Päätin hellepäissäni käynnistää musiikkiaiheisen sarjan: alan laatia Spotifyssa kymmenen kappaleen soittolistoja erilaisten teemojen merkeissä. Listat ovat pintaraapaisuja, ne perustuvat pelkästään omiin mieltymyksiini ja rajallisiin tietoihini erilaisista musiikillisista genreistä. Toivottavasti ne kuitenkin innostavat lukijoitani kuuntelemaan uusia tyylilajeja sekä artisteja ja tekemään löytöjä musiikin suurella basaarilla.

Listojen kuunteleminen vaatii Spotify-tilin avaamisen. Open-tili on ilmainen, itse suosittelen kuitenkin maksullisia Unlimited- ja Premium-tilejä. Kympillä kuussa voit kuunnella Premiumilla miljoonia kappaleita missä tahansa, esimerkiksi puhelimellasi. Mielestäni tuollainen hinta-hupisuhde on lähes lyömätön. Maksullisiin tileihin panostamalla edesautat myös sitä, että Spotifyn artisteille maksamat tilitykset muuttuisivat tulevaisuudessa hiukan kohtuullisemmiksi (näin minulle on ainakin väitetty).

♠    ♠    ♠

Valitsin ensimmäiseksi teemakseni lämpimään vuodenaikaan täydellisesti istuvan yacht rockin. Termillä tarkoitetaan äärimmäisen pehmeäksi siloiteltua musiikkia, joka tulvi Amerikan radioaalloilla vuosien 1975 ja 1984 välillä. Nimi kumpuaa J.D. Ryznarin ja Hunter Stairin luomasta nerokkaasta internet-sarjasta Yacht Rock, joka parodioi herkullisesti tuota aikakautta ja sen artisteja. Termi on sittemmin vakiintunut kuvaamaan tietynlaista soft rockia – musiikkia, joka on kuin tehty nautittavaksi cocktailin kyytipoikana huvipurren kannella. Olisi väärin kutsua yacht rockia hissimusiikiksi tai äänitapetiksi. Sen kuunteleminen on pikemminkin kuin vetäisi ylleen täydellisesti leikatun, ylellisestä materiaalista räätälöidyn mittatilauspuvun, joka tuntuu päällä keveältä ja hengittävältä.

Joten könyähän itsellesi mukava asento ja avaa Yacht Rock -soittolista tästä:
FEEL THE POWER OF REALLY SMOOTH MUSIC!

♠    ♠    ♠

Bobby Caldwell: What You Won’t Do For Love

Tämä on luultavasti smoothein koskaan kuulemani kappale ja saa siksi itseoikeutetusti avata pelin. Vuonna 1978 levytetty What You Won’t Do For Love on Bobby Caldwellin isoin hitti, siitä on tehty monia cover-versioita ja sitä on samplatty lukuisiin hip hop -biiseihin. Itse arvostan suuresti kappaleen kaksi minuuttia kestävää lopuketta, jossa ei varsinaisesti tapahdu mitään: bändi on vain löytänyt niin lenseän grooven, ettei sellaista malta lopettaa. Übersmooth.

The Doobie Brothers: What A Fool Believes

Tätä biisiä on yacht rockista puhuttaessa täysin mahdotonta ohittaa. Alunperin hieman rokkaavampaa musiikkia esittänyt The Doobie Brothers kevensi 70-luvun loppupuolella huomattavasti linjaansa laulaja Michael McDonaldin ja Steely Danista tutun kitaristi Jeff ”Skunk” Baxterin värväydyttyä yhtyeen riveihin. What A Fool Believes on McDonaldin yhdessä Kenny Logginsin kanssa kirjoittama kappale – molemmat miehet ovat yacht rock -skenen keskeisiä voimahahmoja. Vuonna 1978 julkaistu kappale oli Amerikassa listaykkönen ja voitti Grammyt parhaasta laulusta ja parhaasta levytyksestä. Michael Jacksonin väitetään laulavan biisissä taustoja, häntä ei kuitenkaan ole kreditoitu levyn kansissa.

Al Jarreau: Mornin’

Al Jarreau on paremmin jazz-laulajana tunnettu solisti, jonka ääni on kuin luotu laulamaan mahdollisimman pehmeää musiikkia. Suomessa hän lienee tunnetuin 80-luvun hittisarja Konnankoukkuja kahdelle -tunnussävelmän esittäjänä. Mornin’ julkaistiin vuonna 1983. Kappaleesta on olemassa myös mahtava video, jossa herra Jarreau on sonnustautunut erittäin mukavannäköiseen villapuseroon.

Kenny Loggins: This Is It

Toinen Loggins/McDonald -kaksikon voimannäyte. Tämä vuonna 1979 julkaistu kappale on heidän yhdessä kirjoittamansa ja siinä kuullaan molempien laulua. Biisi voitti Grammyn parhaasta pop-laulusuoritteesta miesten kategoriassa. Kenny Loggins tuli 80-luvun puolella tunnetuksi erityisesti hittielokuvien soundtrackien erikoismiehenä, Footloose on varmasti hänen tunnetuin kappaleensa. 70-luvulla Loggins oli kuitenkin yacht rockin suurmestari. Tässä kappaleessa itseäni viehättää erityisesti heti introssa kuultava chikiti-paa, chikiti-paa -kuiskaus – jotenkin tuossa ohikiitävän pienessä hetkessä kiteytyy jotain olennaista koko genrestä.

