Keikkaraportti: Turku 13.2.2010

| Tagit: , , , | Aiheet: Keikat | Kirjoittaja:

Levytysrintamalla on viime ajat paiskittu hommia aamusta iltaan, kahdessa eri studiossa. Bloggaamista en ole ehtinyt edes ajatella, yli viikon tauko postausten välillä taitaakin tässä blogissa olla lähes historiallinen.

Tilanne alkaa kuitenkin rauhoittua. Maanantaina on vielä livelevyn masterointi, mutta heti sen jälkeen albumi lähteekin painoon ja pääsen siitä vähäksi aikaa eroon. Elämä asettuu takaisin uomiinsa. Toivottavasti.

Kiireessä viikontakainen keikkakin on jäänyt raportoimatta. Yritänkin seuraavassa palata muistoissani kauas Turkuun…

♠    ♠    ♠

Menomatkalla pysähdymme Salon tienoille rakennettuun viihtymishelvettiin. Tekisi mieli nauttia kupponen kuumaa kaakaota, mutta kanssamme samaan hetkeen on varikkokäyntinsä ajoittanut pari bussilastillista venäläisiä turisteja, jotka tukkivat kahvilan kaksi linjastoa. En viitsi lähteä jonottamaan, mutta huomaan, että taaempana on Hesburgerin tiski vailla asiakkaita. Lampsin katsomaan saisinko kaakaoni sieltä. Saanhan minä. Yllätyksekseni Hesburgerin myyjä lähtee juoksemaan kuppostani edellämainitulta kahvilan tiskiltä, ryysää suoraan venäläisten väliin, lorottaa automaatista kaakaon mukiin ja kipaisee takaisin omaan putiikkiinsa – 1,50 kiitos.

Kävellessäni juomaa hörppien ulko-oven suuntaan mieleeni tulee, että mitähän kaakaoni olisi maksanut jos olisin itse jonottanut sen. Käyn kurkkaamassa hinnan: 1,70!

Tässä siis rahanarvoinen vinkki kaikille kotimaan matkailijoille: Suomusjärven Kivihovissa kaakao on Hesburgerin tiskillä 20 senttiä edullisempaa kuin täysin sama tavara kahvilan puolella. Käyttäkää tätä porsaanreikää hyväksenne niin kauan kuin tavaraa riittää!

Ulko-ovilla paikalle pamahtaa Antti Raiski, kymmenen vuoden takainen tangokuningas. Antti on tuttu naama Nummelan ajoilta, parikymmentä vuotta sitten tuli pyörittyä samoilla treenikämpillä. Vaihdamme kuulumisia, valittelen keikkojen vähyyttä. Antti sanoo, että ihan sama on heidänkin puolellaan: viikkokeikkoja ei enää pahemmin ole, on vain perjantait ja lauantait.

Matkan taas jatkuessa mietin Antin käyttämää termiä heidänkin puolellaan. Iskelmän ja pop/rock-musiikin välillä seisoo tosiaan melkoinen Berliinin muuri. Minäkin ajattelen juuri noin: on meidän puoli ja sitten on se toinen, se jonne ei ole menemistä. (Tai jos kuitenkin menee, niin sieltä ei ainakaan ole paluuta.) Kuitenkin tässä tehdään periaatteessa ihan samaa hommaa – tavallaan älytön kahtiajako. On silti kiinnostavaa huomata, että tuo muuri nähdään – ja koetaan luultavasti ihan yhtä korkeaksi – myös iskelmälandiassa. Meidän puoli ja teidän puoli. Kaksi maailmaa, jotka törmäävät toisiinsa vain huoltoasemilla.

