkoitus.

    Välillä tuntuu hiukan kohtuuttomalta, että näkee jonkun asian eteen valtavasti vaivaa esimerkiksi vuoden ajan – ja sitten se kuitataan nopeasti parilla huolimattomalla lauseella. En tarkoita tällä sitä, että levyarvosteluiden pitäisi olla mitään novelleja, mutta toisinaan arvosteluista huokuva täydellinen välinpitämättömyys on ikävää luettavaa. Artistin tekemään työtä voisi yrittää kunnioittaa edes sen verran, että levyn kuuntelisi esim. kerran ajatuksen kanssa alusta loppuun. Huolimaton levyarvostelu ärsyttää aina – vaikka se olisi positiivinenkin.

    Kun puhutaan kuitenkin makuasioista, niin mielestäni ihan kokeilemisen arvoinen juttu jollekin lehdelle tai saitille olisi julkaista jokaisesta levystä aina kaksi keskenään täysin ristiriitaista arvostelua eri lähtökohdista ponnistavien arvostelijoiden kirjoittamina. Luultavasti tätä on jossain kokeiltukin.

    Kuulin joitakin aikoja sitten tarinan eräästä kotimaisesta toimittajasta ja -kriitikosta, jonka nimi jääköön tässä yhteydessä mainitsematta. Kyseinen toimittaja oli laatinut sanoituksia eräälle ensilevynsä julkaiseelle yhtyeelle. Levyarvostelussa sitten toinen kriitikko oli haukkunut tekstit. Vaikka nimeltä mainitsemattoman toimittajan nimeä ei arvostelussa edes oltu mainittu, hän oli silti loukkaantunut syvästi ja sanoi, ettei enää ikinä itse hauku kritiikeissään ketään, kun nyt kerran tietää miltä se oikeasti tuntuu.

  4. Toimittajan, joita ne kriitikotkin olemukseltaan ovat, työlle on ominaista kiire eli jutut pitää yleensä tehdä deadlinen hengitys niskassa. Tämä johtaa siihen, että tärkeintä on täyttää palstatila eikä paneutua siihen millä ja miten sen täyttää.

    Monia levyarvostelijoita vaivaa myös henkinen laiskuus eli ei viitsitä paneutua asiaan, vaikka aikaa olisikin. Joistakin arvioista havaitsee, että arvostelu on pääasiassa tapahtunut niin, että kriitikko on katsonut mitä muut lehdet/saitit ovat kirjoittaneet levystä ja sitten tehnyt niistä muokaten koosteen – muulla tavoin ei esim. lauseiden identtisyys ole selitettävissä. Joskus tosin ne identtiset lauseet on poimittu levy-yhtiön esittelyprujusta, mikä ei sekään ole kovin ammattimaista.

    Idea siitä, että pyrittäisiin samaan kaksi ”täysin ristiriitaista arvostelua” on mielestäni siltä osin huono, että kun arvostelu pyydetään joltakulta, niin ei pitäisi olla ennakkokäsitystä siitä, millainen arvostelu tulee olemaan. Eli kun pyydetään jotakuta arvostelemaan levy, niin häneltä ei saa ”tilata” mielipiteiltään tietynlaista arvostelua. Mutta toki kahden ”eri lähtökohdista ponnistavan arvostelijan” kritiikit voisivat olla kiinnostavaa luettavaa. Sellainen menettely kertoo myös siitä, että kyseinen media ja ko. kriitikot ovat panostaneet asiaan hieman tavallista enemmän.

    (Muistan lukeneeni jostain, että Dylanin Blood on the Tracksista julkaistiin Rolling Stone -lehdessä aikoinaan samassa numerossa 12 eri arvostelua.)

    Mun mielestä myös se lähtökohta (josta kerroit esimerkin), että kriitikko ottaa periaatteekseen, että ei ”hauku” ketään, koska tietää miltä se tuntuu, on heikolla pohjalla. Jos levy (tai sen tekstit tms.) on kriitikon mielestä huono, niin kyllähän se pitää arvostelussa sanoa – sitä edellyttää jo kriitikon objektiivisuus. Negatiivisen mielipiteen voi toki ilmaista monin tavoin, repivästä rakentavaan.

    (Yksi kirjailija on sanonut, että jokaisen kriitikon ”koulutukseen” pitäisi kuulua se, että kriitikon oma tuotos haukutaan.)

    Kiireen ja henkisen laiskuuden ohella kritiikin ongelmia on, että jotkut arvostelijat eivät pysy roolissaan, vaan haluavat tehdä itsestään tähden, tai ainakin pelätyn ja puhutun kriitikon. Helpoin tapa siihen on, että levy lytätään ilkein ja värikkäin sanoin.

