Keikkarapsa: Likat lenkillä

Anssi Kela soolo la 18.5.2019 Likkojen Lenkki -tapahtuma, Tampere

– Hei, huomasitteko, että Anssi esiintyy Likkojen Lenkillä?
– Täh, onkse jotain urheilua, pitääkö siellä juosta?
– Ei, ei ole pakko, voi hyvin kävellä tai jumpatakin.
– Ja hei huomasitteko, että siellä on joukkueiden välinen pukukilpailu?
– No pannaan varmaan jotain mustaa ylle sitten.
– Ja nahkatakit.
– Äh, tulee kuuma mutta okei. Varmaan askarrellaan myös kitarat?
– Vai kaikki bändin soittimet?
– Ei kun vain kitarat, olemme Anssi Keloja kaikki. Nahkatakit ja kitarat.
– Ja parrat, tietysti.
– Hei sanoiko joku kitarat? Mä askartelen EVH:n!
– Ja mä Telecasterin!
– Onko Anssilla muka sellaista keikoilla?
– Ei, mutta Springsteenillä on.
– Sinä ja sun Springsteenisi… Mietitään hei sen parran toteutusta!
– Mä kokeilen kulmakynällä.
– Ja minä kasvovärillä.
– Minä katson, onko kaupassa sopivia tekopartoja.
– Mä rakennan Telecasteria! Mä saan sen kohta mikitettyä!
– OLE NYT JO SEN KITARAN KANSSA! Nyt se parta on tärkeämpi!
– Hei mutta osa meistä on rillipäitä, Anssi ei ole, ei olla näköisiä.
– Anssi käyttää joskus aurinkoisilla keikoilla aurinkolaseja, laitetaan siis blehat päähän.
– JOO, loistava idea! Nyt on kaikki valmista!

Joukkueemme kaikki viisi Anssi Kelaa ja yksi siviiliasuinen manageri/keikkakuvaaja löytävät toisensa aurinkoiselta Tampereelta Ratinan stadionin kupeelta. Paras parta syntyy kokeiden perusteella kasvomaalilla ja karkealla meikkisienellä, ja maalaamme toistemme naamat. Myös seurueen ainoa luonnostaan partainen jäsen saa hieman lisäväriä kasvoilleen. Koko joukkue menee ihan omilla hiuksilla, pari vain laittaa väreillä hieman vaalennusta tai tummennusta fledaansa. Nahkatakit niskaan, ja siirrymme herättämään huomiota kisa-alueelle. Jossain taustalla kuulutetaan jo päämatkan juoksijoita paikoilleen, mutta eihän sillä urheilupuolella niin väliä ole, me keskitymme nyt ensin olennaiseen eli joukkueiden pukukilpailuun. Tänä vuonna teemana on disco, mutta ei se nyt niin nuukaa ole, Anssi on ihan tarpeeksi discoa meille.

Nahkatakit, yksi rinkka ja muut ylimääräiset kamat narikkaan, ja pisimmän matkan valinnut juoksija ryntää tässä vaiheessa muiden tälle reitille lähteneiden perään. Kaksi meistä on ilmoittautunut lyhyemmälle kävelymatkalle, ja me siirrymme nyt kohti sen lähtöaluetta muun joukkueen valitessa ohjattuun jumppaan osallistumisen.

Koko joukkue löytää taas kokoon kun keikan alkuun ei ole enää kuin puolisen tuntia. Törmäämme toisiimme esiintymislavan edustalla, missä muuallakaan, ja porukkaamme liittyy nyt myös yksi roudari sekä Milla ja Peggy (Samuli Edelmann on päivän toinen esiintyjä). Istumme ensin rauhassa, mutta könyämme pystyyn, kun lavalta alkaa kuulua akustisen kitaran heleää ääntä. Ville Kelahan se siellä hoitaa kitarateknikon velvollisuuksiaan, eikä lainkaan hämäänny vaikka eturivissä on useita virnuilevia Ansseja, joista neljällä on kitara, yhdellä koskettimet. Vielä yksi yhteisjumppatuokio, ja kohta pitäisi alkaa tapahtua…

