Keikkarapsa: Tykkimäellä kiva ilta vietetään!

Anssi Kela + bändi to 7.7.2022 Tykkimäen huvipuisto, Kouvola

Kun Anssi Kelan kesän keikkalistaan ilmestyy keikka Kouvolan Tykkimäellä, sinne on tietenkin mentävä. Viimeksi olimme siellä vastaavissa merkeissä viisi vuotta sitten keikalla, josta tuli ”Jakkarakiertueen” avajaiskeikka. Silloin me fanit olimme hölmöilleet Tavastian keikalta ja sen seurauksena Anssilta oli murtunut jalkapöydästä luu, ja hän esiintyi sen jälkeen istualtaan muutaman viikon ajan.

Matka pääkaupunkiseudulta Tykkimäelle ei tunnu pitkältä hyvää, kesäistä tietä ajellessa, vaikka taivaanrantaa tuleekin katseltua huolestuneena. Sääennusteet ovat luvanneet, että sateet kiertävät keikkapaikan tänä iltana tarpeeksi kaukaa, mutta nyt ei kyllä näytä oikein lupaavalta. Sadetakit on muistettu kyllä pakata mukaan. Paikan päälle saavuttuamme käymme äkkiä tarkistamassa esiintymislavan. Bändin kamat ovat jo paikoillaan ja soundcheck on kuulemma pidetty, ja nyt siellä ei tapahdu mitään. Vasta muutama ihminen istuskelee lavan lähistöllä, joten tässä on hyvin aikaa hakea jotain syötävää. Ooh, täältä saa pehmistä, jonka päällä on poppareita ja suklaakastiketta, tämä on tänään minun päivälliseni!

Lavan edustalle alkaa pikku hiljaa ilmestyä väkeä, joten varaamme paikat etuaidalta ja uppoudumme juttelemaan yhden paikalle ilmestyneen kaverin kanssa, ja kohta toinenkin tuttu saapuu seuraamme. Lavalle tuodaan vesipullot ja pyyhkeet, eli kohta alkaa tapahtua. Mustat pilvet ovat tässä vaiheessa väistyneet syrjemmälle, ja täällä telttakatoksen alla normaali sade ei edes haittaisi, ellei samalla tuule. En muistanutkaan, että täällä Tykkimäellä kiinteä telttamainen katos kattaa koko lavan edustan. Järkkärit avaavat lavan sivua suojanneita pressuja tässä vaiheessa, jolloin lava muuttuu valoisammaksi.

Tuolta ilmestyy jo Mikko Kosonen nahkaisessa keikkatakissaan, ja tänään ei ole niin kuuma, että tuo kitaristi läkähtyisi siinä. Tuossa tulee Ville Kela, joka istuu varovasti rumpujensa taakse, seuraavaksi koskettimiensa taakse siirtyy Saara Metsberg kauniissa kesämekossaan ja nyt Antti Karisalmi tervehtii yleisöä ennen kuin nostaa basson kaulaansa. Anssi tulee viimeisenä lavalle, ja nyt mennään vauhdilla sisälle Millan tarinaan. Tämä on hyvä keikan avausbiisi, kaikki tuntevat tämän ja pääsevät kivasti fiilikseen!

Ilta ei ole vielä viilentymässä tässä puistossa, ja lavan edessä aukeavan pienen, katetun kentän täyttää kesäisesti pukeutunut, hyväntuulinen ja toisilleen erittäin kohtelias yleisö, jossa on seassa myös melkoisen nuoriakin katsojia. Paikka on alkoholiton, eli lapset saavat olla täällä eikä lavallakaan näy mitään kokista vahvempaa juomaa. Ja kuten melkein aina, etenkään nuorimmilla katsojilla ei ole minkäänlaisia kuulonsuojaimia. Joku pikkuinen on vanhempineen lavan sivulla, ja vaikka ääni ei sinne kuulu liian kovaa, tuo lapsi pitelee silti korviaan. Ja nämä etuaidalle tulleet skidit ovat silti ihan paljain korvin. Hei haloo, kuulo ei tykkää tuollaisesta! Uskokaa kun täti neuvoo, ei tätikään nuorena käyttänyt ja katsokaa nyt minua. Mutta enpä minä sille mitään voi, sillä nyt on aika levottomuudelle, nyrkki ylös!

Toiset uskoo yksisarvisiin, ja Anssi on pystynyt tosiaan puhaltamaan ne tummat pilvet tänä iltana pois päidemme päältä. Miten näyttää kuitenkin siltä, että lavalla hengitys höyryää? No ei sentään, lämmintä täällä on, ja se höyry on tarkemmin katsoen savukoneiden tupruttelemaa savua. Ilves nousee koulukiusatusta lapsesta keikkalavojen sankariksi, ja sitten lähdemme seikkailemaan kahden sisaruksen kanssa ennen kuin pohdimme sydänten toimintaa. Ai että rakastan Anssin tarinankerrontaa, hänen ilmeitään ja eleitään biisien aikana ja uljaita supersankariposeerauksia biisien päätteeksi! Rajun rokkibändin nokkamiehenä Anssi on tosiaan aivan eri hahmo kuin rauhallisemmilla soolokeikoilla.

