Forum 2002-2013

viljami 12.9.2008 12:08 Kysymyksiä Anssille Kiitokset edellisistä vastauksista!

Tällä kertaa olisin kiinnostunut tietämään siitä, kuinka levy-yhtiö ja artisti toimivat yhdessä.

1.) Esimerkiksi levyn hinta on kaupassa 20 €: jakautuuko yhdestä myydystä levystä artistille 1 € biisien esittämisestä sekä 1 € sanoituksista ja sävellyksistä vai kuinka tämä yleensä menee?

2.) Luin, että Asko Kallonen halusi Faijan Haamun kertosäkeen molliin. Ja jos tällaisia muutoksia tehdään, tuleeko biisin tekijäksi Kela-Kallonen.

3.) Kuinka suuri on artistin rahallinen omavastuu esimerkiksi levyttäessä ja tehtäessä musiikkivideota?

Toivottavasti jaksat vastata!

Hyvät viikonloput

Viljami
Anssi Kela 13.9.2008 8:26 1.

Tein pikaisen nettihaun ja löysin seuraavan esityksen 22 euroa maksavan cd-levyn hinnanmuodostuksesta. Tämä on julkaistu Muusikko-lehdessä vuonna 2002, mutta prosentit pitänevät edelleen melko hyvin kutinsa. Cd-levystä kaupassa maksamasi hinta jakautuu siis seuraavasti:

- Vähittäiskauppa 25% (5,5€)
- ALV 18% (3,96€)
- Äänityskustannukset 15% (3,3€)
- Levy-yhtiö 8% (1,76€)
- Tukku ja jakelu 8% (1,76€)
- Markkinointi 6% (1,32€)
- Teostomaksu 6% (1,32€)
- Valmistus 6% (1,32€)
- Tuotekehitys 4% (0,88€)
- Artistirojalti 4% (0,88€)

Kuten nähdään, saa artisti tätä kakkua jaettaessa tyytyä vain murusiin. Eri artistien rojaltiprosentit luonnollisesti vaihtelevat, mutta oman kokemukseni mukaan tuo n. 1 euro/levy on melko pätevä nyrkkisääntö.

2.

Faijan haamun säkeistöt menivät alunperin duurissa (esimerkki kuultavissa täällä). Asko ehdotti, että mitä jos ne käännettäisiinkin molliksi. Kokeilin mollia ja pidin kuulemastani. Tässä tapauksessa kyse ei ollut varsinaisesti säveltämisestä – tai edes sovittamisesta. Asko teki vain hyvän ehdotuksen, jonka pohjalta minä sovitin biisin uudestaan. Tällainen kommentointi ja ideointi kuuluu A&R:n toimenkuvaan. (Vastaus siihen mikä on A&R löytyy täältä.)

3.

Tämäkin vaihtelee suuresti riippuen levy-yhtiöistä ja artisteista. Omassa tapauksessani levy-yhtiö huolehtii kaikki levyttämiseen liittyvistä kuluista.
viljami 15.9.2008 15:34 Tämähän oli varsin kattava vastaus!

Jatkaisin edelleen muutamalla:

1.) Luin tänään, että Nummela albumillesi päätyi demojasi, esim. Esko Riihelän painajainen ja Kaunotar ja basisti. Keitä oli mukana soittamassa ja missä demot tehtiin?

2.) Jossitellan hieman. Jos nyt eläisit Pekka ja Susi -aikaa, mitä luulet, pääsisittekö demoillanne BMG:n listoille?

Viljami
Anssi Kela 16.9.2008 13:23 1.

Nyt joutuu jo punnertamaan muistia. Levyn kansissahan nuo lukisivat, mutta sellaista ei ole juuri nyt käden ulottuvilla. Muistaakseni Esko Riihelän painajaisen soitin itse ja Kaunottaressa ja Basistissa taisi olla Ville soittamassa rumpuja. Riihelän tein kotona ja Kaunottaren mökillä.


2.

Jos demot olisivat ihan ne samat kuin silloin aikanaan, niin tuskinpa. Musiikillinen ilmasto on kuitenkin muuttunut melkoisesti 15 vuoden aikana. Mikäli samoja biisejä hiukan päivittäisi, niin miksei.
viljami 16.9.2008 14:14 Tarkistin äsken asian ja ei voi muuta kuin ihmetellä musiikillisia taitojasi ja monipuolisuuuttasi soittajana!

1.) Meneekö osaamisesi järjestyksessä basso, kitara, piano/kosketinsoittimet, rummut, pedal steel?

2.) Milloin kehityit mielestäsi eniten akustisen kitaran soittajana? Antoiko Ile Kallio vinkkejä?

Viljami
Anssi Kela 17.9.2008 6:11 1.

Bassoa ja kitaraa osaan soittaa oikeasti. Muita soittimia vain leikisti.


2.

Akustista kitaraa aloin soittaa vakavissani kymmenisen vuotta sitten, ostettuani tuolloin itselleni Martinin. Kitaramerkin valintaan – sekä myös soittotyyliini – on ehdottomasti eniten vaikuttanut Neil Young. Ilen kanssa on vuosien varrella tullut soiteltua, mutta varsinaisia vinkkejä en muista häneltä pyytäneeni.
Jirka 2.10.2008 15:09 Tässä käytyäni youtubessa pitkästä aikaa katsomassa laulukilta-biisejä havahduin ihmettelemään että mihis tällainen harrastus jäi?
Varmasti on ollut muita kiireitä, mutta pidän ideaa ehdottomasti jatkamisen arvoisena. Erityisesti Jipun kanssa sävelletty "huonoo kemiaa" toimii erinomaisesti. Eli kysymykseni, onko tiedossa lisää? :]

Toinen kysymys:
Levyllä "puistossa" menee A-mollissa, mutta usein keikoilla soitatte sen H-mollissa. Onko tähän jokin erityinen soittotekninen /lauluääneen liittyvä syy vai ihan muuten vain?

Oikein hyvää syksyn jatkoa ja kiitoksia vastauksista!
Anssi Kela 2.10.2008 17:43 Laulukilta-hanke on jäänyt pahasti muiden projektien jalkoihin, mutta jossain vaiheessa sitä olisi ehdottomasti tarkoitus jatkaa. En pysty lupaamaan milloin, mutta pysykää kanavalla.

Puistossa ja myös Mikan faijan BMW vedetään tosiaan keikoilla yhtä sävelaskelta levyversioita korkeammalta. Syynä on se, että alkuperäinen sävelheimo on hieman matala omalle rekisterilleni - minä kun en kuitenkaan ole mikään varsinainen baritoni. Studio-olosuhteissa matalammalta laulaminen vielä jotenkin toimii, mutta keikoilla tulee ongelmia. Minun on siis yksinkertaisesti helpompi laulaa nämä biisit hieman korkeammalta.
viljami 3.10.2008 8:47 Terse!

Pystytkö Anssi valottamaan meilel faneille hieman tarkemmin, mitä kaikkea nykyään puuhailet arjessa?

Youtubesta bongasin Anssi Kelalle Idols-tribuutin
http://www.youtube.com/watch?v=JGaApgAW6hk

Viljami
Anssi Kela 3.10.2008 16:07 Tällä hetkellä arkea on biisien tekeminen seuraavalle levylle. Yksinäistä miehen ja kitaran hommaa.
Jirka 5.10.2008 20:57 En tiedä onko joku jo kysynyt tätä, mutta mitäs mieltä Anssi olet Idols-kilpailusta noin yleisesti ottaen? Onko siinä mittää järkee?
Itse suhtaudun kisaan aika ristiriitaisesti. Tavallaan on hyvä että nuoret voivat kokeilla rajojaan ja käydä henkistä kilpailua itsensä ja muiden kanssa, mutta ehkä tuota kilpailua voisi luonnehtia kovaksi. Myös se että levy-yhtiö "lypsää" voittajasta / finalisteista kaiken mahdollisen irti on hieman moraalisesti arvelluttavaa. Eikä lehdistkökään jää täysin näppejään nuolemaan. Toinen asia on myös se, että kun tuomaristo tuomitsee jonkin kilpailijan paskaksi, niin loppuuko osallistujan musiikki-harrastus siihen?
Anssi Kela 6.10.2008 6:44 En ole katsonut tämänvuotista Idolsia sekuntiakaan, mutta yleisesti ottaen kyseisessä formaatissa on mielestäni sekä hyvää että huonoa.

