Forum 2002-2013

aliisa 7.4.2003 12:39 lemonator,loistavaa! Lemonatorin Grandpop-levy totisesti yllättää... Melankolista voimapoppia, joka koskettaa suomalaista sielua. Meikä diggaa!!!
jassu 29.4.2006 15:46 Keskisuomalainen 29.4.2006

LEMONATOR
At the presence of great beauty
(Odor)
Tähdet: *****

Lemonatorin kasvaminen energisestä voimapopmyllystä rauhallisempia tunnelmia ja kirjavampia sävyjä etsiväksi poporkesteriksi on ollut onnistunut aikuistumisprosessi. Seestyminen ei ole merkinnyt tylsistymistä, vaan kaikki matkan varrella julkaistut levyt ovat olleet omalla tavallaan nautittavia albumeja.

Niin myös At the presence of great beauty. Se siältää klassisinta ja ajattominta poppia, mitä Lemonator on julkaissut, ja kiskoo täyteläisellä soinnuillaan huomattavan kaulan yhtyeen varhaiseen surinaan. Kitaroilla tyylitellään rennosti, ja niiden kanssa kilvan soivat Pekka Kuusiston sovittamat ja soittamat viulut. Jäljestä kuulee, että asialla on ammattilainen, mutta viulujen rooli on silti perinteinen, lähinnä kokonaissaundia täydentävä.

Biisien tunnelmat vaihtelevat iloluontoisesta alakuloiseen, mutta laatu pysyy korkeana läpi levyn. Melodiat ovat klassisia kaavoja noudattavia, mutta lajissaan todella vahvoja. Esimerkiksi Would you die for men ja New morning lightin kohdalla suorastaan hämmentyy huomattuaan, ettei tälläistä popklassikkoa todellakaan ollut vielä tehty.

Lemonator-perheen projektit ovat korvissani kuulostaneet usein miellyttäviltä, mutta liian selkeiksi hiotuilta. Muutama särmikkäämpi elementti ei tekisi nytkään pahaa, mutta muilta osin At the presence of great beauty on popmusiikin virheetön muotovalio, likimain klassikko.
MARKUS MATTLAR
a9800362 29.4.2006 17:12 Olipas mukavaa, kun Jassu laittoi tänne tuon Lemonatorin uusimman levyn arvostelun. :D Olen tässä viime päivien aikana ankarasti pohdiskellut, pitäisikö kyseinen tuotos hankkia vai ei, ja tuon arvostelun jälkeen asiaa ei tarvitse enää sen enempää miettiä! :D Tuossa pari päivää sitten olin aikeissa kirjoittaa tänne kyselyjä, mitä mieltä tuosta Lemonatorin uusimmasta levystä ollaan, mutta sitä ehdittiinkin nyt kommentoida ihan ilman sitä erikseen pyytämättäkin, mahtavaa! Heti vapun jälkeen levykauppaan...
Petri 29.4.2006 17:47 Lasse Kurki on nero. Oliskohan tää At The Presence Of Great Beauty ehkä jopa Lemonatorin paras levy? No en ehkä vielä uskalla julistaa sitä parhaaksi, koska onhan The Waltz myös aika pätevä levy, mutta kyllä tää uusi on pahuksen hyvä. Not Like The Rest on muuten vähän niin kuin Lemonatorin ÄMP! :)
Mari 30.4.2006 8:19 Itsekin olen tässä muutaman päivän kuunnellut levyä ja todennut sen erittäin potetiaaliseksi The Waltzin uhkaajaksi.

Will I Ever Find Outista kuulee heti, että siinä on Kuusisto soittamassa. Guardian Maria on jännä biisi, se ei ihan ensimmäisillä kuuntelukerroilla iskeytynyt tajuntaan, mutta sit se yllättäen jäikin päähän soimaan. Jostain syystä tämä biisi tuo mieleen The Beatlesin Eleanor Rigbyn, mikä on aika paljon sanottu. Sävelessä ja sanoituksessa täytyy olla jotain samaa... Ja esim. Heart Burns kuulostaa hauskalta yhdistelmältä Mew-tyyppistä massiivista soittoa ja Sinatran laulaman My Wayn tyyppistä tekstiä. Eniten levy kuitenkin kuulostaa Lemonatorilta.

Täytyy vielä sanoa, että Antti on kyllä ihan omaa luokkaansa. Nelosen Buusterissa häneltä kysyttiin, että mitä muuta basisti tarvitsee kuin hyvää rytmi- ja melodiatajua. Antti tapitti kameraan ja vastasi ilmeen värähtämättä hitustakaan, kuin itsestäänselvyytenä: "Ulkonäköä." :lol:
Tulee varmaan uusintana tiistaiaamuna, jos kiinnostaa. Antin sanallista antia on myös harhaa.comissa, jos joku ei ole vielä lukenut.
Nappisimmu 1.5.2006 18:14
Mari Täytyy vielä sanoa, että Antti on kyllä ihan omaa luokkaansa. Nelosen Buusterissa häneltä kysyttiin, että mitä muuta basisti tarvitsee kuin hyvää rytmi- ja melodiatajua. Antti tapitti kameraan ja vastasi ilmeen värähtämättä hitustakaan, kuin itsestäänselvyytenä: "Ulkonäköä."


