Forum 2002-2013
6.12.2011 20:41
Hopealyhty, Hyvinkää, 5.12.2011
Itsenäisyyspäivän iltaa on hyvä viettää sohvalla kuuntelemalla suosittua kättely- ja tanssiohjelmaa ja kirjoittamalla pitkän kaavan mukaan eilisestä, kun ei ole tarvetta raahautua minnekään mitään bändiä katsomaan.
Kun astuin junasta ulos Hyvinkään asemalla, siellä oli jäistä ja hitusen lunta. Etelämpänä oli vain vettä - melkoinen kylmä Pohjola tämä Hyvinkää! Cumulus on ihan rautatieaseman vieressä, kulmalla on joitakin päiviä ollut Anssin keikkaa mainostava lakana. Ja kadunpieleen oli pysäköity myös valkea keikkabussi.
Hopealyhty osoittautui oikein mukavaksi paikaksi ja siellä oli yhdentoista aikaan jo runsaasti väkeä. Iso mutta sokkeloisuudella kotoisaksi tehty yökerho, jossa oli useita baaritiskejä sekä tanssilattia. Siellä pystyi sujuvasti kiertelemään näyttämättä täysin eksyneeltä. Bongasin ainakin viisi Anssin keikkajulistetta ja tuttuja naamoja lavan tienoosta.
Lava huolestutti hiukan. Se näytti tismalleen identtiseltä kuin Espoon Amarillossa toissapäivänä! Paitsi että lavan edessä, suoraan Anssin kohdalla, oli suuri punainen tolppa. :D Ja sivustoilla oli mukavasti "huoltotilaa" ja katto aika matalalla. Mutta samat elämää nähneet äänentoistolaitteet, paloista koottu polvenkorkuinen lava ja himmeät valot. Kun olin vielä alakerrassa bongannut Amarillon lipputiskiltä tutun hepun, aloin pohtia, että onkos Cumulus ja Amarillo samaa puljua? (Ei ne ole.)
Antti kävi "puoli tuntia ennen keikan alkua" -lavavisiitillään päästämässä pari ääntä instrumentistaan, joka oli sijoitettu lavan keskelle, ns. Anssin paikalle, sen tolpan takia. Ja paljasti, että äänentoistolaitteisto kulkee heillä mukana bussissa ja muut yhtenevyydet ovat sattumaa. Kuulemma äänentoisto toimii täällä paremmin, sanoi miksaaja. Antti jatkoi, että he alkavat keittää kahvia lavalla tai esittää jotain Punahilkka-näytelmää, jos toivebiisejä ei ole. Hah. Ja muisteli vuotta ja keikkaa, jolla esiintyi viimeksi lavan keskellä.
DJ kuulutti Anssin aloittavan noin puolelta öin. Väki alkoi pakkautua lavan edustalle. Puolen yön jälkeen kuulutettiin, että pari biisiä vielä niin Anssi nousee lavalle. Tässä vaiheessa yleisö lauloi mukana jo Kaija Koon Tinakenkätyttöä. Jalkoja puuduttaneen odottelun jälkeen Johnny Cash alkoi vihdoin rämpyttää kitaraansa klo 00.25. Missähän bändi mahtaa aina lymytä Man In Blackin alkaessa? Tällä kertaa he tulivat lavalle ennätysnopsaan (jostain kaukaa takavasemmalta yleisön läpi) ja odottelivat lavalla jo biisin puolivälissä. Heti musiikin tauottua Kelly paukutti Kaksi sisarta alkuun.
1. Kaksi sisarta
2. Kaunotar ja basisti
3. Puistossa
4. Faijan haamu
5. Milla
6. Laulu petetyille
7. Rva Ruusunen
8. Mikan faijan BMW
9. Nummela
(Ville livahtaa kakkoskitaraan.)
10. Aamu
11. Kaveria ei jätetä
12. Älä mene pois
13. Jennifer Aniston
14. Karhun elämää
15. 1972
(Tässä välissä bändi taisi kadota lavan sivuun.)