    (Saman koulukunnan edustajiin luen kuuluviksi mattieskohytöset ja jyrkionneksienmuistasensukunimeä, joiden journalistiset pääansiot muotoutuvat nälvimisestä tyyliin se-ja-se piti kutsuilla kuohuviinilasia kädessä väärin. Joskus tietysti julkkiksia pitääkin pudottaa jalustaltaan, mutta eväät siihen ovat näillä toimittajilla usein niin vähissä.)

    Toisaalta myös artistin/kirjailijan/tms. pitää aina kritiikkejä lukiessaan katsoa peiliin. Jos levy saa huonot arvostelut, niin voihan olla, että kriitikko on oikeassa ja se oma levy ei olekaan niin hyvä, kuin on itse rakkaasta ja läheiseksi muodostuneesta levystään ajatellut. Hyvällä kriitikolla voi olla asiaan objektiivisempi näkökulma, ja hänen ajatuksistaan pystyy vastaanottavainen taitelija oppimaan ja viisastumaan. (em. kappale käsittelee asiaa yleisellä tasolla, en viittaa mihinkään tiettyihin levyihin tms.)

    Samaten fanit loukkaantuvat usein arvosteluista, joissa oman suosikkiartistin ihku uutuuslevy ei saakaan suitsutusta. Samaa ilmiötä on se, kun se Suomen ”loistava” euroviisu yleensä jää hännille eivätkä muunmaalaiset ymmärrä hyvästä musiikista yhtään mitään.

    Kiinnostava kysymys on (jota jo edelläkin sivuttiin), että missä määrin kriitikon tulee kritiikkiä tehdessään miettiä, mitä artisti ajattelee kritiikistä. Tavallaan ei lainkaan, koska sellainen ajattelu rajoittaa kriitikon objektiivisuutta ja rehellisyyttä. Toisaalta pitää toki ottaa huomioon inhimillinen kohtuus.

    Tässä tuli myös mieleen, kuinka kauttaaltaan myönteisiä arvioita Nummela-albumi aikoinaan sai. Mutta sitten kun levy myi hieman liikaa, niin eipä se enää ollutkaan niin hyvä.

    Ihmisiä ovat siis niin kriitikot kuin kritiikin kohteena olevat. Taiteilijan tehtävänä on tehdä niin hyvä teos kuin mahdollista, ja kriitikon tehtävänä on objektiivisesti arvioida, kuinka siinä on onnistuttu.

    Jep.

  5. Sami: ”Idea siitä, että pyrittäisiin samaan kaksi ”täysin ristiriitaista arvostelua” on mielestäni siltä osin huono, että kun arvostelu pyydetään joltakulta, niin ei pitäisi olla ennakkokäsitystä siitä, millainen arvostelu tulee olemaan.”

    Tämä on tietysti totta.

    ”Mun mielestä myös se lähtökohta (josta kerroit esimerkin), että kriitikko ottaa periaatteekseen, että ei ”hauku” ketään, koska tietää miltä se tuntuu, on heikolla pohjalla.”

    Kertomani esimerkki oli siinä mielessä huono, että se perustuu kuulopuheeseen: en henkilökohtaisesti tunne tätä toimittajaa, olen vain kuullut jutun. Tarina saattoi tarkemmin ajatellen mennä niinkin, että hän lopetti kokonaan arvosteluiden tekemisen.

    Pointti oli kuitenkin se, ettei tämä kyseinen toimittaja ollut aikaisemmin arvosteluja kirjoittaessaan arvannut miltä julkisen kritiikin kohteena oleminen oikeasti tuntuu.

    ”Jos levy saa huonot arvostelut, niin voihan olla, että kriitikko on oikeassa ja se oma levy ei olekaan niin hyvä, kuin on itse rakkaasta ja läheiseksi muodostuneesta levystään ajatellut.”

    Tämä on juuri se ongelma, johon ensimmäisessä vastauksessani viittasin sanoessani, ettei artisti itse voi suhtautua kritiikkiin kovin rationaalisesti. Minun mielestäni jokainen levyttämäni biisi on ihan mahtava – vaikka samalla tiedostan jonkinlaisella järjen tasolla, ettei tämä tietenkään pidä täysin paikkaansa.

    Hyvin perustellun negatiivisen kritiikin voi aina allekirjoittaa ja siksi onkin tärkeää, että tällaisen palautteen antajia on koko ajan mukana teoksen teko- ja julkaisuprosessissa. Näiden luottokriitikoiden palautteen perusteella olen välillä tehnyt isojakin muutoksia musiikissani. Sen sijaan en muista yhdenkään lehdessä julkaistun kritiikin koskaan vaikuttaneen tekemisiini.

    Se, että tekisi musiikkia miellyttääkseen kriitikoita, on huomattavasti surullisempaa kuin se, että tekisi sitä miellyttääkseen suurta yleisöä.

  6. Anssi: ”Näiden luottokriitikoiden palautteen perusteella olen välillä tehnyt isojakin muutoksia musiikissani.”

    Olisi kiinnostavaa kuulla esimerkkejä näistä tapauksista. Faijan haamu lienee yksi sellainen?

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.