Keikkapaikka, yökerho Kooma, osoittautuu oikein päteväksi. Riittävän kokoinen lava ja takahuone, josta on suora pääsy estradille. Pelkästään näiden seikkojen toteutuessa keikkapaikkaa voidaan jo pitää hyvänä. Ongelmiakin kuitenkin on: soundcheckissä huomataan, että kitaravahvistimet pitävät infernaalista pörinää. Kyllähän styrkkarit aina hiukan hurisevat, mutta tämä on nyt jotain ihan muuta kuin normaalia. Sekä minun että Villen vahvistimia vaivaa sama tauti, viikon takaisilla laivakeikoilla tällaista pulmaa ei ollut. Äänimiehet kokeilevat kaikkea mahdollista, mutta lopulta mikään ei auta: pörinä pysyy ja sen kanssa on vain yritettävä elää. (Bändin keskuudessa ilmiö tunnetaan jo vanhastaan nimellä induktiosilmukkahätä.)

Keikkaa odotellessamme päätämme listata kaikkien aikojen parhaat tv-sarjat. Viattomalta kuulostava hanke venähtää useampituntiseksi väittelyksi, johon liittyy politikointia ja lobbaamista. Suljetuksi aiottu lippuäänestys ei lopulta olekaan erityisen suljettu. Jonkinlainen konsensus kuitenkin saavutetaan: jokainen listaa 15 mielestään parasta sarjaa, niiden saamat pisteet ynnätään yhteen ja näin muodostetaan top 10 -lista, jonka kaikki pystyvät allekirjoittamaan. Lista on seuraavanlainen:

Viisi ääntä saavuttaneet sarjat:

Langalla
Office (alkuperäinen brittiversio)
Rimakauhua ja rakkautta

Neljä ääntä saavuttaneet sarjat:

Simpsons
Taistelutoverit

Kolme ääntä saavuttaneet sarjat:

Fitz ratkaisee
Kylmä rinki
Frasier
Pitkän Jussin majatalo
Salaiset kansiot

Sopranosin puute pistää tietysti ensimmäisenä silmään, se sai vain kaksi ääntä (minun ja Villen). Myös Twin Peaksin poisjääminen aiheuttaa polemiikkia. Lista on kuitenkin äänestetty demokraattisen päätöksenteon hengessä – ja demokratiaan kuuluu se, että typerilläkin mielipiteillä pääsee vaikuttamaan.

Top 10 -listaan jätetään joka tapauksessa varaus sille, että yksinkertaisesti unohdimme jonkin merkittävän sarjan olemassaolon.

Listoista puheenollen: puolta tuntia ennen keikkaa minulta aletaan tinkiä illan biisilistaa. Sellaista ei huvita tehdä. Lopulta totean, että biisilistat ovat auttamattomasti ysäriä – eiköhän tässä olla tehty jo niin paljon keikkoja, että pystymme esiintymään ilman lappujakin.

Näin tehdään ja keikasta tulee lähes lyömätön. Se nousee minun ja yhtyeeni rankingissa Aukion jälkeisissä esiintymisissä ehdottomasti kolmen kärkeen. Hienosti myötäelävää yleisöä on kelpo määrä ja soittokin kulkee. (Se kulkee itse asiassa huomattavasti paremmin kuin yhdelläkään livelevyä varten äänitetyistä laivakeikoista. Tyypillistä.) Biisilistattomuus on mukavaa. Se tarjoaa yllätyksiä itsellenikin, esimerkiksi Villen räjäyttäessä suoraan edellisen kappaleen perään biisin, joka itsellä ei ollut tullut edes mieleen.

Yleisön keskuudessa muuan naishenkilö haluaisi kovasti kuullakseen Ensilumi -kappaleen, hän huhuilee sitä keikan alussa jokaisen biisin perään. Pahoittelen, että valitettavasti kyseinen kappale ei ole mitenkään mahdollinen – en muista edes sen sävellajia, soinnuista ja sanoista puhumattakaan. Seuraavan biisin jälkeen kajahtaa jälleen: ”Soittakaa Ensilumi!” Esitän taas samat pahoittelut; kappaletta ei ole soitettu seitsemään vuoteen. Muistan siitä vain sen verran, että kitarassani oli capo (en tosin muista missä kohtaa kaulaa) ja introssa joitain ei-ihan-perussointuja. Esitämme taas muuta ohjelmistoa. Tällä välin ääni kellossa on muuttunut: viimeisen soinnun hiivuttua samainen nainen mylvähtää: ”TREENATKAA SE VITUN ENSILUMI!”, kääntyy ja astelee niskojaan nakellen pois.