16. Ensilumi
17. Nolla
18. Rakkaus on murhaa
Heti ekasta biisistä alkaen yleisö lauloi mukana ja hurrasi. Sen näki myös lavalla olijoiden ilmeistä. Anssilla oli monesti sellanen iloisen kummastunut ilme, että kylläpä jengi pitää ääntä. Antti ja Kelly virnuilivat leveästi. Kyllä siinä on muusikon mukava soittaa! Kyllä se eturivissäkin pisti hymyilyttämään, ellei muuten jo hymyillyt. Puistossa kirvoitti tosi vahvat yhteislaulut, mistä Anssi innostui vielä vetämään kertsin yleisön kanssa biisin lopuksi. Varsin vakuuttavaa laulua! Ja lavalle muuten siunaantui jostain lisää valoa ekan biisin jälkeen, joten se niistä himmeistä valoista.
Millaan mentiin taas punaisella Gretschillä, Country Club on ilmeisesti jäänyt varakitaraksi, siltä varalta että ykkösnyrkki pettää. Anssi päivitteli jossain vaiheessa, että hänellä on ihan outo olo lavan sivussa. Antti kertoi keikan jälkeen, että keskellä olo oli "kamalaa", että ei osannut ollenkaan suhtautua siihen. Yleisön näkökulmasta oli kivaa, että Antti oli kerrankin poissa sieltä seinustan pimennoista ja hyvin esillä.
Rva Ruususessa tuli se hetki, josta tämä keikka kiikkustuolissa muistetaan. Kuten Espoossakin, Anssi lähti instrumentaalin aikana nojailemaan Antin kylkeen. Antin kasvoille nousi ärtynyt irvistys, kuin hyttynen olisi tullut häiritsemään kesken makean unen. Olin ottamassa kuvaa tilanteesta ja kuvassa näkyy, miten Antti lähtee määrätietoisesti kylki edellä työntämään Anssia kohti lavan etukulmaa. Seuraavassa kuvassa Anssista näkyy enää puolet, on tulossa Gretsch edellä pedaalilautansa yli. Samassa tykinkuula-Anssi tössähti lavalta yleisöön, kulmassa seisonutta naista kohti. Sitten tajusin käteni tukevan Anssia selästä ja silmäkulmassa vilahti punaista Gretschiä. Anssi nousi saman tien lavalle naiselta anteeksi pyydellen, biisi ei keskeytynyt. Sivupöydällä ollut kokislasini oli lentänyt lattialle ja kaatunut suoraan johtopinoon pedaalilaudan taakse – ja kuten myöhemmin selvisi – Anssin housujen takareisille. Ois vielä puuttunut, että keikka ois päättynyt johonkin oikosulkuun kaatuneen kokiksen takia... :D
Biisi jatkettiin loppuun ja sitten Anssi ihmetteli suu virneessä, että mitenkäs me nyt noin. Antti ilmaisi näkemyksensä eturivin kuullen: ”Älä tule isompias kiusaamaan, perkele.” Kuulemma muu bändi oli keikan jälkeen kommentoinut, että tätä oli odotettu tapahtuvaksi jo jonkin aikaa. Myöhemmin Anssi totesi housujensa olevan märät, vaikka onhan ne märät muutenkin. Toivottavasti edes viilensi!
Nummelassa sain selvää, mitä ylimääräistä Anssi ujutti Amarillossakin "mun täytyy kävellä näin"-lopukkeen sekaan: "Viikset on elämä ja elämä on viikset." :D ÄMPissäkin viiksikarvat kutittivat poskea. Minulla ei ole mitään viiksiä vastaan, mutta vaadin parran takaisin! Anssin leuka alaviistosta ei ole kovin kaunista katseltavaa ilman partaa!
Lisää toilailuja. Anssi esitteli bändinsä ja kertoi omaksi nimekseen Anssi Kela, mutta hän esiintyy tänä iltana incognitona nimellä Pasi. (Yleisö alkoi välittömästi kiljua Pasia.) Antin huomautettua sen kirjoitusasusta, Anssi lisäsi, että se kirjoitetaan Pussy. Anssin harmaanvihreä plektra putosi jossain vaiheessa (Anistonin lopussa?) lattialle ja 1972:n alussa hän kyseli, näkyykö plektraa lattialla, hän mielellään haluaisi sen takaisin, koska se oli hyvä plektra. Kaivoi taskustaan jotain tunnistamattomaksi jäänyttä (keskityimme haparoimaan lattiaa ja lavaa pedaalilaudan ympäriltä), jolla hänen pitäisi soittaa jos plektraa ei löydy. Plektra hoksattiin (oli näemmä mennyt mun rojuläjään) ja Hanna ojensi sen Anssille takaisin.
