Keikkarapsa: Kun koetaan tunteita

Tahdon! Lauluja rakkaudesta ja tästä elämästä – Anssi Kela + House Band su 27.5.2018 Viikin kirkko, Helsinki

Hei, mikä tämä faniryhmään postattu mainos on? Keikkatauolla olevan Anssi Kelan keikka jossain itähelsinkiläisessä kirkossa vai? Noh, Anssin kirkkokeikat ovat kyllä olleet ennenkin todella komeita ja ainutlaatuisia tilaisuuksia, joten laitetaan tämä soolokeikka kalenteriin heti. Eikun mitä tässä sanotaan, Anssia säestää joku kirkon house band? Mikä sekin on, joku kaksi ukulelea, tamburiini ja polkuharmoni ehkä? Tässä on niiden bändiläisten nimetkin, katsotaan… joku, joku, joku, joku ja Mikko Kaakkuriniemi. Siis hetkinen, SE Mikko Kaakkuriniemi, Kobe, monen huippukokoonpanon rumpali? No nyt mä siis TASAN menen heti oitis jonottamaan sinne kirkon ovelle, tuonnehan on tosiaan ihan pakko päästä!

Kohta tämän jälkeen selviää, että bändin Mikko Mäkinen on se Vain Elämää -bändin kosketinsoittaja, joka on nähty myös Saaran tuuraajana joskus Anssin omilla keikoilla ja joka on jäänyt mieleen mukavana kaverina. Saksofonisti Aleksi Ahoniemi on nähty myös samaisessa VE-bändissä. Janne Rajala on soittanut useammassa kokoonpanossa, mm. Pave Maijasen taustabändissä, bassoa ja band leader Pasi Ojala on myös nähty kitaroineen lavoilla kovien tekijöiden kokoonpanoissa. Tämä ei siis todellakaan ole mikään satunnainen seurakuntalaisten kooste vaan ryhmä absoluuttisia huippuammattilaisia. Tästä tulee muuten lievästi kiinnostava keikka!

Keikan nimeksi on ilmoitettu ”Anssi Kela: Tahdon! Lauluja rakkaudesta ja tästä elämästä”, ja se saa tietenkin aikaan kaikenlaista pohdiskelua. Anssillahan on todella paljon kappaleita, jotka kertovat parisuhteesta, mutta niissähän ihan järjestään erotaan tai homma menee jollain muulla tavalla reisille. Mutta onhan siellä tarkemmin miettien paljonkin kappaleita ihan vain rakkaudesta, ja toisaalta, se rakkauden nurjakin puoli kuuluu saman teeman alle. Jos oikein laventaa, kahden ihmisen välistä rakkautta tai sen puutetta löytyy melkoisen monesta kappaleesta. Rakkauden eri muotoja voi hakea vaikka tuoreimmasta biisistä Ilveksestä, jossa ei ole vihjettäkään kahden ihmisen välistä rakkaussuhteesta mutta jossa fanit huutavat idolilleen ”Me sua rakastetaan!”.

Keikkapäivänä kunnon keikkajännitys iskee vaihteeksi päälle, mutta onneksi autoilukaveri on myös innostunut lähtemään paikalle ajoissa. Ainahan tätä voi perustella vaikka sillä, että Viikistä on kuulemma vaikea löytää parkkipaikkoja… Sellainenkin löytyy, joten siirrymme ensin kerrostalojen katveesta löytyvän modernin, paanuseinäisen kirkkorakennuksen edustalle ja kohta ihan sisälle asti, sillä ikään kuin sieltä kuuluisi jotain musiikkia… Joo, kuuluuhan sieltä, ja Anssin biisejähän nämä ovat. Oho, eikö tuo olekin SE biisi ja tää, voi ei, onhan se tosiaan SE? Kuulenko mä oikein, saksofoni? Taustalauluja? Huh, nyt on tulossa oikeasti kovaa settiä! Itsensä Anssin ääntä ei erotu seinän läpi vaikka kuinka keskitymme, mutta kohta näemme, kuinka mies vasta harppoo kitaroineen paikalle ja hymyilee pikaisesti meille ennen kuin katoaa kirkkosalin puolelle treeneihin.

