Forum 2002-2013

Gimma 13.11.2002 5:28 Anssin huonoin biisi? En tiedä onko tätä aihetta käsitelty aiemmin vanhalla foorumilla (kun en ole itse niin ahkerasti siellä käynyt). Tuli mieleen, että kaiken Anssin kehumisen ja "jalustalle nostamisen" vastapainoksi voisi vaikka kysyä, että mistä Anssin biisistä et erityisemmin pidä ja miksi? Oma vastaukseni on Mikan faijan BMW. Ei vaan jostain syystä ole ikinä kolahtanut. En pidä sen musiikista enkä erityisemmin sanoituksestakaan.
JMN 13.11.2002 11:24 Pekan ja Suden ainoalla stuudioalbumilla on montakin laulua jotka eivät erityisen sytytä, joita en saa edes palautettua mieleen miten ne meni vaikka olen ne jo muutamaankiin otteeseen kuullut. Lähinnä ne ovat siis mitäänsanomattomia, eivät varsinaisesti inhoreaktiota aiheuttavia. Nummelalla olevista lauluista ehkäpä Puistossa on kaikkein vähiten miellyttävä. En minä sitä varsinaisesti inhoa mutta se ei vaan jotenkin vörki. Harhaa myöskin tökkii. Siinä on se Nirvana-säkeistö, ne sanat on minusta hintin verran kornit.
nasu 13.11.2002 13:01 Mä en tykkää Nummelan Rva Ruususesta!!
..Livenä ihan hyvä!
Kuulostaa cd:llä jotenkin oudolta :D
Gaucho 13.11.2002 14:54 Puistossa. En varmaankaan kuulu kohderyhmään.
Petri 13.11.2002 15:06 Puistola on Anssin huonoin biisi. Puistola on aivan käsittämättömän tylsä ja pitkästyttävä biisi. On siinä ihan hyvät sanat, mutta se sävellys on huono. Mä en mitenkään erityisemmin pidä valssimusiikista. Sit Anssi esittää sitä vielä jossain rokkiklubeissa. Miks ihmeessä? Kuka menee Tavastialle kuuntelemaan valssia? En minä ainakaan.

Toinen vähän heikompi biisi on Piilopaikka. Se ei oo mitenkään kovin omaperäinen biisi. Sellasia biisejä on tehty jo varmaan miljoona. Heti ekan kerran kun kuulin Piilopaikan Tavastialla, niin tuli mieleen että oon kuullu tän biisin joskus aikaisemminkin. Ja onhan se lisäksi ihan liian imelä ja siirappinen biisi.

Mä en myöskään mitenkään kauheesti innostunu siitä uudesta Kipinälaulusta. Onhan se ihan kelvollinen biisi, mutta miks taas hidas biisi? Eikö Anssilla ole jo tarpeeksi lällynumeroita? Ois kiva kuulla vähän menevämpää musiikkia.
JMN 13.11.2002 15:24 Joo, se kipinälaulu ei tehnyt mitään suurempaa säväystä. Tosin en ole sitä kuullut kuin yhdesti, ehkä se on sellainen hitaasti avautuva teos. Mutta kyllä se on niin että jos on todella unohtumaton laulu niin sen monesti muistaa jo ensimmäisen kerran jälkeen(esim. Laulu petetyille).
A.K. 13.11.2002 15:26
nasu Mä en tykkää Nummelan Rva Ruususesta!!
..Livenä ihan hyvä!
Kuulostaa cd:llä jotenkin oudolta :D


Minusta Rva Ruusunen on yksi Anssin parhaimmista piiseistä! Siinä tulee semmoinen hirveä viha esille: "nyt minä tapan sen äijän ja otan sen naisen itselleni..."
Hmm... huonoin... Minulle "Esko Riihelän Painajainen" ei oikein kolahda... Jotenkin tylsä, hidas ja yksinkertainen piisi...
Ensin aina vaihdoin piisiä kun tuli "Harhaa", mutta nykyään - kuunneltuani sen kerran läpi, tykkään... Ihan mukava piisi... :)
JMN 13.11.2002 15:35 Minusta Esko R on koko Nummelan parhaimmistoa! Hyvät sanat, kaunis kitarakuvio kertosäkeessä ja ennenkaikkea tunnelma. Se tasainen ujellus siellä taustalla ja monotoninen rumpukomppi ja soundimaailma noin yleisesti ottaen...ei tarvitse edes silmiä sulkea kun jo eteen maalautuu kuva pakomatkasta kohti pohjoista kesäisessä yössä. Jos siihen puuhaan pitäisi valita virallinen soundtrack niin se olisi tuo biisi.

