Forum 2002-2013

jmi 29.8.2007 8:08 Ahvenisto 2007 Vasta rekisteröityneenä pitää näemmä välittömästi avata uusi aihe kun Ahvenistosta ei ole vielää tehty uutta keskustelua. Tai sitten vanha puusilmä ei moista näe.

Tuossa oli ainutlaatuinen mahdollisuus viime sunnuntaina (26.8) olla Ahvenistolla seuraamassa Rata-SM kisaviikonloppua. Ja vieläpä Koiranen Bros-tiimin vieraana.

Itse Herra Kela ehkä saattaa epämääräisesti muistaa autonsa ympärillä pyörineen sällin kameran kera hiukan pallo hukassa (kuten se olikin ja on edelleen kuten aina) pikkuisen ennen F3-starttia. Itseasiassa satuin olemaan kutakuinkin kuvaajan selän takana kun Anssille soviteltiin lisävarustetta, joka kyllä ehkä hiukkasen vaikutti sääntöjen vastaiselta.

Mutta. Tuo sunnuntai varikolla ja radan reunalla oli kyllä loistava, vaikka sää ei täydellisesti suosinutkaan. Kameraan tarttui pari sataa valokuvaa, joista suurin osa roskaa, kun sitä on vain harrastelijaräpsijä. Mutta tämän foorumin lukijoille pistin pari kuvaa esille tuonne isoon pahaan internettiin. Kuvia on tosiaan paljonkin enenmmän ja lisäilen niitä tuonne kun on mutiakin seurueessamme olleita, jotka nämä kuvat tahtovat. Löytynevät osoitteesta: Ahvenisto 2007 (huom, kuvan oikeassa alanurkassa on kokovalikko, josta kuvat saa isompanakin)

Ennenkaikkea tutustuminen varikkoalueeseen, Koiranen Bros tiimin toimintaan ja oleminen toiminnan keskellä oli fantastista. Ja heti kyllä lähtisin uudelleen, jos moinen mahdollisuus tulisi vastaan. Kiitos tästä mahdollisuudesta koko Anssin taustaväelle. Toivottavasti kiitokset menevät perille jotain reittiä pitkin.

Vaikka sunnuntain startti meni hiukkasen penkin alle, niin kyllä huomasi kisan kuluessa että Anssilla on muitakin avuja kuin pelkkä musiikkikorva. Loistavaa ajoa!

Kiitos. Kiiminki lopettaa...

- J
Johnny 29.8.2007 8:59 Hyviä kuvia ja tervetuloa keskustelemaan. Tosin keskustelu on tuntunut olevan katoavaa kansanperinnettä viime aikoina tällä "keskustelufoorumilla".
Hilu 29.8.2007 14:25 Jmi, kivoja kissojen kuvia siellä sivuillasi!
jmi 29.8.2007 17:16
Hilu Jmi, kivoja kissojen kuvia siellä sivuillasi!


Kattien kuvat on tuosta vajaan vuoden takaa ja saivat monoa jo ennen joulua, koska nuoremmalle pojalle tuli aika ärhäkkä allergia.

Ennemmin katit kartanolle kuin muksulle kutiseva iho. (ja juu, kyllä niille uusi koti löyty...)

- J
Hilu 3.9.2007 7:46 [quote:19ejwaru]Autourheilu on vaarallista. Kilpailun jälkeen työnnän parc ferméssä formulaani punnituksen jälkeen paikalleen. Ohjaan autoa samalla ratista ja nojaudun liiaksi eteenpäin, jolloin oikea jalkani jää vasemman takarenkaan alle. Nilkka nuljahtaa. Sattuu. Nilkutan varikkotiloihin laittamaan nilkkaan kylmän kääreen. Pitikin olla vielä oikea jalka. Pystyyköhän tällä ajamaan huomenna? Tähänkö kilpistyi taistelu mestaruudesta? Tunnen itseni aika tyhmäksi.[/quote:19ejwaru]
Toivottavasti nilkka on jo parantunut! On kiva lukea näitä raportteja kisoista.
Anssi Kela 3.9.2007 10:35 Nilkka alkaa jo olla melko normaali, mutta teloin pari päivää sitten saman jalan kotosalla kaatumalla portaissa. Tällä kertaa sattui varpaisiin, yksi muuttui kokonaan mustaksi - ja taas nilkutettiin. Eli autourheilu on vaarallista, mutta kotona voi olla vielä vaarallisempaa.
jmi 3.9.2007 13:31
Anssi Kela Eli autourheilu on vaarallista, mutta kotona voi olla vielä vaarallisempaa.


Tämä allekirjoitetaan. Autojen kanssa rassatessa ei ole tullu paria naarmua pahempaa mutta ei tarvitse kuin kävellä huolimattomasti ruohonleikkurin ohitse ja kas kuinka saimmekaan halkaistua pottuvarpaan kynnen. Saas nähä millon tuo alkaa taas näyttää edes kutakuinkin normaalilta.

Toivottavasti jalka saa nyt edes jotenkin lepoa ja paranee seuraavaan koitokseen mennessä.

Asian vierestä takaisin aiheeseen. Tai aiheen vierelle. Tuossa Ahveniston rapostissa kerrot hiukan säädöistä. Onkos näissä F3-härveleissä ihan kunnolliset säätömahdollisuudet? Eli siipien lisäksi myös kaikki mahdollinen rattaiden puolella, kuten rengaskulmia, jäykkyyksiä jne?

- J
Anssi Kela 3.9.2007 14:00 Siipien ohella auton ajettavuuteen vaikuttavat alustan korkeus edessä ja takana, pyörien kulmat, rengaspaineet, etu- ja takavakaajat, jarrubalanssi, perän välitykset, etu- ja takajouset... Muuttujia on paljon ja Ahvenistolla niiden kanssa oltiin pihalla kuin lumiukko.
Nappisimmu 3.9.2007 16:37
Anssi Kela Eli autourheilu on vaarallista, mutta kotona voi olla vielä vaarallisempaa.


Eikös se niin mene, että koti on se vaarallisin paikka?
jmi 3.9.2007 19:46
Anssi Kela Siipien ohella auton ajettavuuteen vaikuttavat alustan korkeus edessä ja takana, pyörien kulmat, rengaspaineet, etu- ja takavakaajat, jarrubalanssi, perän välitykset, etu- ja takajouset... Muuttujia on paljon ja Ahvenistolla niiden kanssa oltiin pihalla kuin lumiukko.


Vanhoista tietokoneiden formulapeleistähän nämä onkin tuttuja ja muutenkin kun autourheilua seuraa niin väkisinkin tulee tutuiksi ainakin osittain.. Ja konkreettisestikkin on havaittu moisten säätöjen vaikutuksia kun tuntuu että tuossa harrastekinnerissä ainakin keulan arvot on totaalisen poskellaan kun on täys mato ajaa.

Mutta, tätä hiukka epäilinkin. Ei ole paljoa F3:sta kokemusta niin piti kysäistä. Eli kaikki mahdollinen ja hiukan mahdotontakin on säädettävissä.

Ahvenisto on katsojan kannalta hiukka hankala paikka kun suolenkillä ei ole kunnollisia paikkoja seurata kisaa. Lähinnäkin varikkolenkki. Mutta pääpiirteissään näytti olevan aika monipuolinen rata. Eli haasteellinen säädöille.

Niin, ihan kuin mitään näistä edes tietäisinkään...

- J