Keikkarapsa: Kun kitara ei soi, ei silti itkeä saa

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

IskelmäKesä-tapahtuma la 3.8.2019 Keskuskirkon puisto, Kouvola

IskelmäKesä-festarikiertue risteilee tänäkin kesänä pitkin Suomea. Tuttuun tapaan kiertueella on monia vakioartisteja, jotka esiintyvät melkein kaikkina kymmenenä tapahtumaviikonloppuna (mm. Raskasta Iskelmää -kokoonpano, Jonne Aaron ja Antti Ketonen), mutta sitten on iso liuta artisteja, jotka osallistuvat vain yhdelle tai parille keikalle. Kouvolan tapahtuman ensimmäinen päivä koostuu juuri noista vakioesiintyjistä, mutta toisena päivänä on pääosin ”harvinaisempia” vieraita. Anssi Kela on vain ja ainoastaan täällä, Maija Vilkkumaa ja Lauri Tähkä sentään muutamalla muullakin keikalla, ja illan päättävä Laura Voutilainen on varmaan puolella keikoista mukana. On kesä, Kouvola ei ole kaukana, ja pitäähän sitä lähteä katsomaan, olisiko Anssin tämän illan setti puhdasta iskelmää.

Porukat haalitaan kasaan vasta tankattuun autoon. Tällä kertaa seikkailun ensimmäinen pit stoppi on Fazerila, josta ostellaan karkkia sekä omaan makuun että alkuviikosta synttäreitään viettäneelle Anssille, ja sitten käännetään nokka kohti Kouvolaa. Auton rengaspaineitten takia joudutaan pitämään yksi ylimääräinen varikkokäynti, mutta Kouvolaan saavutaan silti suunnilleen aikataulun mukaan. Yksi matkalaisista oli ollut tapahtumassa jo edellisenä päivänä, joten hän osaa opastaa meidät festaripaikalle näppärästi ja parkkipaikkakin löytyy läheltä pääporttia.

Turvatarkastus sujuu joutuisasti, ja otamme paikkamme jostain muutaman metrin päästä lavan turva-aidasta aivan lavan oikean reunan (”Antin puoli”) tuntumasta noin varttia ennen Lauri Tähkän aloitusta. Jaa kas, täällä ei tosiaankaan ole vesipistettä lainkaan, joten emme saa täytettä tuomiimme tyhjiin pulloihin, vaikka festarien sivuilla sellainen luvattiin. No ei se mitään, ja nyt alkaakin sataa, joten otetaan sitten yhdet alkoholipitoiset juomat ja asetutaan katselemaan Lauri Tähkää. Autolta lähdettäessä oli vedetty kaikki mukaan otetut kuteet niskaan, koska kesäinen päivä on yllättävän kolea. Noh, kohta lämpenee…

Lauri Tähkä ja Revohka

No nyt sieltä tulee lavalle ensin Revohka, ja viimeisenä Lauri itse. Sade ei yltynyt kovin pahaksi ja se on jo tauonnut tässä vaiheessa, eikä Laurin eläväistä menoa tarvitse katsella kuin parin biisin verran ennen kuin päällimmäisen hupparin voi jo riisua. Vahvasti naisvaltainen yleisö on iloisesti ja vauhdikkaasti mukana menossa. Pari katsojaa hieman tungeksii siinä, mutta valtaosa porukasta on lähes selvin päin vielä tässä vaiheessa iltaa ja railakkaasta menosta huolimatta osaa ottaa muut katsojat hyvin huomioon.

Lauri vetää tiukan setillisen yleisöön uppoavia rallejaan. Listalla on niin isoja soolouran aikaisia hittejä kuin hieman vanhempaakin kamaa Elonkerjuun ajoilta. Late se tosiaan osaa ottaa yleisönsä, joka on tullut katsomaan, kuinka tuo Teuvan lahja Suomen naisväestölle pyyhkäisee katsojilta jalat alta. Tai no ainakin pistää meidät laulamaan mukana, huitomaan käsillä ja taputtamaan. Lauri tekee töitä tosissaan harppoen lavan reunalta toiselle, roikkuu välillä kaiuttimessa ja pudottautuu useammankin kappaleen aikana lavalta alas yleisön luokse.