Pitäisiköhän se nyt sitten oikeasti treenata?

Tuota episodia lukuunottamatta keikalla vallitsee juhlallisen hyvä poljento, takahuoneessa on keikan jälkeen erittäin tyytyväisiä musikantteja. Aina tämä homma ei välttämättä tunnu siltä, että se oikeasti kannattaisi. Tänään tänne kuitenkin kannatti tulla.

Hotellin aamiaisella ilahdun – jogurtin lisukkeeksi tarkoitettujen asioiden joukossa on myös talkkunaa! Pakkohan sitä on syödä, edellisestä kerrasta onkin luultavasti yli kolmekymmentä vuotta. Lapsuudessani syötiin usein talkkunaa piimän kera.

Se maistuu juuri siltä miltä muistinkin: aika helvetin pölyiseltä.

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä keikalta! Ensilumi on myös minun yksi suosikeistani. Livenä en ole sitä valitettavasti kuullut..

    Ensilumessa capo on kolmannella nauhalla. Introssa jotain E-mollihässäkkää ja säkeistössä A-mollia 🙂 Ennen kerstiä C D. Siis capoon nähden.

    Tuosta parhaat sarjat listasta jäi ehdottomasti yksi tärkeä pois: MacGyver! Niin ja tietysti Salkkarit! 😀

    Olipa hyvin kirjoitettu tuo iskelmän ja popin välinen muuri!

  2. Ei Kivihovissa kannata käydä, siellä on tosi kallista bensaa!

    Mutta hyvä keikka ja ihan hyvin riitti, että Mies ja meri oli palautettu mieliin! 😀

  3. Se oli hieno keikka, ja hauska! Money for Nothingin aikana oli suu melkein enemmän kuin korvissa. 😉

    Ja kyllä se seinä iskelmän ja rockin välillä tosiaan on korkea – sen huomasi jo jos kävi siellä yläkerrassa, joka oli varattu iskelmälle ja paritansseille. Itse istuin siellä ekan tunnin odotellessani keikkaa, ja olihan se ihan eri maailma kuin alakerta. Onneksi hoksasin lopulta lähteä katsomaan olisko Kooma kuitenkin siellä alhaalla…

  4. Hienohan se teidän keikka oli, Ensilumesta huolimatta. Kyseinen neitokainen, joka tivasi teiltä sitä biisiä. Kävi ilmeisesti tahtonsa läpipääsemättömyyden vuoksi hivenen ylikierroksilla. Hänen harrastuksena olikin loppuilta käydä haastamassa riitaa yhden sun toisen kanssa. siitä huolimatta omasta puolestani ainakin kiitän ja toivottavasti tulette Turkuun uudelleenkin. Vaikkei muuta, niin talkkunan vuoksi :-).

  5. Hyvä tietää, että en ole ainoa, joka on esittänyt toiveita Ensilumen kuulemisesta (jopa useampaan kertaan). Tosin, itselle ei ainakaan tulisi mieleen huudella ko. biisiä jokaiseen mahdolliseen rakoon. Jossain menee raja, että pitää kunnioittaa artistin ratkaisuja, mitä tulee biisilistaan ja soitettaviin biiseihin, vaikka artisti palveluammatissa onkin:) Toivon kuitenkin, kun selkeästi painetta Ensilumen kuulemiseen on useammallakin taholla, että bändi oikeasti edes HARKITSISI biisin treenaamista. Onko tämä liian paljon pyydetty?

