Forum 2002-2013

Anssi Kela 16.8.2006 18:56 Syytä iloon! Sain tänään hyviä uutisia ja ajattelin levittää ilosanomaa tännekin.

Nimittäin joitakin aikoja sitten sisuunnuin ensimmäistä kertaa elämässäni lähettämään ns. kuluttajapalautetta - oli olemassa merkittävä, oikaisua vaativa epäkohta ja koin tehtäväkseni nousta barrikadeille. Siispä kirjoitin Valion asiakaspalveluun seuraavan, asioita halkovan tiedustelun:

------------------------------------------------------------------
Olen Tropicana-mehujen ystävä ja suurkuluttaja. Ulkomaanmatkoilla on tullut tavaksi nautiskella Tropicana Golden Grape-mehua - todellista jumalten juomaa. Elämäni suuria mysteereitä onkin se, miksi ihmeessä tätä nerokasta tuotetta ei saa ostaa Suomesta???
------------------------------------------------------------------

Kellä on korvat, se kuulkoon! Tänään Valiolta tuli vastaus:

------------------------------------------------------------------
Hei,

Tiedustelitte jokin aika sitten Valion kuluttajapalvelusta, että miksi Tropicana Golden Grapefruit mehua ei ole saatavilla Suomessa.

Tropicana mehuista vastaava tuotepäällikkömme kertoi juuri, että Golden Grapefruit mehu tulee syyskuun alusta Cassa ketjun valikoimiin. Tuotetta on saatavilla syyskuussa myös K-Citymarketeista ja K-Supermarketeista, sekä lisäksi mahdollisesti joistakin K-marketeista.

Pian Golden Grape mehua päästään siis nautiskelemaan täällä kotimaassakin.

Hyvää alkavaa syksyä!

Ystävällisin terveisin,
Valio Oy

------------------------------------------------------------------

Tunnelin päässä on siis sittenkin valoa, eikä maailma ole läpeensä paha paikka! Fight The Power!
Nappisimmu 16.8.2006 19:12 Good for you :)
Garcia 17.8.2006 3:59 Hyvä juttu :D Onnea!
Mullakin on syytä iloon, koska lähetin sähköpostia eräälle artistille, josko hän voisi lähettää minulle nimmarinsa. Tämä tapahtui siis joskus tammi-/helmikuussa ja pari päivää sitten tuli JO vastaus :lol:
a9800362 18.8.2006 20:00 Siinä sen taas näkee, että kyllä palautteen antaminen useimmiten kannattaa! :D En tiedä, kuinka hanakasti ihmiset antavat nykyään palautetta, tuotteista tai palvelusta, mutta itse olen useimmiten jättänyt laiskuuttani palautteen antamatta, vaikka aihetta olisi ollut. Tai johtuneekohan huonoista kokemuksista... Liian usein on käynyt niin, että vaikka on antanut palautetta, ei ole saanut siihen koskaan vastausta. Mikä sen ärsyttävämpää. Tosin varsinkaan elintarvikealan yrityksellä ei ole tällaiseen varaa, joten pointsit Valiolle asiallisesta vastaamisesta. Ei tosin ole aina helppoa vastata ihmisten lähettämiin palautteisiin * nimim. elintarvikealalla kuluttajapalautteisiin työkseen vastannut... Anssin palautehan oli aivan asiallista, mutta tuossa aiemmassa työssäni törmäsi kaikenlaisiin hullunkurisiin ja mahdottomiin väitöksiin, kuten piilolinssi löytyi kiisselipurkista ym. :lol: :lol:
balisa 3.9.2006 6:44 Anssi se mainostaa Valiota ja K-ketjuja. Ilmaiseksi?
Juuri Löördi Putaansuu pääsi riekkumasta kun Sven Pahajoki oli kirjoittanut kirjan Lordista ja senttiäkään ei kuulemma yhtye saanut kyseisestä kirjasta ja vieläpä Löördi kotisivujen ylläpitäjä loihe lausumaan, että hänen nettisivuiltaan oli kaapattu kirjaan tekstiä. Kuulemma käräjät oottaa Pahajokea??? Hahahahhahah!
Virallinen Löördi kirja julkaistaan joskus.
Luojan kiitos en ole tuhlannut Loordiin senttiäkään.
Voi aikoja voi tapoja...
JMN 3.9.2006 12:55 Lohtuni on että jonain päivänä sinäkin vielä kuolet. Tod. näk. yksin.
balisa 3.9.2006 13:14 Meinaako JMN kuolla ryhmässä? Ilmeinen terroristi, en ole koskaan kuullut, että joku lähtee täältä kavereitten kanssa. Yksin olet sinä ihminen, yksin keskellä kaiken.
Anssi Kela 6.9.2006 9:53 Tämä taitaa myös sopia otsikon henkeen:

Posti toi nimittäin tänään ensimmäisen joulumainoksen! Siinä mainostetaan tonttuaiheista astiastoa ja todetaan, että "joulu on ovella ennen kuin huomaatkaan..."