Sound check jatkuu entistä täyteläisempänä, kun Anssikin on mukana. Biisejä käydään huolella läpi, mutta keskittymistämme niihin alkaa häiritä paikalle vähitellen kerääntyvä kavereiden ja muiden katselijoiden joukko. Noh, kohtahan nuo kuullaan keikalla, kyllä nyt on oikeasti varaa seurustella ja käydä ostamassa aulan toiselta laidalta arpoja kirkon ulkomaanavun tai jonkun vastaavan hyväksi. Hei, joka arpa voittaa, lisää rahaa vaan kehiin niin saadaan kaikkea kivaa ja käytännöllistä kamaa, kuten kangaskasseja, joihin voi vaikkapa keikan jälkeen pyytää nimmarin Anssilta!

Nyt alkaa olla aika ryhmittäytyä ovelle kauniiseen parijonoon. Kun olemme jonottaneet aikamme, kuulemme kaikkien jonottajien kauhuskenaarion: nurkan takana on toinenkin ovi, myöhemmin tulleet katsojat kutsutaan jonottamaan sinne ja heidän ovensa tullaan avaamaan samaan aikaan kuin tämä tosijonottajien ovi, tai ehkä jo ennen sitä. Paniikki! Yksi meistä käy hieman neuvottelemassa henkilökunnan kanssa, jotka päättävät kysyä neuvoa ensin esimiehiltään ja sitten bändiltä, ja lopulta päädytään siihen, että ahkerampien jonottajien ovi kaiketi avataan ensin. Huh, nyt oli tosiaan tiukka paikka!

Hetken kuluttua ovet aukeavat suunnilleen sovitusti ja haemme paikkamme salista hyvässä järjestyksessä. Esiintymislava on ikkunaseinustalla, joten kirkkosalin ovet ovat hyvin eriarvoisessa asemassa. Pääovesta eli siitä ovesta, jolla jonotimme, pääsee helposti eturiviin ja toisesta ovesta tulijat joutuvat tyytymään syrjäisempiin paikkoihin. Varsinaista lavaa täällä ei ole, vaan esiintymispaikka on kyhätty alttarin sivulle. Piuhojen ja monitorien ympäröimässä nurkkauksessa on useampia laulumikkejä, pedaalilautoja, sähköinen kosketinsoitin, oikea flyygeli, sähkökitara ja basso.

Ehdimme ihailla kirkkosalia hetkisen verran ennen kuin pastori Outi Lantto kävelee keskimikrofonin ääreen (Eiii, se on selvästi Anssille säädetty, älä nyt kääntele sitä noin!), toivottaa meidät tervetulleiksi tähän rakkautta juhlivaan musiikkitapahtumaan ja tarinoi, kuinka aiheesta kerrotaan Laulujen laulussa (tunnettiin nimellä Korkea veisu joskus kauan sitten minun kouluaikoinani), jossa rakkautta verrataan tuleen ja jota lainattiin ansiokkaasti kuninkaallisissa häissä aivan hiljattain. Nyt hänellä on ilo toivottaa tänne tervetulleeksi kanttorin poika, Anssi Kela!

Mustiin pukeutuneita miehiä ilmestyy jostain kirkkosalin sivuseinältä, astelee alttarin ohitse lavalle ja asettuu paikoilleen soittimiensa ääreen. Letkan viimeisenä saapuu mustaa akustista Martin-kitaraansa kantaja Anssi, jolla on pitkästä aikaa Freddie Mercury -takki yllään nahkatakin sijasta. Hmm, sopiiko tuo nyt rakkaus-teemaan? No kieltämättä Queenillä oli mahtavia rakkauslaulujakin, joten miksipä ei.

Kaksi sisarta on tuttu ja turvallinen avausbiisi. No juu, onhan siinä rakkautta kun siinä rakastetaan vuoron perään kumpaakin siskoa, ja heistä taas toinen rakastaa jumalaa ja toinen hankintahinnaltaan edullisia alkoholipitoisia juomia. Bändi yhtyy leppoisen oloisesti mukaan tähän tarinaan, ja nyt ei oikein tiedä, katselisiko Anssia, joka jotenkin normaalia lempeämmin ilmein silmäilee yleisöään avauskappaleen aikana, vai hänen vieressään istuvaa Aleksia, jolla tuottaa puhaltimestaan (lienee sopraanosaksofoni, suora malli) aivan taivaallisia ääniä. Aleksilla on mukanaan myös isompi foni (baritoni?) ja huilu.

