Forum 2002-2013
14.4.2012 16:24
Tarinankertojat-klubi Korjaamolla 10.4.2012
Tiistaina heti pääsiäispyhien perään oli livemusiikkia tarjolla Helsingin Korjaamolla. Paikka oli oikein leppeä tunnelmaltaan, tuollainen konserttisalin ja klubin kultturelli välimuoto. Aulassa punaisia sohvatuoleja ja designvalaisimia, baaritiskin edessä vanhoja raitiovaunuja (olihan paikan täsmällinen nimi Vaunusali) ja mustilla verhoilla rajattu kookkaahko tasalattia-istumakatsomo, jonka edessä reippaan korkuinen lava sekä mainio äänentoisto. Lavaa oli somistettu lukuisilla pienillä "vanhanmallisilla" pöytälampuilla ja jotain muutakin rekvisiittaa näkyi seassa. Eli kaikki puitteet miellyttävälle keikkakokemukselle!
Eturivin tutut moikattuani parkkeerasin itseni myös eturiviin. Taaempana rivit täyttyivät kiitettävään malliin, pelkkiä täysiä penkkirivejä niin kauas kuin meikäläisen vinkkelistä näkyi.
Keikka klo 20.08-22.09:
Alussa 2 coveria, Highway Men ja Heart of Gold, solistina Mikko Siltala. Jälkimmäisessä Anssi soitti huuliharppua. Sitten Anssia vähän haastateltiin. Tämän jälkeen hän otti lauluvastuun ja Martin-kitaran. Keikan aikana yleisö sai kysellä Anssilta mitä tahansa ja lauluntekijä kertoi omatoimisestikin tarinoita biisien takaa.
1. Karhun elämää
2. Mikan faijan BMW
3. Rock-unelma
4. Jennifer Aniston
5. Milla + Sultans of Swing
6. Puistossa + Sometimes I Feel Like Screaming -kvinttiympyrä
7. Nummela
8. Kaatuneiden muistolle (Anssi: Gretsch)
9. Aamu (Anssi: Gretsch)
10. Miten sydämet toimii (Anssi: Gretsch)
11. 1972 (Anssi: Gretsch)
----------
12. Murhaballadi (trio, Anssi: Martin, Marzi Nyman: kitara & Anssi Nykänen: rummut)
13. Child In Time (Anssi: Gretsch, Harri Rantanen: koskettimet, + muu bändi)
Houseband: Marzi Nyman (sähkökitara), Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso), Kalle Alatalo (akustinen kitara + banjo), Jani Wilund (koskettimet) ja Mikko Siltala (laulu 2 ekaa biisiä, juonto ja mikin kierrätys yleisössä)
Ensimmäinen huomionarvoinen asia on ehdottomasti Marzi Nyman, joka vihdoinkin vakuutti meikäläisen soittotaidoillaan. Kyllä. Olen nähnyt ja kuullut Marzia ties missä, mutta nyt se kerrassaan osui ja upposi. Kitaran merkkiä ja mallia en tiedä, mutta hemmetin hyvän kuuloinen ja sielukas soitin. Ja soittaja kuin syntynyt se kädessään. Keikan jälkeen kommentoin Anssille, että tässäpä on kitaristi, jonka voi pistää sähkökitaraan Kela-kappaleisiin, ilman että tarttee hävetä. (Ja Anssi vastasi, että sieltä voi kuulua yllättäviä ääniä.) Biisit toimi valtavan hyvin. Joukossa oli niitä Anssin ja bändin soitosta tuttuja kappaleiden elementtejä, mutta paljon-paljon-paljon Marzin omia juttuja ja improvisaatioita. Himppu sentään!!! Peukut!
Ei sillä, että muukaan bändi ois huono ollut. Ihan kelpo bändi, "jos tykkää tämäntyylisestä musiikista", muistutti Anssi. :)
Biisit oli tosiaan sovitettu aika pitkälti uusiksi. Esim. Mikan faijan BMW:ssä oli mukana banjo soittamassa melodiaa. Millan perään tuli tutuhko Sultans of Swing -lopuke. Mun mielestä Anssi ei normaalisti aloita Puistossa-biisiä näppäilemällä (ja sitä haluaisin kuulla enempikin) ja ennen biisiä naureskeltiin varoitus, että biisin lopuksi tulee kokonainen kvinttiympyrä, joka saattaa kestää pitempään kuin itse biisi. Marzi & bändi veivasivat Deep Purplen (ylläri!) Sometimes I Feel Like Screaming -introa/riffiä/whatever muutamaan kertaan. Ois sitä kuunnellut toisenkin kierroksen!