Musiikistakin voisi sanoa muutaman sanan. Bändi soitti jotenkin erityisen hyvin yhteen, kaikki osui rennosti kohdilleen. Tajusin tämän Jennifer Anistonissa, joka kuulosti tosi onnistuneelta. Antti loisti lavan keskellä. Rumpalit veteli taas soolojaan, ainakin Kahdessa sisaressa ja oisko ollut Puistossa? Äänentoisto toimi todellakin paremmin kuin Amarillossa, kaiken erotti tosi hyvin, etenkin kun seisoi kitara- ja bassovahvistimien lähistöllä, eikä laulu kadonnut sekaan. Karhun elämää kuulosti erityisen murealta, koska se vedettiin poikkeuksellisesti Gretschillä.
1972:n jälkeen bändi livisti (Ville edellä) lavan sivuun ja heidät hurrattiin tietysti takaisin. Heti alkuun toteutettiin eturivistä kiljuttu Ensilumi-toive. "Tämä biisi on ajankohtainen, vaikka onkin kyseenalaista, satoiko ensilumi tänään." Spiikin aikana bändi taustalla haki sointuja. Hyvinhän se meni, kuulosti musiikilta! Sitten Kelly vaati, että soitetaan Nolla. Anssi tiedusteli yleisöltä, halutaanko Nolla vai Suuria kuvioita. Hurrausta tuli ainakin Nollan puolesta. Ja koska Kelly ei muuta suostunut soittamaan, Nolla valittiin. Tässä vaiheessa viimeistään eturivissä alettiin pomppimaan ja hiukan moshaamaankin. Luonnollisesti Anssin esimerkkiä seuraten. Ja vikaksi biisiksi valikoitui Antin tupakkapaikalla kuulema toivebiisi, Rakkaus on murhaa. Namia!!! Anssi lauloi niin huolella ja kauniisti, että tuli mieleen saataisko tästä vihdoin ROM-live nettisivuille ladattavaksi. Kannatetaan!!!
Ennen lavalta lähtemistään Anssi spiikkasi jotain hassuja ohjeita yleisölle, muistan vain nauraneeni sille. Aah, muistutti ainakin pitämään sepalukset kiinni. Soitto päättyi klo 2.08.
Muu bändi livisti takahuoneeseen, mutta fanit ottivat Anssin käsittelyyn niin pitkäksi aikaa, että kun Anssi vihdoin oli haihtunut paikalta, Saara oli jo tullut takaisin kasaamaan kamppeitaan. Hain uuden kokiksen ja jäin seurailemaan menoa, koska junan lähtöön oli vielä pari tuntia. Ville ehti purkaa rumpunsa ennen kuin Kelly hilasi itsensä purkutöihin. Antti sai naisfaneista basistinosuutensa ja ilmehti lavalla hiukan hämmentyneen näköisenä ja selitti olevansa töissä. Anssi sai kääriä piuhansa kaikessa rauhassa. Bändi sai enimmät purettua noin klo 3.15:een mennessä ja samoilla hetkillä DJ löi tiskiin loppuillan hittiputken – uuvuttavan vartinmittaisen suomi-iskelmä-medleyn, jossa oli mm. Katri Helenaa ja Paula Koivuniemeä. Huhhuh.
Illan viimeisen hitaan ja valomerkin jälkeen Hopealyhty muuttui melkoiseksi miinakentäksi, joutui väistelemään. Näemmä suosituin iskurepliikki oli "Kuinkas sun ilta on sujunut?" Neljältä piti poistua tiloista. Ulkona oli satanut sentin verran lunta, jee!!! Valkoinen bussi valkoisessa maisemassa ja jouluvaloja kadun varressa. :)
Juna tuli ajallaan, eli 4:23. Miellyttävää, että kyydissä ei ollut yhtään rymyjengiä. Hiljaista kulkijaa tuossa vaiheessa yötä ja kyllä, alkoi väsyttää tosi vastustamattomasti. Kun hiihteli nukahtamis- ja paleltumispisteessä Helsingin märässä loskassa maha nälästä kurahdellen ja pää ajatuksista tyhjänä, päällimmäinen tunne oli kuitenkin erittäin hyvä ja lämmin mieli. Aamukuudelta iltapalaa syödessä muistan miettineeni, että missä mahtaa mennä ilta- ja aamupalan raja?
