Forum 2001-2002

touho 22.9.2002 17:08 Isoskoulutus Eli aiheena on nyt siis isoskoulutus. Kukapas tunnustaa käyvänsä isoskoulutuksessa tai tunnustaa käyneensä joskus isoskoulutuksessa? Entäpä kuka on ollut isosena riparilla? Entä onko täällä jatko-isosia tai avustajia? Kuinka monella leirillä olette olleet isona? Jos viitsitte, voitteko kertoilla vähän myös koulutuksestanne miten pitkä koulutus oli, oliko leirejä vai kokonaan oppitunteja, minkä kokoinen ryhmä, oliko kiva vetäjä yms. Minulla alkoi tällä viikolla (vko 38) isoskoulutus ja heti ekana viikonloppuna oli ensimmäinen leiri. Meidän ryhmämme on n. 50 henkinen(jaettu kahteen ryhmään) ja poikia on yhteensä jotain alle 15. Leirimme sisälsi itseensätutustumista ja ryhmäytystä. Ryhmäytyksessä menimme lähes tuntemattomassa porukassa semmoisen radan läpi, missä oli ongelmaratkaisu ja yhteishenki tarpeen. Siellä oli minun osaltani ainakin hirmu kivaa. Nyt meillä jatkuu koko vuoden oppituntiopetusta ja keväällä on kaksi viikonloppuleiriä. Meidän vetäjänämme toimii Kärtsy-niminen nainen, joka on todella mukava. Leiri ei muistuttanut kovinkaan läheisesti riparia, vaikka siellä riparien hittibiisit lauleltiinkin. (Aikaa siihen meni tunti) Aktiviteettiä oli monipuolista ja paljon, mutta myös vapaa-aikaa. Sitten saimme tehdä pantomiimia yms. leikimme jne..
Mantsu 22.9.2002 17:32 No minäpä tunnustan käyneeni isoskoulutuksessa. Olen ollut isosena riparilla, lastenleireillä, varhaisnuorten leireillä en muista monellako. Aivan mielettömän kivaa oli koulutusleireillä sekä isosena leireillä!

Balisa 22.9.2002 18:58 Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!! Vanha sananlasku pätee..

eewie 22.9.2002 21:01 Juups... mäki oon toki ollu isoskoulutuksessa ja isosenakin jopa. Meilläpäin koulutus kestää kaks vuotta, silleen, et eka vuos on avustajakoulutuksena, mut kaikkien on käytävä se. Meillä oli eka vuotena pari viikonloppuleiriä ja sit toisena vuonna tais olla kolme leiriä. Sit vielä viikottain tai joka toinen viikko ns. oppitunteja. mulla ainahi oli mielettömän hauskaa ja suosittelen sitä kyllä muillehi. Ite en ole ollut kuin yhellä riparilla, kun avustajaleirit jäi väliin, kun olin saapaskoulutuksessa, ja muille leireille en kerenny ilimottautua. Tyttöjen on tosi hankala päästä täällä isoseks kahelle leirille. poikia kun on vähemmän, ni useempi pääsee monille leireille.

@eewie.com
muu 22.9.2002 21:05 Myönnän..=P Nyt oon niinku 3.tta vuotta. Toissa kesänä olin lerillä isåsena, oli kyllä tåsi kivaa. Ei tarvinnu istua oppitunneilla ja sai järjestää kaikkee kivaa pikkusille..=P Viime kesänä en päässy leirille mut ehkä ens vuonna taas..

Meitä käy sielä jåtain 20-30 joka vuos. 2 viikon välein on 2h oppitunnit, koko vuoden. Siel on kaikkii ryhmätöitä, leikitään ja lauletaan tiätty. Aika vaihtelevaa ohjelmaa oikeestaan. Keväällä ja syksyllä ån leirit.. Ja sit käydään Maata näkyvissä:ssä ja Isosseikkailussa ja kaikissa tämmösissä. Iggs!

