Forum 2002-2013
22.11.2011 20:33
Puikkari, Kuopio, 18.11.2011
Asiahan on niin, että maailma näyttää ihan erilaiselta katsottuna vaikkapa Kuopion korkeudelta. Siellä on loputtomasti metsää. Marraskuun lopulla hämärä alkaa hiipiä jo ennen kolmea ja kun on pimeää, metsään laskeutuu täysi mustuus, jollaista ei voi pääkaupunkiseudulla käsittää. Ainut ääni on lehdettömien puiden humina tuulessa. Jos menee perjantai-iltana ulos kymppiuutisten aikaan, asfaltti on jäähtynyt mustaan jäähän, eikä missään liiku yhtään sielua, ei autolla eikä jalan. Jostain ikkunasta näkyy tv:stä kajahtelevat uutiset. Ja sitten jostain tulee bussi ja bussilla pääsee torille, jossa on edelleen se jumalaton parkkiluolamonttu ja pimeänä seisova joulukuusi, joka on sieltä metsästä haettu. Ja kun siitä kävelee viitisen minuuttia kohti satamaa, tulee puiston halki paikkaan, jossa seisoo Hotelli Puijonsarvi ja sen vieressä tuo kuuluisa Memphis, jossa Anssi bändeineen on juuri saanut masunsa täyteen ruokaa.
Edellisestä Puikkarin keikasta oli kulunut jo niin kauan aikaa, että sitä ei uskaltanut ajatella. Melkein yhtä kauan kuin ekasta oikeasta Anssi Kela -keikastani, josta oli 10 vuotta ja 8 päivää. Puikkaria oli siis syytä juhlistaa. Kun vaan tietäisi, että miten. Lavan edusta piti käydä heti tarkistamassa. Massiivinen aita bändin suojana ja siellä takana ne tutut soitinbarrikadit: kahdet punaiset rummut, Saaran koskettimet, Antin bassokaappi ja kaksi puista kitaravahvistinta vierekkäin nököttämässä. Yhdentoista tienoissa täysverinen yökerho puski savuverhoa vielä varsin tyhjälle tanssilattialle ja katsoin siis parhaaksi keskittyä tilaamaan juomaa baarista.
Keikan alkamisajaksi oli ennakoitu puolta yötä. Tasan klo 23:39 lavalle ilmiintyi basisti valkoisessa hupparissaan tekemään ns. basson viritystä. Kun asiaa pohtii, niin tämä on toistunut aika monella keikalla. Antti on bändin etujoukko, atleettinen lähettiläs, joka singotaan lavalle tunnustelemaan tunnelmaa. Basisti sinkoutui myös niiden lattiatyynyjen kohdalle, joilla odottelin jotain tapahtuvaksi. Dejavu Puikkarista keväältä 2002, jolloin vaihdoin ekat sanani Antin kanssa, kun hän osui ihmettelemään käsissäni ollutta keikan biisilistaa. Nyt minulla oli kuva-arvoitus-biisitoivekyltti, kehitys kehittyy... Antti totesi, että aika vähän väkeä, taitaa mennä aloittaminen myöhään. Juorusi hetken ja poistui valmistautumaan keikkaan.