    Jännä aspekti minunkin mielestä muuri kahden musiikkimaailman välillä. Itse tykkään kovastikin iskelmämusiikista, eikä siinä ole mielestäni mitään outoa, vaikka Anssi Kelaa ei tietysti voita kukaan.

    Hyvä, että hiljaisuus blogissa on rikottu! Kaipasinkin kovasti jo Anssin tekstejä.

  6. Kuten Laura jo mainitsikin, mukavaa päästä taas lukemaan juttujasi!

    Hauska tuo parhaiden tv-sarjojen listaus. Allekirjoitan nuo teidän top 3:n yltäneet sarjat. Omalla listallani kärkipäässä olisi mainitsemasi Sopranos, legendaarinen Dallas kuuluisi myös omaan top 15 listaan. Tuli sitä aikoinaan sen verran väijyttyä.

  7. Mielenkiintoista tuon muurin olemassaolo – edelleen. Suomalainen keskitien rock – johon sinäkin kiistämättä kuulut etkä tuskin edes asiaa nolostele (eikä siihen mitään aihetta olisikaan) – on vähintäänkin puoliksi iskelmää: iskelmä ei ole meillä geeneissä, mutta meemeissä kuitenkin niin vahvasti, ettei siitä eroonkaan pääse. Ja miksi pitäisi? Hieno perinne, josta kannattaa olla ylpeä.

    Toisaalta iskelmäpuolella on tehty jo pitkään sovitusten ja soundien suhteen sellaista kamaa, joka olisi vain parikymmentä vuotta sitten laskettu rockiksi täysin itsestäänselvästi.

    Mutta silti… veteen piirretyn viivan kohdalle on rakennettu aita, jonka yli on viheliäistä edes yrittää kiivetä. Kumpaankaan suuntaan.

    nimim. ”Mutta mihin jäi Babylon 5?”

  8. Noista sarjoista se ”Langalla” on tosi hyvä. ”Hill Street Blues” jäi teiltä huomaamatta.

    Iskelmän ja pop/rockin ero on aika erikoinen. Minä näen jutun siinä, että iskelmää tanssitaan, mutta Anssin (ja monen muun lauluntekijän) musaa mennään kuuntelemaan. Tanssittavuudesta huolimatta se on kuuntelumusaa – onhan tuo yksinkertainen rajanteko, mutta se jotenkin tuntuu vaan siltä. Jotenkin tuntuisi ihan kummalliselta mennä kraka vinossa pokkaamaan neidille, kun A.Kela aloittaa biisiä ”Puistossa”. Kyllähän sen pystyy tanssahtamaan, mutta aika kornia se olisi. Mutta kun Suvi Teräsniska laulaa hentokuiskausta, voi helposti mennä lavalle kääntyilemään.

    Onko se näin yksinkertaista?

  9. Saattaa olla, että mm. Sopranos olisi löytänyt tiensä TOP 10 listaan, mikäli Saara, Antti tai yllekirjoittanut olisi edes nähnyt ko. sarjan. Tästähän voimme syyttää/kiittää ainoastaan itseämme.

  10. Aluksi tv-sarjoista:

    Dallas oli kyllä vakaassa harkinnassa. Ainakin omassa henkilöhistoriassani sillä on ollut merkittävä rooli kahteenkin otteeseen: ensin silloin kun se esitettiin alunperin ja myöhemmin ensimmäisellä uusintakierroksellaan.

    Babylon 5 oli omalla top 15 -listallani! Sai vain sen yhden äänen…

    Hill Street Bluesistakin keskusteltiin, mutta se ei lopulta ylittänyt kynnystä. Muistikuvat ovat sen suhteen ehkä liian hataria.

    ketone: Anttihan oli nähnyt Sopranosia muutaman jakson, eikä pitänyt näkemästään. Mieshän on tunnetusti hullu.