Ja näinhän se on - enää vajaat neljä kuukautta! Ei muuta kuin kinkkua uuniin...
Hilkka 6.9.2006 10:53 Ihanaa, että joulu on taas tulossa! Sitä ennen kuitenkin voimme vielä iloita syksyn täysikuuilloista. Eilen illalla ajellessani keskellä kaunista maalaismaisemaa metsänrajan takaa oli nousemassa ihan valtava oranssinvärinen täysikuu :shock: :P :D
jassu 6.9.2006 11:42
Anssi Kela Tämä taitaa myös sopia otsikon henkeen:

Posti toi nimittäin tänään ensimmäisen joulumainoksen! Siinä mainostetaan tonttuaiheista astiastoa ja todetaan, että "joulu on ovella ennen kuin huomaatkaan..."

Ja näinhän se on - enää vajaat neljä kuukautta! Ei muuta kuin kinkkua uuniin...



Joulumainoksia, juupa juu, kannattaa aloittaa ajoissa jouluvalmistelut!

Ei sitten muutakuin jouluvaloja virittelemään ja tonttulakkeja etsimään!
Tosiaan niinhän se on, enää neljä kuukautta jouluun (tai ei edes sitä)... :shock: Synttäreihinkään ei ole enää kuin nelisen kuukautta, kauheeta, taas vanhenee vuodella... :roll:
marire 6.9.2006 14:49 Ihmeteltiin juuri tänään, kun opiskelupaikkakunnallani järjestetään jo tässä kuussa pikkujoulut. Ilmeisesti halutaan olla kerrankin ihan ensimmäisiä jossain. :D
a9800362 7.9.2006 5:19 Olin kerran työpaikassa, jossa järjestettiin pikkujoulut tammikuussa about kuukausi joulun jälkeen. Ihan jees ajatus muuten, mutta joulutunnelmasta ei enää siinä vaiheessa ollut mitään tietoa, saati että kukaan olisi jaksanut syödä jouluruokia!

Jouluhössötys menee nykyään ihan överiksi, kun aletaan jo syyskuussa mainostaa joulujuttuja. Ihmisethän kerkiävät kyllästyä jouluun jo ennen joulukuuta. Haloo, nyt on just päästy vasta syksyyn.... Mutta kivahan se tietysti on, kun illat pimenee ja voi alkaa poltella takkaa ja kynttilöitä...
Joz 11.9.2006 7:33 Uus kannettava toimii 8)
Hilkka 15.9.2006 6:55 Hei, syytä iloon on myös menneistä ihanista kesäsäistä sekä parhaillaan menevistä aurinkoisista ja lämpimistä syyssäistä! Kukaan ei ole aikaisemmin kommentoinut niitä, joten allekirjoittanut ajatteli korjata sen puutteen :D :!:
Hilkka 16.10.2006 15:43
Anssi Kela

Kellä on korvat, se kuulkoon! Tänään Valiolta tuli vastaus:
-------------------------------

Tunnelin päässä on siis sittenkin valoa, eikä maailma ole läpeensä paha paikka! Fight The Power!


On Valio muuten vastannut minullekin, vaikka kysyin ihan typerää asiaa. Samoin HK on vastannut myös, samoin muutama muu. Niin että kyllä ne vastailevat ja yrittävät palvella asiakkaitaan :D

Niin, ja Anssikin vastailee meille :lol:
Johnny 27.3.2007 14:47 Riemastuttaa, että foorumi on heräämässä talviuneltaan (toivottavasti) :D
a9800362 2.6.2007 6:43
balisa Heh! Hulluna erääseen mieheen. Käsittämätöntä. Olen tässä vääntänyt mieltäni jos mihinkä suuntaan. Työt ei kiinnosta, ei mikään....