Juontaja huudattaa yleisöä: Kun minä sanon ANSSI, mitä te vastaatte? KELA! Ja jee, tuolta se ainoa oikea Anssi käveleekin jo lavan etureunaa kohti! Hän taitaa huomata meidän porukkamme jo lavalle saapuessaan, mutta eipä rautainen ammattilainen nyt näin pienestä hätkähdä, korkeintaan hymyilee hieman. Ai niin, Anssillahan ei ole näillä soolokeikoilla tänä keväänä mustaa nahkatakkia vaan paitapusero käärityin hihoin, joten ihan turhaanko me olemme raahanneet paksuja nahkatakkejamme mukana? Tai no kolmella meistä on sähkökitarat, joten nahkatakit toki ovat paikallaan. Vain yksi meistä on ottanut akkarin mukaansa.

Anssi aloittaa keikkansa Kahdella sisarella ja ilmoittaa ottavansa sen jälkeen biisitoiveita vastaan. Turva-aidan tuntumasta huudetaan hartaasti Ilvestä, joten Anssi lupaa soittaa sen seuraavaksi. Hän tiedustelee kuitenkin ensin, kun kerran Tampereella ollaan, että onko paikalla mahdollisesti Ilveksen kannattajia (JEEE! ) ja entä mahtaako olla myös Tapparan kannattajia (JEEEE!!). Joku huutaa tässä välissä varmuuden vuoksi HIFK! vaikka Anssi parhaillaan vakuuttelee, että tämä biisi ei liity jääkiekkoon. Anssin spiikatessa kuulee selvästi, että häntä muutaman päivän vaivannut flunssa vaikuttaa vielä selvästi ääneen, mutta huomattavasti enemmän puhuessa kuin laulaessa.

Milla ja Peggy toivovat nyt Millaa, ja Anssi ottaa sen setin seuraavaksi kappaleeksi. Millan lopulla Anssin kitarasta katkeaa kieli, joten me ojennamme heti auliisti kitaroitamme kohti lavaa. ”Anssi, ota tästä varakitara!” Eivät kelpaa Anssille, joka ilmoittaa huomanneensa, että kaksi näistä on pahvia ja tuo kolmas on puhallettava. Neljättä eli salvadordalimaiseen tyyliin surrealistisesti muotoaan muuttavaa kankaista kitaraa hän ei uskalla edes kommentoida. Hän kuitenkin kiittää tarjouksesta, ja ottaa nyt käyttöön oman varakitaransa. Luultavasti ihan hyvä valinta, sillä tuossa Martinissa on jossain määrin parempi ääni kuin yhdessäkään meidän soittimistamme.

Levottoman tytön aikana soitamme vuorotellen soittimiamme ja vuorotellen vain hillumme mukana ja laulamme. Seuraava toive on Puistossa, joka tietenkin sopii mainiosti tänne melkein helteiseen Ratinannokanpuistoon, jossa puut parhaillaan aukovat heleänvihreitä lehtiään. Tämä taitaa olla vuoden ensimmäinen ulkoilmakeikka Anssille ja niin se on minullekin. Tässä puistossa ei vielä ilta viilene, mutta maailma saa matkata kulkuaan mahtavan Tammerkosken virratessa rauhallisesti aivan tuossa vieressä. Musta tuntuu multa kertoo oman tiensä etsimisestä, oman juttunsa löytämisestä. Koska olette viimeksi kokeilleet jotain, mitä ette ole koskaan ennen tehneet? kysyy Anssi. Me vilkuilemme toisiamme. Onko kukaan meistä koskaan ennen kokeillut Anssiksi pukeutumista? Parran maalaamista kasvoihin? Pahvikitaran rakentamista? Meistä kukaan ei ole tainnut edes osallistua Likkojen Lenkille koskaan ennen. Juu, tämä on aivan selvästi omistettu meille!