Kun astuin junasta ulos Hyvinkään asemalla, siellä oli jäistä ja hitusen lunta. Etelämpänä oli vain vettä - melkoinen kylmä Pohjola tämä Hyvinkää! Cumulus on ihan rautatieaseman vieressä, kulmalla on joitakin päiviä ollut Anssin keikkaa mainostava lakana. Ja kadunpieleen oli pysäköity myös valkea keikkabussi.
Hopealyhty osoittautui oikein mukavaksi paikaksi ja siellä oli yhdentoista aikaan jo runsaasti väkeä. Iso mutta sokkeloisuudella kotoisaksi tehty yökerho, jossa oli useita baaritiskejä sekä tanssilattia. Siellä pystyi sujuvasti kiertelemään näyttämättä täysin eksyneeltä. Bongasin ainakin viisi Anssin keikkajulistetta ja tuttuja naamoja lavan tienoosta.
Lava huolestutti hiukan. Se näytti tismalleen identtiseltä kuin Espoon Amarillossa toissapäivänä! Paitsi että lavan edessä, suoraan Anssin kohdalla, oli suuri punainen tolppa. :D Ja sivustoilla oli mukavasti "huoltotilaa" ja katto aika matalalla. Mutta samat elämää nähneet äänentoistolaitteet, paloista koottu polvenkorkuinen lava ja himmeät valot. Kun olin vielä alakerrassa bongannut Amarillon lipputiskiltä tutun hepun, aloin pohtia, että onkos Cumulus ja Amarillo samaa puljua? (Ei ne ole.)
Antti kävi "puoli tuntia ennen keikan alkua" -lavavisiitillään päästämässä pari ääntä instrumentistaan, joka oli sijoitettu lavan keskelle, ns. Anssin paikalle, sen tolpan takia. Ja paljasti, että äänentoistolaitteisto kulkee heillä mukana bussissa ja muut yhtenevyydet ovat sattumaa. Kuulemma äänentoisto toimii täällä paremmin, sanoi miksaaja. Antti jatkoi, että he alkavat keittää kahvia lavalla tai esittää jotain Punahilkka-näytelmää, jos toivebiisejä ei ole. Hah. Ja muisteli vuotta ja keikkaa, jolla esiintyi viimeksi lavan keskellä.
DJ kuulutti Anssin aloittavan noin puolelta öin. Väki alkoi pakkautua lavan edustalle. Puolen yön jälkeen kuulutettiin, että pari biisiä vielä niin Anssi nousee lavalle. Tässä vaiheessa yleisö lauloi mukana jo Kaija Koon Tinakenkätyttöä. Jalkoja puuduttaneen odottelun jälkeen Johnny Cash alkoi vihdoin rämpyttää kitaraansa klo 00.25. Missähän bändi mahtaa aina lymytä Man In Blackin alkaessa? Tällä kertaa he tulivat lavalle ennätysnopsaan (jostain kaukaa takavasemmalta yleisön läpi) ja odottelivat lavalla jo biisin puolivälissä. Heti musiikin tauottua Kelly paukutti Kaksi sisarta alkuun.
1. Kaksi sisarta
2. Kaunotar ja basisti
3. Puistossa
4. Faijan haamu
5. Milla
6. Laulu petetyille
7. Rva Ruusunen
8. Mikan faijan BMW
9. Nummela
(Ville livahtaa kakkoskitaraan.)
10. Aamu
11. Kaveria ei jätetä
12. Älä mene pois
13. Jennifer Aniston
14. Karhun elämää
15. 1972
(Tässä välissä bändi taisi kadota lavan sivuun.)
16. Ensilumi
17. Nolla
18. Rakkaus on murhaa
Heti ekasta biisistä alkaen yleisö lauloi mukana ja hurrasi. Sen näki myös lavalla olijoiden ilmeistä. Anssilla oli monesti sellanen iloisen kummastunut ilme, että kylläpä jengi pitää ääntä. Antti ja Kelly virnuilivat leveästi. Kyllä siinä on muusikon mukava soittaa! Kyllä se eturivissäkin pisti hymyilyttämään, ellei muuten jo hymyillyt. Puistossa kirvoitti tosi vahvat yhteislaulut, mistä Anssi innostui vielä vetämään kertsin yleisön kanssa biisin lopuksi. Varsin vakuuttavaa laulua! Ja lavalle muuten siunaantui jostain lisää valoa ekan biisin jälkeen, joten se niistä himmeistä valoista.