Hyvää on se, että Idols tarjoaa lahjakkaille laulajille ja esiintyjille väylän päästä eteenpäin. Oletetaan vaikka, että Kiimingissä asuu nuori tyttö, joka on oikeasti syntynyt laulamaan. Hän ei kuitenkaan soita mitään soitinta, eikä hänellä ole musiikkiin orientoituneita kavereitakaan, joiden kanssa voisi perustaa bändin. Mutta laulaa tämä tyttö siis totisesti osaa.

Tästä asetelmasta tytön on hyvin vaikea ponnistaa levyttäväksi artistiksi. Hän päättää kuitenkin osallistua Idolsiin, matkustaa karsintoihin, vakuuttaa tuomariston, herkistää tv-yleisön ja lopulta voittaa koko koitoksen. Kiimingin tytön debyyttialbumi myy platinaa.

Mielestäni tällaisissa tapauksissa Idols on ihan paikallaan: jos valokeilaan nousee sen kautta aitoja lahjakkuuksia, niin silloinhan kilpailu vain rikastuttaa suomalaista musiikkielämää. Kyllä maailmaan musiikkia mahtuu. On totta, että jossain mielessä Idols on kovin helppo tie ja Kiimingin tyttökin pääsee istumaan täysin valmiiksi katettuun pöytään, mutta mikäli hän haluaa vakiinnuttaa asemansa, niin jatko vaatii kyllä ihan "normaalia" työtä - eikä se ole helppoa. Vasta aika punnitsee nämä Idols-hahmot. Esim. Hanna Pakarinen, Jani Wickholm ja Antti Tuisku ovat pystyneet luomaan uraa vielä vuosia kilpailun jälkeenkin, joten ainakin heidän tapauksessaan pintaannousu Idolsin kautta on ollut täysin oikeutettu.

Hyvää on myös se, että lauluntekijöille Idols tarjoaa lihavia vuosia: kilpailu syöttää jatkuvasti uusia artisteja, jotka tarvitsevat muiden tekemiä biisejä.

Huonoa puolestaan on se, että Idols nostaa pintaan - ainakin hetkellisesti - myös paljon yrittäjiä, joiden todellinen lahjakkuus voi olla hyvinkin kyseenalaista. Nämäkin voivat kuitenkin päästä levyttämään isolle levy-yhtiölle ja samalla syrjäyttää potentiaalisia artisteja, joilta vain puuttuu Idolsin tuoma yleisön huomio.

Viihdemedia tuntuukin kilpailun aikana pyörivän vain Idolsin ympärillä. Tämä on tietyllä tavalla pois muilta artisteilta: mikäli esim. pienehkö tai keskisuuri bändi julkaisee tänä syksynä uuden levyn, niin kyllä sen on juuri nyt erittäin vaikeaa saada sitä esiin mediassa. Musiikkijutut on tällä hetkellä varattu Idolsille. Pidänkin kilpailun saamaa mediahuomiota kohtuuttomana - se vaikeuttaa "tavallisten artistien" työtä. Tämä ei tietenkään ole sinänsä Idolsin vika, vaan ylireagoivan median.

Joten hieman ristiriitaiset ovat myös omat tunnelmani.
viljami 15.10.2008 18:43 Moro

Mielenkiintoinen ja osuva kommentti idolsista. Itse katson sitä säännöllisesti. Esimerkiksi Anna Abreu ja Antti Tuisku ovat olleet lapsi- ja teinifanien mieleen. Sitä kautta levymyynti on ollutkin suurta. Itse en ole fanittanut ketään

Teit biisejä Panu Larnokselle ja Iltalehti kertoo: "Odotettavissa on modernia englanninkielistä musiikkia suomalaisten, ruotsalaisten ja amerikkalaisten kynäilemänä. Mukana tekijöinä ovat olleet muun muassa Anssi Kela, Sipe Santapukki, Erik Nyholm, Idols-tähtien luottosäveltäjä Patric Sarin sekä Adam Wesley ja Dean Bohana. "

1.) Miten lauluntekijä saa rahaa, jos tekee hittibiisin tai levyn "täyte"biisin artistille?

Ikuinen jaaritus levyrojalteista jatkuu. Iltasanomaa lainaten: "Vesa-Matti Loirin kaikki kolme levyä koostuvat pelkistä cover-kappaleista eli Loiri ei saa kappaleiden säveltäjille ja sanoittajille tarkoitettuja tekijänoikeuspalkkioita. Karkean arvion mukaan artisti saa kymmenyksen albumien tukkumyyntihinnasta, eli noin euron jokaisesta myydystä albumista. Inari ja Ivalo ovat siis tuoneet Loirille jo 90000 euron tulot."

2.) Tämä siis osin kumoaa sen mitä kerroit omasta osuudestasi, kerroit saavasi levystäsi euron, vaikka olet sentään tehnyt kaikki biisisi. Vai miten on?

Viljami

P.S. Tämä rojaltitouhu vain nyt sattuu kiinnostamaan yleisesti. En kyylää Anssin raha-asioita. :)
Johnny 15.10.2008 19:51 Anssi varmaan tietää asian paremmin. Mutta karkeasti olen ymmärtänyt asian näin.

Teosto maksaa korvauksia säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ym. laulun tekijöille. Esim. aina kun laulu soi radiossa. Lisäksi tuosta levyn hinnastahan osa meni Teostolle, eli osa palautuu tämän kautta säveltäjälle. Tarkempaa tietoa www.teosto.fi

Gramex maksaa korvauksia musiikin esittäjille, soittajat, laulajat, tuottajat. Esim. aina kun laulu soi radiossa. www.gramex.fi

Itse sain juuri ensimmäiset Gramex korvaukseni Anssin kappaleiden (+muiden) rautalankaversioiden esityksistä radiossa. Vaikea valinta sijoittaako tuoton uusiin kitaran kieliin vai sijoittaisiko pörssiin. Anssi on taas todennäköisesti saanut myös muutaman euron noista Teoston kautta, säveltäjän ominaisuudessaan.
Anssi Kela 16.10.2008 19:54
viljami
1.) Miten lauluntekijä saa rahaa, jos tekee hittibiisin tai levyn "täyte"biisin artistille?


Lauluntekijän tulot tulevat pääasiassa Teoston kautta. Jos kyseessä on albumiraita, joka ei saa radiosoittoa, niin silloin laulun kirjoittajallekaan ei pahemmin tule tienestiä. Teostojen yhteydessä tosin maksetaan myös ns. mekanisointimaksuja, jotka ovat sidonnaisia levymyyntiin. Eli jos tekee täytebiisin hittilevylle, niin kyllä siitä kuitenkin jokunen lantti kertyy.

Joissain tapauksissa levy-yhtiö saattaa myös maksaa tekijälle korvauksen levytettävästä kappaleesta.

viljami 2.) Tämä siis osin kumoaa sen mitä kerroit omasta osuudestasi, kerroit saavasi levystäsi euron, vaikka olet sentään tehnyt kaikki biisisi. Vai miten on?


Nyt menevät teostot ja rojaltit sekaisin. Rojaltien suhteen tuo n. 1 euro/myyty levy pitää melko hyvin kutinsa. Teostotuloilla ei taas tuota mekanisointikorvausta lukuunottamatta ole mitään tekemistä levymyynnin kanssa.
viljami 31.10.2008 12:51 Terve taas

Oletko Anssi teoston jäsen ja onko tapanasi raportoida teostolle soittamiasi biisejä keikoillasi?

Luin, että jotkut bändit ei tee tätä ja menettävätä siksi esim. 2 000 € vuodessa..

V
Anssi Kela 31.10.2008 12:57 Olen Teoston asiakas. Biisit kannattaa tosiaankin raportoida.
op777 31.10.2008 22:41 Tässä threadissa kun on käsitelty erilaisia tekijänoikeusasioita, niin tämäkin varmaan sopii aiheeseen:

http://mindsync.wordpress.com/2008/10/3 ... n-asialla/

Mielenkiintoisia näkemyksiä suuntaan ja toiseen, etenkin tuo Kemppisen blogissa oleva pitkä englanninkielinen teksti.

op777
Ren 12.11.2008 19:58 Oli kyllä hieno näkemys Idolsista!

Mutta mutta, mitäs Anssi tykkäät Guitar Hero -pelisarjasta? Mikäli olet perehtynyt tarkemmin. Että onko sinusta kyseessä hauska ja viihdyttävä peli vaiko vain nörttien keino tuntea itsensä staroiksi? :lol:
Anssi Kela 12.11.2008 20:48 Olen kokeillut Guitar Heroa pari kertaa. Hauska peli, vaikka eipä sillä hirveästi ole tekemistä oikean kitaransoiton kanssa. (Kuten autopeleilläkään ei muuten ole oikean kilpa-auton ajamisen kanssa.)

