Forum 2002-2013
24.11.2003 15:01
ääh
Niinhän se menee, että yksi ihmisten parhaista ajanvietteistä on analysoida toisten elämää ja tekoja. Se minua vain näissä monissa viesteissä hämmentää, että miten syväluotaavia analyysejä joku on viitsinytkin kirjoittaa ihmisestä, jota ei pätkääkään tunne. Vaikka esitettävästä musiikista/taiteesta tulisikin miten henkilökohtainen olo tahansa, niin eihän se sitä tarkoita että kyseisen ilmaisun esittäjä tulisi automaattisesti kaveriksi tai ihmiseksi, josta tietää ihan kaiken. Tosin tämä piirre on varsin inhimillinen - eihän muuten 7päivää -lehti olisi Suomen suosituin viikkolehti, jos toisten ihmisten asiat eivät kiinnostaisi.
Mutta antakaahan Anssin olla. Ja oikein iso käsi myös Kelalle siitä, ettei mies ole esimerkiksi provosoitunut näistä mielipidekirjoituksista. Sen meidän jokaisen pitäisi muistaa, että elämässä tapahtuvat suuret ja pysyvät muutokset eivät ole koskaan mitenkään yksinkertaisia ja ennen kuin niitä lähdetään tekemään, joudutaan käymään aikamoinen paletti asioita läpi. Ainakin kaikkien vähääkään aikuisten ihmisten tämän luulisi tajuavan.

24.11.2003 15:03
...pahoittelen, viestini oli tarkoitettu tuonne lokerikkoon missä on noita muitakin aiheeseen liittyviä tekstejä, mutta enpäs sitä onnistunut sinne saamaan. No, parempi onni ensi kerralla. :)
25.11.2003 7:12
Aivan varmasti Anssia on monet kirjoitukset ärsyttäneet ja hän on niistä provosoitunut, mutta on pitänyt mölyt mahassaan tai ei ainakaan tänne tuntojaan tilittänyt. Hyvä niin.
25.11.2003 8:30
Hyvä Gimma! Monet kerrat Anssilta on mopo karannut käsistä mutta ilmeisesti herra on nyt seestynyt! Taivas on selkeä ja kirkas ja illalla voi vaikka revontulet loimahtaa.. hyvässä seurassa! Mutta muuten voin sanoa, että parempaa huumorintajua kuin Anssi omaa, ei ole muilla kuin MINULLA! kröhm. Vähän jos sarvista vääntää (kauris) minä voin tuikata mutta muuten herra Kela on tosi kova jätkä!!!Oikea hevimies eikä edes irvikuva kuten jotkut , hähäähähähähä sinne jonnekkin! *näyttää pitkää nenää*
25.11.2003 8:49
balisa Monet kerrat Anssilta on mopo karannut käsistä mutta ilmeisesti herra on nyt seestynyt!
En ole seurannut pahemmin Anssin tekemisiä, mutta herätit kiinnostukseni edellisellä kommentillasi. Miten on Anssilta mopo karannut käsistä monet kerrat?
25.11.2003 9:15
Kai se nyt karkaa käsistä kun jo vuosia sitten kahtasataa...
25.11.2003 15:24
Kiinnostas tietää mitä balisa tuolla kommentilla tarkoittaa? :shock:
25.11.2003 15:49
Se tarkoittaa sitä. että Anssi on intoutunut selvittämään vähän enemmän asiata kuin pitäisi eli mopo karkasi käsistä, ehkä kysymykseni oli niin provosoiva että naamakoordinaattori Asko Kallonen ei ehtinyt väliin mutta sen verran viisas oli että vanha foorumi kaikkine ihanine kysymyksineen vedettiin pois ja tyhmät jäi!
Mutta hei Anssi on komea mies!
:roll: Otaa tuosta nyt selvää!
Mutta hei Anssi on komea mies!
:roll: Otaa tuosta nyt selvää!
25.11.2003 16:00
Mielestäni on parempi selittää asiat hyvin ja perusteellisesti, kuin vastata vaan esim. joo tai ei!! :shock:
26.11.2003 15:34
Minulla on eilen mennyt tosi lujaa eli mopo on todellakin karannut käsistä, siis minulla eilen, siis en tarkoita tuota anssivastausta mopoista..
vaan olen heittänyt legendaa eräällä foorumilla niin että tänään olen nauranut itseni hautaan....voi kauheaa... onneksi ne bannasi minut pois tuolta...siellä olisi jos mitä varmaan...eli mopon karkaaminen käsistä voisi olla siis tuota noin tollaista mitä eilen olen duunannut...

Viimeksi kommentoitu