Kaatuneiden muistolle -kipaleeseen Anssi poimi lavalta punaisen Gretschinsä (joka tuntui olevan virityksen tarpeessa joka välissä) ja sit vedettiin kahdella sähkökitaralla muutama kappale. Miten sydämet toimii oli todella tervetullut uusi biisi keikan loppupuolelle. Olen aiemmin kuullut biisiä vain youtube-videona, joka on mielestäni varsin laahaava ja tekstikin tuntui jotenkin tuttujen juttujen toistolta - ei siis ole oikein vakuuttanut. Mutta kun Anssi esitteli biisin kertovan hitusen muunnelluista tositapahtumista, jotka hän on kuullut ystäväpiiristään, sanoituskin sai aivan uuden kirkkaamaan sävyn. Ja Anssi Nykänen, armoitettu rumpali siis, oli treenikämpällä "Kaapelitehtaan katakombeissa" halunnut esittää biisin "70-luvun soft rockina", eikä lauluntekijä voinut kuulemma kieltäytyä, kuultiin tästä uutuudesta paria astetta nopeampi versio. Ja kyllä toimi!!!!! Ehta hitti, sanon minä! Keikan jälkeen perustelimme uuden version päivänselvää paremmuutta Anssille, jolla oli samanlainen huvittunut ilme kuin foorumilaisten käydessä studiolla haukkumassa kuorossa Karhusaaren löysiä rumpuja. :)
Keikan ehdoton huipennus oli kuitenkin encoressa. (Taas muuten lavalta paettiin 1972:n jälkeen, vastustan tuon biisin esittämistä jos sillä on tällainen vaikutus!!!) Kun yleisö oli aplodeerannut aikansa, Anssi palasi lavalle ja sanoi, että takahuoneessa käytiin vinhaa pohdintaa, mitä ihmettä soitetaan. "Vedetään jotain." Marzi poimi kitaransa ja Anssi akustisensa ja sitten alettiin tapailla Murhaballadia. Loppupuolella rumpali liittyi mukaan. *kirjoittajan mietintätauko tähän väliin* En osaa kuvailla sitä sanoilla. Se oli silkkaa parhautta, enkä usko että tuota biisiä voi enää osuvammin tulkita. Epäilemättä koko katsomo tempaistiin kerralla saarnaajan pään sisälle tuijottamaan tietä auton ratin takaa. Marzi vetäisi väliin pienen soolon ja sen jälkeen palasi komppiin, jonka Anssi poimi Martinillaan ja akustinen kitara oli hiljainen mutta hirvittävän uhkaava. Ah, mahtavaa! Bravo-bravo!!!
Loppuun bändi palasi vielä lavalle ja Anssi ilmoitti luvassa olevan "jotain suht koht tulehtunutta" joka menee täysin heidän osaamisalueensa yli. Se oli Deep Purplen Child In Time, jonka basisti Harri Rantanen oli kuulemma aina halunnut soittaa koskettimilla. Biisi vaatii laulajalta varsin huimaa äänialaa. Anssi hoiti tonttinsa kunnialla, ääni soi komeasti. Loppua kohti mentäessä kiivettiin äänialassa yhä ylöspäin ja ennen viimeistä kiljunaansa Anssi sutaisi rintaansa ristinmerkin. :) Ei se tainnut auttaa. Vähän liian korkealta meni, mutta ei silti paha ollenkaan! Kaikki olivat takuulla viihdytetyt ja hymyyn oli hyvä päättää keikka!
Kun vertaa settiä Jack The Roosterin Tarinankertojat-keikkaan (kesällä 2010?), niin aika samoilla linjoilla mentiin biisivalinnoissa. Mutta sovitukset olivat hitusen terävämpiä. Ehkä se edelliskerran takahuonetreeni oli auttanut...