Lauri-show pyörii kiihkeänä tunnin verran, eikä aikaa riitä edes taustabändin esittelylle. Heistä kiinnostavin on hattupäinen Pastori Kääriäinen, joka soittaa hymyillen kitaraansa ja laulaa komeasti taustoja. Tähkä aloittaa keikkansa kellanruskeassa pikkutakissa, joka lentää syrjään jo biisin tai parin jälkeen. Loppukeikasta musta paitapuserokin lähtee, ja Late pääsee esittelemään komeaa kroppaansa ja runsaita tatuointejaan pelkässä mustassa wifebeaterissä. Keikan jälkeen syvässä loppukumarruksessa koko bändi kellahtaa lavalle sätkimään jalkojaan, ja kapuaa sieltä sitten pystyyn taustanauhan alkaessa soittaa Banana Boat Songia. Hmm, Tuure Kilpeläiseltä lainattu taustanauha?

Laten settilista

Mä en pelkää
Suudellaan
Polte
Pauhaava sydän
Jääkukkia
Väkevänä kuin metsä
Juomaripoika
Tahdon elää
Mustaherukan tuoksuinen tyttö
Saat syttymään
Palavaa vettä
Morsian

Laurin lähdettyä lavalta hivuttaudumme pikku hiljaa eteenpäin ja lähestymme etuaitaa. Aluksi näyttää siltä, että jäämme parin rivin päähän aidasta, mutta muutama minuutti Laurin kadottua lavalta lähes kaikki aiemmat etuaitalaiset häipyvätkin, ja valikoimme itsellemme sopivat hyvin keskeiset paikat ajoissa paikalle tulleen kaverimme vierestä. Yksi seurueestamme ottaa oman paikkansa meistä vasemmalle, kitaristien edestä. Lavan edustalla on väljää, mutta muu osa pienestä festarialueesta on nyt tupaten täynnä ja siellä liikkuminen on hyvin hankalaa. Ehdin kuitenkin juosta tässä vaiheessa autolle ja takaisin unohtuneita kamoja hakemassa, joten missaan väliaikaesiintyjän eli Tarmon setin.

Maija Vilkkumaa + bändi

Maija Vilkkumaa on tänä kesänä nähty jo yksillä festareilla, joten tässä voidaan odotella hyvin samankaltaista settiä (ja sellainen saatiinkin), joten nyt voi paremmin keskittyä kuuntelemaan setin vieraampia biisejä, jotka kuukausi sitten kuulin ensimmäistä kertaa. Mutta voi, taas on äänentoistossa sama ongelma kuin viimeksikin, eli Maijan laulusta ei oikein saa selvää vaikka soittimet kuuluvat hyvin. Vika ei voi olla pelkästään korvissani, koska keikkaseuralaiset valittivat ihan samaa ja koska sekä Laurin että Anssin laulut kuuluvat hyvin. Kurinpalautus ääniteknikolle? Laulukamojen toiminnan selvittäminen?

Sillä juuri sanoituksiin haluaisi nyt upota tosissaan, koska nyt tarvitaan älyllisempää ja pohdiskelevampaa vastapainoa Lauri Tähkän suoraviivaisen, kiihkeän rakkauden kuvailulle. Nyt pitää päästä miettimään Teinin aikuista parisuhdetta, joka on paljon muutakin kuin pelkkää intohimoa ja jossa ollaan valmiita tekemään töitä yhteisen elämän eteen. Siks ku mä halusin kertoo keski-ikäisistä naisista, jotka halvan skumpan äärellä pohtivat yhden avioeroa ja toisen paskaa duunia. Ja Mun elämä, siitä nyt vain tuli niin hirveä. Mut jos otetaan vielä vähän ja tanssitaan, kaikki helpottaa edes hetkeksi. Tähti taas on tavallaan rinnakkainen tarina Anssin Ilvekselle (joka tullaan kohta kuulemaan).

