25 biisiä

| Tagit: | Aiheet: Internet, Musiikki | Kirjoittaja:

Facebookissa on alkanut näkyä postauksia, joissa ihmiset arpovat iPodistaan (tai muusta mp3-soittimesta) 25 kappaletta ja sitten pohdiskelevat, mitä nämä satunnaiset biisit heistä kertovat. Päätin tehdä saman tässä blogissa. Minun iPodissanihan on tunnetusti vain hyvää musiikkia – seuraavassa 25 kappaleen otanta 4416 rallin joukosta (linkitin YouTube -videot kaikista biiseistä, joista sellaiset löysin):

1. Bob Marley & The Wailers: Could You Be Loved (1980)

”En ole mikään varsinainen rastapää, mutta kyllähän nyt Bob Marleyn tuotannon jonkinasteinen tunteminen kuuluu jokaisen Homo Sapiensin yleissivistykseen.”

2. The Youngbloods: Get Together (1968)

”Virallista hippimeininkiä. Tulee mieleen, että vaikka hippiaatteessa olikin myös omat kornit piirteensä, niin kyllähän he kuitenkin olivat ihan oikealla asialla – rauha ja rakkaus ovat kivempia juttuja kuin sota ja viha.”

3. Bill Withers: Grandma’s Hands (1971)

”Bill Withers on niitä artisteja, joita moni ei tiedä – vaikka kaikkien pitäisi. Sanottaisiinko vaikka, että aika sielukas kaveri.”

4. Gal Costa: Olhos Verdes (1978)

”Brasilialainen musiikki on hyvää. Sikäläinen musiikki on melodista, mutta brasilialaisten melodiat ja harmoniat kuitenkin poikkeavat miellyttävällä tavalla eurooppalaisesta tavasta kuljettaa säveltä. Tämä kappaleen tyylilajina on suureellinen yökerhoviihde.”

5. Lucinda Williams: Out Of Touch (2001)

”Lucinda Williams on kuulemma kerran yrittänyt tuloksetta iskeä erästä kaveriani. Rouhea täti.”

6. Cheap Trick: High Roller (1978)

”Cheap Trick on niin maan tulen saatanan hyvä bändi! Tämä ralli ei ole yhtyeen terävimpiä työkaluja, mutta täytyy silti äimistellä Cheap Trickin heikkoa tunnettuvuutta esim. Suomen talousalueella.”

7. The Corrs: Radio (2000)

”Tämä on suoraan sanottuna ihan perkeleen hyvä biisi! (Nythän minä aloin vallan kiroilla, siistitäänpäs kielenkäyttöä.) Ylläolevan linkin live-esitystä katsoessa mietityttää, että miksi lähes kaikki tietämäni naisrumpalit paukuttavat rumpujaan täysillä, vailla herkkyyttä?”

8. Vanessa Paradis: Lonely Rainbows (1992)

”Olin 90-luvun alussa aivan pähkinöinä Lenny Kravitzin tuotantoon. Tämä Vanessa Paradisin (vai Paradiksen? Paradiin?) kanssa tehty albumi oli käytännössä Lenny Kravitzin levy – jolla vain sattui laulamaan Vanessa Paradis. Sittemmin intoni Kravitzin tekemisiin on hiipunut, mutta hyvältähän tämä edelleen kuulostaa.”

9. Kemopetrol: Child Is My Name (2000)

”Jotain kotimaistakin sentään löytyy. Kemopetrolilla on joitakin oikein hienoja biisejä. Mitä bändille kuuluu? Vieläkö mahtavat olla olemassa?”

10. Marvin Gaye: After The Dance (1976)

”Kun laulajista puhutaan, niin Marvin Gaye on ehdottomia suosikkejani. Tämä kappale nyt ei ole sitä kaikkein kovinta Marvinia, mutta kyllähän tuo lauluääni aina riipaisee sisintä. Lasken miehen What’s Going On -albumin ihmiskunnan valtavimpien saavutusten joukkoon.”

11. The Supremes: Nathan Jones (1971)

”Kun tyttöbändeistä puhutaan, niin kyllä The Supremes oli kovempi kuin Spice Girls. Tämä on orkesterin Diana Rossin jälkeistä tuotantoa. Kiva kipale.”

12. Kris Kristofersson: The Bigger The Fool The Harder The Fall (1978)

”Hassua: sillä Facebook-kaverillani, jonka 25 biisin listan luettuani innostuin arpomaan tämän omani, oli listallaan juuri tämä sama kappale. Kris Kristoferssonin kohdalla luonnehdinta ’karheahko’ osuu melko hyvin maaliin.”

13. Eddie Dean: Sleepy Time In Caroline (1942)

”Vanhat länkkärilaulut ovat rauhoittavinta tietämääni musiikkia. Henkinen stetson istuu lujassa ja sielu kaipaa avaa preeriaa.”

14. Havana Black: Lone Gone Boy (1994)

”Kaikkien aikojen rautaisimpia kotimaisia bändejä. Sietämättömän aliarvostettu.”

15. Starz: Cherry Baby (1977)

”Tykkiä voimapoppia yhtyeeltä, joka ei koskaan noussut ykkösdivisioonasta SM-liigaan.”

16. Michael Jackson: Thriller (1982)

”Tämän myötä pureudutaankin syvälle musiikillisiin juuriini: olin Thrillerin ilmestyessä aivan valtava Michael Jackson -fani. Ensimmäinen koskaan ostamani levy oli Jacksonin Off The Wall. Nämä kaksi albumia ovat kulmakiviä sillä pohjalla, jonka päälle koko myöhempi kiinnostukseni musiikkiin on rakentunut.”

