Oijoijoijoi mikä sisääntulo, Anssin huuliharpun ääni alkaa kuulua, lavalla ei mitään näy kohta ekat bongaavat artistin salin takaosassa, josta hän etenee kohti lavaa soittaen ja laulaen Millaa, Sellosalin täydeltä yleisöä taputtaessa innostuneena, tästä ei voi tulla muuta kuin loistokeikka. Ekat biisit, Milla, Kipinöitä, Kuolematon laulaja, (muistaakseni) esitetään ilman bändiä akustisen kitaran ja pianon kera.

Kaksi sisarta seuraavana ja bändi saapuu lavalle artistin seuraksi. Biisit yhtyeen kanssa etenee seuraavassa järjestyksessä: Miten sydämet toimii, Puistossa, Kaatua kuin puu, Karhu(n elämää), Palava silta, Levoton tyttö, Jennifer Aniston, Rakkaus on murhaa. Tähän väliin Anssin viisi sooloa: Albin Stenman, Älä mene pois, Tähti laulu, Kaunotar ja basisti, Mikan faijan BMW Sitten jatkui with muut: Parasta aikaa, 1972, Täs kohtaa encore, Maitohapoilla ja Nummela.

Mistä tietää, et keikka oli hyvä? Tähän vastaukseni, kun on itkettänyt, naurattanut, on vaan ollut pakko laulaa mukana, sanat ei riitä kuvaamaan tapahtunutta, sydän on pakahtua, nukkumis vaikeuksia seuraavana yönä, jalat ei koske maahan seuraavinakaan päivinä, ajatukset harhailevat keikan kulkuun eikä muu aivotoiminta ole mahdollista, typerä hymy ei suostu häipymään naamalta tai miettii koska taas mahdollisesti pääsisi uudelleen keikalle. Yksikin oire näistä kymmenestä riittää todistamaan, et keikka on tehnyt tehtävänsä onnistuneesti ollen hyvä.

Kuvasta voi päätellä et Anssi voitti tällä kertaa kitarataiston. Voiton vei Anssin paperi Tuomaksen kiveä vastaan. Lavan draama meitä taasen viihdytti kovasti ja tietenkin myös kitaran soitanto.

Anssin välispiikkejä: ” Tää seuraava on Aukio albumilta joka tunnetaan toiselta nimeltään kaupallinen itsemurha”. Tähtilaulusta hän kertoo tuon olleen Pekka ja Suden viimeisimpiä tekeleitä, jonka piti olla lähtölaukas nousuliitoon, mut olikin niskalaukaus. Albin Stenman biisistä kerrottiin tuon sävelkulun tulleen Anssille uneen. Oli mennyt pitkän aikaa niin, et hän oli luullut tuon olevan joku olemassaoleva kipale. Kun vastaavaa sävelmää ei löytynyt , Anssi teki tästä oman kappaleen, jonka tarinassa kaivoksen sortumisen takia kuollut Albin kummittelee yhä. Kun Albin Stenman oli levytetty, Anssin eno otti yhteyttä ja kysyi muistaako Anssi Arvi Stenmania? Tämä oli ollut Anssin isoisän isä, joka oli aikanaan kuollut kaivokseen. Anssi oli enolle vastannut hämärästi muistavansa tuon nimen, mut ei muuta.  Aikamoinen kummitustarina siis, perustuen tositapahtumiin.

Soitto oli kaikinpuolin nautinnollisen taitavaa. Pianon soittoa oli kiva myös kuulla, varsinkin tykkäsin tuosta Tähtilaulusta: ”…Tule hakemaan minut pois olen kyllästynyt maailmaan, tahdon kanssas lentää…” Ja jotenkin vaan toi Anssi ja akustinen kitara on ihan vastustamaton yhdistelmä. Villen rumpalin taidoista kertonee jotain, et ykskään lyönti ei jäänyt väliin, vaikka kapula lensi ties minne, taidolla vauhdissa napattiin uus kehiin. Lopussa (encoren alussa) esiteltiin meille Tuomaksen uusi kitara vuoden -57 Gretsch. Anssilla kun on oma punainen saman vuosimallin (ja sama merkki) kitara, he olivat päätelleet näiden kahden olevan selvästi veljeksiä, jotka tehtaalla tavattuaan ovat joutuneet erilleen. Nyt saimme siis todistaa näiden kahden iloista, tunteita täynnä olevaa jälleennäkemistä. Improvisoiden kitarointi aloitettiin eestä  ja annettiin näiden kahden jutella keskenään.