Balisa hehkutti rakkauden ihanuutta tuossa toisen otsikon alla, ja mikäs siinä. Rakkaus on ihana asia! Ajattelinpa sen kunniaksi laittaa tähän erään kirjoittamistani rakkausrunoista. Varoitan etukäteen niitä, jotka eivät siedä rakastumisen ihanuuden hehkuttamista, kannattaa suosiolla skipata. :wink:

Ajattelen Sinua päivin öin ja mietin
Milloin ihastus muuttuu rakkaudeksi?
En saa kasvojasi pois mielestäni
Silloinkaan kun en niitä näe
Jokainen osa kehostani huutaa kosketustasi
Katseesi saa minut tuleen syttymään

Kun seisot edessäni
Kaikki sanat pakenevat mielestäni
Tunteet ottavat ylivallan ja on täysin selvää
Olen hulluna Sinuun
On tunteita mahdoton kieltää

Kun halaan Sinua ja olen Sinua vasten
Todellisuuden rajat katoavat
On vain me kaksi sylikkäin
Ei maailmaan mahdu mitään enempää

Tiedän rakastavani Sinua
Sinä yönä kun antaudun Sinulle kokonaan


Tämän myötä toivotan kaikille oikein IHANAA KESÄÄ!
jassu 29.7.2007 16:08 Minulla on syytä iloon, sillä olen huomenna lähdössä pariksi viikoksi Bulgariaan. Edellisestä ulkomaanmatkasta on vierähtänyt jo yli kuusi vuotta...
Johnny 17.8.2007 10:34 Eräs pikkupojan unelman toteutuminen tämäkin. Olen päässyt soittamaan oikealle levylle ja eilen kävin YLE:n artistivieraana (tosin vain maakuntaradio, mutta YLE kuitenkin ;) ) Haastattelun lopuksi soi mikäs muu kuin Kaatuneiden muistolle!

Lähitulevaisuuden kyseenalaisia kohokohtia on keikka Kurikan legendaarisessa Pitkässä-Jussissa :twisted:
Hilkka 17.8.2007 14:14 Johnnylle paljon onnea ja menestystä alkavalla uudella uralla! :P
jassu 27.8.2007 14:14 Siis aivan uskomatonta!!!
Sain tänään viestin, jossa kerrottiin, että olinkin päässyt sinne kouluun, vaikka olin varasijalla 84 tai jotain sellasta, siis ihan uskomatonta! :D
Ongelma vaan on se, että aloitin tänään työt, saattaisin saada olla töissä jopa puoli vuotta... Täytyy siis aloittaa koulu vasta vuoden päästä. Noh ompahan paikka sitten ainakin varmasti varattu minulle, ei tarvitse hakea uudelleen.
Hilkka 27.8.2007 15:25 Onnea, Jassu! :D
jassu 27.8.2007 18:09 Tattis! :D
Hilkka 14.10.2007 11:47 Menkää, ihmiset (ne, joilla on tilaisuus), katsomaan Hgin Kaupunginteatterin esitystä Manillaköysi ja siinä vääpeliä/juna-aseman lähettäjää (Jari Pehkonen), loistoesitys näyttelijältä!! Kyllä ammattimies osaa :D Jyrki Nousiainen oli myös napakymppi!
Hanna80 16.10.2007 13:19 Nyt on minulla todellakin syytä iloon. Olen koko syksyn juossut lääkärissä ja lääkärin määräyksestä verikokeissa ja ties missä kokeissa ja vihdoinkin sain tänään lääkäriltä kuulla että kaikki on kunnossa!! Kerrassaan mahtava fiilis! Mieheni tuossa hetki sitten totesi että juhlitaan tätä ilouutista vasta perjantaina kun jään ansaitulle syyslomalle viikoksi. Jippiii!!!
Hilkka 16.10.2007 13:23
Hanna80 Nyt on minulla todellakin syytä iloon. Olen koko syksyn juossut lääkärissä ja lääkärin määräyksestä verikokeissa ja ties missä kokeissa ja vihdoinkin sain tänään lääkäriltä kuulla että kaikki on kunnossa!! Kerrassaan mahtava fiilis! Mieheni tuossa hetki sitten totesi että juhlitaan tätä ilouutista vasta perjantaina kun jään ansaitulle syyslomalle viikoksi. Jippiii!!!


Onnea, Hanna, terveys on ihan tärkeimpiä asioita elämässä!
a9800362 16.10.2007 17:45
Hanna80 juhlitaan tätä ilouutista vasta perjantaina kun jään ansaitulle syyslomalle viikoksi. Jippiii!!!


