Forum 2002-2013

Johnny 31.7.2006 9:40 Seinäjoki, Karma 30.7.2006 On tullut kirjoiteltua sen verran puuta heinää tuonne lordi aiheeseen, että raportoinnin uskottavuus voi olla koetuksella. Tässä kuitenkin tunnelmia Seinäjoelta.

Hieman puolen yön jälkeen kuulutettiin lavalle "Anssi Kela ja hänen poppoonsa". Setti alkoi tuttuun tapaan vauhdikkaalla Karhusaarella, mukana myös atonaalinen kitarasoolo. Kellyn rummutusta on ilo seurata, rytmi tuntuu olevan verissä, homma hallussa ja kaikenlaista pientä kikkaa soittoon aina välillä. Karhun elämästä kuultiin mukavasti rokkaava muka-rock versio. Anssin kappaleet voidaan kuulemma jakaa hitaisiin muka-rokkeihin, keskinopeisiin muka-rokkeihin ja nopeisiin muka-rokkeihin.

Millan kitarariffit ovat aina hunajaa korville, niin myös nyt. Ja yleisöhän tykkää. Faijan haamun jälkeen olisi vanha jo kaivannut hengähdystaukoa, mutta ei kun lisää vauhtia peliin ja ylinopea Rock-unelma käyntiin. Onneksi tämän jälkeen rauhoituttiin Älä mene pois kappaleen tunnelmiin, on se vaan herkkää kun harrikka-kuskin näköiset miehet vetävät hitaita tippa linssissä (ei siis keskenään, vaan naisystäviensä kanssa).

Ammateista kertovan 1972:n alkusäkeistön jälkeen esiteltiin bändi. "Koskettimissa Saara ja tupakka", "Kitarassa Ville Kela, muuten mukava mutta vanhurskas", "Bassossa Antti Karisalmi, muuten mukava mutta farisealainen"...

Puistossa kuultiin huuliharppuakin, tosin tuo harppu ei valitettavasti kuulu kovin hyvin kuten ei Nummelassakaan.

Settilista loppui Nummelaan, tämän jälkeen leikittin että bändi lähtee pois. Rouva Ruusunen alkoi nopeana, keskivaiheilla Savoy tyylistä tunnelmointia ja loppuun taas lisää rymistystä.

Yleisön pyynnöstä Anssi esitti vielä yksin karaokeversion Millasta sekä loppukevennyksenä spektaakkelimainen Murhaballadi, kitara mourusi ja vinkui komeasti.

Eli erittäin hyvä keikka jälleen kerran. Tämä on nimenomaan elävää musiikkia parhaimmillaan, missä kappaleet elävät eikä vedetä valmiiden konetaustojen päälle kuten monet muut ns. huippubändit.

Karhusaari
Kaksi sisarta
BMW
Karhun elämää
Milla
Faijan haamu
Rock-unelma
Älä mene pois
1972
Tähtilaulu
Puisto
Aniston
Nummela
...
Rouva Ruusunen
Rakkaus on murhaa
Milla (solo)
Murhaballadi (solo)
Nappisimmu 31.7.2006 15:52
Johnny
Ammateista kertovan 1972:n alkusäkeistön jälkeen esiteltiin bändi. "Koskettimissa Saara ja tupakka", "Kitarassa Ville Kela, muuten mukava mutta vanhurskas", "Bassossa Antti Karisalmi, muuten mukava mutta farisealainen"...


Entäs Kelly?
Mari 31.7.2006 16:06 Haloo haloo, kuuleeko Pohjanmaa. Siellä mainitaan biisilistassa Tähtilaulu, mutta kommenteista se on pudonnut kokonaan pois! Nyt on uskottavuus kovalla koetuksella. :shock: Veikkaisin, että se oli parempi versio kuin viimeksi kuulemasi, koska Salossa (21.4.) se kuulosti niin unelman upealta ja menoa oli kuulemma petrattu sinne. Toisaalta bändi saattoi ehtiä vetelöitymään pitkän kesätauon aikana...

Vetelästä tulikin mieleen Kelly, kun tänä tekniikan ihmeiden aikana seurasin Lemonatorin Karmaa edeltävän päivän keikkaa Oulusta intärneetin välityksellä. Rumpalihan oli lähes unessa. :D Anttikin jaksoi vain muutaman kerran virnuilla. Toivottavasti olivat ehtineet edes vähän nukkua ennen Seinäjokea.

Muuten peukku pystyyn biisilistalle ja raportille. Keikkahan oli jopa kotoisa: Kaksi sisarta setin (melkein) alussa, Nummela setin lopussa ja yleisö huutamassa Millaa. Loistavat encorebiisit ja kaksi PjaS-biisiä. Erittäin hyvä.
a9800362 31.7.2006 18:50 Älä Johnny suotta kyseenalaista raporttisi uskottavuutta. Jokainenhan meistä kirjoittaa puuta heinää aina välillä. :wink: Raporttisi oli yhtä rautainen kuin aina. :) Biisilista kuulosti varsin asialliselta ja raportin mukaan meininki lauteilla oli hirmuinen. Voih, sooloesitys Murhaballadista... Se olisi pitänyt kuulla! Toivottavasti Anssi ei kyllästy sen esittämiseen, no, ainakaan minä en kyllästy sen toivomiseen, joten... :wink: PS. Ei olisi pahitteeksi, jos syyskuun aikana tämä Murhiksen soolo vielä kuultaisiin jollain keikalla....
Johnny 1.8.2006 7:43
Nappisimmu Entäs Kelly?

Kyllähän Kellykin esiteltiin, mutta joko hänelle ei ollut lisämääritettä tai sitten se meni ohi korvien.

Mari Haloo haloo, kuuleeko Pohjanmaa. Siellä mainitaan biisilistassa Tähtilaulu, mutta kommenteista se on pudonnut kokonaan pois!

Tuo tähtilauluhan tuli itse asiassa kuultua muutamaan kertaan illan aikana, notta kyllä se aivan sujuvasti meni ja hyvältä kuulosti. Poppoo piti nimittäin aika kattavan soundcheckin. Harmiksemme olimme tuolloin juuri syömässä kadun toisella puolella emmekä pääseet kuulemaan kunnolla kuin tuota viimeisenä "treenattua" tähtilaulua.