Tammerfest, Ilves 19.7.2013

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Saavuin Ilveksen yökerhoon jo hyvissä ajoin sulattelemaan kohmettuneita jäseniä Ratinan kentällä vietetyn tuulisen ja hyytäviä pisaroita vihmoneen päivän jälkeen. Hanskoja oli tullut kyllä päivän mittaan ikävä….hei hei heinäkuu! Kun olin saanut reppuni narikkaan, luikahdin naistenhuoneeseen suorimaan tuulen tuivertamat hiukset ja pyyhkimään goottityyliin valuneet ripsivärit silmien alta. Muiden asuja katsellessani huomasin olevani täysin alipukeutunut bändipaidassani, mutta asialle ei enää siinä vaiheessa voinut mitään. Enkä varmaan olisi yökerhomaisemmassa vaatetuksessa viihtynytkään, parempi aina omana itsenään.

Olin juuri palannut neljän päivän metallifestareilta Islannista, joten kontrasti suomalaiseen yökerhoon ei olisi voinut olla suurempi. Täysillä jyskivä tanssihumppa, keskelle sijoitettu valaistu tanssilattia ja peilipylväs toivat kaukaisia muistoja jostain 90-luvun taitteesta, jolloin viimeksi olen tällaisessa miljöössä viikonloppuja viettänyt.

Istuskelin jonkin aikaa facebookia päivitellen ja vettä hörppäillen, ja seurailin jokohan ”lavan” eteen alkaisi kerääntyä sen verran ihmisiä, että uskaltautuisin itsekin sinne. Käyn yleensä katsomassa bändejä rockklubeilla, joissa lavan eteen voi mennä rauhassa odottelemaan keikan alkua vaikuttamatta yli-innokkaalta. Päädyin lopulta siihen, että parempi mennä vaikka yksin eteen norkoilemaan kuin jäädä kaljatuoppien kanssa heiluvien hujoppien selän taakse kuikuilemaan. Edessä voi keskittyä musiikkiin ja unohtaa sen mitä selän takana tapahtuu, ainakin niin kauan kunnes joku kaataa bisset niskaan.

Pienen kokoni vuoksi katson bändejä usein juuri eturivistä, koska näköyhteys muuten pysähtyy helposti selkien muodostamaan muuriin, mutta toisaalta haluaisin olla siinä eturivissä näkymätön, fiilistellä ihan rauhassa vaikka silmät kiinni. Hyvä musiikki nostaa nimittäin helposti huulille idioottimaisen onnellisen hymyn….

Ja onnellisia hymyjä illan musiikkianti todellakin tarjosi! Harvat aikaisemmat Anssi Kela -keikkani olivat olleet akustisia, joten odotin jännityksellä miltä koko bändi kuulostaisi. Lavan virkaa toimittava nurkka vaikutti hieman pienehköltä, eikä siihen paljon liikkumatilaa jäänyt, joten yleisvaikutelmaksi jäi rauhallisen rento ja lämmin meno. Soittamisen riemu ja erityisesti ilo yleisön mukanaolosta jäi päällimmäisiksi tunnelmiksi. Jollain lailla vaikutti tosin kuin lavan ja yleisön välissä olisi ollut näkymätön seinä eli suora vuorovaikutus bändin ja yleisön välillä jäi pois, mikä ymmärtääkseni on enemmän Anssin tyyliin sopivaa. Olin aiemmin päivällä ollut katsomassa isoa suosikkiani, Von Hertzen Brothersia, joiden rokkikukkoilu lavalla on aivan omaa luokkaansa, vaikka ihmisinä vaatimattomia ovatkin. Molemmat tyylit hyvä!

Anssikela- ilmiön nousun, uhon ja tuhon aikaan olen asunut ulkomailla, joten siinä kohdin minulla on täysi musta aukko sivistyksessä, ja olen siis myöhäisherännäinen Anssin musiikkiin. Vanhat biisit tunnen edelleen vain niiden muutaman aiemman keikan perusteella, jotka olen onnistunut näkemään. Vanhojen hittien kohdalla keskityn aina yleisön reaktioihin, joita on kiehtovaa seurata. Varsinaisia kohokohtia olivat siis uuden levyn kappaleet, erityisesti Levyhylly pelastaa, jonka kuulin nyt livenä ensimmäistä kertaa. Kosketti!

Sovitukset kuulostivat korvaani erilaisilta kuin levyllä, jollain lailla pehmeämmiltä ja orgaanisemmilta. Tykkäsin kovasti! Musiikki soi kauniisti myös tuossa yökerhotilassa, ja kun luovuin korvatulpista sain laulun myös kuulumaan hyvin. Bändi on kokonaisuudessaan erinomainen, taitavia muusikoita. Parhaiten pääsin omalta paikaltani seuraamaan Villen naputtelua ja päällimmäiseksi jäi mieleen, ettei tilaa ole tarpeeksi ja tuossa asennossa rummuttelusta tulee kyllä hartiat kipeiksi. Toivottavasti ei tullut!