Minä näen Guitar Heron suosion erittäin positiivisena asiana. Se epäilemättä herättää monessa pelaajassa kipinän kokeilla myös oikeaa kitaraa ja samalla tutustuttaa nuorisoa moniin klassisiin rock-kipaleisiin, joita ei todellakaan näe Voicella tai kuule NRJ:llä. Toivottavasti peliin saataisiin myös enemmän kappaleiden alkuperäisesityksiä: monet sitä varten tehdyt cover-versiot kun ovat hiukan nahkeita.
Ren 12.11.2008 22:47 Tuo on muuten täysin totta! Itsekin olen löytänyt kyseisen pelisarjan kautta ainakin kymmenen minulle ennestään aivan tuntematonta hyvää bändiä. :)

Mutta joo, oikeaan kitaransoittoon sitä on turha verrata, vaikka monet ehkä hieman pihalla olevat kaverini sitä tekevät... "Äsken soitit tota pientä kitaraa noin hyvin ja tota isompaa soitat ihan surkeesti!"
Olen kuitenkin melko varma, että Guitar Herosta on ollut oman kitaransoiton kannalta se hyöty, että sorminäppäryys on hiukan kehittynyt. Tai sitten vain luulen. :D
Jux 13.11.2008 6:35
Anssi Kela Olen kokeillut Guitar Heroa pari kertaa. Hauska peli, vaikka eipä sillä hirveästi ole tekemistä oikean kitaransoiton kanssa. (Kuten autopeleilläkään ei muuten ole oikean kilpa-auton ajamisen kanssa.)


Youtube-videoidesi innoittamana olen pitänyt hiukan silmällä tätä foorumiasikin, ja vanhana autopelifanaatikkona pisti hiukan silmään tuo oikean ajamisen ja pelaamisen välisen yhteyden vähättely. En tiedä, mitä pelejä olet pelannut ja millaisella vempeleellä, mutta kaikki ajopelit eivät suinkaan ole samasta puusta veistetty.

Lukuisat ammattilaiskuljettajat käyttävät kotitietokoneelle saatavilla olevia simulaattoreita sekä huvin vuoksi että hiukan vakavampiinkin tarkoituksiin. G-voimia ei tietysti voi fyysisesti tuntea, eikä ohjauslaitteita mitenkään voi saada täysin vastaamaan oikean auton tuntumaa, mutta autojen ja fysiikan mallinnus sekä ohjausvälineet ovat kehittyneet sille tasolle, että Dale Earnhardt Jr.:n kaltaiset kuskit ihan vakavissaan käyttävät pelin sijaan sanaa "työkalu".

Itse pidin pitkän tauon simulaattoreista, mutta muutama kuukausi sitten lanseerattu iRacing.com-palvelu sai taas kiinnostumaan virtuaalikilpa-ajoista. Firman perustivat Boston Red Soxin ja NASCAR-tiimi Roush-Fenwayn omistaja John Henry sekä 20 vuotta ammatikseen kotitietokoneille simulaattoreita väsännyt entinen kilpa-autoilija Dave Kaemmer. Radat on skannattu laserilla millilleen oikeita vastaaviksi, ja kaikki autot on mallinnettu yhteistyössä eri kilpa-autovalmistajien ja -tallien kanssa. Vakiokäyttäjiin kuuluu Dale Jr.:n lisäksi mm. joukko muita NASCAR-ammattilaisia sekä joitakin F1-sarjassa pyörähtäneitä nimiä (Villeneuve, Justin Wilson, Montoya ainakin).

Palvelu on monilta osin vielä keskeneräinen, autojakin on toistaiseksi saatavilla vähänlaisesti, mutta kuukausiveloitukseen perustuva malli mahdollistaa jatkuvan kehitystyön, ja kovia suunnitelmia ja visioita tuntuu tuolla rahoittaja-Henryllä riittävän. Melkoinen mainospuhehan tästä tuli, mutta suosittelen vilkaisemaan ainakin nettisivut, vaikka ei näyttöruudulla ajelu erityisesti innostaisikaan: http://iracing.com/
Anssi Kela 13.11.2008 7:22 En tarkoittanut vähätellä autopelejä, sillä pidän niistä itsekin paljon. Faktaa on kuitenkin se, että vaikka peli olisi kuinka hyvä, niin oikean kilpa-auton ajaminen on kuitenkin aivan eri asia. Syitä on moniakin, mutta kaikista merkittävin on tämä: autopelejä pelatessa ei joudu oikeasti kohtaamaan omaa pelkoaan. Kynnys rajojen hakemiseen madaltuu huomattavasti kun ulosajon jälkeen voi nappia painamalla siirtyä takaisin varikolle ja aloittaa uudestaan. Eli peleillä voidaan mallintaa jokseenkin hyvin ajamisen fyysinen puoli, mutta ei henkistä.

Huipputason simulaattoreilla kuljettajien on luonnollisesti mahdollista opiskella ratoja ja luultavasti tiettyyn rajaan asti tehdä joitakin säätöjäkin. Oikeaa perstuntumaa niissä ei kuitenkaan ole – yhteyttä asvaltin, auton ja kuljettajan välillä.

Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että autopelit ovat todella hauskoja ja viihdyttäviä. Luulin vain joskus itsekin, että olemalla haka formulapelissä, pystyisin helposti kesyttämään myös oikean formulan. Radalla huomasin olleeni pahasti väärässä.
Jux 14.11.2008 8:54
Anssi Kela Syitä on moniakin, mutta kaikista merkittävin on tämä: autopelejä pelatessa ei joudu oikeasti kohtaamaan omaa pelkoaan. Kynnys rajojen hakemiseen madaltuu huomattavasti kun ulosajon jälkeen voi nappia painamalla siirtyä takaisin varikolle ja aloittaa uudestaan. Eli peleillä voidaan mallintaa jokseenkin hyvin ajamisen fyysinen puoli, mutta ei henkistä.


Kovin paljon näkemyksemme eivät eroa, eikä itselläni edes ole oikeaa kilpa-ajokokemusta, joten mitään väittelyä en edes yritä saada aikaan. Pari kommenttia heitän kuitenkin vielä:

Olen samaa mieltä siitä, että rajojen hakeminen on virtuaalimaailmassa helpompaa. Hiukan eri mieltä olen kuitenkin tuon viimeisen virkkeen yleistettävyydestä. Pelon suhteen samanlaisia mentaalisia tiloja eivät oikea ja simuloitu kisa varmastikaan voi tuottaa, mutta se, kuinka todelliselta virtuaalikilpailu voi tuntua on suurelta osin kuitenkin kiinni pelin teknisen toteutuksen mahdollistamasta immersiosta, kisan järjestelyistä ja omasta eläytymiskyvystä.

Esimerkiksi NASCAR-kuljettaja Brad Keselowski kuvaili omaa iRacing-kokemustaan seuraavasti: "It's helped me become a better driver, because it thoroughly replicates the emotions that you go through as a driver overcoming various obstacles in a given race." Kuinka paljon tuossa sitten on maksettua promoa, on vaikea mennä sanomaan, mutta ainakin näkökulma on aika erilainen kuin pelien mainospuheissa yleensä.
Anssi Kela 14.11.2008 13:06 Pelien pelaaminen voi toki hienoimmillaan olla jännittävää ja pulssia kohottavaa toimintaa. Jos ajetaan esim. verkossa kilpaa muita pelaajia vastaan, niin kyllähän kyseessä on silloin kilpailutilanne, jossa täytyy hallita myös hermonsa – tätä en tietenkään yritä kiistää.

Oma pointtini on lähinnä se, että vaikka olisi pelannut autopeleillä kuinka paljon tahansa, niin eipä niistä nyt loppujen lopuksi kuitenkaan niin hirveästi ole hyötyä siinä vaiheessa kun lähdetään oikeille radoille – tämä on ainakin oma kokemukseni molempia kokeilleena. Kun jätetään pois laskuista esim. F1-tallien simulaattorit, niin kyllä kilpakuljettajalle ainoa peleistä saatava konkreettinen hyöty taitaa olla se, että niiden avulla voi katsastaa mihin suuntaan eri ratojen mutkat kääntyvät.

Enkä edelleenkään halua millään muotoa vähätellä pelejä, mutta suhtaudun niihin itse juuri sellaisina – peleinä. Niitäkin on hyviä ja huonompia. Huipputason simulaattoria en ole koskaan päässyt testaamaan. Olisikin kiinnostavaa kokeilla ja nähdä, muuttaisiko se mielipiteeni.
viljami 16.11.2008 18:26 Anssi moro!