    Sitten tuosta iskelmän ja rockin välisestä veteen piirretystä Berliinin muurista:

    Tiedän, että minunkin musiikkiani pidetään tietyssä mielessä iskelmällisenä. Omituista siinä on se, etten itse kuule musiikissani minkäänlaista yhteyttä iskelmään. Haen omaan ilmaisuuni ponnistusta lähinnä rapakontakaisesta perinteestä ja jossain määrin myös saarivaltakunnan jytämusiikista. Ehkä sitä vain kuulee oman juttunsa täysin eri tavalla kuin muut, semminkin kun tietää tarkalleen mistä ne kappaleet oikeasti kumpuavat.

    Suomalaiskansallisella iskelmämusiikilla on hieno historia – sitä ei kukaan järki-ihminen kiistä – mutta minun elämässäni sillä ei ole koskaan ollut minkäänlaista jalansijaa. Kumpikaan vanhemmistani ei esimerkiksi kuunnellut iskelmää, minulla siihen ei siis liity edes nostalgisia fiiliksiä lapsuudenkodin kautta. Se on musiikkia, joka on aina mennyt minulta täysin ohi.

    Myönnän, että lataukseni iskelmää kohtaan on negatiivinen. Tämä on asia, jonka kanssa minun pitäisi tehdä töitä – on ärsyttävää huomata olevansa musiikillisesti rajoittunut.

    Kaikesta huolimatta ihmiset väittävät kuulevansa iskelmävaikutteita omissa biiseissäni. Ehkä se tosiaan on vain niin, että vertaan ei voi vaihtaa: tietty suomalaisuus kuultaa aina läpi, vaikka sitä oikein yrittäisi välttää.

    Hyvä esimerkki on Älä mene pois -kappaleeni: lähdin tekemään oikein vimpan päälle pastissia Carpentersista ja Burt Bacharachista – rehtiä amerikkalaista hissimusiikkia flyygelitorvia myöten. Ja suoraan Iskelmäradion soittolistoillehan se meni…

    Tuo -s-:n esittämä teoria musiikin jakamisesta kuunneltavaan ja tanssittavaan vaikuttaa näin äkkiseltään melko pätevältä. On tietysti harmaata vyöhykettä, mutta kyllähän tuo tietynlainen nyrkkisääntö voisi olla.

    Tuure Kilpeläisen tuore levy edustaa kuulemma uudenlaista lähestymistapaa suomalaiseen iskelmään. En ole sitä kuullut, mutta Tuure on hieno lauluntekijä, joten odotan levyä mielenkiinnolla.

  11. Tästä uhkaa tulla pitkä viesti.

    WIkipedia tietää kertoa näin iskelmämusiikista

    ”Iskelmämusiikki (kansainvälisesti saks. Schlager)[1] on historiallisesti tarkoittanut 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa ja suurissa Euroopan maissa syntynyttä helposti omaksuttavaa musiikkia. Nykyään iskelmällä viitataan aikuisille suunnattuun populaarimusiikin tyyliin. Popmusiikki on periaatteessa samankaltaista helposti omaksuttavaa musiikkia kuin iskelmä, mutta nuoremmille suunnattua. Lisäksi iskelmä viittaa sellaiseen musiikkiin, johon kuuluu olennaisena osana paritanssi, kun taas popmusiikkia voi tanssia myös yksin. Iskelmämusiikin sanoitukset kuvaavat useimmiten (seksuaalista) rakkautta tai laajemmin ihmiselämää.”

    Mun mielestä tuo on aika hyvä kuvaus. Lisäksi iskelmämusiikkihan ei ole mikään vakio vaan muuttuu jatkuvasti ajan myötä. Eilispäivän rock on tämän päivän iskelmää. Lisäksi iskelmämusiikin alla on samantyylistä hajontaa kuin rock-nimikkeen allakin. On esim. perinteistä tanssimusiikkia (valssi, tango, humppa, jenkka) ja modernimpaa, joka kattaa käytännössä kaikki musiikin lajit.