Toinen mitä tunnelmallisin tunnelmapala on Kissanpäivät. Että voikin säveltenkielellä ilmaista niin täydellisesti loppukesän haikeutta. Vaikka se olisi instrumentaali niin mieleen värittyisi kuva sumuisesta järvestä jossa hiljaa joku soutelee. Aivan täydellinen kappale.

Hmm, molemmat esimerkit(ja Nummelan mielestäni parhaat kappaleet) ovat niitä Anssin tykönänsä kotistudiossa väsäämiä. Kun taas vaikkapa Rva Ruusunen(studiossa tehty) on levyversiona aika muovinen, ei välity se padotun verenhimoinen tunnelma mikä livenä(erityisesti kun Anssi sen yksin esittää). Mitä tästä opimme? Ehkä emme mitään, ehkä paljonkin. Pelottaa muuten ajatella jos Kissanpäivistä olisi levylle valittu se RnB-otto...se olisi ollut häväistys. Ei siinä kuulu kesäyön haikeus, ei.
Essi 13.11.2002 15:49 Ennen en voinut sietää kahta sisarta ja alotin kuuntelun aina Mikan Faijan BMW:stä.En sitten tiedä miksi,jotenkin se vaan oli niin raivostuttava, nykyään se tosin kuulostaa ihan hyvältä.
Aika harvoin tulee kuunneltua Rannalla-kokoelman ekaa levyä,siis sitä studioalbumia.Siinä on muutamia erittäin hyviäkin biisejä,mutta useampi ei niin kovin hyvä biisi.
JMN 13.11.2002 16:32 Se on kyllä se Rannalla levy 1 vähän semmonen...voisi jopa sanoa Anssin ja muidenkin P&S ukkojen musiikkiuran pohjanoteeraus. Mutta sehän on toki hyvä tehdä noin niinkuin alkajaisiksi niin kaikki mitä sen jälkeen tekee on parempaan päin! Noh, ei se nyt niin synkkää kuultavaa ole, ihan kelpo keskitien levy. Mutta Anssi tai joku, kerro toki että ovatko kaikki Pekan ja Suden levyllä olevat kappaleet ihan spontaanisti syntyneitä vai onko osa tehty väkisin vääntämällä tyyliin "jaahas, pitkäsoitto pitäisi tehdä, sävelletäänpäs nyt siihen jotain täytteeksi"? Kun sellaista spontaania tekemisen riemua ei kyllä oikein löydy läheskään joka kappaleesta.
Mari 13.11.2002 17:55 Karmistus sentään!
Minulla on sen verran löyhä pää ettei mikään biisi jää sinne ihan ekalla kuulemalla, tai en muista ainakaan. (hehheh...) Toisen kuulemiskerran jälkeen totuus alkaa paljastua ja kolmannella kolahtaa jo niin ettei biisistä pääse sen jälkeen eroon ollenkaan.
Mutta silti väitän Kipinöitä hienoksi kappaleeksi! Vaikka en minä siitä juuri mitään muista. :D
Ja onhan Tavastialla soitettu kauheampaakin musiikkia kuin valssia, luulisin...

Jaa-a.. ai huonoin kappale? Vaikea kymysys. Nummelalta se Ruusunen ois voinu olla ehkä se toinen versio. Mutta ei se kappaleena huono ole.
Gaucho 13.11.2002 18:05 Kun tuota Pekka ja Susi -alpuumia on isommalla kärellä tässä haukuttu, niin pitää puolustukseksi sanoa, että levy onkin todella kumia verrattuna siihen, mitä yhtye oikeasti tuolloin oli. En syytä ketään, mutta jos pop/rock-yhtyeen levyä laitetaan tuottamaan Timo "Piip" Löyvä, ei siitä mitään hirvittävän munarikasta voi syntyä, vaikka Timo vanha 3. Nainen -äijä onkin. Kliinisyyteen oman annoksensa tuo myös se, että soittajamme eivät irroita silmiään hetkeksikään kuvitellusta nuottitelineestä.