Edited by - muu on 08/10/2002 18:00:00
little_idiot 23.9.2002 15:57 Mä olin isoiskoulutuksessa kun olin ylä-asteen viimoisella luokalla. Oon nyt lukion tokalla. Meillä oli neljä nuoriso-ohjaajan pitämää oppituntii joissa jauhettiin kaikkea raamatusta. Ne oli oikeeastaan iha turhia, koska niissä kävi mun lisäks vaan yks toinen isoseks pyrkivä. Sit oli rovastikunnallinen viikonlopputapahtuma, johon tuli väkee naapurikunnistaki. Siellä oli tosi kivaa. Se oli keskellä talvee.
sit oli jotain kokouksia kevväämmällä, pohditiin kaikkia käytännön juttuja ja järjestyksiä. Ite ripari oli aika lattea mutta sisälsi upeita hetkiä. Ite tykkäsin paljon enemmän olla ite rippikoululaisena.
Nykyän täällä järjestetään isosille joku patikkaretki 10 kilsaa taivasalla marraskuussa. Hyytävää.
mutta parasta on näillä ripareilla olleet nuorten punaisen veisukirjan biisit. Niitä ku laulettiin nuotion ääressä ja paistettiin makkaraa. ikävä tulee!!!!

the little idiot -me
elli85 23.9.2002 17:31 juuh...minä, jo käpy, ollu kaks kesää isosena ja aina vaan on meiningit parantunu ja kokemusta tullu rutkasti!:) meiän isko kesti silloin vaan vuoden, kerran kuussa suunnilleen sunnuntai-iltasin n.2 tuntia ja lisäks vielä sen päätti sellanen tunnin Jalkaranta-messu. isosleirejä tais olla kaks tai kolme, isosseikkailussa käytiin ja lisäks vielä muut nuortenleirit, raamikset, nuortenillat ja tapahtumat, jotka ei ollu ns. pakollisia, mut tietty aktiivisuus oli aina plussaa. nyt on sekin koulutus vaihtunu niin että sitä on enemmän ja useemmin ja siihen ei enää sisälly sitä toisinaan joiltain osin tylsää jalkkis-messua, vaan nyt se on liitetty nuoriksen yhteyteen. isoskoulutettavat saa sit jäädä pitää hauskaa meiän muitten kaa...:) huikeeta on että pysy vaan koulutuksessa!!!

pikkukylän tyttö 29.9.2002 19:25
Oon aikeissa käydä isoskoulutuksen tänä keväänä, Joensuun ort. seurakunta järjestää halukkaille.. Siitä puheenollen, onko täällä ketään ortodoksia tai ketään, kuka tietää mikä on ONL?
Ja siihen liittyen, onko yhä edelleenkään ketään joka aikoo tulla ONL:n vuosijuhlille Joensuuhun ensi keväänä? Olis ihan hauksaa tietää muiden ortodoksien kriparikokemuksia eri puolilta maaata... Mulla oli ainakin hillittömän hauskaa ja ohjaajat ihan mahtavia.

...paha ei juossut karkuun kuin nurkan taa...
Balisa 30.9.2002 12:51 Minä se vaan ihmettelen tuota uskovaisuutta. Samaan Jumalaan kaikki uskovat mutta eri nimillä. On Islam, Hindu, Ortodoksi Laestadiolaisuus..ym samoin Lapin Jumalien palvonta mutta kuitenkin samaa palvotaan... Samaa ylijumalaa eri kielillä.. mutta aina sama!Kaiken olevaisen luoja kuten on luonut kehittymisteoriaan uskovat. Mielummin uskon Jumalaan kuin Apinaan.

Lessa 30.9.2002 19:01 Mä oon suunnitellu että kunhan olen käynyt kriparit ja silleen niin mä meen isoskoulutukseen.... se vois olla ihan kivaa mudda katsotaankatsotaan miten mun järjen juoksu muuttuu sitä kriparia ja koulutusta odotellessa...
Wau,mä tiiän mikä on ONL! huisaa... siis sehän on Ortodoksisten Nuorten Liitto... tai jotain sellasta..

Juhlat ilman humppaa on hautajaiset.
joba 4.10.2002 0:26 Kahtena kesänä olin oman riparin jälkeen isosena. Ihan jees hommaa, joskin tottakai enemmän vastuuta toiminnasta, kun riparilaisena sai olla vaan ja vastaanottaa.

Kyllä ne koulutukset menee vaikka olisi ikävämpikin ohjaaja. Tärkeintä on olla mukana kaverimeiningillä.