Niin, niistä Anssin tarinoista vielä. Siellä heitettiin mm. sellaista oletusta, että jos kaikki palikat osuu kohdilleen, uusi levy saattaa ilmestyä jopa tämän vuoden lopulla! Anssi kertoi myös jossain yhteydessä hänen ja Antti Karisalmen elokuva-arvosteluskaalasta. Eli jos joku pyrkii tekemään "rehellistä kahden tähden paskaa" ja onnistuu siinä täydellisesti, se on viiden tähden kahden tähden elokuva. Ja sellainen on kuulemma parempi suoritus kuin "taiteellinen" ja epäonnistunut kahden tähden viiden tähden elokuva. Kuulostaa tosiaan siltä, että Antti on ollut myötävaikuttamassa asteikon syntyyn. :D
Nyt en muista enää muita detaljeja, mutta lisäilen jos muistan ja lisäilkää muut myös jos unohdin jotain oleellista! Kiitos Anssille, kaikesta taiteesta ja viihteestä!
Eturivin tutut moikattuani parkkeerasin itseni myös eturiviin. Taaempana rivit täyttyivät kiitettävään malliin, pelkkiä täysiä penkkirivejä niin kauas kuin meikäläisen vinkkelistä näkyi.
Keikka klo 20.08-22.09:
Alussa 2 coveria, Highway Men ja Heart of Gold, solistina Mikko Siltala. Jälkimmäisessä Anssi soitti huuliharppua. Sitten Anssia vähän haastateltiin. Tämän jälkeen hän otti lauluvastuun ja Martin-kitaran. Keikan aikana yleisö sai kysellä Anssilta mitä tahansa ja lauluntekijä kertoi omatoimisestikin tarinoita biisien takaa.
1. Karhun elämää
2. Mikan faijan BMW
3. Rock-unelma
4. Jennifer Aniston
5. Milla + Sultans of Swing
6. Puistossa + Sometimes I Feel Like Screaming -kvinttiympyrä
7. Nummela
8. Kaatuneiden muistolle (Anssi: Gretsch)
9. Aamu (Anssi: Gretsch)
10. Miten sydämet toimii (Anssi: Gretsch)
11. 1972 (Anssi: Gretsch)
----------
12. Murhaballadi (trio, Anssi: Martin, Marzi Nyman: kitara & Anssi Nykänen: rummut)
13. Child In Time (Anssi: Gretsch, Harri Rantanen: koskettimet, + muu bändi)
Houseband: Marzi Nyman (sähkökitara), Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso), Kalle Alatalo (akustinen kitara + banjo), Jani Wilund (koskettimet) ja Mikko Siltala (laulu 2 ekaa biisiä, juonto ja mikin kierrätys yleisössä)
Ensimmäinen huomionarvoinen asia on ehdottomasti Marzi Nyman, joka vihdoinkin vakuutti meikäläisen soittotaidoillaan. Kyllä. Olen nähnyt ja kuullut Marzia ties missä, mutta nyt se kerrassaan osui ja upposi. Kitaran merkkiä ja mallia en tiedä, mutta hemmetin hyvän kuuloinen ja sielukas soitin. Ja soittaja kuin syntynyt se kädessään. Keikan jälkeen kommentoin Anssille, että tässäpä on kitaristi, jonka voi pistää sähkökitaraan Kela-kappaleisiin, ilman että tarttee hävetä. (Ja Anssi vastasi, että sieltä voi kuulua yllättäviä ääniä.) Biisit toimi valtavan hyvin. Joukossa oli niitä Anssin ja bändin soitosta tuttuja kappaleiden elementtejä, mutta paljon-paljon-paljon Marzin omia juttuja ja improvisaatioita. Himppu sentään!!! Peukut!