Maijalla on tänään söpö pinkki mekko kuin barbinukella, ja bändi toimii kuten kuuluukin. Koko esitys on ihanaa ja tervetullutta naisenergiaa, ja etenkin Unisexin ja siihen yhdistyvän Kesän rajujen välisoittojen aikana tulee moshattua niin, että hiki on pinnassa ja pitää pohtia, heitänkö ohuemmankin hupparin pois. Encorea ei tänään ole tarjolla, sillä kullekin artistille on varattu vain tunnin setti.

Maijan settilista

Pikku Heidi
Tähti
Ingalsin Laura
Yksi
Mun elämä
Teini
Unisex
Kesä
Hiuksissa hiekkaa
Ei
Liian kauan
Siks ku mä halusin
Totuutta ja tehtävää
Satumaa-tango

Tarmo

Maijan keikan jälkeen päätämme kaikki jäädä pitämään paikkojamme etuaidalla enkä minäkään juokse toista kertaa autolle (vaikka siellä olisi piilopullossa vettä janojuomaksi), joten nyt näen puolisentoista tuntia sitten skippaamani Tarmon esityksen.

Tarmo on hupaisa ja joviaali kiharatukkainen kaveri, joka uppoaa jonnekin vakavasti otettavan staran ja Hovimuusikko Ilkan väliseen maastoon ollen kyllä selvästi lähempänä Ilkkaa. Hän kantaa akustista kitaraa mukanaan ja soittaa sitä, mutta kappaleiden varsinaiset taustat tulevat nauhalta. Laulu kuitenkin tuntuu olevan liveä. Noh, voihan sitä soolokeikkaa noinkin heittää, mutta mies ja kitara -meininki olisi tuntunut ehkä sopivammalta. Tarmon biisit ovat keveitä, iloisia ja jonkin verran humoristisia pieniä tarinoita normaalista elämästä vähän Leevi and the Leavingsin tyyliin, tosin selkeästi enemmän duurissa kuin Göstan paikoin niin synkeissä tarinoissa. Ihan positiivinen tuttavuus, otetaan seurantaan ja katsotaan, mihin miehestä on.

Tarmon settilista (biisien nimet arvattuja, sillä niistä useimpia ei kai ole julkaistu)

Sata pisamaa
Olen sulle se oikee tyyppi
Minä rakastan kaikkea sinussa
Jees poks

Anssi Kela + bändi

Tarmon esityksen taustalla teknikot ovat panneet Maijan kamoja pakettiin, ja nyt Maijan taustakankaan takaa paljastuvat tutut hopeanväriset rummut sekä kiippariteline pyörillä kulkevilla korokkeillaan, ja niille on lastattu myös tutun näköisiä kitaroita ja bassoja, joita nyt aletaan nostella paikoilleen. Mikko Kosonen asettelee tuolla lavan toiselle reunalle omaa pedaalilautaansa ja kitaravahvistintaan, ja Antti Karisalmi ilmestyy kohta lavan vastakkaiselle reunalle laittamaan molemmat bassonsa paikoilleen. Ville Kela aloittelee sound checkiä heti kun Tarmo on lopettanut oman settinsä, ja Saara Metsberg ilmestyy kohta koskettimiensa taakse. Meille entuudestaan tuntematon teknikko vie Anssin tuulettimen ja muut kamat asemiinsa. Anssikin vilahtaa lavan takanurkassa, mutta Kosonen tsekkaa hänen kitaransa. Tuo näyttää kestävän normaalia kauemmin, onko nyt jotain ongelmia? Jaa kas, nyt alkaa sataa ja selvästi kovempaa kuin aiemmin. Tässähän tulee melkein kylmä!