Klo 00:30 ämyreistä alkoi laulaa Johnny Cash. Kiirehän siinä tuli! Olin saanut vallattua eturivistä itselleni paikan ja hivuttauduin keskemmälle niin, että näkisin myös Kellyn. Musikantteja alkoi plopsahdella lavalle takahuoneen ovesta. Kaikilla oli mustat paidat. Anssin pitkä aaltoileva liehuletti herätti huomiota, olikohan juuri pesty ja kammattu? Keikka alkoi tuttuun tapaan Kahdella sisarella ja kun Anssi hymyili laulaessaan "joulupalloja ja pilkkihaalareita", aavistin että bändillä on hyvä meininki päällä. Keikka oli jo hyvässä liidossa Kaunottaren ja basistin kohdalla. Puistossa-yhteislaulut kajahtivat komeasti ja biisi svengasi. Sama jatkui Faijan haamussa, joka oli erittäin onnistunut duuriversio, ei pätkääkään onnahteleva kuin vielä kiertueen alussa. Erityisesti Antilla tuntui olevan virne herkässä. Anssi vaihtoi akustisesta kitarasta suoraan punaiseen Gretschiin. Laulu petetyille kuulosti hiukan pelkistetyltä. Yleisöstä ei irronnut merkittävää yhteislaulua edes Mikan faijan BMW:ssä, mistä tuli sellainen tunnelma, että vielä tässä bändi herättelee kuopiolaisia marraskuun horroksesta. Bändillä oli kuitenkin sellainen menovaihde päällä, että lopulta yleisökin syttyi. Millassa Ville hupaili pärisyttämällä rumpuja puhelimen soittoäänen kohdalla ja teki vielä soittoa kuvaavan eleen. Rva Ruususen kohdalla mentiin jo yli asteikon - Anssin laulettua alun Kelly kiihdytti rummuillaan mukaan sellaisella tuplanopeudella, että Anssin naamalle valahti hämmästynyt hymy. Se oli varmaan eka kuulemani Rva Ruususen heviversio! Valtavan hauska! Nummelassa oli lämmin ja hyvä tunnelma.
1. Kaksi sisarta
2. Kaunotar ja basisti
3. Puistossa
4. Faijan haamu
5. Laulu petetyille
6. Mikan faijan BMW
7. Milla
8. Rva Ruusunen
9. Nummela
Nummelan jälkeen bändi lipesi puolittain takahuoneen ovea kohti. Anssi aloitti bändin esittelyn Antista, jolle hurrattiin. "Rumpujen takana... oli äsken... nyt rumpujen vieressä, Kelly Ketonen!" "Katso nyt tänne päin, kun esitellään, ettei tarvitse hävetä... Ville Kela!" "Viimeisimpänä ja myös vähäisimpänä, Saara Metsberg!" Mitäs me nyt soitettais?
10. Kaivos
11. Jennifer Aniston
12. Aamu
13. Rakkaus on murhaa
14. 1972
Kun katson keikalla ottamiani kuvia, Anssilla on yleensä vain puolet jalkapohjistaan maassa. Anssin leveä haara-asento ja Antin takakeno syvenevät keikan loppua kohti. Vauhtia näyttää olevan melkoisesti ja hymyt herkässä. Kitaraan siirtynyt Ville hupailee Kellyn kimpussa, näyttää siltä, että yrittää kaataa rumpuja. Saara pirskottaa juomapullostaan vettä Villen päälle. Musiikki maittoi eturivissä, kaikki kitarat (ehkä ajoittain akustista lukuunottamatta) kuuluivat loistavasti lavalta päin (kaikki vahvistimet kohdistettu oikein!) ja laulukin oli selkeää. Siis ainakin siihen saakka, kun Anssi alkoi vedellä omia sanoituksiaan uusiksi. :D ROMin Bulevardille oli kaivettu sellainen monttu, että Anssi pudota muksahti. Mutta sellaista se Helsingissä on. (Hämmentävää, mitkä kaikki tunnelmat Anssi ehtii käydä läpi muutaman sanan aikana!) Biisi ei siitä paljoa kärsinyt, kertsit jytisivät, lahkeet lepattivat ja bändi revitteli. 1972:ssa tuli jotain niinkin hauskaa kuin "Nurminen, palloon kosketus kultainen, ajoi kaljuksi päänsä ihan niin kuin ennenkin". Tai jotain sinne päin. Mahtavaa! Biisin jälkeen kohotettiin kitaroita kohti taivaita ja tehtiin muita sellaisia elkeitä, jotka kuuluvat keikan loppumiseen. Bändi liukeni takahuoneeseen, vain Antti jäi hämärälle lavalle taputtamaan ja hipsi sen näköisenä pois, että taputtakaa vielä vähän, niin me tullaan pian takaisin. Yleisöhän taputti ja ulvoi.