Ei sillä, että muukaan bändi ois huono ollut. Ihan kelpo bändi, "jos tykkää tämäntyylisestä musiikista", muistutti Anssi. :)
Biisit oli tosiaan sovitettu aika pitkälti uusiksi. Esim. Mikan faijan BMW:ssä oli mukana banjo soittamassa melodiaa. Millan perään tuli tutuhko Sultans of Swing -lopuke. Mun mielestä Anssi ei normaalisti aloita Puistossa-biisiä näppäilemällä (ja sitä haluaisin kuulla enempikin) ja ennen biisiä naureskeltiin varoitus, että biisin lopuksi tulee kokonainen kvinttiympyrä, joka saattaa kestää pitempään kuin itse biisi. Marzi & bändi veivasivat Deep Purplen (ylläri!) Sometimes I Feel Like Screaming -introa/riffiä/whatever muutamaan kertaan. Ois sitä kuunnellut toisenkin kierroksen!
Kaatuneiden muistolle -kipaleeseen Anssi poimi lavalta punaisen Gretschinsä (joka tuntui olevan virityksen tarpeessa joka välissä) ja sit vedettiin kahdella sähkökitaralla muutama kappale. Miten sydämet toimii oli todella tervetullut uusi biisi keikan loppupuolelle. Olen aiemmin kuullut biisiä vain youtube-videona, joka on mielestäni varsin laahaava ja tekstikin tuntui jotenkin tuttujen juttujen toistolta - ei siis ole oikein vakuuttanut. Mutta kun Anssi esitteli biisin kertovan hitusen muunnelluista tositapahtumista, jotka hän on kuullut ystäväpiiristään, sanoituskin sai aivan uuden kirkkaamaan sävyn. Ja Anssi Nykänen, armoitettu rumpali siis, oli treenikämpällä "Kaapelitehtaan katakombeissa" halunnut esittää biisin "70-luvun soft rockina", eikä lauluntekijä voinut kuulemma kieltäytyä, kuultiin tästä uutuudesta paria astetta nopeampi versio. Ja kyllä toimi!!!!! Ehta hitti, sanon minä! Keikan jälkeen perustelimme uuden version päivänselvää paremmuutta Anssille, jolla oli samanlainen huvittunut ilme kuin foorumilaisten käydessä studiolla haukkumassa kuorossa Karhusaaren löysiä rumpuja. :)
Keikan ehdoton huipennus oli kuitenkin encoressa. (Taas muuten lavalta paettiin 1972:n jälkeen, vastustan tuon biisin esittämistä jos sillä on tällainen vaikutus!!!) Kun yleisö oli aplodeerannut aikansa, Anssi palasi lavalle ja sanoi, että takahuoneessa käytiin vinhaa pohdintaa, mitä ihmettä soitetaan. "Vedetään jotain." Marzi poimi kitaransa ja Anssi akustisensa ja sitten alettiin tapailla Murhaballadia. Loppupuolella rumpali liittyi mukaan. *kirjoittajan mietintätauko tähän väliin* En osaa kuvailla sitä sanoilla. Se oli silkkaa parhautta, enkä usko että tuota biisiä voi enää osuvammin tulkita. Epäilemättä koko katsomo tempaistiin kerralla saarnaajan pään sisälle tuijottamaan tietä auton ratin takaa. Marzi vetäisi väliin pienen soolon ja sen jälkeen palasi komppiin, jonka Anssi poimi Martinillaan ja akustinen kitara oli hiljainen mutta hirvittävän uhkaava. Ah, mahtavaa! Bravo-bravo!!!
Loppuun bändi palasi vielä lavalle ja Anssi ilmoitti luvassa olevan "jotain suht koht tulehtunutta" joka menee täysin heidän osaamisalueensa yli. Se oli Deep Purplen Child In Time, jonka basisti Harri Rantanen oli kuulemma aina halunnut soittaa koskettimilla. Biisi vaatii laulajalta varsin huimaa äänialaa. Anssi hoiti tonttinsa kunnialla, ääni soi komeasti. Loppua kohti mentäessä kiivettiin äänialassa yhä ylöspäin ja ennen viimeistä kiljunaansa Anssi sutaisi rintaansa ristinmerkin. :) Ei se tainnut auttaa. Vähän liian korkealta meni, mutta ei silti paha ollenkaan! Kaikki olivat takuulla viihdytetyt ja hymyyn oli hyvä päättää keikka!