Kumma juttu toi riparimusiikki! Se tuntuu puhuttelevan nuoria.
Music Rules!

(Balisa: ei ne kaikki Jumalat kuitenkaan oo samoja! Itse en usko Raamatun Jumalaan pelkästään sen takia, että on makeempaa uskoa ihmisen syntyneen Jumalasta kuin apinasta.)

Balisa 4.10.2002 9:12 Pitäskö alkaa tuon Joban kanssa todella heittämään mailia ja väittelemään ja keskustelemaan henkilökohtaisesti. On raskasta selittää tarkoin kaikki asiat. Jeesus on Jumalanpoika ja sillä oli eläessään lauma opetuslapsia, samoin Allahilla oli profeetta ja Hinduilla lauma Jumalia, lappalaisilla ukko ylijumala ja lauma muita Jumalia...jne.
Minä vaan uskon että on olemassa yksi Jumala, joka vittuilessaan on tehnyt monen monta uskontoa jotta ihmiset riitelisivät keskenään ja tappaisivat pois toisiaan ettei maapallo ihan täyttyisi kun taudit ja luonnonmullistukset ja muut terroritoimet eivät välttämättä poista tarpeeksi joukkoa ja taivaassa ei sielut riitä muuten. Tarkoitan että sielu siirtyy sitten uuteen ihmiseen kun ihminen kuolee. Muutehan olisi tunkua sekä helvetissä että paratiisissa jos ei kiertoa olisi. Taivaassakin pätee kierrätys! Se miten olet elänyt elämässä on suoraan verrannollinen siihen minkälaiseen jäteastiaan päädyt. Kannattee siis elää tappamatta, ryöväämättä ym. Tai elämänsä aikanakin saa tuta onko elänyt hyvin tai huonosti.
Emmä jaksa enää selittää...
Onkohan se Jumalan töitä, alkaako sielut uhkaavasti vähenemään kun Bush väenväkisin tahtoo taas tapattaa ihmisiä.

joba 5.10.2002 2:12 Asiavirhe1: Jumala ei vittuile

Asiavirhe2: Jumala ei keksinut uskontoa, vaan ihminen.

Asiavirhe3: Olkoot Allahilla ja Hinduilla vaikka kymmenen Jeesus nimistä hahmoa, mutta Raamatun Jumala on Yksi.

Asiavirhe4: Ihminen ei synny uudelleen. Sielunvaellus on saatanan keksintö

Asiavirhe5: Taivaassa ja Helvetissä ei tule olemaan tunkua.

Asiavirhe6: Taivaassa ei tarvitse kierrättää.

Ja tämä kaikki on totta, koska minä tiedän sen, vaikka en tuomari olekkaan.

Oikeassa olit ainakin siinä, että Jeesus oli Jumalan poika ja sillä oli lauma opetuslapsia.

-Tosikko ei naura `8~}

erkki 5.10.2002 2:29 Mun mielestä ei pitäisi tuputtaa (aivopestä lapsia) uskontoja alaikäisille. Tulee mieleen hitlerin saksa, jossa aivopestiin lapsia tiettyyn asiaan. Aikuiset keksii kaikkea hölmöä, antais lasten itse ajatella.
Uskontojakin on niin monia, kai niissä kaikissa on jotain hyvää ja jotain pahaa, mutta ihmisen pitäisi muistaa olevansa myös eläin ja osa tätä maailmaa ja pälä pälä...
Jos uskoo itseensä ja toteaa luonnon ympärillään, ei tartte uskoa jumalaan sanon mä.
Uskonnot on aiheuttaneet niin paljon pahaa, lukemattomia sotia, viattomien noitien polttamisia roviolla keskiajalla ym. Kun itsetunto on kohdallaan, voi sanoa: ei ole jumalaa.
Tämä on minun henkilökohtainen mielepiteeni.:)