Tässä kohtaa pitää myös sanoa se, että kyllä minä pidin siitä levystä vuonna -94, ja pidän vieläkin. En tietenkään kaikista kappaleista, mutta kuinka moni täällä omistaa monta levyä, joiden jokaisesta kappaleesta pitää? Minen ainakaan yhtään. Ja Nummela ei käy vastaukseksi.
Hasu 13.11.2002 19:01 En minä tiedä mikä on Anssin huonoin biisi.Minun mielestä kaikki biisit on hyviä.Olen kuullut ehkä vähän liian usein Puistossa-biisin,joten sitä en enää jaksa kuunnella usein.Ennen vihasin Esko Riihelän Painajainen-biisiä,mutta nyt se on yksi parhaista kappaleista Nummela-levyllä.
Norsku 13.11.2002 19:23 En tietenkään kaikista kappaleista, mutta kuinka moni täällä omistaa monta levyä, joiden jokaisesta kappaleesta pitää? Minen ainakaan yhtään. Ja Nummela ei käy vastaukseksi.

Dääm. Nummela on meinaan ainut mun levy missä kaikki biisit ovat oikeasti hyviä. Myös kaikki Anssin julkaisemattomat biisit mitä oon kuullu on järjestään hyviä. Mistälie johtuu. Insomnia on yksi parhaista.
Huonoin biisi on ehdottomasti Pekka ja susi. Se ei vaan jostain syystä kolahda mulle yhtään. Se olis ehdottomasti pitäny korvata Sinisellä tuulella sillon -94.
Joz 13.11.2002 20:07 Rannalla tuplalla on montakin sellaista biisiä, joista en juurikaan välitä.. toisaalta vastapainoksi siellä on muutama ihan oikeasti hyvä biisi.. soolotuotannosta Piilopaikka
JMN 14.11.2002 8:00 Onhan niitä moniakin levyjä joilla on vain hyviä piisejä. Aatteleppa vaikka joku Nevermin. Siinäkin on joku Lounge Act jonka joskus skippaa mutta sekin vain siksi että kaikki laulut siinä ympärillä ovat aivan loistavia niin tuollainen "pelkästään" hyvä piisi kalpenee siinä ympäristössä, vaikka se jonkun tusinagrungebändin levyllä olisi liki mestariteos. Ja Extremen Waiting for the punchlinellä ovat kaikki laulut hyviä. Ja Nevermind the bollocksilla ei ole kuin yksi huono laulu(New York) mikä on aika hyvä suhdeluku. Niin ja Kari Peitsamon koko tuotanto! Eräät ne ei näemmä osaa tehdä huonoa laulua vaikka yrittäisivät, kuten juuri Kari ja vaikkapa Ramones. Kun koko tuotanto on variaatiota yhdestä biisistä ja jos se yksi biisi sattuu olemaan hyvä niin siinä ollaan ihan vakaalla pohjalla.
Gaucho 14.11.2002 9:01 Mielipide tämäkin: Waiting for the Punchline on aika kökkö levy noin kokonaisuutena. Raskassoutuista, ei oikein anna mitään kiksejä.

Santana: Marathon on kyllä yksi levy, josta en voi yhtään biisiä pudottaa pois. Soundgardenin Superunknownilta löytyy ehkä pari, mutta kyllä kuudessatoista kappaleessa saa pari ollakin.
JMN 14.11.2002 12:06 No mutta, Waiting for the Punchlinella on kaikkein parhaat riffit mitä millään levyllä ikinä, tarttuvat kertosäkeet, ovelat sanat ja virtuoosisuus kerrankin valjastettu oikeaan käyttöön eli laittamaan raswaa koneeseen: hiemanko hyvin soittava yksikkö tuo Extreme! Ja rohkeasta tuotannosta lisäpisteet: verrattuna Extremen aiempiin(jähmeähköihin) funkmetal-yritelmiin tässä on sellaiset kuivakat ydinluusaundit, ja lähes koko ajan vain yksi kitara äänessä! Kun tulee soolo niin rytmikitarointi tippuu pois eikä silti tunnu että pohja putoaisi pois. Vaaditaan todellista musicianshippiä, junou, että saa tuon jutun niinkin hyvin toimimaan. Ja parhaat rumpusoundit ikinä. On se kyllä hyvä. Harmi kun hajosivat just parhaan levynsä jälkeen.