Seuraavaa biisiä emme ole soittaneet hetkeen, mutta siitä tuli toive ennen keikkaa, Anssi kertoo. Mikä kappale mahtaa olla tulossa? Ahaa, tarina jatkuu sillä, että pitää etsiä omaa juttuaan eli nyt tietenkin tiedän jo, että sieltä on tulossa Musta tuntuu multa. Soolokeikoilla tämäkin kappale on kuultu, mutta se ei tosiaan ole ollut bändikeikkojen setissä alkutalven jälkeen. Darth Vaderin swägi, musta ku hautajaisväki, nyt etsitään omaa värii ja mietitään, mikä tuntuu mieluisimmalta!

No kas, Nostalgiaa onkin tänä iltana takaisin setissä, eli kylkensä loukannut Ville pystyy jo soittamaan sen päinvastoin kuin viikko sitten, ja sen jälkeen käynnistyy saman tien se kaikista tutuin intro. Anssi laulaa parin rivin verran sointuja Mikolle, joka toistaa ne kitarallaan, mutta miehet lopettavat tämän leikin lyhyeen ja Kristian saa taas tehdä jumalan. Kappale johtaa riemukkaaseen yhteislauluun, pyörimisiin ja yleiseen hyppimiseen, ja sitten biisi katkaistaan ja bändi kirmaa pois lavalta ilman sen kummempia selityksiä. Tai no muut kirmaavat, ja Ville siirtyy hitaasti ja arvokkaasti bäkkärin suuntaan muiden perässä.

Encorebiisit on tällä kertaa helppoa arvata, sillä Bemaria ei ole vielä soitettu eikä Nummelaa. Istumme nyt siis kaverin faijan vanhan auton kyytiin, ja seuraavaksi lähdemme käyskentelemään Anssin kannatteleman tiekyltin suuntaan. Sinne on pitkä matka, ja vaikka kyseinen kyltti osoittaakin tänään lähinnä Lappeenrannan suuntaan, siirrymme kukin henkisesti nyt enimmäkseen aika lailla lännemmäksi ja Vihdin kunnan maisemiin – tai kunkin omiin lapsuuden ja nuoruuden maisemiin eri puolille Suomea.

Nummelan jälkeen pääsemme vapauttamaan kehomme viimeisistä jäljellä olleista energian rippeistä Pyhimyksen Fuck the Worldin tahdissa, ja kerrankin etuaidallakin on tilaa pomppia ja heilua! Anssi ja Mikko ovat käyneet keikan aikana jo monta kertaa lavan edustalla olevien bassokaappien päällä keekoilemassa, mutta nyt sinne harppaa uuden, entistä pitkäkaulaisemman bassonsa kanssa taiteileva Antti. Ai että kun kulkee! Ja ai että, kun näiden isojen kaappien ansiosta tuntuu, että tänä iltana Villen bassorumpu ja Antin sähköbasso jytisevät niin, että sisuskalut vaihtavat paikkaa!

Kiitos ja kumarrus! Tai Ville ei kumarra, vaan astuu syrjään ja antaa muun bändin kumartaa ja me taputamme! Bändi poistuu lavalta, ja kohta huomaamme heidän poistuneen bäkkäriltä ja siirtyvän vauhdikkaasti kohti paikan ravintolarakennuksia ja porttia. Lähdemme hitaasti samaan suuntaan, ja kohta näemme, että pari lapsiperhettä on ehtinyt pysäyttää Anssin kaverikuvia varten. Mekin pääsemme siis vielä kiittämään häntä keikasta ennen kuin siirrymme parkkikselle ja ryhdymme puimaan juuri nähtyä hyväntuulista ja vauhdikasta keikkaa läpi autokuntamme kesken.

Keikka oli kivan varhainen eli alkoi jo iltaseitsemältä, joten edelleen on aivan valoisaa, kun auton keula suunnataan länttä kohti. Oikein sopivaa näin keskellä viikkoa, kun huomenna pitää olla töissä ihan reippaana. Tummat pilvet pysyivät poissa koko keikan ajan, mutta nyt ne taas peittävät taivaan, ja sieltä hieman ripsii vettä ajomatkan aikana. Kohta sivullemme ilmestyy pieni sateenkaari, joka tien kääntyessä jää taaksemme ja osoittaa jonnekin Tykkimäen suuntaan. Juu, kyllä sieltä sateenkaaren alta löytyi se aarre tänäkin iltana!

Settilista

Milla
Puistossa
Levoton tyttö
Sut puhallan pois
Ilves
Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Musta tuntuu multa
Nostalgiaa
1972
—
Mikan faijan BMW
Nummela
Fuck the World (Pyhimys cover)