diamonds are forever
Balisa 5.10.2002 9:47 Joba

Minun Jumalani on ihan tavallinen ukko, joka vittuilee joskus aivan liian raskaasti, mutta jokaisellehan on kuorma annettu kannettavaksi.
Minun Jumalani ei ole totinen torvensoittaja vaan joskus on jopa mukavakin enkeleineen.
Ihmiset eivät keksi itse mitään vaan kaikki annetaan ylhäältä. Siinä olen samaa mieltä, on olemassa yksi Jumala. Yksi ainoa Jumala on luonut kaikki uskonnot,ihmiset,jotka palvovat vain yhtä ja samaa eri kielillä eri nimin mutta aina sama.
Mihinkohän Hitlerin tuhoamat 6 miljoonaa sielua meni?
Sielut on kierrossa miten muuten ihmisille tuli olen ollut täällä ennenkin tuntemuksia.
Panssarikenraali Patton on yksi vaeltavista sieluista. Lukekaa kirja, sen saa Helsingistä jostain sotakirjastosta. Se on kyllä englanninkielinen.
Ja sinä et tiedä sen enempää kuin minäkään, asiavirheesi perustuvat omiin oletuksiisi.
Tämä se vasta on turha aihe väitellä, parempi on tuo kakkossivu homma.
Erkki
Lapsille ainakin on hyvä opettaa hyvän ja pahan ero. Sitäpaitsi Raamatussa on hauskoja kertomuksia. On hyvä lapsenkin saada tietää, että on joku Korkeampi voima olemassa.
Mietittiin kerran ekaluokalla että miksi Jumalaa pitää pelätä?
Muistan vain, että opettaja sano ettei Jumalaa tarvitse pelätä niinkuin jotain vaikkapa vihaista hevosta ja oli jotain kunnioituksesta puhetta mutta taisi mennä suurin osa ohi korvieni.


erkki 5.10.2002 11:09 Näitä kaikennäköisiä raamattuja riittää siitä asti kun ihminen oppi piirtämään. Uskotaan milloin mihinkin. Kyllä niistä kaikista on ollut varmasti hyötyä jälkeläisten luku- ja kirjoitustaidon ja moraalin ja mielikuvituksen kehittämisessä. Mutta eipä mennä liian pitkälle, ja aleta uskoa kaikkea mitä esi-isämme ovat rikkaasta mielikuvituksestaan luoneet, ja pidetä niitä asioita ehdottomina lakeina ja totuuksina. Raamattu on täynnä kaikenlaista hölynpölyä jota viisas ihminen ei voi nauramatta lukea. Mutta lapset ovat tarpeeksi hyväuskoisia nielläkseen kaiken mitä vanhemmat tuputtavat, vähän niinkuin uskovat joulupukkiin tai mustanaamioon.

diamonds are forever
Gaucho 5.10.2002 12:21 Erkki: Jos haluat saada hyvää keskustelua aiheesta aikaiseksi, ei tuollainen tyyli ole omiaan sitä tekemään. Jos taas haluat vain tuputtaa omia mielipiteitäsi (niinkuin varmasti uskovaiset monen mielestä tekevät), jatka samaan tahtiin vaan.

--And my name is Rick Emerson--

Edited by - gaucho on 05/10/2002 12:23:35
erkki 5.10.2002 12:59 Katsopas omaa kommenttiasi, sehän on vasta varsinainen keskustelun tyrehdyttäjä. Kyllä mullakin on oikeus tuoda omat mielipiteeni julki, totuudet löytyykin yleensä jostain varsin erilaisten mielipiteiden keskivaiheilta. Ihminen viisastuu, erilaiset näkökannat tuovat rikkautta elämään: uskottiinhan ennen että maapallo on litteä, mutta joku uskalsi olla eri mieltä. Kehitystä tapahtuu, kun kaikki ei ole aina samaa mieltä joka asiasta.

diamonds are forever
Gaucho 5.10.2002 13:35 Saikohan tuosta nyt mitään tolkkua. Pääasia oli kuitenkin se, että puhumalla alentavaan sävyyn toisen ihmisen periaatteista/uskosta, ei saa aikaan muuta kuin vihaisia kommentteja, eikä se kyllä kehitä mitään mihinkään suuntaan.