Ja ainakin Anssi palasi lavalle vesipulloineen. Teknikko toi näytille Martinin ja Gretschin ja Anssille tuli tenkkapoo. Piti huutoäänestyksen, kummalla kitaralla jatketaan. Akustinen voitti. Ekasta testisoinnusta tunnistin biisin. :) Karhun elämää aivan valtavan hurmaavana versiona, jonka Anssi aloitti soolona ja muut liittyivät mukaan vähitellen. Ville piipahti hetken koskettimien ääressä, ennen Saaran saapumista tontilleen. Sitten jatkettiin karhuteemalla Karhusaareen. Kelly taisi kiljaista Kaveria ei jätetä, joka vedettiin nopeana rockversiona. Viimeiseksi biisiksi ehdotettiin Rock-unelmaa ja Anssi alkoi spiikata, kiitti yleisöä ja mainosti Movemberia sekä viiksiä, jotka näkyvät eturiviin, mutta tuskin sen taaemmas. Bändi oli tällä välin pitänyt oman mietintätuokionsa ja vika biisi oli vaihdettu ÄMPiksi. Anssi rakensi sujuvasti aasinsillan, että tätä biisiä hän laulaa sitten marraskuun lopussa viiksilleen. :D Lämpöinen lopetusbiisi, pientä yritystä saada Ville pois piilosta Saaran takaa soittamaan kahden kitaran väliosaa ja hiukan revittelyä loppuun, jotta saatiin todella tyylipuhdas telemark keikan päätteeksi. Bändin poistuttua lavalta yleisöstä kuului vielä sinnikkäästi "Lissää, lissää!"
15. Karhun elämää
16. Karhusaari
17. Kaveria ei jätetä
18. Älä mene pois
Kokosin hymyilevän olemukseni ja kun istahdin takaisin tyynyille, josta keikka oli alkanut, Puikkarin DJ täräytti Haddawayn What Is Loven. Sellainen nostalgiapaukku, että aikakone sinkosi 2000-luvun alusta aina kauas 90-luvulle..... Mahtavaa!
Kävin noutamassa narikasta saalistamani tyhjän keikkajulisteen ja kun palasin lavan eteen, Antti tupsahti paikalle suu virneessä ja haki vahvistusta mielipiteelleen, että keikka oli hyvä ja kivaa oli. Puolsin. "Me soitetaan aina parhaat keikat, kun yleisöä ei ole kovin paljoa." Puolsin. Selvitin Antille myös, missä Viitasaari sijaitsee ja kauanko sinne ajaa. Eihän se artistien tehtävä ole tietää, missä kulloinkin tulee nousta lavalle. Julisteen koristelu jäi vielä harkinnan asteelle, kun Antti lähti keräämään kamppeitaan lavalta.
Basistin lähdettyä paikalla alkoi kierrellä yksinäisiä mieshenkilöitä. Eräs ensi kertaa keikalle osunut viritteli Anssi-aiheista keskustelua juuri kun artisti liehuletteineen saapui lavalle kerimään kitarapiuhojaan. "Ootko nähnyt montakin Anssin keikkaa?" "Joo, muutaman." Ja sori vaan meitsi häipyy. Anssi oli yhtä hymyä, voisi hyvin käyttää termiä "väsynyt mutta onnellinen". Hoiteli alta pois mun julisteen ja muutaman muunkin tervehtijän. Kiitin suuresti, unohdin kumartaa. Käytin sanoja "aivan ihanaa". Biisitoiveet toteutettu, silkkaa euforiaa.
Narikassa pakkauduin toppatakkiin ja nappasin koodilapun lipputiskiltä, kun olin unohtanut ottaa sellaisen tullessa. Ulkona ropisi vettä ihan kunnolla. Jäin katoksen alle käärimään julisteen muovipussin sisään ja samalla hoksasin etäämmäs kadun toiselle puolelle parkkeeratun valkoisen, joskin hiukan rapaisen keikkabussin. Pitihän sitä käydä lähempää nuuskimassa... siellä ei näkynyt mitään merkillepantavaa, mutta sen täytyi olla bussi, joka starttaisi seuraavana päivänä kohti Viitasaarta.