Mukavaa syyslomaa! :D Onhan se kiva, että jollain on ihan lomaakin. Ite ei pääse edes sairaslomalle, vaikka on poskiontelontulehdus ja kova flunssa... Aiheuttaakohan 30 rajapyykin saavuttaminen jo fyysisiä oireita!? Kyseinen tauti iski nimittäin päälle pe-la välisenä yönä n. klo 1.50, kun olin synttäreitäni juhlimassa...
Norsku 17.10.2007 6:42
a9800362 Ite ei pääse edes sairaslomalle


Mulle lääkärit taas tarjoaa jatkuvasti sairaslomaa. Saisin varmaan yhdellä puhelinsoitolla laakista 3kk. "Terveys on ihan tärkeimpiä asioita elämässä!" Niinpä.
Hilkka 25.10.2007 11:03 Oletteko huomanneet, että SuomiPOP on ottanut soittolistalleen Pekan ja Suden Karhunelämää!
JMN 25.10.2007 12:38
Hilkka Oletteko huomanneet, että SuomiPOP on ottanut soittolistalleen Pekan ja Suden Karhunelämää!


Mikäs siinä, mutta kunnon fanina täytyy nillittää että Pekkiksillä olisi monta parempaakin biisiä. Kuten kiveen hakatussa tekstissä lukee: "Ekat demot oli parempia". Tai esimerkiksi Tähtilauluhan oli jopa single, soittaisivatpa sitä.
balisa 29.10.2007 11:54 kiittää Anssi Kelaa pitkäpinnaisuudesta ja varmasti on huomannut ettei minun kirjoitusteni takana ole tosikko vaan tavallinen tallaaja, joka sattumalta vedättää tai ei vedätä, ei mitään.
Sen olen huomannut, että Hevi-porukka on herkkähipiäistä ja kaipaa kokoajan sivuillansa kehumista ja kuinka hyvää heidän musiikkinsa on vaikka se olisi per.stä. Kaipa saa Lordi tuta sen, että Suomessa on kaikki ok ja foorumilla lyödään hiljaiseksi kaikki toisinajattelijat, mutta nyt näyttää Usassa Lordi olevan luotien tiellä.
Meneppä sinne hyvä Lordin sivujen moderaattori, yltääkö kyntesi? Bannaa pois se epämiellyttävä sakki joka uhkailee bändiä. Viatonta täällä on meininki.
a9800362 29.10.2007 16:12 Syytä iloon: Olen perjantaina lähdössä kaksoisolentoni kanssa kokonaiseksi viikonlopuksi kylpylään rentoutumaan ja virkistäytymään. Ei haittaa, vaikka sade vihmoo ikkunaa ja tuuli vinkuu, lämpöisissä porekylvyissä on mukava lillua. :D
Mari 27.11.2007 16:22 Nyt on todellakin syytä iloon! SubTV uusii yhden kaikkien aikojen parhaista joulukalentereista elikkä The Joulukalenterin! :D Se on niiiiin legenda, tuli telkkarista ekan kerran noin 10 vuotta sitten. Jos joku ei ole nähnyt, niin suosittelen!

Ensimmäinen osa lauantaina 1.12. klo 18.10. Sunnuntaina klo 17.40 ja arkisin klo 19.00. En tiedä pysyykö lähetysajat aina samoina, kannattaa tarkistaa aina erikseen, mä en ainakaan halua missata yhtään jaksoa. Harkitsen jopa nauhoittamista.

Jee, it's hard to be a tonttu man, jee-e-eeee it's hard to be a tonttu!
jassu 28.11.2007 15:30 Oikeesti tuleeko se uusintana? Mahtavaa! :D Iiiihan pakko katsoa!
marire 1.1.2008 16:13 10 vuotta ollaan kidutettu samalla tietokoneella, mutta viimeinkin saatiin uusi! Ero on aika hurja. :D
Hilkka 4.1.2008 10:36 Kun aurinko paistaa, eikä sada!!
jassu 5.1.2008 11:25 Sain hommattua Huuto.netin kautta Anssin ns. "nummela" paidan eli siis sen paidan missä lukee Anssi Kela.
Olen niin iloinen! :D
Memmi 11.1.2008 12:00 Tosiaankin,nyt on syytä iloon! :)

Keskiviikkona olin 39-asteen kuumeessa,mutta se jäi siihen! Nyyt olen terve. :D Maanantaina pääsee taas kouluun. :lol:
Hilkka 24.1.2008 14:43
Anssi Kela

------------------------------------------------------------------
Olen Tropicana-mehujen ystävä ja suurkuluttaja. Ulkomaanmatkoilla on tullut tavaksi nautiskella Tropicana Golden Grape-mehua - todellista jumalten juomaa. Elämäni suuria mysteereitä onkin se, miksi ihmeessä tätä nerokasta tuotetta ei saa ostaa Suomesta???
------------------------------------------------------------------

Kellä on korvat, se kuulkoon! Tänään Valiolta tuli vastaus:

------------------------------------------------------------------
Hei,

Tiedustelitte jokin aika sitten Valion kuluttajapalvelusta, että miksi Tropicana Golden Grapefruit mehua ei ole saatavilla Suomessa.