Millaan mentiin taas punaisella Gretschillä, Country Club on ilmeisesti jäänyt varakitaraksi, siltä varalta että ykkösnyrkki pettää. Anssi päivitteli jossain vaiheessa, että hänellä on ihan outo olo lavan sivussa. Antti kertoi keikan jälkeen, että keskellä olo oli "kamalaa", että ei osannut ollenkaan suhtautua siihen. Yleisön näkökulmasta oli kivaa, että Antti oli kerrankin poissa sieltä seinustan pimennoista ja hyvin esillä.
Rva Ruususessa tuli se hetki, josta tämä keikka kiikkustuolissa muistetaan. Kuten Espoossakin, Anssi lähti instrumentaalin aikana nojailemaan Antin kylkeen. Antin kasvoille nousi ärtynyt irvistys, kuin hyttynen olisi tullut häiritsemään kesken makean unen. Olin ottamassa kuvaa tilanteesta ja kuvassa näkyy, miten Antti lähtee määrätietoisesti kylki edellä työntämään Anssia kohti lavan etukulmaa. Seuraavassa kuvassa Anssista näkyy enää puolet, on tulossa Gretsch edellä pedaalilautansa yli. Samassa tykinkuula-Anssi tössähti lavalta yleisöön, kulmassa seisonutta naista kohti. Sitten tajusin käteni tukevan Anssia selästä ja silmäkulmassa vilahti punaista Gretschiä. Anssi nousi saman tien lavalle naiselta anteeksi pyydellen, biisi ei keskeytynyt. Sivupöydällä ollut kokislasini oli lentänyt lattialle ja kaatunut suoraan johtopinoon pedaalilaudan taakse – ja kuten myöhemmin selvisi – Anssin housujen takareisille. Ois vielä puuttunut, että keikka ois päättynyt johonkin oikosulkuun kaatuneen kokiksen takia... :D
Biisi jatkettiin loppuun ja sitten Anssi ihmetteli suu virneessä, että mitenkäs me nyt noin. Antti ilmaisi näkemyksensä eturivin kuullen: ”Älä tule isompias kiusaamaan, perkele.” Kuulemma muu bändi oli keikan jälkeen kommentoinut, että tätä oli odotettu tapahtuvaksi jo jonkin aikaa. Myöhemmin Anssi totesi housujensa olevan märät, vaikka onhan ne märät muutenkin. Toivottavasti edes viilensi!
Nummelassa sain selvää, mitä ylimääräistä Anssi ujutti Amarillossakin "mun täytyy kävellä näin"-lopukkeen sekaan: "Viikset on elämä ja elämä on viikset." :D ÄMPissäkin viiksikarvat kutittivat poskea. Minulla ei ole mitään viiksiä vastaan, mutta vaadin parran takaisin! Anssin leuka alaviistosta ei ole kovin kaunista katseltavaa ilman partaa!
Lisää toilailuja. Anssi esitteli bändinsä ja kertoi omaksi nimekseen Anssi Kela, mutta hän esiintyy tänä iltana incognitona nimellä Pasi. (Yleisö alkoi välittömästi kiljua Pasia.) Antin huomautettua sen kirjoitusasusta, Anssi lisäsi, että se kirjoitetaan Pussy. Anssin harmaanvihreä plektra putosi jossain vaiheessa (Anistonin lopussa?) lattialle ja 1972:n alussa hän kyseli, näkyykö plektraa lattialla, hän mielellään haluaisi sen takaisin, koska se oli hyvä plektra. Kaivoi taskustaan jotain tunnistamattomaksi jäänyttä (keskityimme haparoimaan lattiaa ja lavaa pedaalilaudan ympäriltä), jolla hänen pitäisi soittaa jos plektraa ei löydy. Plektra hoksattiin (oli näemmä mennyt mun rojuläjään) ja Hanna ojensi sen Anssille takaisin.