Lava tyhjenee, hetken odotus ja jännitys ja sitten Ville ilmestyy hiljaa uljaan KELA-taustakankaan sivulle. Keikka alkaa siis ihan ajallaan, sillä Ville ei jää siihen miettimään kuin hetkeksi, vaan siirtyy rumpujen taakse käynnistäen tutun taustanauhan samalla kun istuu paikoilleen. Kuuntelemme hetken syntikkanauhaa, sitten Ville kyyristyy asemiin ja alkaa takoa Bumerangin tuttuja rytmejä. Hurraamme ja taputamme, kun muut muusikot astelevat lavalle yksi kerrallaan, ottavat paikkansa, odottavat oikeaa hetkeä ja yhtyvät soittoon. Se on merkkinä Anssille, joka singahtaa lavan keskelle pitkässä esiintymistakissaan ja Bumerangi saa kyytiä. Sade on taas tauonnut, mutta bumerangia saa kyllä heittää ihan tosissaan mukana, jotta taas hieman lämpenisi.

Anssi vaihtaa irtomikrofoninsa tuttuun punaiseen Gretsch-kitaraan ja Milla kulkee kuten pitääkin. Seuraava kappale on Puistossa, ja Gretschin tilalla on nyt raidallinen EVH Stratocaster, joka ei oikein meinaa tuottaa ääntä. Kappaleen aloitus hieman venyy, kun Anssi ja teknikko selvittelevät ongelmaa ja kun kitara tuntuu toimivan, biisi käynnistyy. Kesken kappaleen sen ääni katoaa taas, ja Anssi loikkaa rumpuraiserin yli vahvistimensa taakse koko ajan edelleen laulaen tutkimaan, missä vika. Teknikko ja Anssi tökkivät laitetta, nostelevat sitä (ja sen päällä olevat avoimet vesipullot kaatuvat, hups) ja kokeilevat johtojen kiinnityksiä, mutta kitaran ääni pysyy poissa. Biisi kyllä soi keskeytyksettä.

Puiston jälkeen Anssi toteaa rauhallisesti yleisölle, että nyt näyttää siltä, että hän ei voi soittaa kitaraa enää tämän keikan aikana mutta ei anneta sen häiritä, jatketaan vain keikkaa hänen keskittyessä pelkkään laulamiseen. Jos ei olisi äsken nähnyt miesten ryntäilyä lavalla, ei olisi pelkän kuulokuvan perusteella pystynyt edes arvaamaan, että elintärkeät laitteet lagaavat ja siellä on täysi paniikki päällä. Todella erinomaista hermojen hallintaa! Näin toimii tosi ammattilainen. Ongelmasta kertoessaan Anssi kuulostaa aivan hyväntuuliselta ja se on oikein, sillä vaikka miten harmittaisi, sitä ei tule kaataa yleisön niskaan. Sillä eihän se ollut meidän vikamme, ei ainakaan tällä kertaa.

Lavalla on onneksi taitava Mikko Kosonen omine kitaroineen, ja vaikka hän onkin vain tämän kesäkiertueen ajan tuuraajana, hän kuitenkin tuntee Anssin biisit tarpeeksi hyvin ottaakseen nyt hoidettavakseen ainoan kitaristin tehtävät. Anssi huolehtii aluksi siitä, että Mikko osaa varmasti aloittaa ne kappaleet, joissa Anssi itse normaalisti soittaa liidiä, ja Mikko ihmettelee huuli pyöreänä bändinjohtajan luettelemia outoja sointuja kuten E-molli. ”En yhtään ymmärrä, mistä puhut!” Mutta oikeasti Mikko tietysti ymmärtää ja osaa, ja vaikka kitarakuviot eivät kuulosta aivan totutunlaisilta, ne kuulostavat silti hyvältä.