Tropicana mehuista vastaava tuotepäällikkömme kertoi juuri, että Golden Grapefruit mehu tulee syyskuun alusta Cassa ketjun valikoimiin. Tuotetta on saatavilla syyskuussa myös K-Citymarketeista ja K-Supermarketeista, sekä lisäksi mahdollisesti joistakin K-marketeista.

Pian Golden Grape mehua päästään siis nautiskelemaan täällä kotimaassakin.

Hyvää alkavaa syksyä!

Ystävällisin terveisin,
Valio Oy

------------------------------------------------------------------

Tunnelin päässä on siis sittenkin valoa, eikä maailma ole läpeensä paha paikka! Fight The Power!


Tänään löysin paikallisen K-Citymarketin hyllystä Anssin Tropicana-juomaa. Todella hyvää on, ei mitään äitelää esanssijuomaa, vaan aitoa raikasta hedelmää!!
op777 23.3.2008 18:44 Menihän tässä projektiin muutama vuosi, mutta nyt kokoelma on "täydellinen" ja on todellakin syytä iloon :D

a user uploaded image

Hyllyssä siis KAIKKI Aku Ankan taskukirjat, sekä teemanumerot ja erikoisnumerot sitä aivan ensimmäistä vuoden 1984 A4-kokoista lukuunottamatta (joka ei siis edes ole taskukirjan mallinen).

Roope-Sedistä puuttuu vielä parikymmentä, eiköhän sekin asia vielä korjaudu.

op777
Anssi Kela 23.3.2008 23:12 Tällaisen tinkimättömyyden edessä on nostettava hattua. Onhan tuo komean näköinen hylly.
JMN 24.3.2008 11:29 Respect! Todella upean näköinen hylly. Onko vanhoista kirjoista (n. 2-200) ihan alkuperäiset painokset vai uusintapainoksia?
op777 25.3.2008 6:15
JMN Respect! Todella upean näköinen hylly. Onko vanhoista kirjoista (n. 2-200) ihan alkuperäiset painokset vai uusintapainoksia?


Sekä että. En ole siinä mielessä "keräilijä", että minun tulisi saada ensipainokset, vaan tärkeintä on sisältö. Aion esimerkiksi hankkia pian tulossa olevat toiset painokset kirjoista ~123-140, koska ensimmäisessä painoksessa on noissa numeroissa käytetty todella huonoa liimausta, sivut lähtevät irti melkein jokaisesta opuksesta.

op777
taina 29.3.2008 21:16 kevättä rinnassa siis molemmissa :oops:

matka kauas lähellä :wink: muutama viikkko ja olen jo kaukana sitt suomee hetkeksi ja kesäksi takasin etelään
suomen sateet ei kiinnosta :?
JMN 4.4.2008 8:03 Paris Hilton nähty kävelemässä öisellä Narinkkatorilla, sillä samaisella jolla itse kävelin aiemmin päivällä! On siis päästy ns. piireihin...
op777 14.4.2008 14:00 Johtuneeko tämä hirvittävän työmäärän aiheuttamasta jatkuvasta väsymyksestä vai mistä, mutta tämä nimigeneraattori aiheutti totaalirepeämisen:

http://www.cs.tut.fi/~saukkonj/anssikela.html

op777
JMN 16.4.2008 11:34 Ei jumalauta:)! En muista milloin viimeksi olisin nauranut yhtä paljon kuin tuota generaattoria käyttäessäni! Tekijä esiin, tämä ansaitsee jonkun nerouspalkinnon!
JMN 16.4.2008 12:06 http://www.virallisetlinkit.eu/romaninimi/

Tällainenkin löytyi, jatkojalostettu tuosta ylläolevasta generaattorista. Ei yhtä nerokas, mutta kyllä tämänkin parissa saa helposti pari-kolme tuntia vierähtämään kuin siivillä.
op777 16.4.2008 13:29 Meneepä meikällä hyvin, kun tulee postailtua tähän ketjuun yhtenään :o

Tänään kuitenkin oli jälleen syytä iloon ihan henkilökohtaisella tasolla, pääsin istumaan ensimmäisen "oman elokuvan" ensi-iltaan.