Kerrotko hieman huuliharpun puhdistamista, kuinka teet sen?

itsellä on menny muutama 30 €:n huuliharppu nopeasti epävireiseksi (4-6 kk). Nyt ostin Hohnerin.

-V
Anssi Kela 18.11.2008 13:33 Eivätpä nuo harput tosiaan ikuisia ole. Jonkin aikaa niillä soittelee ja sitten menevät vireensä menettäneinä vaihtoon. Onneksi harput ovat kuitenkin suhteellisen huokeita soittopelejä.

Mikäli tukoksia ilmenee, niin veden kanssahan noita tulee putsattua. Joko hanan alla tai sitten ihan kunnon liotus esim. vesilasissa.
op777 25.11.2008 12:52
Ren
Mutta joo, oikeaan kitaransoittoon sitä on turha verrata, vaikka monet ehkä hieman pihalla olevat kaverini sitä tekevät... "Äsken soitit tota pientä kitaraa noin hyvin ja tota isompaa soitat ihan surkeesti!"


Uudessa GH: World tourissa on mukana myös rumpusetti ja mikrofoni. Laulaminen hoituu tietenkin 1:1 "oikean laulamisen kanssa", ja jos noilla rummuilla hakkaa vaikeimmalla tasolla biisit läpi täydellisesti, niin veikkaisin homman luontuvan myös oikean setin takana.

Tuossa pätkä, mukana ihan suht tunnettu rumpali: http://www.youtube.com/watch?v=cYns9PtPnRA

op777
viljami 12.12.2008 18:06 Anssi Terve

Voitko soittaa jotakin Niiloa Youtubeen. Hei pliiiiis se ois ihquuu.. ;)

Luin tossa, että oot vetänyt live-keikoilla mm. heart of goldia ja needle and the damage donea. Ja suahan on sanottu tai verrattu Suomen Neil Youngiksi.

Viljami
Anssi Kela 8.2.2009 9:38
viljami Moro
1. Ootko vetänyt playbackina koskaa?
2. Onko sulla lapsia?

-V

P.S.

"Rokkari Anssi Kelan pitkä keikkatauko on laihduttanut merkittävästi miehen tilipussia.

Viime vuonna Anssi tienasi 44 858 euroa, eli kuukausipalkka oli 3738 euroa. Veronpalautusta Anssi sai sentään 6 398 euroa.

Nummela-hitillä maineeseen nousseen Anssin tulot ovat laskeneet huimasti vuosituhannen alun menestysvuosista. Kuusi vuotta sitten muusikko ylsi jopa 395 000 euron vuosituloihin, ja vielä vuonna 2006 Anssi tienasi 133 578 euroa vaikka levymyynti ja keikkasuosio eivät enää olleet entisellä tasolla.

Anssin tuloja tarkastellessa on huomioitava, ettei hän ole koskaan ohjannut tulojaan omaan yhtiöön, vaan on aina laskuttanut töistään ”vanhan liiton tapaan” verokortilla."

Mies tienaa tekemättä mitn suuret summat Gramexit, royaltit, teostot..


1) Olen. Osa tv-esiintymisistä on hoidettava käytännön syistä playbackina. Minulla ei ole itse asiassa mitään sitä vastaan – pääsenpähän helpommalla.

2) Yksi. Olen toisin sanoen lapsellinen.

Noista raha-asioista sen verran, että pitkä keikkatauko ei ole se syy, miksi tuloni ovat tippuneet, koska keikkailu on kulurakenteensa vuoksi ollut minulle hyvin marginaalinen tulonlähde. Suurin syy on se, etten ole julkaissut levyä sitten vuoden 2005.
Anssi Kela 8.2.2009 9:41
Sari` Mikan faijan BMW:
Ja muistatko sen bemarin
Äijällä on se vieläkin..

Kaveria ei jätetä:
Muistatko sen bemarin?
Äijällä on se vieläkin..

Onko tämä sama lause ollut tarkoituksena laittaa molempiin kappaleisiin, vai onko tullut levylaulajalta huomaamatta kumpaankin mukaan? Muutenkin nuo autot kummittelevat useissa kappaleissasi. Onnistuisikohan formula-aiheisen kappaleen teko Anssilta, onko käynyt mielessä ruveta kirjoittamaan?


Viittaus oli luonnollisesti tarkoituksellinen. Kuulija voikin sitten miettiä, että ovatko biisit ja niiden henkilöt kenties yhteydessä toisiinsa?

Formula-aiheista laulua en ole ajatellut tehdä – Matti Pellonpään Keke Rosbergista kertova kappale tyhjensi aikanaan sen pajatson. (Tuo biisi taisi tosin olla Juicen sanoittama.)
viljami 8.2.2009 13:13 Kiitos vastauksesta. Mä luulin, että Oraakkelilta voi kysyä mitä vain.

Voitko verestää muistiani, milloin olet vetänyt playbackina?

Tässä katselin youtubesta Kuuleeko kukaan -konsertin Puistossa-kappaleen.
-> http://www.youtube.com/watch?v=D004LGPLL2w

Ehtaa livekamaa!

Mitä mieltä Anssi olit Plan-ilta 2008 Haloo Helsinki -livestä.
-> http://www.youtube.com/watch?v=U7ZC0rOuuso

-V
viljami 21.2.2009 17:44 Anssi miksi olet niin laiska vastaamaan?

Mikä vuosi se oli, kun olit mukana Diili-ohjelmassa vetämällä keikkaa Wickholmin Janin kanssa? Paljonko oli porukkaa?

-V
Anssi Kela 21.2.2009 17:57 Välillä vastaaminen vain unohtuu, ei siinä sen kummempaa. Unohtelen paljon muutakin, usko pois!

Playback keikkoja on ollut vuosien varrella paljon, viimeisin oli vajaa vuosi sitten Tukijoukko-ohjelman suorassa finaalilähetyksessä – silloin tosin The Hulatones -yhtyeen riveissä.

Tuo Diili-juttu taisi olla 2004. En jaksa muistaa yleisömäärää, mutta Tampere-talo ei kuitenkaan ollut lähellekään täynnä.
Johnny 1.3.2009 18:18 Voisiko Anssi kertoa väliaikatietoja biisien ja uuden levyn teosta? Onko bändin kanssa jo kokeiltu jotain, vai teetkö yksin töitä? Onko tarkoitus äänittää biisit bändillä vai enemmän itse soittaen, vai sekä että? Olisi myös mielenkiintoista seurata jonkun biisin vaiheita alusta loppuun, vähän kuin edellisen levyn video-osuudessa, mutta vieläkin laajemmin, jos mahdollista.
Anssi Kela 1.3.2009 20:37 Lähtökohta tulevan levyn kanssa on se, että teen sen alusta loppuun saakka bändin kanssa. Stevie Wonder -syndroomaa on nyt podettu jo kolmen levyn ajan – nyt tulee vihdoinkin se vanhan liiton bändilevy, josta olen uhonnut jo Nummelasta lähtien.

Tilanne on juuri tällä hetkellä se, että olemme pitäneet bändin kanssa neljät treenit vajaamiehityksellä ja pohtineet alustavia sovitusratkaisuja. Ensi viikon lopusta lähtien kokoonpano on täysilukuinen ja harjoitukset pääsevät käyntiin täydellä teholla. Olen tehnyt sävellykset ja sanoitukset viime syksyn aikana, sovitukset tehdään yhteistyönä bändin sekä tuottajaksi pestatun Tommi Vikstenin kanssa.

Loppukevät ja alkukesä on pyhitetty tulevalle levylle. Alustavan aikataulun mukaan julkaisu tapahtuisi syyskuussa.

Mitä tulee dokumentointiin, niin olen kyllä miettinyt taas jonkinlaisen videopäiväkirjan tekoa, tällä kertaa YouTubeen. Ongelmana on vain se, että pitäisi löytää joku, joka olisi halukas kuvaamaan sekä editoimaan käytännössä nollabudjetilla. En tällä kertaa halua itse ottaa vastuuta kuvauksista – se kun syö liikaa voimavaroja varsinaiselta työltäni. Dokumentointi pitäisi siis ulkoistaa.

Joten hakusessa onkin henkilö, joka olisi valmis tekemään dokumenttia enemmän tai vähemmän talkootyönä. Kuka tahansa, joka omistaa videokameran, ei kuitenkaan valitettavasti kelpaa: jäljen pitäisi olla ammattimaista ja henkilön pitäisi pystyä myös editoimaan kuvaamastaan materiaalista mielenkiintoista nähtävää.

