Keikkaraportti: Vantaan Shamrock 15.6.2013

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Kuvittelin pitkään, että Shamrock on festari. Kun aloin tarkistaa asiaa, netti tiesi kertoa, että se onkin suht normi ravinteli Tikkurilassa. Netissä luvattiin myös ”tanssittavaa iskelmämusiikkia koko illan perjantaisin ja lauantaisin” sekä ”viihdettä aikuiseen makuun!” Oujee. Sinne siis.

Hämärtyvän sinitaivaan alta Tikkurilasta löytyi varsin sokkeloinen menomesta. Ovella oli Anssin mainostama tikku-ukko-juliste ja shown kerrottiin alkavan puoliltaöin. Alakerrassa oli joka kulman takana biljardipöytiä. Löysin viimein portaat yläkertaan, josta bailumeno kuului alas saakka. Karaoke, apua. Vessat, kiva. Lopuksi hortosin diskolattialle ja bingo – siinä oli lava. Ämyreistä tuli perus bailumusaa, ei mitään Katri Helena -medleytä. Lavan edessä odotteli jo Trientale, jonka kanssa ihailimme lisää paikan detaljeja: eturivin varpaisiin suunnattua tuuletinta (myöhemmin selvisi, että vieressä oli savukone) ja pitkänkapeaa punakirjavalla kokolattiamatolla kuorrutettua lavaa, jonka ansiosta bändi sai soittaa yhtenä rintamana. Vasemmalta: Tuomas, Ville, Anssi, Saara ja Antti. Pyöristetty puukaide rajasi yhtyeen karsinaansa. Lavaa kohti oli suunnattu seitsemän pientä värivaloa: neljä Antin ja kolme Tuomaksen puolelta. Kovin himmeitä olivat, vaikka Antin puolen lampuista yksi tuikki välillä kirkkaammin. Tällaiset puitteet lupailevat loistokeikkaa!

Ne jyrää meitin!
Ne jyrää meitin!

Ennen puolta yötä tanssilattialle räjäytettiin yhden lasituopin lisäksi Paula Koivuniemen ”Sata kesää tuhat yötä” ja sitten aika tarkalleen 00.00 ”Man In Black”. Bändi saapui ja räjäytti 1972:n. Täysillä sisään! Eikä ollut kovin kaukana, että ois menty ambulanssilla ulos. Anssi nimittäin keksi pompata Gretscheineen mun ja Trientalen väliin kaiteelle villitsemään yleisöä, muttei saanutkaan tasapainoa sen kuperalla pinnalla. Entisenä sillankaiteilla kävelijänä Anssilla on onneksi täpäkät trapetsikyvyt ja hän mätkähti kuin kissa jaloilleen takaisin lavalle. Vain mikkiständi meni vähän vinksalleen. Keikan jälkeen julistettiin, että jos Anssi kaatuu yleisöön kuin puu, eturivi lupaa jäädä alle pehmusteeksi. Punainen Gretsch olisi tietysti myös pelastettava. Ehkä jatkossa tehdään eturivin pelastussuunnitelma, että kuka koppaa kitaran ja kuka levylaulajan. Rokrok – vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Keikka eteni tähän malliin:
1. 1972
2. Miten sydämet toimii?
3. Milla
4. Aamu
5. Jennifer Aniston
6. Puistossa
7. Kaksi sisarta
8. Kissanpäivät
9. Mikan faijan BMW
10. Kaveria ei jätetä
11. Levoton tyttö
12. Kaatua kuin puu
13. Karhun elämää
14. Parasta aikaa
15. Maitohapoilla
16. Nummela

Lavaviritykset aiheuttivat eturivissä sen, että laulua ei sinne hirveästi kuulunut. Villen 1,5 metrin päässä paukuttamat vihreät Gretsch-rummut sen sijaan näkyivät ja kuuluivat loistavasti, samoin Anssin kitaransoitto, koska Mad Professor tuuttasi äänen suoraan meikäläistä kohti. Myös Tuomaksen Bad Cat murisi hyvin, samoin Antin groovekulma. Saaran hiljaisempaa soittoa lukuun ottamatta äänivalli oli siis varsin bueno.

Ja harvoinpa bändi on noin yleisön sylissä. Useaan kertaan piti pikkaisen väistellä, kun herrat Wäinölä, Kela ja Karisalmi heittivät koipiaan kaiteelle ja tulivat kitaroineen kohti. Oli selvästi mietitty koreografioita soundcheckissä! Kameran näkökulmasta he olivat niin lähellä, että yhteen kuvaan mahtui vain yksi jalka. Keikan loppupuolella, kun Anssi pomppi tasajalkaa, ponnistus oli sen verran vahva, ettei pään lyöminen kattoon olisi ollut silkka mahdottomuus. Kova meno!

