Forum 2002-2013

Trientale 27.9.2009 14:14 Sellon minikeikka 26.9. Ei kai sitä lauantaipäivää paremminkaan voi viettää kuin tekemällä pienen ekskursion Espoon puolelle. Onneksi ei ollut sille päivälle parempiakaan suunnitelmia, kun tästä tapahtumasta tuli tieto niin lyhyellä varoitusajalla.

Selloon päin lähtiessäni olin kiukkuinen kuin pieni ampiainen, kaikki tuntui sinä päivänä menevän pieleen ja suututti ihan mahdottomasti. Grr... Saavuin kuitenkin Selloon ajoissa ja ehdin hyvin käydä vähän tutkailemassa Suomalaisen kirjakaupan alevalikoimia ennen kuin piti siirtyä vähän lähemmäs esiintymislavaa. Pari tuttua naamaakin oli paikalle eksynyt.

Ensin Anssia haastateltiin, suuri osa oli tietysti tuttua juttua, mutta kuultiinpa myös mm. hieman uutta taustaa Anssin valokuvausharrastukselle. Haastattelun jälkeen Anssi esitti 3 biisiä:

Aamu
Albin Stenman
Huuto

Tällä kertaa uudet biisit sujuivat jo tosi hyvin, ei mitään suurempaa mokailua. Ja voi että, miten hyvältä ne kuulostivat! Jopa paremmilta kuin Ryhmiksen keikalla. Tuntui, että kaikki oli kohdallaan paremmin kuin hyvin. Biisit kuulostivat niin raikkailta ja toimivilta, ihan mahtavaa! Jos en sattuisi jo omistamaan levyä, niin tuon esityksen perusteella olisin ihan varmasti rynnännyt saman tien kauppaan ostamaan sen!
Biisien välissä Anssi myös kertoi niistä hieman, lähinnä siis mistä kohtaa levyä ne ovat, mistä ne kertovat jne.

Keikan jälkeen ehdin vielä käydä nopeasti moikkaamassa Anssia (jolle toivon kovasti lottovoittoa! :D ) ja sitten pitikin jo kiiruhtaa junalle. Olin kotona jo klo 14, tuo Sellon tapahtuma taisi siis kestää sellaiset puoli tuntia. Olisihan se saanut kestää kauemminkin, biisejä olisi mieluusti kuullut vielä enemmänkin, mutta nyt ehdin toisaalta ottaa hyvin pienet päiväunet ennen kuin jouduin taas jatkamaan matkaa seuraavaan paikkaan.

Tattikset taas, jos ennen keikkaa olinkin kiukkuinen kuin ampiainen, niin keikan jälkeen hymy oli taas kuin huomaamatta levinnyt korvasta korvaan. Onneksi on olemassa Anssin keikat! :D