Forum 2002-2013

tuisku 29.1.2003 10:51 "Pomo saa Anssi Kelankin laulamaan englanniksi"
[size=150:b3n7zkx8] Kannat kattoon Bruce Springsteenin hengessä
Pomo saa Anssi Kelankin laulamaan englanniksi [/size:b3n7zkx8]

Tänä iltana Helsingin Tavastia-klubilla kumarretaan syvään New Jerseyn suuntaan, kun Ile Kallio, Mikko Kuustonen, Esa Kaartamo ja Anssi Kela lataavat sydämensä kyllyydestä Bruce Springsteenin musiikkia. – Kotiläksyt on tehty. Ei muuta kuin bileet pystyyn!, neljä rockmusketööriä vakuuttaa Telecaster-kitarat tanassa.

a user uploaded image

[size=100:b3n7zkx8]Suomalaisen Springsteen-illan isännät eivät ota paineita yleisön mahdollisista ylikriittisistä ennakkoluuloista. - Kunhan tulevat paikalle. Me pidämme lopusta huolen! (Kuva: VESA KOIVUNEN)


Iltalehti oli eilen paikalla seuraamassa suomalaisen Bruce Springsteen -ensi-illan kenraaliharjoitusta.

Se riitti. Tuli vesi kielelle.

Solistiosuuksissa vuorottelevat ja välillä maukkaita stemmoja laulavat Kallio, Kuustonen, Kela ja Kaartamo ovat selvästi löytäneet yhteisen sävelen. Ovathan kaikki Pomon diggareita, jotka ovat sisäistäneet miehen musiikin vuosien varrella.

Kun taustalla svengaa suomalainen versio E Street Bandistä – kaksine koskettimineen, saksofonia unohtamatta – syntyi jo harjoituksissa kiehtovan makoisaa keitosta. Illalla sitä tarjotaan isolla kauhalla Tavastian lauteilta. Perjantaina systeemi nähdään Lappeenrannassa ja lauantaina Lahdessa.

Idean isän Ile Kallion mukaan lisäkonsertteja yritetään mahduttaa kevääseen, vaikka ryhmän jäsenillä on omat kiireensä

– Kun on saatu näin hyvä rykmentti ja proggis kasaan, olisi sääli jättää se kolmeen konserttiin.

– Tämän suunnittelu ja rakentaminen on ollut innostavaa terapiaa kaiken muun keskellä. Ja samalla opettavaa, huomauttaa Mikko Kuustonen.

”Porukan pakiksi” itsensä vaatimattomasti nimeävä Esa Kaartamo on nauttinut prosessissa erityisesti Springsteenin rikkaaseen tekstipuoleen perehtymisestä.

– Nykymusan sanoituksissa kierretään yhden hokeman tai lauseen ympärillä. Tekee hyvää uppoutua biiseihin, joissa on ajatusta, ja muistaa, että ne voivat kertoa stooreja.

– Sitä paitsi pääsen soittamaan livenä! studiovelho Kaartamo innostuu.


Kelalta ”englantia Nummelan murteella”
Ei ole yllätys, että Anssi Kela esittää illan aikana My Hometownin, joka liittyy vahvasti hänen Nummela-albuminsa nimikkobiisiin.

– Viimeisen viiden vuoden aikana Bruce on noussut nimenomaan tekstipuolella ykkösvaikuttajaksi, lauluntekijä tunnustaa.

– Uutta on se, että en ole koskaan ennen laulanut julkisesti englanniksi! Nyt on luvassa englantia Nummelan murteella, murjaisee Kela ja saa nelikon muut jäsenet repeämään lämpimään nauruun.

Viime vuoden puolella isäksi tulleen Anssi Kelan kevääseen kuuluu myös uuden albumin viimeistely. Nummelan odotetun seuraajan pitäisi ilmestyä toukokuussa.

– Kun löytyi oma toimiva tapa tehdä musajuttua, en näe syytä suureen tyylinmuutokseen. Omia uusia biisejä ne kaikki on, tosin vähemmän konetouhua kuin Nummelalla, hän valottaa.

Mikko Kuustonen palaa vielä illan teemaan.

– Emme ole julistautumassa ”suomen springsteeneiksi”. Asenne on, että soitetaan nämä styket, koska ne on hyviä. Ja vedetään meidän näköiset versiot niistä, lisää Mikko, joka tekee yhteistyötä Anssi Kelan kanssa myös uudella levyllään.

Ai missäkö nämä neljä herraa ovat kesäkuussa?

Ainakin yhtenä iltana Helsingin Olympiastadionilla...