--And my name is Rick Emerson--
erkki 5.10.2002 14:20 Pitäisi varmaan sitten aina nöyristellä kun puhuu uskonnosta, ettei loukkaa ketään. Tästä huomaa hyvin mistä kaikki sodat saavat alkunsa: jos arvostelee uskontoa eikä sulaudu joukkoon, saa vihat päällensä. Hallelujaa AAmen

diamonds are forever
Mörri 5.10.2002 15:37 Tähän väliin on kai pakko agnostikkona sanoa, että yksi hyvin rauhanomainen tapa katsoa asioita on se, että koska kyse on ei-rationaalisista asioista eli siitä mihin kukin uskoo, ei kannata tyrmätä kenenkään ajattelumallia, koska se voi olla yhtä oikea kuin muutkin ajattelumallit. Oikeastaan aina alkaa vähän hirvittämään kun ajattelee miten vähän me tästä maailmasta tiedämme, on siis vain pakko olettaa.

Ja piti vielä lisätä, että ei kai kehitystä tapahdu toisten mielipiteitä tyrmäämällä vaan avoimin mielin asioita katsomalla.

~Kaaokseni on hallinnassa~


Edited by - Mörri on 05/10/2002 15:41:36
joba 6.10.2002 2:16 Okei!

Myönnän mokani:

Virhe1: Olin väärässä kun sanoin, että tämä on totta, koska minä tiedän. Oikea sanamuoto olisikin ollut tämä on totuus ja minä uskon sen. Uskon asioistahan tässä on todellakin kysymys.

Virhe2: Oli virhe hyökätä tämän teeman puitteissa sarkasmin ja ironian keinoin. Asiahan on kaikille henkilökohtainen.

Virhe3: Mauno Koiviston sanoin: vaikka provosoidaan, ei tule provosoitua. Minä provosoiduin.

Erkki: Katsele ympärillesi. Yleinen mielipide on nykyään totuus. 100 vuotta sitten homot ja lesbot olivat kiellettyjä, tänään sallittuja ja entä 100 vuoden päästä. Onko lapset ja eläimet silloin yleisen mielipiteen mukaan sallittavia seksin kohteita?

Gaucho: Psykan kirjassa todettiin, että voit menettää uskomattoman paljon jos et usko, ja taivas onkin olemassa verrattuna siihen, että uskot ja taivasta ei olekkaan. Pistää miettimään! 8)

(Olen kiihkoilija)
Jumala ei muuten tehnyt virhettä ihmistä luodessaan. Ihminenhän luotiin Jumalan kuvaksi. Paratiisissa vain sattui luikertelemaan se käärme.

Terminologia suck`s! Eikö teidän kielessä uskolla ja uskonnolla ole mitään eroa?

No kattellaan...

-Pohojammaa is best, koska mä oon täälä.

(on muuten itsetunto kohdallaan ja silti uskon)

Mari 7.10.2002 11:39 Ei uskoa voikaan rationaalisin perustein selittää.
Jos Jumalan voisi selittää ns. yleisesti hyväksytyin tieteen keinoin, ei usko enää olisi uskoa. That`s the point. Usko on uskoa.
Se on sitten taas asia erikseen kannattaako tieteeseen uskoa.

Yleinen mielipide on nykyään totuus.
Siis totuus.

Hahhah.. harvinaisen turha viesti!

Vääpeli Puiras 14.10.2002 13:26 Kaiken tuon tappelunne tulos on se että koska kukaan ei pysty tieteen keinoin todistamaan oikeaksi omaa vakaumustaan, uskokaamme kaikki siihen mihin haluamme ja koemme oikeaksi. Jos joku muu ei usko kuten minä, ei se ole minulle uhka. Voimmeko antaa kaikkien uskoa siihen mihin haluavat ja kunnioittaa sekä arvostaa sitä? Tietysti yksi vaihtoehto on se että alamme kaikki nihilisteiksi ja päätämme että mitään ei ole...

Kyllä se on pojjaat ja tytöt sillä tavalla että perrrrkele!

Vääpeli Puiras

Mitäs helvettiä se Epilä täällä tekee?
Gaucho 14.10.2002 14:20 Jep, bro. Paitsi rastafareille nauran, koskapa uskovat Haile Selassien olevan messias, jota lähemmäksi pääsee vähän ganjaa polttelemalla. Mutta annan silti heidän olla omassa uskossaan vahvoja.

--And my name is Rick Emerson--