Muussakin bändissä piisaa ihmettelemistä. Basisti Jannella on joku ukulelen näköinen ja kokoinen nelikielinen soitin, joka kuitenkin päästelee ihan bassonomaisia äänteitä koko keikan ajan. Kitaristi Pasi tyytyy pääosan keikasta vain seurailemaan illan vierasta, mutta hän saa onneksi tilaa parille kivalle soolollekin. Mikko M ikkunan puolella aloittaa keikan vakavana ja keskittyneenä, mutta hän on rohkea, kuuluva ja myös näkyvä kosketinsoittaja, joka heittelee omia kuvioitaan biisiin kuin biisiin, ja vauhtiin päästyään hän virnuilee niin Anssille kuin yleisöllekin. Lavan takaosaa hallitsee iso, pitkäpartainen Kobe, joka soittaa todella keskittyneesti ja on mitä parhain uskollisen rumpalin malliesimerkki, kun hän biisien lopetuksissa tuijottaa hartaasti Anssia ja odottaa merkkiä siitä, mihin ja miten tämäkin kappale nyt lopetetaan – eikä hän missaa yhtään vihjettä!

Anssi on ennalta mainostanut, että tällä keikalla soitetaan vähän harvinaisempaakin materiaalia, ja siihen päästään kolmannen biisin kohdalla: Huoneessa. No nyt ollaan rakkauden syvimmässä ytimessä, kun ensin ollaan niin onnellisina kahdestaan lakanoissa piehtaroimassa ja sitten kaivataan syvästi toista, joka lähti pois pidemmäksi aikaa tai jopa pysyvästi.

Tästä mennään suoraan kappaleeseen, jonka Anssi spiikkaa tuotantonsa imelimmäksi kappaleeksi. Tuosta arvaa, että se on yksi niistä ehdottomasti rakastetuimmista, Älä mene pois! Ja on se vaan niin ihana nytkin. Onneksi tuli otettua nenäliina valmiiksi esille kun tajusi, mikä biisi on tulossa. Tästä lähdetään taas miettimään eroamista ja erosta selviämistä, kun vuorossa on Rakkaus upottaa. Seuraavaksi se ero on vielä ihan tuore eikä ollenkaan tunnu siltä, että siitä voisi ikinä edes selvitä, kun Rakkaus onkin murhaa. Miten tänä iltana tuntuu, että nämä biisit ovat Anssillekin enemmän kuin vain esitettäviä biisejä? Kuvittelenko vain, että hän eläytyy niiden tarinoihin tavallista syvemmin? Tai ehkä sitä ei vain huomaa, kun koko eturivi huokailee ja pyyhkii vuorotellen silmäkulmiaan koko keikan ajan.

Lähden rannalle katselemaan, kun aallot lyövät kallioon… Nyt on kesä, ja ne lokit todella kuuluvat tänne asti, minäkin haluan heti makailemaan Karhusaaren rantakallioille! (Hei koska pidettäisiin piknikkiä siellä porukalla?) Tätä seuraa Piirrä minuun tie, maailman ihanin rakastelun kuvaus. On tämä vaan niin kaunis ja herkkä, vaikka sitä tänään seuraakin koko bändin hilpeä iloittelu-outro, ja kahden henkilön hyvin intiimi hetki muuttuukin nyt riemukkaaksi kimppakivaksi.

Sormus olisi ilmeisestikin kuulunut settilistalla johonkin keikan alkupuolelle, mutta se tuli vahingossa skipattua ja soitetaan vasta nyt. Pieni tarina siitä, kun kiva tyyppi kutsuu omaan kämppäänsä teekupposelle, ja ainakin toisen mielestä voisi tehdä paljon muutakin kuin pyöritellä kuumaa kuppia käpälissään, mutta kun se ei nyt vain käy.

Seuraavaa kappaletta olinkin odottanut hartaasti siitä alkaen, kun tunnistin sen sound checkissä: Palava silta. Anssi laskee kitaransa telineeseen sen ajaksi ja näyttelee sen kulkien monitorien rajaamalla pienellä lava-alueella. Kaikkien, myös bändin, katseet ovat tiukasti suuntautuneet Anssiin, joka kertoo meille väistämättä päättyvästä parisuhteesta. Sovitus on suunnilleen sama kuin viime salikiertueella, eli vahvaa gospelia upeiden taustalaulujen kera. Juuri tämän version tästä kappaleesta ottaisi ihan mille keikalle vaan, vaikka pariinkin kertaan. Tämä on niin intensiivinen, niin hieno esitys!