ILKKA YRJÄ

ilkka.yrja@iltalehti.fi
[/size:b3n7zkx8]
JMN 29.1.2003 11:25 – Uutta on se, että en ole koskaan ennen laulanut julkisesti englanniksi! Nyt on luvassa englantia Nummelan murteella, murjaisee Kela ja saa nelikon muut jäsenet repeämään lämpimään nauruun.
---------------------------------------------------------------

Mitäs kieltä se oli jolla Anssi lauloi lokakuussa Semifinalissa? Vai eikö sitä lasketa julkiseksi esiintymiseksi. Ja Dire Straitsin Money for Nothing, kovin anglosaksisella kielellä lauletulta sekin kuulosti...
Gaucho 29.1.2003 11:48 Never Before?
Mama look-a-bubu ( tai jotain)?
Always on the Run?
etc.
jassu 29.1.2003 14:26 wautsiiii hienoooo :lol:
Mari 29.1.2003 14:39 Huh! Kyllä pitää myöntää että viimeistään NYT iski pahemmanlaatuinen keikkakuume!!! :shock:

Pitää kai käydä tarkistamassa onko paperiversiossa mitään juttua...
Igggs kerta kaikkiaan. :P
jassu 29.1.2003 14:40 mäkin haluun keikalle :wink:
Anssi Kela 30.1.2003 11:17 Mitäs kieltä se oli jolla Anssi lauloi lokakuussa Semifinalissa? Vai eikö sitä lasketa julkiseksi esiintymiseksi. Ja Dire Straitsin Money for Nothing, kovin anglosaksisella kielellä lauletulta sekin kuulosti...

Tuli päästettyä pieni sammakko suusta - myönnetään. Olen toki laulanut englantia aikaisemminkin, jopa julkisestikin, mutta kyseessä ovat tuolloin olleet lähinnä kevyet välipalat suomenkielisen laulannan lomassa. Tarkoitukseni oli suunnilleen ilmaista, että tämä on ensimmäinen kerta kun koko juttu perustuu englanninkieleen.
Sami 30.1.2003 16:03 Eilisen Tavastian keikan perusteella muuttaisin ton otsikon muotoon:

Pomo sai Anssi Kelan ROKKAAMAAN!
Mari 30.1.2003 16:54
Sami Pomo sai Anssi Kelan ROKKAAMAAN!


Jes söör! Ja mikä ihmeen Nummelan murre?
WE WANT MORE!!!!!!!!
nasu 31.1.2003 12:55 En ollu tuntea Anssia tosta kuvasta..
jassu 31.1.2003 13:05 mulla oli ihan sama juttu :lol:
A.K. 31.1.2003 13:33 Hiukset on kasvanut ehkä hiukan liian pitkiksi, mutta on ihan jees! Anssi parturiin siitä... :P
tuisku 31.1.2003 14:49
A.K. Hiukset on kasvanut ehkä hiukan liian pitkiksi, mutta on ihan jees! Anssi parturiin siitä... :P


Luulenpa että Anssin hiuspehkosta ei päästä eroon ihan näin helpolla...
Nimittäin kesustelussa http://www.anssikela.com/forum/viewtopic.php?t=46 Kelahdus kirjoitti näin:
"Annan hiusteni kyllä valua vielä vähän aikaa - katsotaan mihin lopulta päädytään. Uskon vakaasti, että takatukka on tulossa takaisin ja minä haluan olla tämän kehityksen kärjessä!" :twisted:
balisa 31.1.2003 14:56 Ei, ei, ei Anssi ei saa leikata hiuksia vaikka muistuttaakin erehdyttävästi tuossa kuvassa M.A. NUMMISTA. Antaa tukan hulmuta niin kauan kuin se pysyy päässä......Hiukset on miehenkin kruunu...
Gaucho 31.1.2003 15:30 M.A. Numminen......jänikseeeet maailmankartalle! :P
nasu 1.2.2003 10:57 Siis noi hiuksethan on ihan sairaan siistit!!
Sopii musta ainakin paremmin Anssille ku ne lyhyemmät..
jassu 4.2.2003 16:28 musta lyhyt sopii paremmin mutta sen ihan maku asia mistä kukakin tykkää :lol:
jassu 4.2.2003 16:38 joo ku osaisin vielä kirjottaa siis lyhyet :oops:
balisa 4.2.2003 19:07 Kuulin tänään raadiosta ekakertaa kappaleen Ainoain, kenes tekele se olikaan? Ihan hyvältä kuullosti ja huomasin hyräileväni kappaletta joutassani kun jolkkasin pihamaalla lumikolan kanssa, rymysin lumihangessa ja tähyilin tähtikirkkainta ja kuuta ja huomasin varjoni ja säikähdin että kuka perkele...
Gimma 5.2.2003 12:57 Anssi on kuvassa tosi nuoren näköinen, ainaski viisi vuotta voi iästä kevyesti pudottaa. Ihan nuoren Jeesuksen näköinen... tai mistä minä tiedän minkä näköinen jeesus oli...
A.K. 5.2.2003 14:11
balisa Kuulin tänään raadiosta ekakertaa kappaleen Ainoain, kenes tekele se olikaan?

Eikös se ole Mikko Kuustosen tekele...