Vaikka kyseessä kaikin tavoin onkin kovin köykäinen ja hirvittävän nopealla aikataululla kasattu tuotos, oli oman nimen näkeminen valkokankaalla elokuvan tekijänä yllättävän kova juttu.

Aiemmin olen työskennellyt toimittajana, ja siinä asiakasrajapinta on kovin etäinen. Nyt pääsin uusissa hommissa oikeastaan ensimmäistä kertaa havainnoimaan kohdeyleisön reaktioita reaaliaikaisesti - ja sain ehkä ihan pikkiriikkisen tuntea sitä, millaista olisi esiintyä ammatikseen.

Yllättävän voimakkaita tunteita yleisön reaktiot herättivät itsessäni. Liekö sitten kyseessä vielä ekan kerran huumaa, vai saako toisessa ihmisessä aikaansaatu tunnereaktio aina aikaan vastareaktion tekijässä, tiedä häntä.

Tänään olen kuitenkin tyytyväinen itseeni ja tekemisiini, toivottavasti loppuviikon duuniputki menee hyvin myös!

op777
Johnny 16.4.2008 14:14 Kerroppa nyt vähän minkälaisesta filmistä on kyse.
op777 16.4.2008 14:21
Johnny Kerroppa nyt vähän minkälaisesta filmistä on kyse.


Hirveän tylsästä lyhäristä jota ei tulla koskaan esittämään tuon julkisemmin ;D Kyseessä ei siis todellakaan mikään teatteri/tv-levitykseen päätyvä draama. Silläpä lainausmerkit alkuperäisessä viestissä.

op777
op777 17.4.2008 19:35 Taas meikä postaamassa, kai nyt teillä muillakin on arjen ja pyhien suuria ja pieniä iloja. Antakaa kuulua rohkeasti vaan!

Itse ilahduin tänään suuresti, kun Mikko Kuustonen kertoi Q-Stonen *mahdollisesti* tekevän muitakin keikkoja kuin vain Larry Normanin muistokonsertin :!:
Mikko itse taas ilahtui aikalailla päästessään vierailemaan Aku Ankan toimituksessa :D


op777
JMN 18.4.2008 13:02 Q-Stonen comeback uutinen ilahdutti minuakin. Mitä suomalaiseen keskitien puolibluesahtavaan aikuisrokkiin tulee niin Q-Stone on alallaan parhaasta päästä.
Mari 19.4.2008 10:55 Syntymä veti eilen hiljaiseksi. Varsinkin kun tulokas oli täysi yllätys. Ei ole ehkä mitään niin sympaattista, kuin katsella miten vasta maailmaan putkahtanut pikkuinen karvakasa yrittää nousta neljälle hontelolle jalalleen, joissa ei ole riittävästi voimaa ja joita tuntuu olevan ihan liian monta yhtä aikaa hallittavaksi. Muutamat kuperkeikat tuli tehtyä. Oli ihan pakko käydä tänään katsomassa miten homma on edennyt, ja siellä sitä jo köpötettiin emon perässä. Ylämäkeen kävely oli liian raskasta, joten vaavi päätti ottaa kunnon nokoset keskellä aurinkoista rinnettä.
jassu 28.4.2008 17:44 Minulle syntyi eilen kummipoika! :D Kummitäti on ihan tohkeissaan! :D
op777 28.4.2008 22:29 Muutama viikko sitten näin aamuyöstä unta, jossa seurustelin Scarlett Johanssonin kanssa. Herääminen unesta kesti harvinaisen pitkään, ja vielä puoliksi valveilla ollessani uskoin tämän seurustelusuhteen olevan todellinen, ja olotilani oli kohtuullisen euforinen. (Totuus iski vasten kasvoja valitettavasti muutaman minuutin päästä)

Jostain syystä lähes tuota vastaavaan olotilaan pääsin ilahtuessani oululaisen Seith-yhtyeen uudesta levystä, en muista koskaan tunteneeni näin paljon puhdasta riemua jonkun muun tekemisistä. Ilmeisesti täysin napakymppiin osunut onnistuminen säteilee jollain tavalla ympärilleen positiivista energiaa, tai sitten olen vain lopulta tullut hulluksi.