Edellä mainituilla kriteereillä on tietysti vaikeaa löytää sopivaa dokumentaristia. Porkkanana voin oikeastaan tarjota vain sitä, että olisihan tämä tietynlainen näytön paikka esim. alan opiskelijalle...

Mikäli siis urakka kiinnostaa jotain tämän viestin lukijaa, tai vaihtoehtoisesti joku saattaisi tuntea jonkun, niin minua voi lähestyä asian tiimoilta esim. yksityisviestin muodossa.
Johnny 1.3.2009 21:08 Kiitos vastauksista. Kuulostaa oikein mielenkiintoiselta. Toivottavasti dokumentoija löytyy.
Johnny 2.3.2009 8:03 Tuo dokumentoijan rekrytointi saattaa hukkua tänne viestiketjuun. Ehkä olis parasta pistää hakuilmoitus tuonne etusivulle tai blogiin?
Anssi Kela 2.3.2009 9:11 Sama kävi itsellänikin mielessä. Pistän tässä alkuviikosta työpaikkailmoituksen paremmin näkyviin.
Gaucho 2.3.2009 9:32
Anssi Kela Sama kävi itsellänikin mielessä. Pistän tässä alkuviikosta työpaikkailmoituksen paremmin näkyviin.


Kandee ehkä ottaa yhteyttä myös media-alan oppilaitoksiin. Sieltä voisi löytyä useampikin innokas lopputyöntekijä nälkäpalkalla.
a9800362 7.3.2009 22:30
Anssi Kela Loppukevät ja alkukesä on pyhitetty tulevalle levylle. Alustavan aikataulun mukaan julkaisu tapahtuisi syyskuussa.


MAHTAVAA! Jos uusi levy ilmestyisi jo syyskuussa, sinnehän ei ole enää kuin puolisen vuotta! Valoa näkyy sittenkin tunnelin päässä! :D Toivottavasti uuden levyn ilmestymisen myötä alkaa taas uusi uljas keikkakiertue. Viime keikasta on suunnilleen niin pitkä aika, että hyvä kun muistaa, minkälaista on yleensä olla keikalla... No ei, tuo oli aikamoinen kärjistys. Olipa kiva kuulla hyviä uutisia.
Sari` 24.3.2009 10:36 Dance Like It Was '85 - Tämä kappalehan jytää ja oikein kunnolla! Onko The Hulatonesilta tulossa lisää muita ralleja? Vetäkääs joskus keikoille tämä niin saatte yleisöön lisää liikettä.
robster 10.5.2009 18:51 Miten uuden levyn työstäminen sujuu? Olisi mukava kuulla jotain raporttia...
Anssi Kela 11.5.2009 5:11 Levy etenee mallikkaasti. Äänitykset päättyivät eilen, miksaukset alkavat tänään. Seuraavan Soundi-lehden uutisissa tulee olemaan pieni juttu siitä, minkälainen levy on tulossa.

Käyn keskiviikkona juttelemassa levy-yhtiön setien kanssa, silloin selviää tarkempia tietoja ja aikatauluja esim. single-asioiden suhteen.

Videoraportteja sessioista on luvassa myöhemmin kesällä.
viljami 2.6.2009 12:27 Levyäyhtiösi nykyisin on siis Sony BMG?
AAsko-setä taitaa vaikuttaa nykyisin HMC:ssä.

Kuinka suurin rahallisin panostuksin lähdit kohti tähteyttä saatuasi Nummela-albumiin levytyssopimuksen.

Jouduitko ostamaan esimerkiksi keikkabussin tai äänentoistotarvikkeita?

-V
Anssi Kela 3.6.2009 5:29 Hyvin harva artisti tai yhtye tässä maassa hankkii oman keikkabussin tai äänentoiston, omasta lukuisia muusikkoja ja artisteja käsittävästä kaveri- ja tuttavapiiristä ei taida tulla yhtään tällaista tapausta mieleen. Minäkään en ole nähnyt sitä tarpeelliseksi, koska keikkailu on joka tapauksessa niin periodiluonteista. Äänentoisto ja kulkupeli vuokrataan aina tien päälle lähdettäessä.

Ei ole koskaan tullut tilannetta, jossa olisi täytynyt lyödä rahaa tiskiin uran eteen. Ellei sitten lasketa kaikkia soitinhankintoja, niitähän toki riittää.
Johnny 3.6.2009 7:11 Vaihtelee varmaan aika paljon artistin/yhtyeen tason ja genren mukaan. Maa on täynnä (satoja tai tuhansia) bändejä, jotka kiertelevät omien äänentoistolaitteiden kanssa omilla kulkuneuvoillaan (keikkabusseista harvemmin on kyse). Näillä bändeillä ei ole yleensä levytyssopimusta eikä levy-yhtiön tai muun ulkopuolisen tahon taloudellista tukea takanaan. Mahdolliset tulot muodostuvat lähinnä keikkapalkkioista ja keikkaa tehdään silloin kun sellainen onnistutaan myymään. Keikkapalkkiot ovat sen verran pienet, että niillä ei katettaisi autojen tai laitteiden vuokria.

Sitten on tietysti pienempi joukko nimekkäämpiä artisteja, joiden tilanne on toisin. (tästä voi tietysti vetää jonkun johtopäätöksen Anssin tuttavapiiristä :)

Terveisin,
PA-laitteiden lainaa lyhentelevä
viljami 3.6.2009 8:15 Kiitooos vastauksista.

Tämä aihe kiinnosti, kun luin Me Naiset -lehdestä artikkelin Juha Metsäperästä. Hän kertoi ottaneensa lainaa äänentoistovehkeisiin ym. tehtyään levytyssopimuksen HMC:n kanssa.

Nyt palaa mieleeni Anssin kommentti siitä, ettet tienaa niin paljoa keikkailemalla kuin radiosoitolla ja levymyynnillä.

-> Onko keikkapalkkiot niin pienet henkilöä kohden suurellä bändillä liikuttaessa? Vai vetääkö levy-yhtiö välistä?

-V
Anssi Kela 3.6.2009 8:38 Levy-yhtiöllä ei minun tapauksessani ole mitään tekemistä keikkojeni kanssa. Keikkani myy ohjelmatoimisto Live Nation, joka ottaa keikkapalkkiosta luonnollisesti oman provikkansa. Tuo prosentti ei kuitenkaan kokonaisuuden kannalta ole mitenkään erityisen merkittävä.

Keikkailuun liittyy vain niin paljon erilaisia kuluja: liksasta maksetaan ohjelmatoimiston lisäksi äänentoiston ja valojen vuokra (keikkapaikasta riippuen, toisinaan ne tulevat talon puolesta), keikkabussin tai pakettiauton vuokra, bensat, tekniikan palkat ja matkakulut (jos äänimiehet vielä tulevat eri puolilta maata – kuten minun tapauksessani on ollut – niin matkakuluista muodostuu yllättävän pitkä penni), koko ryhmän majoitukset (joskus sisältyvät palkkioon) ja tietysti myös bändin palkat. Minun tapauksessani kulujen jälkeen jäävä summa jaetaan tasan minun ja bändin kesken, tienaan keikoista saman kuin hekin.

Käytäntö on osoittanut, että kaikkien kulujen, jakamisten ja verojen jälkeen keikkapalkkiosta pankkitililleni kolahtavan summa on n. 1/20-osa alkuperäisestä bruttopalkasta. Jos keikkaliksa on siis esim. 5000 euroa, niin minun tililleni pamahtaa pölyn laskeuduttua jotakuinkin 250 euroa.
Johnny 3.6.2009 9:31 Kannattaako hankkia omia kamoja riippuu siis varmaan keikkojen lukumäärästä, keikkapalkkiosta, laitteiden hinasta, laitevuokran hinnasta. Tuostahan voi sitten laskeskella kumpi kannattaa.

Jos tekee paljon keikkaa pienellä palkkiolla, niin todennäköisesti kannattaa hommata omat laitteet. Näin on yleensä iskelmägenressä (johon ilmeisesti Juha Metsäperäkin kuuluu). Jos tekee vähän keikkaa ja isommalla palkkiolla, niin vuokraaminen on varmaan järkevämpää.

Jos tuolla hommalla pitäisi oikeasti elää, niin kyllähän Anssin kuvailema kulurakenne kuulostaa aika kestämättömältä pitemmän päälle. Tietysti hyvänä puolena on, että samalla työllistyy valomiehiä, miksaajia, roudareita, autokuskeja, vuokralaitefirmoja, autovuokraamoja jne. Jos ajattelisi pelkästään artistin pankkitiliä, niin kannattaisi ehkä sijoittaa 10000 euroa PA-laitteisiin ja hoitaa hommat vähemmillä apuvoimilla.