17. Diana Ross & The Supremes: You Keep Me Hanging On (1966)

”The Supremes jo toiseen kertaan – olisihan minun iPodillani muutakin. Kylläpäs tämä nyt muutenkin tarjoaa kovin soulahtavaa listaa. Mahtavaa musaahan tämä toki on, ei siinä mitään.”

18. John Barry: The Ipcress File (1965)

”Tämän tyyppistä elokuvamusiikkia on mukavaa laittaa soimaan esim. siivouksen taustalle: askareeseen tulee äkkiä aivan toisenlainen, tärkeämmän päämäärän tunne.”

19. Elvis Presley: Stuck On You (1960)

”Pitäähän sitä nyt vähän Elvistäkin olla. Tähän pätee sama kuin kohtaan 1.”

20. Gladys Knight & The Pips: If I Were Your Woman (1970)

”Ja vielä vähän lisää suloista soul-musiikkia.”

21. Outlaw Blood: Tower Of Blood (1990)

”Tästä bändistä en tiedä mitään, kappale on tainnut imeytyä iPodiini jonkinlaiselta kokoelmalta. Vahvasti Billy Idol -henkistä poljentoa Amerikan Yhdysvalloista.”

22. Carlos Puebla Y Sun Tradicionales: La Tarde (?)

”Monimuotoisesta kuubalaisesta musiikista riehaannuin kymmenisen vuotta sitten Buena Vista Social Club -levyn myötä. Itse pidän erityisesti akustisista balladeista, jollainen tämäkin kappale on. Kovaääniseen torven tuuttaukseen perustuvasta mambosta ja salsasta en sen sijaan välitä.”

23. Metallica: Nothing Else Matters (1991)

”Äh, sattuipas tylsä biisi. Pidän Metallicasta – Master of Puppets on yksi kaikkien aikojen parhaimpia levyjä – mutta tämä kappale ei ole mielestäni koskaan ollut mitenkään erityinen. Miksi se siis on iPodissani?”

<poista>

”Eipä ole enää.”

24. Eros Ramazzotti: Lettera Al Futuro (1996)

”Tämä tulikin puun takaa: minulla on näköjään myös Eros Ramazzottia. Più Bella Cosa on niin kova biisi, että aikanaan tuli ostettua sen sisältänyt levy (Dove c’è Musica), jolta olen nähtävästi podittanut myös tämän kappaleen. Lettera Al Futuro on rallina ihan mukiinmenevä, mutta mieluummin olisin ylistänyt tässä kohtaa Più Bella Cosan nerokkuutta.”

25. Jenni Vartiainen: Malja (2007)

”Tämän kappaleen latasin iTunesista, kun kävi ilmi, että soitan sillä bassoa. Aiheestahan tuli maaliskuussa kirjoitettua enemmänkin.”

♠    ♠    ♠

Mitenköhän tällaisen listan sitten analysoisi? Minä uskon, että meidän iPodiemme sisältö kertoo meistä jotain myös ihmisinä. Näin kapea otanta ei tietenkään anna kovinkaan täsmällistä kuvaa minusta – tai edes musiikkimaustani: monia kokonaisia genrejä jäi arvonnassa tyystin vaille edustusta. Mutta kyllähän tästäkin voi jonkinlaisia johtopäätöksiä vetää. Biisien vuosilukuja katselemalla tulee mieleen ainakin yksi.

Minä alan olla vanha pieru.

Kommentit

  1. Meillä soivat tätä nykyä Hopoti-hopoti-hoi ja Lenni Lokinpoikanen. Eivät ehkä kerro minusta mutta perhetilanteestani kyllä.

    Onnistuin kuuntelemaan Duffyn levyä toissapäivänä, kunnes nelivuotias kyllästyi. Sen jälkeen jouduin soittamaan läpi kahdesti Onni Orava -kimityslevyn, jonka esikoinen sai ilmaiseksi Rossosta.

    Miksi ihmeessä oravien äänen pitää olla kimitystä? Se on kait jonkinlainen Disneyltä saatu Tiku ja Taku -syndrooma, johon jo Saukki uskoi 1980-luvulla.

    Olisipa hienoa, jos jossain lastenleffassa tai -levyllä laulaisi orava, jolla olisi tumma viskibasso.

  2. Katselin joitakin aikoja sitten tyttäreni kanssa Alvin ja pikkuoravat -elokuvan. Hermoja riipivä kokemus oli se. Kannatan lämpimästi möreämpiäänisiä oravia ym. pieniä otuksia.

  3. Myös se, että kirjoittaa lauseita, jotka ovat muotoa ”x:n jonkinasteinen tunteminen kuuluu jokaisen Homo Sapiensin yleissivistykseen”, kertoo jotakin iästä!

  4. Kemopetrolin viides levy piti ilmestyä tänä vuonna, mutta ilmeisesti venyi vuoden 2010 puolelle :/

  5. Hiiliajoituksella selviää aika, mikä on kulunut aineenvaihdunnan loppumisesta.

  6. Anssin listan innoittamana piti kaivaa esiin kaksikymmentä vuotta sitten ostamani Diana Ross & The Supremes CD:t. Kyseinen yhtye ja monet muut sen aikakauden yhtyeet tuli aikoinaan löydyttyä China Beach tv-sarjan innoittamana. Kumpa joku kanava näyttäisi tuon sarjan uusintana…

  7. Corrsin biisissä on selkeästi käynyt Pantse (tai Ville) kitaroimassa. Väkevää pantsetusta havaittavissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.