Kiitos, ihana bändi! Kiitos hienosta illasta, kiitos loistavasta biisitoiveiden tulkinnasta, kiitos ensiluokkaisesta juttuseurasta ja kiitos, että pysähdyitte pitkästä aikaa Puikkarissa! Siinä on taikaa. :)
P.S. Ladattavaksi äänestän kappaleita Rva Ruusunen (heviversio!), Karhun elämää ja Faijan haamu (loistoversiot!). ROM ois myös tosi kiva. Ja moni muukin... K&B ja ÄMP? Jopa 1972, jotta kuulisi, mitä siinä oikeastaan laulettiin.
Edellisestä Puikkarin keikasta oli kulunut jo niin kauan aikaa, että sitä ei uskaltanut ajatella. Melkein yhtä kauan kuin ekasta oikeasta Anssi Kela -keikastani, josta oli 10 vuotta ja 8 päivää. Puikkaria oli siis syytä juhlistaa. Kun vaan tietäisi, että miten. Lavan edusta piti käydä heti tarkistamassa. Massiivinen aita bändin suojana ja siellä takana ne tutut soitinbarrikadit: kahdet punaiset rummut, Saaran koskettimet, Antin bassokaappi ja kaksi puista kitaravahvistinta vierekkäin nököttämässä. Yhdentoista tienoissa täysverinen yökerho puski savuverhoa vielä varsin tyhjälle tanssilattialle ja katsoin siis parhaaksi keskittyä tilaamaan juomaa baarista.
Keikan alkamisajaksi oli ennakoitu puolta yötä. Tasan klo 23:39 lavalle ilmiintyi basisti valkoisessa hupparissaan tekemään ns. basson viritystä. Kun asiaa pohtii, niin tämä on toistunut aika monella keikalla. Antti on bändin etujoukko, atleettinen lähettiläs, joka singotaan lavalle tunnustelemaan tunnelmaa. Basisti sinkoutui myös niiden lattiatyynyjen kohdalle, joilla odottelin jotain tapahtuvaksi. Dejavu Puikkarista keväältä 2002, jolloin vaihdoin ekat sanani Antin kanssa, kun hän osui ihmettelemään käsissäni ollutta keikan biisilistaa. Nyt minulla oli kuva-arvoitus-biisitoivekyltti, kehitys kehittyy... Antti totesi, että aika vähän väkeä, taitaa mennä aloittaminen myöhään. Juorusi hetken ja poistui valmistautumaan keikkaan.
Klo 00:30 ämyreistä alkoi laulaa Johnny Cash. Kiirehän siinä tuli! Olin saanut vallattua eturivistä itselleni paikan ja hivuttauduin keskemmälle niin, että näkisin myös Kellyn. Musikantteja alkoi plopsahdella lavalle takahuoneen ovesta. Kaikilla oli mustat paidat. Anssin pitkä aaltoileva liehuletti herätti huomiota, olikohan juuri pesty ja kammattu? Keikka alkoi tuttuun tapaan Kahdella sisarella ja kun Anssi hymyili laulaessaan "joulupalloja ja pilkkihaalareita", aavistin että bändillä on hyvä meininki päällä. Keikka oli jo hyvässä liidossa Kaunottaren ja basistin kohdalla. Puistossa-yhteislaulut kajahtivat komeasti ja biisi svengasi. Sama jatkui Faijan haamussa, joka oli erittäin onnistunut duuriversio, ei pätkääkään onnahteleva kuin vielä kiertueen alussa. Erityisesti Antilla tuntui olevan virne herkässä. Anssi vaihtoi akustisesta kitarasta suoraan punaiseen Gretschiin. Laulu petetyille kuulosti hiukan pelkistetyltä. Yleisöstä ei irronnut merkittävää yhteislaulua edes Mikan faijan BMW:ssä, mistä tuli sellainen tunnelma, että vielä tässä bändi herättelee kuopiolaisia marraskuun horroksesta. Bändillä oli kuitenkin sellainen menovaihde päällä, että lopulta yleisökin syttyi. Millassa Ville hupaili pärisyttämällä rumpuja puhelimen soittoäänen kohdalla ja teki vielä soittoa kuvaavan eleen. Rva Ruususen kohdalla mentiin jo yli asteikon - Anssin laulettua alun Kelly kiihdytti rummuillaan mukaan sellaisella tuplanopeudella, että Anssin naamalle valahti hämmästynyt hymy. Se oli varmaan eka kuulemani Rva Ruususen heviversio! Valtavan hauska! Nummelassa oli lämmin ja hyvä tunnelma.