Levottomassa tytössä Mikon kitarointi ja ennen kaikkea Anssin kitaraton esiintyminen vielä hieman hakevat suuntaansa, mutta sen jälkeen homma loksahtaa paikoilleen. Mikko soittaa kuin olisi aina soittanut nämä biisit juuri tällä kokoonpanolla ja Anssi lisää piruetteja, isoja käsieleitä ja yleisön eteen polvistumisia omaan esitykseensä. Battle tietenkin poistuu settilistalta ja se korvataan Sannin kappaleella 2080-luvulla. Ilveksessä Anssi ei tarvitse huuliharpputelinettä, vaan sujauttaa irrallisen soittimen välillä takataskuunsa.

Lavalta alas johtavat kaiuttimista kootut portaat olivat saaneet Lauri Tähkän tulemaan useampaan otteeseen aivan yleisön ulottuville ja Maijakin oli astellut ne kerran alas, joten liikkuvaisen Anssin olisi olettanut loikkivan ne alas heti ensi tilassa. Mutta etenkin ylin levypintainen askelma on sateesta edelleen aivan märkä ja kiiltävä, joten ohutpohjaisissa kengissä liikkuva Anssi ei tohdi kokeilla sen liukkautta. Vasta mustiin pukeutumisesta kertovan biisin aikana hän pudottautuu suoraan alemmalle askelmalle (ja siihen ainoaan kuivalta näyttävään kohtaan) ja käy moikkaamassa yleisöä (ja selvästi jotain tuttuaan eturivin laidalla).

Nostalgia pyörähtää käyntiin entistä hurjempana. Tässä kappaleessa on normaalisti vauhdikkaat koreografiat ja kitaristien yhteiset poseeraukset kitaroiden soidessa, mutta niiden tilalla on nyt yleistä loikkimista, lavan reunasta reunaan ryntäilyä ja piruetteja. Anssi irrottaa mikrofonista sen puolipituisen jalan ja heittäytyy miekkailuotteluun Antin kanssa tämän puolustautuessa bassollaan Errol Flynnin tapaan taistelevaa Anssia vastaan. Seuraavaksi Anssi nojaa toisella puolella lavaa Mikon olkaan ja vetää laulamalla osan tähän kohtaan biisiä kuuluvista omista kitarakuvioistaan.

Nostalgiasta siirrytään yleensä saumattomasti 1972:een, mutta siinähän alussa olennaisena osana on se kuuluisa, yksinkertainen riffi, jota ei koskaan soita kukaan muu kuin Anssi. Tässä kohtaa keikka siis keskeytyy hetkeksi Anssin tiedustellessa Mikolta, mahtaako hän osata tuon kyseisen riffin, jota ilman seuraavaa kappaletta ei voida esittää. Mikko epäröi hetken, kokeilee hieman otteita kitaransa kaulalta ja sitten lähtee! Anssi hymyilee vieressä hyväksyvästi, kun Mikko irrottaa vasemman kätensä kitarasta (edelleen tätä riffiä soittaen), hihkuu riemastuneena ”Mä osaan!” ja pistää yleisön taputtamaan tälle haastavalle suoritukselle. Anttikin tulee katsomaan vierestä, että homma varmasti sujuu. Ja sitten luetellaankin yhdessä ammatteja!

Nummelassa normaalisti vain Anssi soittaa kitaraa toisen kitaristin ravistellessa kaljatölkin näköistä shakeria. Nyt Mikko tarvitaan ainoaan kitaraan, joten shakeria ei varmaan oteta esille, eikun hei, mitä ihmettä Mikko tekee kappaleen alkaessa? Ryntää kohti bäkkäriä ja huitelee jotain siihen suuntaan? Sieltä ilmestyy nyt lavalle tutun näköinen pitkäpartainen mies, joka ottaa Mikon ojentaman shakerin ja siirtyy leveästi hymyillen hoitelemaan tätä rytmisoitinta Villen rumpuraiserille. Hän on Mikko Kobe Kaakkuriniemi, huippurumpali ja tuttu niin teeveestä kuin monesta eri bändistäkin! Hän on tänään paikalla siksi, että kuuluu viimeisenä esiintyvän Laura Voutilaisen taustayhtyeeseen. Kobe on todella mainio lisä tähän kappaleeseen!