Esimerkkinä vielä, että nimettömän iskelmäorkesterin keikkaliksa on esim. 1000e. Laitteet ovat omat, ulkopuolista työvoimaa ei käytetä (roudaus, miksaus, ajaminen hoidetaan itse).Tuosta tippuu sitten tilille noin 150-200e per naama (4-henkinen bändi). Onhan siinä paljon enemmän työtä, mutta noilla keikkaliksoilla ei muuhun juuri ole mahdollisuutta.
viljami 3.6.2009 10:09 Oho noita kuluja.

Ootko koskaan jäänyt miinukselle keikan jälkeen :)

Taitaa mies, jakkara ja akustinen kitara -toiminnalla saada enemmän rahnaa Anssikin?

Wellu Rowaltz viimeisimmästä idolsista kertoi tehneensä baarikeikkoja elättääkseen itsensä. Tuntemattomana hän tienasi huomattavasti huonommin kuin kisan jälkeen "tunnettuna".

Youtubesta katsoin Anssin rauman keikan ja paluumatkan keikkabussi näytti aikansa eläneeltä..
Anssi Kela 3.6.2009 11:46 Miinuksellekin on jääty: vuoden 2003 konserttisalikiertue oli pahasti tappiollinen. Kuiville päästiin ainoastaan sponsorin (Samsung) ansiosta.

Jäi tosiaan tuosta edellisestä kululuettelosta uupumaan vielä se, että konserttisalikeikoista artistin täytyy yleensä maksaa salivuokrakin. Siksi liput ovat salikeikoilla kalliimpia – ja siksi en niitä tuon vuoden 2003 kokemuksen jälkeen ole pahemmin tehnyt.

Minulle taloudellisesti kannattavimpia keikkoja ovat firmojen yksityistilaisuudet, joissa käyn esiintymässä trubaduurina. Ne ovat oikeastaan ainoita keikkoja, joilla pystyn jotain järkevää tienaamaankin.

Kuten tuosta mainitsemastasi keikkavideosta pystyy näkemään, niin suomalaisesta musiikkibisneksestä on melko vaikeaa löytää luksusta ja glamouria.
delorean 13.6.2009 17:08 Terve...

En olisi kyllä ikuna uskonut että minulla olisi sinulle joskus jotain asiaa. Sitä vaille paljon jonkun Mikan faijan BMW:n voimasoitto aikonaan otti koteloon mutta maailma muuttuu eskoseni kuten sanotaan...

Tänään tuli tv2:lta Minun Haaveeni(?) niminen ohjelma jossa veditte Rainbowta ja Deep Purplea. En oikein osaa nyt sanoin tuosta keikasta mitään kertoa mutta huomasinpa että Stargazerin lopussa kylmät väreet juoksivat pitkin selkääni... Ko. biisi ja koko Rising levy on itselleni joskun teininä jysähtänyt päähän kuin Karhun Katapultti. Ei tuota juuri paremmin pysty vetämään.

Muusikoilla on aina se sata rautaa tulessa ja aikataulujen sovittaminen voi olla haastavaa mutta esitänpä kuitenkin pienen ihmisen vaatimattoman toiveen että ette lopettaisi tuota projektia vaan tekisitte jonkun "oikeankin" keikan joskus. Noilla soittajilla ja tuolla setillä se ei voi olla huono ajatus.

Kiitos ja anteeksi...

Jari
Johnny 17.6.2009 16:19 Osui Gramexpress lehdestä silmiin Teemu Brunilan (the Crash) kertomus keikkatuloista.

"Brunilan yhtye The Crash teki kiertueen, jossa esiinnyttiin melko täysille saleille Porissa, Vaasassa, Oulussa ja Rovaniemellä. Brunilalla oli tarkoitus rahoittaa 80 euroa maksavien lenkkareiden osto kiertuetuloilla. Toisin kuitenkin kävi. Kun kulut oli maksettu, paljastui tylsä totuus. Bändin ykkösmiehen osuus voitosta oli 40 euroa!"

Jokuhan tuossa touhussa mättää ja pahasti. Keikkapalkkio tuntuu olevan kohdallaan, mutta kulut aivan kestämättömät. Tulee Kummelin artisti maksaa sketsit mieleen. Kannattaisikohan oikeasti miettiä, että voisko jostain tinkiä. Tarviiko johonkin pitserian nurkkaan lähteä valtavalla kalustolla, valomiehillä, salimiksaajalla, lavamiksaajalla, roudareilla ja autokuskeilla? Vai tekisikö kuten Eaglesin Timothy Anssin blogissa ja pistäisi itse kamansa kasaan. Kannattaisi tuota kamojen vuokraamistakin miettiä. Jos vuokra on esim. 1000e keikka, niin kymmenen keikan jälkeen tuolla rahalla olis saanut jo aivan kohtuulliset vehkeet (joita voisi vaikka itse vuokrata muusikkokavereilleen edelleen). Omien autojen käyttö on myös suotavaa, koska tällöin voi veloittaa kilometrikorvaukset. Nuohan ovat verotonta "tuloa" ja niillä pelkästään pääsee jo aika hyville tienesteille. (esim. 50snt/km * 500km=250e - olisi tullut muutamat lenkkarit Teemullekin).

Vaikka taiteilijan voi olla vastenmielistä ajatella rahaa, niin ei nyt aivan sinisilmäinen kannattaisi kuitenkaan olla ja antaa muiden vetää rahoja välistä. Ei viiden tonnin palkkiosta saisi mennä kyllä kuin tonni korkeintaan kuluihin ja loput muusikoille. Ja tuo ei ole mikään mahdottomuus, koska sadat bändit tässä maassa pystyy niin tekemään. Eikä laitteet ole sen huonommat. Pitempää päivää joutuu tekemään ja varmaan vähän nöyrtymään tavallisiin hommiin.

Anteeksi vuodatus, koska eihän tämä mulle kuulu. Mutta harmittaa tuollainen vedätys.
viljami 17.6.2009 16:51 Ohho. No Thaimaassa tolla rahalla ois saanu lenkkarit.
FANI Kaustiselta 16.7.2009 19:29 Kappaleessa Faijan Haamu sanotaan ''Faija nimittäin seisoi mun vieressä
En ollut nähny sitä sen jälkeen
Kun se vuosia sitten hukku Kirkkojärveen '' Luin Jostain Nummelan nuottikirjasta että isäsi oli kuollut auto-onnettomuudessa kumpi on totta? :cry:
Hilu 16.7.2009 20:00
FANI Kaustiselta Kappaleessa Faijan Haamu sanotaan ''Faija nimittäin seisoi mun vieressä
En ollut nähny sitä sen jälkeen
Kun se vuosia sitten hukku Kirkkojärveen '' Luin Jostain Nummelan nuottikirjasta että isäsi oli kuollut auto-onnettomuudessa kumpi on totta? :cry:

Ehkäpä tuon laulun sanoja ei kannata ottaa kovin tosissaan. :wink:
Anssi Kela 17.7.2009 13:35 Hilun neuvo on ihan hyvä. Laulut ovat loppujen lopuksi vain lauluja. Auto-onnettomuus tapahtui oikeassa elämässä.
viljami 18.7.2009 4:47 Tässä artikkeli sivuten aiempia aiheitamme:

http://www.taloussanomat.fi/media/2009/ ... 916110/135
Johnny 18.7.2009 7:59
viljami Tässä artikkeli sivuten aiempia aiheitamme:

http://www.taloussanomat.fi/media/2009/ ... 916110/135


Tuossa artikkelissa "Hannu Marttila arvelee, että Suomessakin muusikoiden todellinen leipä on keikkalavoilla."
Anssi Kela 18.7.2009 11:45 Tuossa artikkelissa keskitytään ainoastaan Gramex-tuloihin. Ainakin itselleni Teosto-tulot ovat huomattavasti gramexeja suuremmat.