Niin, ja kannet ovat hienot. Ja ihan levyn kuuloiset.
Gaucho 14.11.2002 14:08 Rumpusoundit voivat olla hyvät, mutta itse rumpalointiin ei uuden kaverin myötä tullut kyllä yhtään lisää ilmettä. Jotkut biisit siltäkin levyltä kyllä muistan ihan toimivina, mutta päällimäisenä on mieleen jäänyt liiallinen raskassoutuisuus. Se kenties taas johtuu siitä, että pidin kahdesta edellisestä levystä. En joka biisistä, mutta kuitenkin =). Odotin jotain muuta kuin mitä tuli. Pitäisi ehkä nyt vuosien jälkeen kuunnella kypsemmin (?) korvin.
Sami 14.11.2002 15:57 Anssin huonoin biisi löytyy Rannalla-albumilta, todennäköisesti sen kakkoslevyltä, mutta en osaa sanoa mikä se on. Monien runtelemasta Pekan ja Suden esikoislevystä tykkään, sillä on mielestäni moni hyviä biisejä (niin kuin toki kakkoslevylläkin).

Nummela-albumilla ei varsinaisia huonoja biisejä ole. Vähiten ehkä pidän Riihelästä. Rva Ruusunenkaan ei aikoinaan sytyttänyt, mutta sittemmin olen alkanut oivaltaa sen neroutta. Rva Ruususen levyversio on kuitenkin liikaa sellaista paikallaan pysyvää, edestakaista sahaamista. Ei se demoversiokaan ole mikään täydellinen luenta, kyllä se kyseisen biisin kaipaama yhtaikainen rentous ja rajuus on löytynyt vasta loistavissa keikkaversioissa.

Kun puhutaan koko soolotuotannosta sanoisin, että huonoin biisi on Piilopaikka. Se on sävellyksenä melko mitäänsanomaton, tosin albumiraitana se voi olla ihan ok.

Puistolasta tykkään, mutta jotkin keikkaversiot ovat kieltämättä olleet laahaavia. Kipinöitä-laulun kohottaisin jopa ylimpään viiden tähden kategoriaan. Se mitä Petri puhui hitaista biiseistä, on ihan totta, niitä tuntuu Anssin uudemmassa tuotannossa riittävän. Tykkään toki hitaista ”lällybiiseistä”, mutta kakkosalbumista voi tulla vähän tylsä, jos siinä on sellaisia liikaa.

Se, että onko jokin biisi hyvä vai huono, riippuu valtavan paljon toteutuksesta, ei vain itse biisistä sinänsä. Esimerkiksi Faijan haamu on erinomainen kappale, mutta se on liian monella keikalla kuulostanut vain puolihuolimattomalta hölkältä.

Jännää muuten havaita kuinka paljon ihmisten mielipiteet poikkeaa toisistaan. Sama biisi, jota joku pitää Nummelan parhaana, on jonkun toisen mielestä albumin huonoin!
Essi 14.11.2002 17:03 [quote:1jwws95n]Jännää muuten havaita kuinka paljon ihmisten mielipiteet poikkeaa toisistaan. Sama biisi, jota joku pitää Nummelan parhaana, on jonkun toisen mielestä albumin huonoin![/quote:1jwws95n]
Totta.Mun mielestäni nimittäin Rva Ruusunen on ehdottomasti Nummelan parhaita biisejä.Vaikka kaikissa biiseissä on oikeestaan hyvät sanatkin,niin
kuitenkin se musiikki siinä kolahtaa.Rva Ruusunen taas on siinä mielessä poikkeus,että siinä tosiaan kolahtaa sekä musiikki että sanat.Ja taidan olla vielä siinäkin mielessä harvinaisuus,että pidän albumiversiota parempana kuin sitä alkuperäistä.
A.K. 14.11.2002 17:36 Essi, olet oikeassa! Rva Ruusunen rulaaa... Tykkään myös paljon "Kaunotar ja Basisti"- biisistä. Sanat ovat mahtavat ja kitara kuulostaa niiiiiin koolilta. Nerokas laulu minusta.
Anssi Kela 15.11.2002 9:21 Minä muuten innostuin tässä hiljattain eräänä yönä kuuntelemaan levyn nimeltä "Nummela" alusta loppuun! Kuulosti pitkästä aikaa jopa yllättävän hyvältä. Tuli sellainen fiilis, että tässähän on melko lupaava nuori lauluntekijä...