Nummelan aikana kitaraton Anssi laskeutuu taas portaat alas yleisön luokse, kättelee osan meistä ja nousee kohta mellakka-aidan järkkäriportaalle, kurkottelee siinä hetken, nappaa sitten eturivin isointa miestä eli mun parempaa puoliskoani kädestä kiinni ja nostaa jalkansa kapoiselle, pyöreälle kaiteelle. Kääk, se kiipee tuohon, älä vaan pudota Anssia, pidä kiinni, pidä kiinni, pidä… Jahas, no nyt sä sitten kuitenkin pudotit sen. Ketterä Anssi putoaa onneksi melkein jaloilleen ja kapuaa saman tien uudelleen kaiteelle, tällä kertaa onnistuen siinä. Anssi oikaisee itsensä kaiteella seisten tukien itseään vain yhdellä kädellä ja horjahtelee, mutta vetäisee muutaman säkeen Nummelaa tässä ylväästi yleisön yllä ennen pudottautumistaan taas maan kamaralle. Antti virnuilee leveästi lavalta meille, varmaan tyytyväisenä siitä, että emme tällä kertaa murtaneet Anssin luita vaikka yritys kieltämättä oli hyvä.

Anssi nousee takaisin lavalle vielä Nummelan lopun yhteislaulatusta varten. Miten kappaleen lopetus mahtaa onnistua, sillä tässähän Anssi yleensä temppuilee kitaransa kanssa enemmänkin? No tällä kertaa kitaran nostelut ja siihen liittyvät ilmeilyt korvataan useilla komeilla geysireillä (yleensä niitä on vain yksi) eri puolilla lavaa, ja sitten tunnin slotti onkin jo kulutettu ja bändi kerääntyy yhteiseen loppukumarrukseen.

Keräännymme etuaidan tuntumaan tasaamaan hetkeksi hengitystämme tämän riehakkaan keikan jälkeen. Siis miettikää, mitä kaikkea taas tänään koettiin! Naureskelemme yhdessä niille ymmärtämättömille, jotka ihmettelevät, miksi jaksamme mennä ”samaa keikkaa” katsomaan kerta toisensa jälkeen. He eivät tiedä, mitä menettävät, kun ihan tavallisesta festarivedosta sukeutuukin varoittamatta tällainen kitaraton keikka, jossa kappaleet esitetäänkin selvästi eri tavalla kuin normaalisti ja Kobe Kaakkuriniemi yllättäen vierailee lavalla. Meidät, jotka jaksamme tulla paikalle useammin kuin kerran-pari kertaa vuodessa palkitaan jatkuvasti tällaisilla pienillä, mukavilla yllätyksillä.

Kun olemme saaneet tyrkättyä lahjuskarkit Anssille roudaustauon aikana, päätämme jättää Laura Voutilaisen laulamaan paikalla vielä hyvin runsaslukuisena vellovalle muulle yleisölle, siirrymme parkkista kohti ja suuntamme kotimatkalle. Sen aikana tämä keikka ja pari aikaisempaakin käydään kohta kohdalta läpi, ja lasketaan yhdessä, mikä mahtaa osua seuraavaksi keikaksi. Toki tässä taas mennään välillä muitakin bändejä ja artisteja katsomaan, mutta Anssilla olisi vielä jokunen festariveto jäljellä tänä kesänä…

Anssin settilista

Bumerangi
Milla
Puistossa
Levoton tyttö
2080-luvulla (Sanni)
Ilves
Musta tuntuu multa
Nostalgiaa
1972
Nummela feat. Mikko Kaakkuriniemi

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.