Oli miten oli, Seithin Alas-ep:n voi latailla täysin ilmaiseksi ja laillisesti osoitteesta http://www.student.oulu.fi/~lind/Seith%20-%20Alas.zip
Kiireisimmille riittänee maispeissi: http://www.myspace.com/seithofficial
En tiedä diggaileeko tästä täällä kukaan muu kuin minä ja Mari, mutta jotain harvinaisen kohdalleen osuvaa tässä bändissä on.

op777
Mari 1.5.2008 12:25 Sain eilen vakituisen työpaikan, enkä mitä tahansa paikkaa vaan sellaisen, josta on uskaltanut hädin tuskin haaveilla pienenä, kun mietti mitä sitä isona alkaisi tekemään. En osaisi juuri nyt kuvitella mitään parempaa. Kesäkin tulee kovaa vauhtia, ulkona on jo päässyt liikkumaan t-paidassa, aurinko paistaa, kukat kukkivat ja maisema muuttuu vihreäksi. Ihmiset ovat hyväntuulisia, koska on vappu, ja pääsen vielä tänä iltana kuuntelemaan pitkätukkarokkia livenä monen kuukauden tauon jälkeen. Ah, aivan liian ihanata. 8)

op777: Öriöri. Kun örinää kuulee pitkästä aikaa, se tuntuu hiukan hassulle, mutta voi hiisi että kuulostaa hyvältä tuo musiikki. Jopa liian laadukasta ollakseen suomalaista. Tuli kova hinku Tuskaan. Pitäis askarrella itselleen vaaleanpunainen paita, että kehtais mennä.
op777 1.5.2008 12:43 Ah Mari, my soulmate <3 Kannattaa ottaa vielä huomioon, että tuo tallenne on bändin ensimmäinen demo... Toivottavasti tässä ei käy heviskenelle tyypillisesti, eli ensimmäinen demo jaa yhtyeen parhaaksi anniksi.

Ja onnea uudesta duunista, joskus elämä tosiaan vie ihmeellisiä polkuja huipuille, joiden saavuttamisesta ei ole edes koskaan tohtinut uneksia.

op777
Hilkka 1.5.2008 17:42
Mari Sain eilen vakituisen työpaikan, enkä mitä tahansa paikkaa vaan sellaisen, josta on uskaltanut hädin tuskin haaveilla pienenä, kun mietti mitä sitä isona alkaisi tekemään. En osaisi juuri nyt kuvitella mitään parempaa.


Marille paljon onnea uudesta työpaikasta, elämä edessä!!
marire 14.5.2008 16:09 Eläinperheemme kasvoi tänään kolme ylisöpöllä kissapennulla! :D Tässä saa käyttää kaiken tahdonvoimansa, ettei kävisi koko ajan vain silittelemässä niitä.
op777 27.5.2008 21:12 Huhhuh,

kotiuduin juuri Tavastialla järjestetystä Larry Normanin muistikonsertista. Kaikki kunnia Jannalle, LoveGrapesille, Teri Mantereelle, Mirkka Paajaselle, Ariel & The Supremosille sekä Tarvo Laaksolle ja Larryn hienoille biiseille kuten "I wish we'd all been ready", mutta illan odotetuin artisti oli 15 vuoden keikkatauolta palannut Q-Stone.

Mitäpä tuollaisesta keikasta voi edes sanoa? Bändi jota en uskonut koskaan näkeväni livenä... ja kuinka väärässä olikaan. Kuustonen kertoi bändin oikeastaan tavanneen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen tänään ja vetävän biisit ulkomuistista, melkoisen hyvä muisti tuntui kavereilla olevan. Treenaaminen tosin olisi ollut melko vaikeaa, silla rumpali piti lennättää keikalle Namibiasta :D

Vierailijakin lauteilla nähtiin sillä "hyvää kitaristia tää bändi on aina ollut vailla" totesi vokalisti, ja kutsui lavalle Marzi Nymanin joka soitti paria ekaa biisiä lukuunottamatta koko setin mukana.

Tiukkaa valkoisen miehen bluesia kuultiin aivan liian vähän, vaikka bändi taputettiin väkisin takaisin lavalle vetämään vielä pari biisiä, hauskaa näytti hemmoilla olevan joten _ehkä_ tässä on aika uuden nousun, kukapa tietää?