Kun vertaa settiä Jack The Roosterin Tarinankertojat-keikkaan (kesällä 2010?), niin aika samoilla linjoilla mentiin biisivalinnoissa. Mutta sovitukset olivat hitusen terävämpiä. Ehkä se edelliskerran takahuonetreeni oli auttanut...
Niin, niistä Anssin tarinoista vielä. Siellä heitettiin mm. sellaista oletusta, että jos kaikki palikat osuu kohdilleen, uusi levy saattaa ilmestyä jopa tämän vuoden lopulla! Anssi kertoi myös jossain yhteydessä hänen ja Antti Karisalmen elokuva-arvosteluskaalasta. Eli jos joku pyrkii tekemään "rehellistä kahden tähden paskaa" ja onnistuu siinä täydellisesti, se on viiden tähden kahden tähden elokuva. Ja sellainen on kuulemma parempi suoritus kuin "taiteellinen" ja epäonnistunut kahden tähden viiden tähden elokuva. Kuulostaa tosiaan siltä, että Antti on ollut myötävaikuttamassa asteikon syntyyn. :D
Nyt en muista enää muita detaljeja, mutta lisäilen jos muistan ja lisäilkää muut myös jos unohdin jotain oleellista! Kiitos Anssille, kaikesta taiteesta ja viihteestä!
15.4.2012 18:21
Ihan samaa mieltä, nopeampi versio sai biisin paremmin esiin. Kuulosti nyt lupaavammalta, tuo aikaisempi youtube-versio oli ankea ja laiska.
http://www.youtube.com/watch?v=oyfNK5P34Qs
Mari Miten sydämet toimii oli todella tervetullut uusi biisi keikan loppupuolelle. Olen aiemmin kuullut biisiä vain youtube-videona, joka on mielestäni varsin laahaava ja tekstikin tuntui jotenkin tuttujen juttujen toistolta - ei siis ole oikein vakuuttanut. Mutta kun Anssi esitteli biisin kertovan hitusen muunnelluista tositapahtumista, jotka hän on kuullut ystäväpiiristään, sanoituskin sai aivan uuden kirkkaamaan sävyn. Ja Anssi Nykänen, armoitettu rumpali siis, oli treenikämpällä "Kaapelitehtaan katakombeissa" halunnut esittää biisin "70-luvun soft rockina", eikä lauluntekijä voinut kuulemma kieltäytyä, kuultiin tästä uutuudesta paria astetta nopeampi versio. Ja kyllä toimi!!!!! Ehta hitti, sanon minä! Keikan jälkeen perustelimme uuden version päivänselvää paremmuutta Anssille, jolla oli samanlainen huvittunut ilme kuin foorumilaisten käydessä studiolla haukkumassa kuorossa Karhusaaren löysiä rumpuja. :)
Ihan samaa mieltä, nopeampi versio sai biisin paremmin esiin. Kuulosti nyt lupaavammalta, tuo aikaisempi youtube-versio oli ankea ja laiska.
Mari Keikan ehdoton huipennus oli kuitenkin encoressa. (Taas muuten lavalta paettiin 1972:n jälkeen, vastustan tuon biisin esittämistä jos sillä on tällainen vaikutus!!!) Kun yleisö oli aplodeerannut aikansa, Anssi palasi lavalle ja sanoi, että takahuoneessa käytiin vinhaa pohdintaa, mitä ihmettä soitetaan. "Vedetään jotain." Marzi poimi kitaransa ja Anssi akustisensa ja sitten alettiin tapailla Murhaballadia. Loppupuolella rumpali liittyi mukaan. *kirjoittajan mietintätauko tähän väliin* En osaa kuvailla sitä sanoilla. Se oli silkkaa parhautta, enkä usko että tuota biisiä voi enää osuvammin tulkita. Epäilemättä koko katsomo tempaistiin kerralla saarnaajan pään sisälle tuijottamaan tietä auton ratin takaa. Marzi vetäisi väliin pienen soolon ja sen jälkeen palasi komppiin, jonka Anssi poimi Martinillaan ja akustinen kitara oli hiljainen mutta hirvittävän uhkaava. Ah, mahtavaa! Bravo-bravo!!!
http://www.youtube.com/watch?v=oyfNK5P34Qs
Viimeksi kommentoitu