Tutun Levottoman tytön aikana porukka selvästi rentoutuu intensiivisten biisien keskellä, ja sen takia yleisön taputusrytmi meneekin tavallista paremmin perseelleen. Anssi vilkaisee hädissään Mikkoon, joka onneksi ymmärtää yskän ja pistää rytmit kohdalleen esimerkin voimalla. Harvinaisempaa materiaalia seuraa: Laulu petetyille! Sanat ovat välillä hieman hakusessa, mutta huikea tarina kiihkeästä rakastumisesta, jo vakiintumassa olevasta parisuhteesta ja yllättävästä totuuden paljastumisesta on todellakin paikallaan tässä setissä. Kyllä, myös tämä on omalla tavallaan vinksahtanutta rakkautta alusta loppuun ja se tyhmä rillipääkin saa toki koskettaa omaa rakasta vaimoaan. Olis vaan vetänyt kunnolla turpiin sitä kuka vittu se nyt olikaan! Kappaleen loppupuolella Anssi lähtee vetelemään oikein kunnon sooloa akkarillaan.

Nummela kuuluu tällekin keikalle, ja onhan siinä toki kauniin rakkauden ja onnellisen parisuhteen kuvausta hetkellä, jolloin kaikki on täydellistä ja elämän virta on löytänyt uomansa lapsuuden ja nuoruuden seikkailuiden jälkeen. Kappaleen jälkeen on periaatteessa encoretauko, mutta bäkkäri on kaukana ja kaikki tietävät, että keikka jatkuu kuitenkin, joten tämä kohta hoidellaan tutulla huutoäänestyksellä.

Ensimmäinen encorebiisi on vain pari kertaa ikinä livenä (ja vain soolokeikoilla) kuultu Teit musta viisaan. Ensimmäistä kertaa koskaan siis bändin kanssa, ja oikein onnistunut sovitushan tämä on! Pastori Lantto käy sen jälkeen kertomassa hieman kirkon ulkomaan aputyöstä ja kiittämässä yleisöä tapahtumaan osallistumisesta. Jo hänen puhuessaan Anssi on lähtenyt tapailemaan introa kitarastaan, ja kun pastori lopettaa, Aamu käynnistyy saman tien ilman lisäspiikkejä. Saamme kaikki laulaa mukana käytetyistä uutisista ja valkoisista tulppaaneista, ja bändi katselee hymyillen yhteiseen iloon kykyjensä rajoissa osallistuvaa onnellista yleisöä.

Oli muuten HIENO keikka! Upeassa, korkeassa kirkkosalissa oli erinomainen akustiikka. Bändi oli aivan järkyttävän taitava ja huikeasta ammattimaisuudestaan huolimatta he selvästi nauttivat yhdessä soittamisesta tänä iltana. Anssin valitsemat biisit olivat hieno kokonaisuus ja kattava katsaus hänen rakkaudesta kertovaan tuotantoonsa, ja mies itse oli aivan parhaimmillaan. Hänen äänensä oli todella hyvässä kunnossa eikä hän säästellyt sitä yhtään. Esiintymisessä ei ollut pienintäkään häivettä rutiininomaisuudesta, vaan kaikki oli aitoa kamaa alusta loppuun, juuri meille ja juuri tätä tilaisuutta varten rakennettua kaunista ja tunteellista eläytymistä. Nämä on niitä lauluja, joita lauletaan kun järki jättää pään.
Silloin kun koetaan tunteita…

Keikan jälkeen koko eturivillinen ja osa muustakin yleisöstä jäi hengailemaan paikalle. Katselimme roudausta (ja olimme tietenkin tiellä), juttelimme pastorin kanssa, juttelimme bändiläisten kanssa ja otimme hölmöjä kaverikuvia kaikesta härdellistä huolimatta leveästi hymyilevän Anssin kanssa. Jopa hieman pelottavan oloinen rumpali Kobe on yhtä hymyä ja kertoo, kuinka rentouttavaa on soittaa näin ”vapaasti”, ilman tarkkaa ennakkoharjoittelua kun biisien alkaessa ei yhtään tiedä, minne ne lopulta päätyvät. Elävää musiikkia parhaimmillaan!

Settilista

Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Huoneessa
Älä mene pois
Rakkaus upottaa
Rakkaus on murhaa
Karhusaari
Piirrä minuun tie
Sormus
Palava silta
Levoton tyttö
Laulu petetyille
Nummela
—
Teit musta viisaan
Aamu