Forum 2002-2013
27.2.2012 5:33
Autoilua ilman hiilijalanjälkeä
Ensin haluan onnitella sinua, että olet lähtenyt mukaan siihen hiilijalanjälkikampanjaan, johon kovin harva suomalaisjulkkis on rohjennut mukaan. Moni haluaa olla ottamatta kantaa, ettei säikytä toista mieltä olevia fanejaan pois.
Ehdotan, että sinä edelläkävijänä ryhdyt ajamaan kotimaisella biokaasulla, joka valmistetaan lähinnä meidän omista biojätteistä ja puhdistamolietteestä. Kelaa vähän, siis voisit ajaa omilla jätöksilläsi ja kertoa kavereillesi, että ajat "kansan tuotteella" eli ns. ruskealla kullalla. Biokaasu ei kasvata hiilijalanjälkeäsi, koska se tehdään uusiutuvista raaka-aineista. Joo, tiedän ettei sitä saa vielä joka kylältä, mutta siksihän ne bi-fuel -autot toimivatkin biokaasun lisäksi myös bensiinillä. Tankkauspaikkoja on vasta alle kaksikymmentä, mutta lisää on luvattu. Biokaasulla voit ajaa tyytyväisin mielin ja samalla olet tekemässä tätä Suomessa melko uutta asiaa tunnetuksi!

Viimeksi kommentoitu