Jutussa esitetty arvio siitä, että esim. Yö-yhtyeen viime vuoden Gramex-tulot olisivat olleet n. 11 000 euroa (joka pitäisi vielä jakaa viiden bändin jäsenen kesken) on täyttä roskaa. Jos Yö on viime vuonna ollut radioiden soitetuin artisti/yhtye, niin tuo summa on oikeasti ollut moninkertainen. Tienasin itse Gramexilta viime vuonna reilun kymppitonnin – eivätkä biisini ole enää vuosiin olleet lähelläkään soittolistojen kärkeä.
Johnny 18.7.2009 19:04 Lausunnonantajahan oli Gramexin toimitusjohtaja, joten on tietysti ymmärrettävää, että hän vähättelee noita tuloja. Jos hän sanoisi, että radiosoitolla tienaa hyvin, niin hankalampi siinä olisi neuvotella sitten radioiden kanssa maksujen tasosta.
viljami 27.7.2009 11:34 Anssia soitetaan paljon myös karaoke-illoissa jne. Niistäkin tulee Gramexit? Artikkelissa oli ainoastaan radiosoiton Gramex-tulot..

Anssi kerropa miten suhtaudut fanien fyysiseen kontaktiin ja kokemuksia (vaikka myös sitten siellä blogissa):

1. Halaus keikalla (esim. 19-vee teinityttö)
2. Kättely kadulla tai kaupassa (joku äijä vaan)
3. Poskisuudelma keikalla (misu)
4. Tukan pörrötys (mummo)
5. Nimmari D-kuppiin (pamela)

-V

Sikainfluenssasta ja ihmisten koskettelusta: http://www.talouselama.fi/uutiset/article311545.ece
Gaphill 28.7.2009 16:11 Hei Anssi, kuuntelin tässä nummelaa hetki sitten ja otin harpun taskustani ja aloin puhallella. Se ei kuitenkaan täysin onnistunut joten kysyisinkin, voisitko mitenkään antaa vaikka yksityisviestinä huuliharpun "nuotit"?

Minulla on 10reikäinen C harppu
samueeL 28.7.2009 17:14 Nummelan puhalteluohjeet löytävät täältä:

viewtopic.php?t=2278

(Koitapas hakua seuraavalla kerralla)
Anssi Kela 29.7.2009 11:03 Osviittaa Nummelan tulkitsemiseen tulikin jo tuossa edellä. Viljamin esittämistä vaihtoehdoista 1 ja 2 ovat ihan ok, vaihtoehdot 3-5 puolestaan ovat ärsyttäviä.

Karaoke-soitoista ei ymmärtääkseni makseta gramexeja, koska soitettavat versiot eivät ole alkuperäisiä. Teostoja niistä sen sijaan pitäisi tulla.
viljami 8.8.2009 12:33 Tankokuninkaan keikka-ansio on 200 €.

Kutakuinkin sama kuin Anssilla.


http://www.iltalehti.fi/viihde/20090808 ... 8_vi.shtml
Joz 3.9.2009 18:38 Koska olen laiska enkä jaksa tehdä taustatöitäni kunnolla, kysyn suoraan: paljonko soolotuotantosi on toistaiseksi myynyt noin suunnilleen?

157 000+?+?=x
Anssi Kela 3.9.2009 18:54 Minäkään en tiedä, enkä myöskään jaksaisi tältä istumalta tehdä vaadittavaa taustatyötä. Kitarasota-videolla ilmoitin lukeman 225 000. Kaipa se perustui silloin jonkinlaiseen laskelmaan, en muistaakseni heittänyt sitä ihan hatusta.
eero96 17.10.2009 18:44 Heh, pakko kysyy:
Koska tulee uus levy :P Mitä, minäkö aikasessa? Johan aukio on kuultu läpi, moneen kertaa
:D
NikoA 25.10.2009 15:19 Terve!

Oletko koskaan miettinyt live-cd:n tekemistä? Entä cover levyä?

Lähinnä sen takia mietin, koska live-vetosi ovat pääosin ihan huikeita. Myös coveroinnissa jätkällä näyttää olevan lahjoja. Joku coverlevy höystettynä parilla muulla vierailevalla artistilla voisi olla kova sana.
Anssi Kela 26.10.2009 6:38 Livelevyn tekemisestä ei ole ollut puhetta. En tietenkään panisi hanttiin jos levy-yhtiö haluaisi sellaisen tehdä, mutta eivätpä ole koskaan ilmaisseet halua moiseen.

Yksittäisiä livebiisejähän on julkaistu sinkkujen yhteydessä. Ainakin Rakkaus on murhaa -EP:n liveraidat ovat ladattavissa esim. iTunesista. Myös YouTubessa on jonkin verran livemateriaalia, hakusanoilla "anssi kela live" löytyy kaikenlaista.
Mari 22.11.2009 18:25 Nämä keikka-aiheiset kysymykset ovat vaivanneet mieltäni jo jonkun aikaa, joten parasta kai päästää ne ilmoille kertatöräyksellä.

Hajosiko Fenderin kitaravahvistimesi ihan lopullisesti Tulisuudelman keikalla vai onko se vielä korjattavissa? Virgin Oilissa kun näkyi olevan kaksikin vahvistinta, joista kumpikaan ei ollut se tavallinen. Mustahko Fender-merkkinen ja vielä oudompi Gibson.

Onko punaisista Gretscheistäsi se vanhempi selvästi rouheamman (lue: paremman) kuuloinen vai kuvittelenko vain? Tämänkin pohdinta alkoi Tulisuudelman ja Virgin Oilin vertailusta, joissa oli eroavaisuudet myös vahvistimissa.

Miksi olette siirtyneet korvamonitoreista lavamonitoreihin? Muistelen, että joskus käännytit koko bändin käyttämään korvamonitoreita. Yleisön kannalta on kivaa, että artistit saattavat jopa kuulla jos niille yrittää kiljua jotain kesken keikan. Artistin kannalta ei varmaan ole kivaa olla niin lähellä rumpuja ilman mitään vaimenninta korvissa.

Onko Aukio-teemalla tehtyjä kortteja tms. odotettavissa lähitulevaisuudessa?
Johnny 23.11.2009 10:30
Mari Onko punaisista Gretscheistäsi se vanhempi selvästi rouheamman (lue: paremman) kuuloinen vai kuvittelenko vain? Tämänkin pohdinta alkoi Tulisuudelman ja Virgin Oilin vertailusta, joissa oli eroavaisuudet myös vahvistimissa.

Jahka Anssi ehtii kiireiltänsä vastata, niin Mari voi sillä välin perehtyä DeArmond ja Filtertron kitaramikrofonien välisiin eroihin vaikka lukaisemalla tämän. http://gretschpages.com/forum/modern-gretsch-guitars/differences-between-dearmond-filtertron-pickups/5039/page1/ Anssin vanhemmssa Gretschissä ovat nuo DeArmondin yksikelaiset ja "uudemmassa" kaksikelaiset Filtertronit.
Mari 23.11.2009 17:00 Luettu on, vaikka ymmärrys saattoi kadota viimeistään siinä kohtaa kun alettiin puhua elektroneista. :D Tulkitsinko oikein tuota insinööri-talkia, että kitarasta itsestään viis, mikrofoneista se ääni tulee? Hmmh. Kun selailin noita vanhoja kysymysketjuja, niin Anssi totesi Gretschien kohdalla, että DeArmondit ovat hänen suosikkejaan. Suora lainaus: "DynaSonic-mikit ovat mielestäni paljon paremmat kuin tavallisesti Gretscheissä käytetyt FilterTronit." Ts. voimme ilmeisesti tästä päätellä, että vuoden 1957 Gretsch kuulostaa myös hänen korvaansa paremmalta. (On tää kätevää, kun artistin ei tartte edes vaivautua vastaamaan, foorumilaiset pähkii vastaukset ihan keskenään!)
Johnny 23.11.2009 18:03 Ei tuo Gretschpages-sivuston keskustelu mitenkään selkeä tietenkään ollut, mutta kyllä Mari aivan oikein tulkitsit, että mikeillä on iso vaikutus. Ovathan nuo muutenkin jonkin verran erilaisia kitaroita, mutta suurin soundillinen ero tulee varmaankin noista mikrofoneista, luulisin.
Johnny 29.11.2009 12:08 Nyt jos olis vajaa 4 tonnia ylimääräistä, niin vois hankkia "samanlaisen" Gretschin kuin Anssin ykkösnyrkki.

http://gretschpages.com/forum/garage-sa ... 539/page1/
viljami 31.1.2010 19:16 Hei Anssi pitkästä aikaa täällä foorumin puolella.

Mietin sinua laulajana. Osaat homman, sillä laulat puhtaasti ja ääntä piisaa volyymin puolesta.

Muistan kuitenkin erään keikan Elämä Lapselle -konsertissa, jossa vedit livenä 1972-kappaleen.

Tuolloin sinulla oli joitakin ongelmia, muistatko tapauksen?
Anssi Kela 31.1.2010 20:30 Enpä taida muistaa.
Jaska A. 11.2.2010 23:41 Hei Anssi! Esitin sinulle kysymyksen tuolla Facebookin fanisivulla, mutta viestini taisi hukkua kommenttitulvaan, jonka sait laivakeikkasi aikana.