Peruuttaminen eturivistä ei ollut vaihtoehto, sillä myös takana kiehui ja kuohui niin, että heikkohermoisen oli parempi pitää katse tiiviisti eteen suunnattuna. Löylyt löivät sen verran kuumina, että yleisön pystyi haistamaan. Miehekkään mausteisena löyhähtelevä partavesi, eriasteiset hiet, siiderinhöyryinen hengitys.

Kolme kenkää kaiteella. Kuvaan mahtui yksi.
Kolme kenkää kaiteella. Kuvaan mahtui yksi.

Keikan puolivälissä, Kahdessa sisaressa, lavalle saapui jälleen kullanhohtoinen Gretsch White Falcon. Nyt Anssin omana – onneksi olkoon!!! Ihan kuin kitaristin kasvoilla olisi ollut hiukan leveämpi hymy. Kitara ei kuitenkaan taipunut taisteluitta soittajan tahtoon, kuulosti jotenkin vaisulta punaiseen Gretschiin verrattuna. En tiedä oliko vain omissa korvissani vika. Anssi manasi kyllä keikan jälkeen, että ei ollut paras kitarapäivä. Kieliä napsahteli poikki ainakin kaksi. Karhun elämää -yleisölaulatuksen aikana huomion varasti sankarillinen ja ilmeisesti myös ajatuksia lukeva pitkätukka-kitarateknikko, joka juoksutti punaraitakitaran pois, ripusti Anssin kaulaan valkoisen Straton ja tökkäsi piuhan paikoilleen. Anssi seisoi kuin jodlaava mallinukke, jota puetaan. Lisäsi sitten vain capon ja alkoi revitellä. Biisi ei tietty katkennut sekunniksikaan.

Kaatua kuin puu oli kyllä ihan ykkönen. Se kitaristien battlekohtaus on valtaisan energinen ja erittäin hauska. Anttikin liittyi mukaan joukkoon ällistelemään huuli pyöreänä. Seurasi väistämätön paremmuuden selvittely nyrkein. Tuomas: sakset. Anssi: kivi. Anssi pääsi suukottamaan pokaalia ja sai pitää sitä edelleen vahvistimensa päällä. Tuomas johtaa enää niukasti: 9-8. Aijai, livemusaa parhaimmillaan!

Bändi ei jaksanut vetäytyä kauas takahuoneeseen, joten mentiin suoraan Maitohapoille. Biisilistaan oli tälle kohtaa merkitty sulkuihin Superkuu ja sinne sulkuihin se jäi. 1972 oli alun perin lukenut encoren alussa, mutta oli jonkin filmatisoinnin takia siirretty keikan avaukseksi. Yleisöstä kiljuttiin Nummelaa ja tilaamansa saivat. Haikea tunne tuli, kun muistin, etten näillä näkymin osu enää samalle paikkakunnalle bändin kanssa tänä kesänä.

Anssi oli sopinut yleisön kanssa treffit paitapisteelle noin vartin keikan päättymisen jälkeen. Eli 1:39 + 15 minuuttia. Kauppa kävi, kynät kuluivat, kamerat räpsyivät. Artisti se vaan hymyili, vaikka keikkaa oli pukannut neljänä iltana putkeen. Mahtaa olla nyt unten mailla, kun Naamatussa on niin hiljaista.

Kiitos Anssille ja bändille siitä, että ilahdutatte meidän kuulijoiden suupielet ylöspäin kerta toisensa jälkeen. Kesä tarvitsee teidän löylyjänne, joten jatkakaa saunomista niin kyllä se helle palaa ainakin keikkanne ajaksi. Ja kun menette ulkolavoille, ottakaa Tuomaksen kitarapakkiin mukaan hyttyskarkotteet. Hyvää kesää!

Kommentit

  1. Oho, tällä keikalla olikin näemmä aika paljon vanhoja hittejä.

  2. Nuo uuden levyn ei-joka-keikkasettiin-kuuluvat biisit on kaikki tosi hyviä livenä, joten niitä pitäisi todellakin soittaa enemmän. Mun puolesta jonkun niistä (Superkuun lisäksi) saisi nostaa encoreen Maitohappojen tilalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.