Antti on ymmärtänyt näemmä asian ytimen :wink:
a9800362 5.5.2006 12:13 Kävin eilen hankkimassa tuon Lemonatorin uusimman levyn. Yhden kuuntelukerran jälkeen täytyy todeta, että kuulosti todella loistavalta, jopa paremmalta kuin odotin. Ja siitä aukeaa runsaasti uusia ulottuvuuksia, kun sitä kuuntelee monta monta kertaa lisää... Suosittelen hankkimaan!

En silti ainakaan ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen (valitettavasti) allekirjoita basistin väitettä siitä, että kyseinen levy olisi sittenkään parempi kuin Anssin kolmas. :lol:
Mari 7.5.2006 13:18
a9800362 En silti ainakaan ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen (valitettavasti) allekirjoita basistin väitettä siitä, että kyseinen levy olisi sittenkään parempi kuin Anssin kolmas. :lol:

Minä en lähde vertaamaan noita levyjä parhaudessa, mutta sen verran voisin sanoa, että Lemonatorin levy on loistavaa taustamusiikkia. Enkä nyt tarkoita sellaista hissimusiikkia, jota ei huomaa olevankaan! Levy on alusta loppuun tasaisen hyvä, eikä sitä tartte rajata pois yhtään biisiä. Helppoa ja mukavaa kuunneltavaa siis. Ja vaikuttaa melko riittoisalta. Toisaalta taas on tosi vaikea sanoa suosikkibiisiä. Anssin levyt taas on sellasia, että en varmaan ikinä kuuntele niitä alusta loppuun, vaan erittäin valikoivasti, eikä ne sovi kovin hyvin taustamusiikiksi (suomenkielinen ei yleensäkään sovi siihen). Mutta suosikit erottuu erittäin selvästi ja ovat sitäkin mahtavampia. En sitten tiedä, kumman levyn etu tämä on.

Niin, sen voisi myös mainita, että Lemonator on (yllätys yllätys) oikein hyvässä keikkakunnossa. Kannattaa siis käydä myös keikoilla. :wink: Tuli perjantaina eräiden henkilöiden seurassa saavutettua yksi ihmiselämän suurista virstanpylväistä... :P paitsi jos ihan tarkkoja ollaan, en astunut kriittisen kynnyksen yli...
a9800362 8.5.2006 5:34
Mari Levy on alusta loppuun tasaisen hyvä, eikä sitä tartte rajata pois yhtään biisiä. Toisaalta taas on tosi vaikea sanoa suosikkibiisiä.


Yhdyn kyllä tuohon ylläolevaan näkemykseen. Lemonatorin levy kuulosti kokonaisuudessaan tasaisen hyvältä. Ensikuulemalta ei mikään biisi jäänyt päähän soimaan, mutta toisaalta ei alkanut ärsyttääkään, kuten joidenkin levyjen kohdalla käy. Mielestäni on parempi niin, että levy on tasaisen hyvä kuin se, että koko levyllä on vain tyyliin "ne kaksi hittiä" ja muut biisit ovat aivan kamalaa kuunneltavaa.

Mari Anssin levyt taas on sellasia, että en varmaan ikinä kuuntele niitä alusta loppuun, vaan erittäin valikoivasti


Ihan totta!? Mä kyllä kuuntelen aina Anssin levyt alusta loppuun enkä hypi minkään biisien ylitse. Tietysti suosikkibiisit nousevat levyiltä hyvin esiin, mutta mielestäni yhdeltäkään levyltä ei löydy niin huonoa biisiä, että sen yli pitäisi hypätä. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että yleensäkin kuuntelen levyt alusta loppuun enkä skippaile biisejä. Sillä tavalla biiseistä saa esiin uusia elementtejäkin, kun niitä kuuntelee paljon ja voi oppia tykkäämään sellaisestakin kappaleesta, josta ei aiemmin niin paljon välittänyt.... Mutta sen allekirjoitan toki, että Anssin levyt eivät sovi taustamusiikiksi! Tykkään Anssin biiseistä aivan liikaa, että pystyisin keskittymään mihinkään muuhun niitä kuunnellessani. :D
JMN 9.5.2006 13:50 No tämä nyt kuulostaa ankealta "ekat demot oli parhaita" ruikutukselta, mutta vastikään City-Anttilasta alle viidellätoista eurolla hankkimani Sivulliset-boksi (vink vink, huippuostos) sisälsi Lemojen ekalta julkaisulta mukaan otetun Playing With Dinosaur-rallin, ja sitä kuunnellessa tuli mieleen että kauas on niistä ajoista tultu. Hilliton menomeininki on antanut tilaa kieltämättä kauniille softpop-tunnelmoinnille, ja mikäs siinä, mutta olisihan se hyvä powerpopin suomenmestareilta kuulla vielä entisen kaltaista räminääkin. Kun he sen tuntuvat niin hyvin osaavan - tai ainakin osasivat sillloin.
Joz 13.5.2006 13:42 Komppaan edellistä, vaikka meneekin off-topiciksi.

Tuo Sivulliset tarttui minunkin käteeni puolivahingossa. Kyseiseltä boksilta kantautuva musisointi on näinä kankeina aikoina todella piristävä kokemus. Varsinkin kun suuri osa bändeistä on sellaisia meikäläiselle, jotka on kyllä nimen tasolla noteerannut, mutta lähempi tarkastelu on jäänyt suorittamatta. Hyvää settiä. Peukalo ylös.