Ulkokeikalla yleisön laulu tahtoo karata avaruuteen, mutta nyt ammatteja luetellessa huomaa, että iso osa eturivien yleisöstä laulaa kyllä mukana. Mikan faijan BMW vie meidät porukalla ajelulle, jolla Anssi kysyy, onko täällä Likkojen Lenkillä tänä iltana kaikki kohdallaan? On!, vastaamme ja Anssi naureskelee, että eihän nyt vielä ole edes ilta, hän vain esiintyy yleensä iltaisin joten tuo kysymys lipsahti automaattisesti tuossa muodossa.

Sydänten toiminnan jälkeen Anssi toteaa, että koska hänelle on myönnetty vain tunti aikaa esiintyä, nyt aikaa on jäljellä tasan kahteen kappaleeseen. Jälkimmäinen niistä on Nummela, joka on luvattu keikan päätteeksi, mutta mikä se toinen olisi? Yleisöstä karjutaan useita toiveita, ja vaikka Anssi aluksi tyrmää kappaleen Parasta aikaa liian pitkänä, hän kuitenkin lopulta valitsee sen tähän hetkeen. Sillä toki tällainen keväinen keikka ihanassa säässä iloisen, vahvasti naisvaltaisen ja riemukkaasti joukkueittain pukeutuneen yleisön edessä on tosiaan parasta aikaa. Saamme nyt koko porukalla riemuita siitä, että ei tarvitse tiskata tai imuroida kun sielussa salamoi.

Vielä yhteinen onnellinen kävelyretki harjumaisemissa, jonka aikana voi vaikka muistella Likkojen Lenkin kävelyreittiä Pyhäjärven kauniita rantareittejä pitkin hetki sitten. Keikan päätteeksi Anssi julistaa kesän alkaneeksi ja poistuu lavalta aplodien saattelemana. Juontajat palaavat lavalle, ja me puikkelehdimme muun yleisön lomitse bäkkärin suuntaan. Yhteiskuva Anssin kanssa nämä vermeet päällä on tietenkin pakko hankkia, ja onnistuuhan se. Vaikka mustapukuisella miehellä on kiire radiohaastatteluun, hän tulee iloisesti hymyillen moikkaamaan parrakasta seuruettamme ja poseeraa hetken kanssamme ennen muihin velvollisuuksiin rientämistä. Kohtelias järkkärikin siirtää meidät pois kielletyltä alueelta vasta tämän jälkeen.

Tämä päivä on ollut kyllä ihan parasta aikaa. Osa meistä jää vielä katselemaan Samuli Edelmannia, joku lähtee Tammerkosken rantaan ja osa lähtee jo etsimään autoa läheisen parkkihallin uumenista. Yleinen nauru alkoi siinä vaiheessa, kun ensimmäiselle meistä alettiin maalata partaa kasvoihin, se ei tauonnut oikein missään vaiheessa päivän aikana ja sitä riittää vielä kotimatkallekin, kun katselemme kukkivia tuomia ja kevään vehreyttä tien varsilla. Kun kotona pesaisee meikit naamastaan, saa huomata, että ruskea parta lähti, mutta valkoinen tuli tilalle. Lavan yli suoraan katsojia päin paistanut aurinko on nimittäin polttanut pärstän iloisen punaiseksi kaikkialta muualta paitsi kasvomaalin alta. No, nämä jäljet haalistuvat aikanaan mutta muisto tästä keikkapäivästä kyllä säilyy!

Settilista

Kaksi sisarta
Ilves
Milla
Levoton tyttö
Puistossa
Musta tuntuu multa
1972
Mikan faijan BMW
Miten sydämet toimii?
Parasta aikaa
Nummela