Musiikistakin voisi sanoa muutaman sanan. Bändi soitti jotenkin erityisen hyvin yhteen, kaikki osui rennosti kohdilleen. Tajusin tämän Jennifer Anistonissa, joka kuulosti tosi onnistuneelta. Antti loisti lavan keskellä. Rumpalit veteli taas soolojaan, ainakin Kahdessa sisaressa ja oisko ollut Puistossa? Äänentoisto toimi todellakin paremmin kuin Amarillossa, kaiken erotti tosi hyvin, etenkin kun seisoi kitara- ja bassovahvistimien lähistöllä, eikä laulu kadonnut sekaan. Karhun elämää kuulosti erityisen murealta, koska se vedettiin poikkeuksellisesti Gretschillä.
1972:n jälkeen bändi livisti (Ville edellä) lavan sivuun ja heidät hurrattiin tietysti takaisin. Heti alkuun toteutettiin eturivistä kiljuttu Ensilumi-toive. "Tämä biisi on ajankohtainen, vaikka onkin kyseenalaista, satoiko ensilumi tänään." Spiikin aikana bändi taustalla haki sointuja. Hyvinhän se meni, kuulosti musiikilta! Sitten Kelly vaati, että soitetaan Nolla. Anssi tiedusteli yleisöltä, halutaanko Nolla vai Suuria kuvioita. Hurrausta tuli ainakin Nollan puolesta. Ja koska Kelly ei muuta suostunut soittamaan, Nolla valittiin. Tässä vaiheessa viimeistään eturivissä alettiin pomppimaan ja hiukan moshaamaankin. Luonnollisesti Anssin esimerkkiä seuraten. Ja vikaksi biisiksi valikoitui Antin tupakkapaikalla kuulema toivebiisi, Rakkaus on murhaa. Namia!!! Anssi lauloi niin huolella ja kauniisti, että tuli mieleen saataisko tästä vihdoin ROM-live nettisivuille ladattavaksi. Kannatetaan!!!
Ennen lavalta lähtemistään Anssi spiikkasi jotain hassuja ohjeita yleisölle, muistan vain nauraneeni sille. Aah, muistutti ainakin pitämään sepalukset kiinni. Soitto päättyi klo 2.08.
Muu bändi livisti takahuoneeseen, mutta fanit ottivat Anssin käsittelyyn niin pitkäksi aikaa, että kun Anssi vihdoin oli haihtunut paikalta, Saara oli jo tullut takaisin kasaamaan kamppeitaan. Hain uuden kokiksen ja jäin seurailemaan menoa, koska junan lähtöön oli vielä pari tuntia. Ville ehti purkaa rumpunsa ennen kuin Kelly hilasi itsensä purkutöihin. Antti sai naisfaneista basistinosuutensa ja ilmehti lavalla hiukan hämmentyneen näköisenä ja selitti olevansa töissä. Anssi sai kääriä piuhansa kaikessa rauhassa. Bändi sai enimmät purettua noin klo 3.15:een mennessä ja samoilla hetkillä DJ löi tiskiin loppuillan hittiputken – uuvuttavan vartinmittaisen suomi-iskelmä-medleyn, jossa oli mm. Katri Helenaa ja Paula Koivuniemeä. Huhhuh.
Illan viimeisen hitaan ja valomerkin jälkeen Hopealyhty muuttui melkoiseksi miinakentäksi, joutui väistelemään. Näemmä suosituin iskurepliikki oli "Kuinkas sun ilta on sujunut?" Neljältä piti poistua tiloista. Ulkona oli satanut sentin verran lunta, jee!!! Valkoinen bussi valkoisessa maisemassa ja jouluvaloja kadun varressa. :)
Juna tuli ajallaan, eli 4:23. Miellyttävää, että kyydissä ei ollut yhtään rymyjengiä. Hiljaista kulkijaa tuossa vaiheessa yötä ja kyllä, alkoi väsyttää tosi vastustamattomasti. Kun hiihteli nukahtamis- ja paleltumispisteessä Helsingin märässä loskassa maha nälästä kurahdellen ja pää ajatuksista tyhjänä, päällimmäinen tunne oli kuitenkin erittäin hyvä ja lämmin mieli. Aamukuudelta iltapalaa syödessä muistan miettineeni, että missä mahtaa mennä ilta- ja aamupalan raja?
Viimeksi kommentoitu