Nyt pääasiassa oli musiikki, mutta akustistisilla keikoilla olin erityisesti kuunnellut sanoituksia, tarinoita jotka vanhojen biisien osalta olivat minulle täysin uusia. On kiehtovaa huomata, kuinka periaatteessa suhteellisen banaalilta kuulostava teksti herää eloon ja lähtee lentoon, kun sen tulkitsee. Ja Anssi on loistava tulkitsija…. Vieläkin satojen ja satojen (ellei tuhansien) esityskertojen jälkeen nuo vanhat laulut resonoivat sisäistä tunnetta ja voimaa.

Keikan aikana silmänruokaa tarjosivat erityisesti kitarat. Kuinka kauniita! Olin kyllä kuvia nähnyt aiemminkin, mutta livenä aivan upeita. Ja kauniisti ne myös soivat. Usein huomaan lempibändieni keikalla katseeni suuntautuneen juuri kitaraan, joten kun taas seisoo saman kitaran edessä eturivissä, on jollain hassulla lailla olo kuin näkisi jälleen vanhan ystävän. Ehkä näistä kitaroista tulee myös ystäviä….

Anssi Kela Tammerfest

Liian nopeasti meni keikka, vaikka ihan täysimittainen puolitoistatuntien olikin. Harmi, että Superkuu jäi setistä pois. Olisin ottanut siitä pätkän nauhalle ja näyttänyt tyttärelleni, jonka lempikappale se on (vaikkei sanoituksen puolesta nyt lastenkorville sopivin olekaan). Miten sydämet toimii sai muutaman kyyneleen silmiin…..tuli ikävä lapsia, joita en ole nähnyt pariin viikkoon. Erityisesti pienempää, joka minut sai Anssi Kelaa kuuntelemaan ja jonka kanssa ollaan tuota biisiä yhdessä fiilistelty. Huomenna vien tytölle tuliaisiksi nimmarilla varustetun kuvan, kiitos siitä!

Keikan jälkeen oli kiva seurata kuinka Anssi jaksoi ottaa fanikuvia ja jakaa nimmareita ystävällisesti hymyillen ja jokaisen kanssa muutaman sanan vaihtaen. Se sai varmaan monen onnelliseksi! Tunnen aina itse oloni oudoksi, ja harkitsen pitkään mennäkö keikan jälkeen tervehtimään vai ei, mutta hyvän keikan jälkeen tunsin kuitenkin tarvetta – ja suorastaan velvollisuuden – käydä kiittämässä.

Keikan jälkeen jäi vielä pari tuntia aikaa odotella aamun ensimmäisen junan lähtöä takaisin Helsinkiin. Ymmärtääkseni odottelupaikkavaihtoehtoja siihen aikaan yöstä Tampereella olivat asematunneli, Mäkkäri ja tuo Ilveksen yökerho. Valitsin jälkimmäisen, suuntasin sohvan nurkkaan, pistin tulpat korviin, oikaisin jalkani sohvalle ja yritin tekeytyä mahdollisimman näkymättömäksi. Siitä huolimatta tasaisin väliajoin joku kävi yrittämässä josko lähtisin tanssimaan tai muuten vain virittämässä keskustelua. Melkein olisin voinut tuntea itseni imarrelluksi siitä, että nelikymppiselläkin vielä riittää vientiä, ja jopa niin nuorilta vaikuttavien miesten parissa, ellei kaikki olisi olleet niin nousuhumalaisen silmät harillaan, että kuka tahansa naista edes läheisesti muistuttava olisi kelvannut.

Huokaisin helpotuksesta kun neljän aikaan pääsin lähtemään tuosta yökerhohelvetistä. Kengät tarttuivat tahmaiseen lattiaan ja lasinsirut narskuivat askelten alla kun suuntasin kohti ulko-ovea. Naistenhuoneessa ehdin kuulla vielä erään naisihmisen tilityksen siitä, kuinka kotona odottaisi mies ja lapset, mutta illan aikana mukaan oli tarttunut toinen mies. Anssi Kela oli kuulemma ollut kuitenkin loistava. Hyvä! Suosittelin ottamaan erilliset taksit ja suuntaamaan suoraan omaan kotiin.

Juna oli hieman myöhässä, mutta seitsemän jälkeen kaaduin lopulta omaan sänkyyn….. Kiitos!!

Anssi Kela Tammerfest

 

Kommentit

  1. Sä oot niin oikeessa noista kitaroista! Jos ois ylimäärästä rahaa tommosen White Falconinkin voisin hommata, vaikka en ees soita kitaraa =D ja toi idioottimainen hymy, se on naamalla vielä pitkään keikankin jälkeen, eikä vaan suostu häipymään. Kiitos kivasta raportoinnista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.