1. Kaksi sisarta
2. Kaunotar ja basisti
3. Puistossa
4. Faijan haamu
5. Laulu petetyille
6. Mikan faijan BMW
7. Milla
8. Rva Ruusunen
9. Nummela
Nummelan jälkeen bändi lipesi puolittain takahuoneen ovea kohti. Anssi aloitti bändin esittelyn Antista, jolle hurrattiin. "Rumpujen takana... oli äsken... nyt rumpujen vieressä, Kelly Ketonen!" "Katso nyt tänne päin, kun esitellään, ettei tarvitse hävetä... Ville Kela!" "Viimeisimpänä ja myös vähäisimpänä, Saara Metsberg!" Mitäs me nyt soitettais?
10. Kaivos
11. Jennifer Aniston
12. Aamu
13. Rakkaus on murhaa
14. 1972
Kun katson keikalla ottamiani kuvia, Anssilla on yleensä vain puolet jalkapohjistaan maassa. Anssin leveä haara-asento ja Antin takakeno syvenevät keikan loppua kohti. Vauhtia näyttää olevan melkoisesti ja hymyt herkässä. Kitaraan siirtynyt Ville hupailee Kellyn kimpussa, näyttää siltä, että yrittää kaataa rumpuja. Saara pirskottaa juomapullostaan vettä Villen päälle. Musiikki maittoi eturivissä, kaikki kitarat (ehkä ajoittain akustista lukuunottamatta) kuuluivat loistavasti lavalta päin (kaikki vahvistimet kohdistettu oikein!) ja laulukin oli selkeää. Siis ainakin siihen saakka, kun Anssi alkoi vedellä omia sanoituksiaan uusiksi. :D ROMin Bulevardille oli kaivettu sellainen monttu, että Anssi pudota muksahti. Mutta sellaista se Helsingissä on. (Hämmentävää, mitkä kaikki tunnelmat Anssi ehtii käydä läpi muutaman sanan aikana!) Biisi ei siitä paljoa kärsinyt, kertsit jytisivät, lahkeet lepattivat ja bändi revitteli. 1972:ssa tuli jotain niinkin hauskaa kuin "Nurminen, palloon kosketus kultainen, ajoi kaljuksi päänsä ihan niin kuin ennenkin". Tai jotain sinne päin. Mahtavaa! Biisin jälkeen kohotettiin kitaroita kohti taivaita ja tehtiin muita sellaisia elkeitä, jotka kuuluvat keikan loppumiseen. Bändi liukeni takahuoneeseen, vain Antti jäi hämärälle lavalle taputtamaan ja hipsi sen näköisenä pois, että taputtakaa vielä vähän, niin me tullaan pian takaisin. Yleisöhän taputti ja ulvoi.
