Keikkarapsa: In the Midnight Hour

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 11.9.2015 Virgin Oil, Helsinki

Pyhä päätökseni boikotoida puolilta öin alkavia keikkoja ei taaskaan pitänyt kun oli sopiva keikka tarjolla ihan Helsingin keskeisimmässä keskustassa Virgin Oilissa, eikä sieltä nyt malttanut olla poissa. Bussimatka kaupunkiin meni nuokkuessa ja harmitellessä keikan älytöntä alkamisaikaa, mutta kotiin jääminen olisi kuitenkin harmittanut vielä paljon enemmän kun olisi katsellut facebookista kuvia keikasta ja lukenut kavereiden hehkutuksia. Ja paikan päälle päästyä alkoi jo tuntua hyvältä kun löysin tuttuja lavan edestä hengailemasta ja iskin oman kaljatuoppini heidän vesilasiensa viereen.

Tarkalleen puolen yön aikaan pimeällä lavalla vilahtaa jotain valkeaa. Kas, Villehän se siinä astuu rumpupatterinsa taakse, tuo iso musta häivähdys tuossa on basisti Antti ja sieltä tulevat Tuomas ja Saara. Tuttu syntikkaintro kertoo että avausbiisi on Tanssilattialla (kuten olimme lattiaan teipatusta settilistasta jo ennen keikkaa voineet havaita) ja hetken kuluttua pimeydestä kuuluu odotettu kiljahdus, Anssi nousee lavalle mustassa nahkatakissaan ja yleisö mölisee innostuneesti. Täällä Virginissä tuntuu aina olevan keskivertokeikkaa kiihkeämpi yleisö, josta hyvin iso osa on selvästi ollut ennenkin Anssin keikoilla. Porukka tanssii innolla, osaa kaikkien biisien, uusimpienkin, sanat ja niihin sopivat käsiliikkeet ja ulvoo ja taputtaa biisien välillä.

Vähän yllättäen settilista on taas kerran lähes identtinen kuin aiemmilla keikoilla, vähän pidempi vain koska siinä on mukana kaikki vakiosetin eri versioissa viime aikoina esiintyneet biisit. Koska koko kesä on tätä harjoiteltu, keikka tuntuu sujuvan kuin itsestään. Meno on maagisen mukaansatempaavaa, biisit seuraavat toisiaan hyvin luontevassa järjestyksessä ja niukat välispiikit (jotka tässä vaiheessa osaa jo melkein sanasta sanaan ulkoa) istuvat erinomaisesti paikoilleen. Yleisö tykkää tosissaan, vain me eturivin niuhottajat kaipaisimme enemmän vaihtelua ja spontaanisuutta – mutta toisaalta, juuri sitä on ollut tarjolla viime aikoina melkein joka viikko Anssin suorissa facebook-lähetyksissä. Ne ovat aivan tautisen riemastuttavia pikku pläjäyksiä (siis hei, katsokaa ihmeessä jos olette tähän asti missanneet ne) mutta ne kuuluvat aivan toiseen maailmaan, täällä Virginissä pitää olla katettuna ammattimainen show.

Keikan aikana muistui useampaan kertaan mieleen pari edellistä näkemääni Anssin Virgin Oil -keikkaa vuodelta 2013 ja erityisesti niistä ensimmäinen, jolloin näin Anssin ekaa kertaa bändin tämän nykyversion kanssa. Jo silloin ihastelin ammattitaitoista esiintyjää, joka hallitsee hyvin monet kunnon lavakliseet, mutta kyllä tuosta on tapahtunut kehitystä rutkasti! Silloin muistelen vielä katsoneeni, että vaikka Anssi ottaa kivasti kontaktia yleisöön keikan aikana, se lavan etureunalle astuminen tapahtuu vähän varovasti ja aran näköisesti (no ainakin kun vertaa Bruceen, mutta hän onkin tehnyt tätä jo melkein 50 vuotta) mutta nyt Anssi viihtyi yllättävän ison osan keikasta siinä mikkirivistön etupuolella ihan eturivien rähmäisten käpälien ulottuvilla. Eikä kukaan tainnut edes yrittää käydä käsiksi. Kiltti yleisö, katsoa saa mutta ei koskea…

Piirrä minuun tie! Sen kuulisi mielellään vaikka joka keikalla. Kuolleen miehen kitaran kitaratiluttelut soivat taivaallisen kauniisti, kuten biisiin kuuluukin. Maitohapoilla on hyvän yleisön keskellä aina niin hauska, koska se saa porukat jumppaamaan käsiään ihan tosissaan ja muutenkin kuin taputtaessa liikkuvat kädet tuovat aina jotain olennaista kunnon rokkikeikalle. ja vaikka keikka kesti noin tunnin ja kolme varttia, se loppui taas ihan kesken juuri kun alettiin päästä vauhtiin. Eikä saatu Paranoidia ylimääräiseksi encoreksi, vaikka kuinka huudeltiin. Ai, se settilistan ”(par)” ehkä tarkoittikin biisiä Parasta aikaa eikä Paranoidia? No, kokeillaan ensi kerralla huutaa sitä.

Kotimatkalla uppouduin keikan fiilksiin (ja facebookiin) sen verran tehokkaasti, että unohdin missä bussissa olen ja ajoin Länsiväylällä pysäkkini ohi. Kävelyhommiksi siis meni. Onneksi heti kävelyrytmin löydyttyä pään sisäinen korvamatoradio valitsi autorepeatilla soitettavaksi biisiksi vauhdikkaan, hyvin astelua rytmittävän Miten sydämet toimii? joka vaihtui puolessa välissä matkaa Nummelaksi (mun täytyy kävellä näin, tiedättehän) ja kun koti alkoi jo häämöttää, jostain mielen sopukoista nousi loppumatkaksi vielä pyörimään Tähtilaulu. Tämä on hyvä näin, tähän oli sopiva päättää tämä yö. Kiitos taas kerran kaikille asianosaisille niin lavalla kuin sen edustallakin.

Settilista

Tanssilattialla
Milla
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levyhylly pelastaa
Levoton tyttö
Kitarabattle, Kaatua kuin puu (lyhyt versio)
Karhunelämää
Viimeinen yö
Nostalgiaa
Piirrä minuun tie
Aamu
1972
Nummela

Kuolleen miehen kitara
Maitohapoilla
Mikan faijan BMW

2015-09-12 00.35.17

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.