Oletko Anssi Teppo Nuorvan tuotantoon perehtynyt millään lailla? Mielenkiintoni aiheeseen heräsi, kun itse aika ajoin Nuorvaa kuuntelen, ja kuuntelin sitten päivänä eräänä hänen kappaleensa 'Laulun vaunuissa,' ja huomasin, että kyseinen kappale muistuttaa erehdyttävästi Nummelaa. Oletko itse tietoinen asiasta? En ole pystynyt toistaiseksi varmistamaan mistään kappaleen julkaisuvuotta, sillä en tällä hetkellä oleskele Suomessa, joten en tiedä edes onko kappale levytetty ennen vai jälkeen Nummelan.

Kiitos vaivannäöstäsi, sikäli mikäli vastaat tähän joskus :)
Anssi Kela 12.2.2010 7:05 Teppo Nuorva on nimenä tuttu, mutta en usko kuulleeni koskaan hänen musiikkiaan. Tuo mainitsemasi kappale ei siis ole tuttu.

Nummela on niin yksinkertainen biisi, että on tehty varmasti paljonkin lauluja - sekä ennen että jälkeen Nummelaa - jotka kuulostavat samalta.
Suur♥ska 19.2.2010 19:12 Moron!Anssi,Kooman keikalla Turussa lauloit Murhaballaadin,mistäköhän sen sais cd-muodossa,onko ilmestynyt sinkkuna huomaamattani?Se on nimittäin ainoo mikä multa puuttuu...
Olis mukavaa jos kerkeisit vastaamaan :D
täsä ootellaan Salon Rockin´Hoodissa huhtikuussa...
Kiitos!

Terveisin Suur♥ka
Anssi Kela 19.2.2010 20:35 Murhaballadi on julkaistu ainoastaan Rakkaus on murhaa -levyn DualDisc-version bonusraitana. Sama löytyy myös YouTubesta: http://www.youtube.com/watch?v=faya3kZolE0
Suur♥ska 19.2.2010 21:18 Kiitoksia paljon! täytynee vissiin sitten lampsia levykauppaan...Oliskos mitenkään mahdollista purkittaa biisiä?vaikkapa sinkkukokoelman piiloraidaksi...?Oon 100 varma siitä,etten oo ainoo joka kaipaa murhaballaadia soittimiinsa....!!!

Kiitos,niiaus ja kumarrus!!
Suur♥ska
samueeL 4.3.2010 17:10 Heräsi tuossa elävän Nummelan kuultua joukko tyhmiä kysymyksiä live soitannosta.

1. Klikki on kai käytössä ainakin rumpalilla, mutta mitenkäs muilla? Ja jos klikki on käytössä kaikilla, niin onnistuuko sen käyttö lavamonitorien kanssa?
2. Onko mahdollista tehdä ns. valmis klikki kappaleeseen, joka sisältää tempon vaihteluja vai pitääkö klikkiä käyttää käsin aina näissä tilanteissa? Vai saatetaanko se jopa sammuttaa näissä hetkissä?
Anssi Kela 4.3.2010 17:33 Emme käytä keikoilla klikkiä, tempot saavat elää reilusti tilanteen mukaan. Studiossa klikki on toisinaan tarpeellinen, mutta ei sitä kaikissa tilanteissa kannata sielläkään käyttää.
erkki 6.3.2010 19:41 -
erkki 6.3.2010 19:47 -
viljami 13.3.2010 10:30 Anssi, sulle tuli rakko!

Niinpä niin, bassonsoitosta siis.

Miltä muuten tuntuu soittaa soitinta pitkästä aikaa: onko ajatus hukassa ja sormet heikot/jäykät?

Viljami
Jaska A. 13.3.2010 15:09 Anssi, heräsi tässä kysymys soittamisesta.

Nummela-levyn kappale 'Kaunotar ja Basisti' on soitettu E-duurissa, mutta mieltäni askarruttaa tuo kappaleen akustinen kitara. Itse olen siihen kaksi vaihtoehtoa keksinyt, kumpaa (vai jotain muuta) käytät soittaessasi sitä:

A) Kitara Drop-D vireessä ja capo 2. nauhalla

vai

B) Kitara normivireessä, capo 2. nauhalla, mutta siten että se ei kuitenkaan paina 6. kieltä, eli matalaa e:tä, eli nk. 'partial capo'?

Kiitos muuten edellisestä vastauksestasi! :)
Anssi Kela 13.3.2010 19:43
viljami Niinpä niin, bassonsoitosta siis. Miltä muuten tuntuu soittaa soitinta pitkästä aikaa: onko ajatus hukassa ja sormet heikot/jäykät?


Basso on mennyt vuosien varrella sen verran hyvin selkäytimeen, että sen soittaminen kyllä sujuu aina. Oikean käden sormenpäät eivät vain välttämättä kestä pitkäaikaista altistumista kielille. Niitä pitää jonkin aikaa soitella sisään.

Jaska A. kumpaa (vai jotain muuta) käytät soittaessasi sitä:
A) Kitara Drop-D vireessä ja capo 2. nauhalla


Vaihtoehto A on oikea.
Jaska A. 14.3.2010 3:17 Kiitos jälleen kerran! Nyt vain sitten hiomaan tuota soitto-osuutta. :) Hieno biisi nimittäin, ja sitä on kiva soitella.
viljami 14.3.2010 19:53 Selevä homma.

Kiitos Anssille vastauksesta.
eero96 19.5.2010 13:48 Muute, onko mahdollista/todennäköistä/epätodennäköistä/varmaa/turhaa, että tulet/tulisit/olet tulemassa Hämeenlinnaan 5.6 Kesäloma expressiin soittamaan?

Olis helmee : D
NikoA 20.5.2010 21:28 Mistä sä Anssi tiedät "littipeukun" ?
Tuli aivan puskista nimittäin :D

naks, naks.
groove 21.5.2010 7:05 Moi,
kävin katsomassa eilen Tavastialla (20.5.) keikkasi ja diggailin kovasti. Teidän tavastialle luoma rentofiilis oli jo puolikeikkaa. Muutamassa biisissä sulla oli tosi siistit skitta soundit ja yritin urkkia pedaalilautaasi soiton lomassa. (Ruotsinlauttaa ei harmikseni näkynyt. Oon repeillyt sitä muutaman kerran videoitasi katsoessa=) Kysyisinkin, että mitä pedaaleita sulla oli tavastialla boardissa?

Pax,
Eero
viljami 30.8.2010 13:16 Wazaaa

Oliko sinulla nummela-vuosina kustannus-sopimus?

Eikö siinä menetä teostoista 30 prosssaa pois?
Anssi Kela 30.8.2010 15:42 Ei ole koskaan ollut kustannussopimusta. Niissä tosiaan osa teostoista menee kustantajalle.
viljami 31.8.2010 18:21 Kiitos vastauksesta.

Jotkut levy-yhtitöt kai vaatii kustannussopimuksen levytyssopimusken kirjoittamisen yhteydessä, jos levy-yhtiöllä on oma kustannusyhtiö.

Olen kyllä huomannut, että kappaleitasi on nuotteina, vaikkei sinulla kustannussopimusta olekaan..

Mitä mieltä Anssi olet "sovittamisesta", silloin menettää osan teostosta sovittajalle.
Oletko kuullut Maija Paavosesta Dingon takana?
Rusakko 10.12.2010 8:40 Mistä voi hankkia Jussi Jaakonaho -paitoja?
viljami 10.12.2010 18:41 moooo,

oli kyllä eilen mahtava live-keikka netin välityksellä.
Juuri tuli luettua tätä 2008 perustamaani threadia, olenpas ollut rasittavan utelias: kiitos Anssille kaikista vastauksista.
Liityin tänne näköjään 09.09.08 eli tasan vuosi aiemmin kuin Aukio, 09.09.09. Legendaarista.

Eipä tässä.

Mitä Anssille kuuluu: mitä lähi-tulevaisuuden suunnitelmia? Mennäänkö teelle?
Anssi Kela 12.12.2010 18:40
Rusakko Mistä voi hankkia Jussi Jaakonaho -paitoja?


Jussi-paita pitää ansaita.

Viljami Mitä Anssille kuuluu: mitä lähi-tulevaisuuden suunnitelmia?


Kiitos, hyvää kuuluu. Lähitulevaisuudessa yritän kirjoittaa vielä muutaman uuden biisin.