Lavan ulkopuolisia huomioita, Jarmo Nikku (tuttu mm. kitarasodasta) seisoskeli miksauspöydän vieressä. Q-Stonen setin puolivälissä vilkaisin vieressäni seisseen kaverin syväänpainetun lippiksen alle ja huomasin että kyseessä oli Rod of Moseksen kitaristi Tomi Meriläinen joka ei ole kyllä muuttunut pätkääkään sitten bändin hajoamisen, toiset ne pysyy nuorekkaina aina vaan :(

op777
jassu 27.9.2008 7:29 Sain eilen silmälasit ja maailma kirkastui kummasti! :D
Norsku 27.9.2008 15:39 Mä sain viime viikolla uudet lasit ja nyt näytän kuulemma ihan kauppatieteilijältä.
jassu 4.10.2008 15:50 Japanilaiset zen-mestarit tosiaan taitavat tv-ohjelmien teon. Nämä Human Tetris -pätkät ovat alan parhaimmistoa ja kaikessa yksinkertaisuudessaan yllättävän viihdyttäviä:

Anssille tiedoksi, että nyt se tulee myös Suomeen!
Lisää infoa :arrow: http://www.nelonen.fi/reikaseinassa/
op777 11.10.2008 22:32 Liekö sitten vahingoniloa, mutta tämän taulukon loppupää vaikuttaa aika hupaisalta...

http://op777.pp.fi/nhlmaalivahdit.jpg

op777
jassu 19.12.2008 12:31 Kävin ottamassa eilen tatuoinnin selkään, tykkään kovasti! :)
op777 19.12.2008 12:41 Jpeg tai en usko!
jassu 20.12.2008 6:56 En minä osaa tänne mitään kuvia lisätä, kun olen blondi...
JMN 24.12.2008 15:33 Se on joulu nyt!
jassu 22.2.2009 18:15 Ensi viikolla perjantaina tulee toinen kuva ihoon, kolmaskin tatuointi on jo suunnitteilla :) Tatuointeihin tuppaa "vähän" jäämään koukkuun... :)
a9800362 24.9.2009 9:03 Kukaan ei ole keksinyt pitkään aikaan mitään syytä iloon... Tai ei ole ainakaan halunnut jakaa sitä täällä.

Illalla edessä 3 h karting-sessio Hyvinkään ulkoradalla. Odotan kovasti! :D (flunssasta huolimatta)
op777 25.9.2009 16:08 Repesin töissä ääneen nähdessäni kuvan "Mikkelin miehistä" uusimmassa blogientryssä. :lol:

op777
noora 2.12.2009 12:45 Aurinko ja pieni pakkanen!! :D
Mari 27.1.2010 13:32 Viikon sisällä on tullut vastaan kaksi mainiota elämystä. Laitoin teehen höysteeksi pitkästä aikaa kermaa, nammm! Ja jalkaan laitoin patterilla lämmenneet villasukat, aaaah! (Kun kerroin nämä viimeksi, kommentti kuului ”no on sullakin pienet ilonaiheet”. Sen siitä saa kun yrittää olla positiivinen.)

Muita ilonaiheita mm. niin lämpimät vaatteet, että voi kävellä 22 asteen pakkaseen ilman minkäänlaista lämpötilaeroshokkia, että telkkari sattuu aukeamaan jo toisella yrittämällä ja että ulkona on jo suorastaan kesäisen valoisaa vielä töistä lähtiessä.

Suosittelen muuten kokeilemaan tuota villasukkien lämmitystä, taivaallista varsinkin suihkusta tullessa tai kun jalkoja paleltaa! Lapasille voi tehdä saman, mutta siitä aiheutuu usein hämmennys ulos lähtiessä, että mihinkähän ne lapaset on joutuneet...
Mari 13.3.2010 13:45 Nyt on syytä riemuun: kunniamaininnat valmistuivat juuri! Tänä vuonna tuo oli aiempaakin työläämpi savotta, koska minulla ei ollut koko aikana omaa tietokonetta käytössä.

Ja ihania aurinkoisia kevätpäiviä on paljon!
Johnny 13.3.2010 20:58
Mari Nyt on syytä riemuun: kunniamaininnat valmistuivat juuri!

Metkaa luettavaa
Hilkka 2.4.2010 9:22 Päätin laittaa tämän otsikon alle tämänpäiväisen iloisen asian: Radio Suomi soitti pitkästä aikaa Anssin ihanan Älä mene pois -biisin!! Olisiko niin, että Anssin aikaisemmat sävelmät ovat heränneet eloon uuden Singlet 2000-2010 myötä muillakin kanavilla kuin SuomiPOP:lla ja Radio Novalla! Tässä jokin päivä sitten kuulin RS:lta myös Anssin uuden Vanhan biisin. Saattaa olla, että RS soittelee Anssia enemmänkin, mutta kanavalta tulee enimmäkseen kuunneltua vain uutiset ja sää.