Ja ainakin Anssi palasi lavalle vesipulloineen. Teknikko toi näytille Martinin ja Gretschin ja Anssille tuli tenkkapoo. Piti huutoäänestyksen, kummalla kitaralla jatketaan. Akustinen voitti. Ekasta testisoinnusta tunnistin biisin. :) Karhun elämää aivan valtavan hurmaavana versiona, jonka Anssi aloitti soolona ja muut liittyivät mukaan vähitellen. Ville piipahti hetken koskettimien ääressä, ennen Saaran saapumista tontilleen. Sitten jatkettiin karhuteemalla Karhusaareen. Kelly taisi kiljaista Kaveria ei jätetä, joka vedettiin nopeana rockversiona. Viimeiseksi biisiksi ehdotettiin Rock-unelmaa ja Anssi alkoi spiikata, kiitti yleisöä ja mainosti Movemberia sekä viiksiä, jotka näkyvät eturiviin, mutta tuskin sen taaemmas. Bändi oli tällä välin pitänyt oman mietintätuokionsa ja vika biisi oli vaihdettu ÄMPiksi. Anssi rakensi sujuvasti aasinsillan, että tätä biisiä hän laulaa sitten marraskuun lopussa viiksilleen. :D Lämpöinen lopetusbiisi, pientä yritystä saada Ville pois piilosta Saaran takaa soittamaan kahden kitaran väliosaa ja hiukan revittelyä loppuun, jotta saatiin todella tyylipuhdas telemark keikan päätteeksi. Bändin poistuttua lavalta yleisöstä kuului vielä sinnikkäästi "Lissää, lissää!"
15. Karhun elämää
16. Karhusaari
17. Kaveria ei jätetä
18. Älä mene pois
Kokosin hymyilevän olemukseni ja kun istahdin takaisin tyynyille, josta keikka oli alkanut, Puikkarin DJ täräytti Haddawayn What Is Loven. Sellainen nostalgiapaukku, että aikakone sinkosi 2000-luvun alusta aina kauas 90-luvulle..... Mahtavaa!
Kävin noutamassa narikasta saalistamani tyhjän keikkajulisteen ja kun palasin lavan eteen, Antti tupsahti paikalle suu virneessä ja haki vahvistusta mielipiteelleen, että keikka oli hyvä ja kivaa oli. Puolsin. "Me soitetaan aina parhaat keikat, kun yleisöä ei ole kovin paljoa." Puolsin. Selvitin Antille myös, missä Viitasaari sijaitsee ja kauanko sinne ajaa. Eihän se artistien tehtävä ole tietää, missä kulloinkin tulee nousta lavalle. Julisteen koristelu jäi vielä harkinnan asteelle, kun Antti lähti keräämään kamppeitaan lavalta.
Basistin lähdettyä paikalla alkoi kierrellä yksinäisiä mieshenkilöitä. Eräs ensi kertaa keikalle osunut viritteli Anssi-aiheista keskustelua juuri kun artisti liehuletteineen saapui lavalle kerimään kitarapiuhojaan. "Ootko nähnyt montakin Anssin keikkaa?" "Joo, muutaman." Ja sori vaan meitsi häipyy. Anssi oli yhtä hymyä, voisi hyvin käyttää termiä "väsynyt mutta onnellinen". Hoiteli alta pois mun julisteen ja muutaman muunkin tervehtijän. Kiitin suuresti, unohdin kumartaa. Käytin sanoja "aivan ihanaa". Biisitoiveet toteutettu, silkkaa euforiaa.
Narikassa pakkauduin toppatakkiin ja nappasin koodilapun lipputiskiltä, kun olin unohtanut ottaa sellaisen tullessa. Ulkona ropisi vettä ihan kunnolla. Jäin katoksen alle käärimään julisteen muovipussin sisään ja samalla hoksasin etäämmäs kadun toiselle puolelle parkkeeratun valkoisen, joskin hiukan rapaisen keikkabussin. Pitihän sitä käydä lähempää nuuskimassa... siellä ei näkynyt mitään merkillepantavaa, mutta sen täytyi olla bussi, joka starttaisi seuraavana päivänä kohti Viitasaarta.
Kiitos, ihana bändi! Kiitos hienosta illasta, kiitos loistavasta biisitoiveiden tulkinnasta, kiitos ensiluokkaisesta juttuseurasta ja kiitos, että pysähdyitte pitkästä aikaa Puikkarissa! Siinä on taikaa. :)
P.S. Ladattavaksi äänestän kappaleita Rva Ruusunen (heviversio!), Karhun elämää ja Faijan haamu (loistoversiot!). ROM ois myös tosi kiva. Ja moni muukin... K&B ja ÄMP? Jopa 1972, jotta kuulisi, mitä siinä oikeastaan laulettiin.
Viimeksi kommentoitu