    Olen tehnyt muutaman vuoden ajan nyt epäsäännöllisesti keikkaa tuolla rajan toisella puolella. Sanottakoon, että monen tanssimuusikon sisällä asuu pieni rock-muusikko (Slayer T-paita kuuluu yleensä laulajamme esiintymisasuun :). Monelle tanssimusiikki on vain käytännön sanelema pakko. Eli jos Suomen kokoisessa maassa ei tahdo keikkaa olla edes Anssi Kelalle, niin kyllä aloitteleville ja tuntemattomille rock-bändeille tilanne on vielä huomattavasti heikompi. Jos haluaa soittaa muuallakin kuin treenikämpällä, niin tanssimusiiki on varmempi vaihtoehto. Vaikka tilanne myös sillä puolen on jatkuvasti huononemaan.

    Itse keikkatapahtumahan on varsin erilainen. Rockbändi vetää tyypillisesti yhden 1,5h setin. Kun tanssiorkesteri soittaa esim. 5*45min. Yhdessä setissä on tyypillisesti 12 biisiä eli koko illan aikana soitetaan n. 60 kipaletta. Setteihin koitetaan jakaa yleensä musiikkia monipuolisesti yleisön mukaan. Alla yksi esimerkkisettimme

    Lauantai-iltana /Mamba
    Keinu kanssani /Olavi Virta
    Bourbon Street /Hurriganes
    All my loving /Beatles
    Valot /Rauli Badding
    Wonderful Tonight /Eric Clapton
    Salattu suru /Agents
    Päivin öin /Agents
    Venus /Kirka
    Leijat /Kirka
    Twenty flight rock /Eddie Cochran
    Hound dog /Elvis

    Ovatko nuo sitten iskelmää vai mitä? Kaikkia noita pystyy tanssimaan. Tanssiorkesterien ohjelmistoon voi kuulua satoja kappaleita, joista sitten illan ohjelmisto muodostetaan yleisön mukaan. Rytmillisesti ohjelmiston olisi hyvä olla vaihteleva. Eli voi soittaa rock-musiikkiakin, mutta ei voi soittaa pelkästään sitä. Periaatteessa pitäisi pystyä soittamaan niin päivän pop-hitit kuin perinteiset valssit ja humpatkin. Riippuu sitten orkesterista mihinkä rahkeet riittää tai mitä haluaa soittaa.

    Anssin käsitys iskelmämusiikista pelkästään suomalaiskansallisena musiikkina on kyllä aika rajoittunut. Tosin sehän on vain siitä kiinni, kuinka iskelmän määärittelee.

  12. Tästä riittäisi tarinaan loputtomiin, mutta lisätään vielä nämä.

    Onhan iskelmäpuolellakin tietysti tähdet, jotka esiintyvät rock-bändien tapaan vain yhden setin ajan, ja rivibändi hoitaa sitten alku- ja loppuillan. Samaan tapaan kuin Anssin laivakekoilla toinen orkesteri tanssitti yleisöä ennen ja jälkeen Anssin keikan.

    Ymmärrän kyllä hyvin Anssin suhtautumisen. 80-luvulla nuoruuteni eläneenä, niin kyllähän iskelmä oli varsinainen kirosana. Ja artistit kuten Kake Randelin, Jamppa Tuominen, Tarja Ylitalo ja mitä näitä olikaan, olivat kyllä pahinta mitä musiikin saralla saattoi olla. Nykyään yritän suhtautua musiikkiin vain musiikkina. Hyvää ja huonoa musiikkia löytyy joka sektorilta. Ja tuota tanssiviihdyttäjän hommaa hieman nähneenä olen oppinut arvostamaan artisteja, jotka jaksavat vuosikymmeniä tahkota tanssipaikkoja 100-200 keikan vuositahdilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.