Michael Jackson: Human Nature

Voidaan tietysti oikeutetusti kysyä mitä popin kuningas tekee tällä listalla? Vaikka Michael Jackson ei varsinaisesti ollutkaan pursirokkari, niin Human Nature on silti tunnetusti eräs kaikkien aikojen smootheimmista biiseistä – niin pehmeä, että se oli pakko sisällyttää tähän katsaukseen. Vuoden 1982 Thriller -albumilla julkaistu kappale on Toto -yhtyeen Steve Porcaron kirjoittama. Olen kuullut väitteen, jonka mukaan biisi ei alunperin olisi kelvannut Totolle, mutta en tiedä jutun todenperäisyydestä. Raita on kuitenkin Toto-miesten soittama, joten soft rock -kredibiliteetti on näiltä osin kunnossa.

Ambrosia: Biggest Part Of Me

Nimi ”Ambrosia” ei varmasti suomalaisten mielissä soittele niitä kaikkein isoimpia kelloja, mutta Amerikassa yhtye oli aikanaan kovaa huutoa. Ambrosia aloitti hieman progressiivisemman musiikin parissa, mutta 70-luvun lopulle tultaessa se oli – Doobie Brothersien lailla – tarkistanut linjaansa kuohkeampaan, radioystävälliseen suuntaan. Biggest Part Of Me oli vuonna 1978 iso hitti nousten Billboardin Hot 100-listalla aina kolmanneksi saakka. Supertuottaja Quincy Jonesin kerrotaan tokaisseen tämän kappaleen olevan yksi hänen kaikkien aikojen suosikkibiiseistään. Ainakin se on nice and smooth.

Marc Jordan: Marina Del Ray

Myöskään Marc Jordanin nimi ei ole näillä leveysasteillä sieltä tunnetuimmasta päästä, itsekään en tiedä miekkosesta juuri mitään. Kyseessä on kuitenkin kanadalainen laulaja-lauluntekijä, jonka soundi ainakin tällä vuoden 1978 levytyksellä on tyylipuhdasta Kalifornian pehmorokkia. Tähän on varmasti vaikuttanut tuottaja Gary Katz (mm. Steely Dan) sekä LA:n sessiomuusikoiden kerma. Marina Del Ray -raitaa koristavien leppoisten steel pan -rumpujen lätinä tekee musiikista täydellistä yacht rockia, mielikuvat ankkuroituvat mereen, aurinkoon ja piña coladoihin.

James Taylor: Shower The People

Osa James Taylorin mittavasta tuotannosta on tietysti sijoitettavissa jonkin muun kuin yacht rock -nimikkeen alle, mutta hän on kuitenkin aina tehnyt musiikkia, jonka parissa korvat eivät varsinaisesti joudu rehkimään. Vuoden 1976 Shower The People on mielestäni mestariteos. Olenkin usein sanonut, että sellaisessa ihmisessä, joka ei pidä tästä kappaleesta, on oltava jotain vikaa – en ymmärrä miten joku voisi olla tykkäämättä tällaisesta musiikista. Kertosäkeistö on kuin karkkikauppa, jonka myyjänä on David Hasselhoff.

Robbie Dupree: Steal Away

New Yorkin Robbie Dupree on myös hieman hämärämmäksi jäänyt nimi. Steal Away vuodelta 1980 on kuitenkin hänen suurin hittinsä, se päätyi lopulta Hot 100 -listan kuudenneksi. Musiikillisesti kappale on melkoisesti velkaa ylempänä listalla olevalle What A Fool Believes -biisille, mutta entäs sitten – The Doobie Brothersin kappale on kuitenkin tietynlainen lajityyppinsä suuri kebabliha, josta kelpaa veistellä maittavia siivuja toisiinkin iskendereihin. Sitäpaitsi Robbie Dupree on ulkoisesti täydellinen muotovalio partoineen ja villapaitoineen. Katsokaa nyt – jos toimittaisin sanakirjaa, niin löisin termin yacht rock kylkeen Robbie Dupreen kuvan.

Player: Baby Come Back

Kaikista maailman bändeistä Player on ehkä kovin: siinä nimittäin soitti Ridge Forrester! Ennen patsasteluaan Kauniit ja Rohkeat -sarjassa Ronn Moss tosiaan yritti luoda uraa musiikkibisneksessä Player-yhtyeen basistina. Eikä aivan kehnoin tuloksin: vuonna 1977 Baby Come Back jysähti nimittäin Hot 100 -listan ykköseksi ja oli hitti myös ympäri maailmaa. Se jäi kuitenkin bändin ainoaksi merkittäväksi saavutukseksi. Musiikillisesti Baby Come Back on sitä itseään: makeaa korvaherkkua.

♠    ♠    ♠

Tällainen on minun näkemykseni yacht rockin kauneimmista helmistä. Paljon hyvää jäi tietysti vielä listan ulkopuolelle, monia merkittäviäkin nimiä – esim. Toto, Hall & Oates, Steely Dan ja Christopher Cross loistavat poissaolollaan. Kymmenen biisiä on kuitenkin hyvin rajallinen määrä ja karsinta armoton. Oli myös mielenkiintoista havaita, että yacht rock on kovin maskuliininen laji: en löytänyt listalle riittävän kovaa naisedustajaa (Carly Simon oli lähellä läpäistä seulan).

Minusta tämä otos antaa joka tapauksessa puutteistaankin huolimatta hyvän kuvan jahtirokista. Nauttikaamme siis mahain täydeltä makeaa.