Omaa levyä ei tosiaan tule usein asetettua soittimeen. Nyt kun siihen on saanut riittävästi etäisyyttä, niin oli miellyttävää havaita, että tekeleensä takana voi edelleen seistä. Kuuntelin myös ensimmäistä kertaa vuosiin tuottamaani Frostbites -yhtyeen levyä ja se vasta hyvältä kuulostikin! Suorastaan rikollista, että se jäi aikanaan niin vähälle huomiolle. Siinä on muutamia lähes klassikoilta kuulostavia biisejä.

Muutama vuosi sitten näin Jyrkissä W.A.S.P. -yhtyeen Blackie Lawlessin haastattelun. Hän sanoi aika fiksusti (mikä jo itsessään oli yllättävää!), että levyn tekeminen on kuin suuren seinäfreskon maalausta. Maalatessa on niin lähellä seinää, että freskosta näkee vain pieniä yksityiskohtia. Menee yleensä pari vuotta ennen kuin pääsee astumaan niin monta askelta taaksepäin, että voi nähdä freskon kokonaan.
Gaucho 15.11.2002 9:40 Kuuntelin tässä taannoin W.A.S.P.:n ehkä legendaarisimman "I Wanna be Somebody"-biisin. Lähes häpeillen totesin sen olevan yksi 80-luvun heavyhelmistä. En oikeastaan muistanut kappaleesta muuta kuin kertosäkeen, sillä vahvempana olivat jääneet mieleen Blackie, pääkallot, veri ja sirkkelinterät. Kun sitä vertaa esim. Twisted Sister -humppaan We're Not Gonna Take It (joka on kyllä legenda, muttei välttämättä musiikillisten ansioidensa vuoksi), on todettava että W.A.S.P. rocks.
JMN 15.11.2002 10:54 Suotta et kehu sitä Frostbitesin levyä. Etenkin avausraita Impulse on todella hieno sävellys, ja sen "kitarat polttavat kuin sula teräs"(-Samuli Knuuti). Muutama laulu on vähän semmosta...brittimäistä lällätystä, mutta kaiken kaikkiaan tasokas teos. Hirmu nätti lauluääni sillä...laulajalla jonka nimi ei nyt juohdu mieleen. On melko ihme ettei sitä huomioitu missään paljon mitenkään. Kyllä minä jo hyvinnii sen ilmestyessä aika tarkkaan seurasin musiikkimedioita(että minä inhoan tuota media-sanaa) mutta silti vasta täältä Anssin foorumin kautta kuulin ekan kerran koko Frostbitesistä. Kumma, yleensä jos noinkin tasokasta englanninkielistä tavarata ilmestyy niin joka kohdassa naistenlehtiä myöten sauhutaan että nyt muuten läksi maailmanvalloitus suomalaisilta käyntiin?
Mari 15.11.2002 12:59 Kyllä Frostbites on mainio levy! Suosikkiraitani ovat muistaakseni 1,2,3,6 ja joku sieltä loppupäästä. Kyllä noihin varmaan joku tuottajankin mielestä klassikkoainesta oleva biisi mahtuu.
Minulla on sellainen mielikuva että Frostbitesin Soundin arviossa mainittiin että levyllä musisoi Antti Karisalmen lisäksi ainakin pari entistä Pekan ja Suden soittajaa. :D
Ja eikös Frostbites tehnytkin eräänlaisen läpimurron ulkomaille, Japaniin nimittäin. Ja Kustiakin vietiin ulkomaille. Mahtaako olla ainut suomalainen koira jonka musisointia on kaupattu ulkomaan markkinoille! Jiihaa! Go Kusti!

Uudesta seinäfreskosta voi tulla vähän kirkasvärisempi kuin edellisestä. Hehheh... kuvitelkaapa Anssille baskeri! Ja iso pensseli käteen. Nenänpäässä on selvästi jotain väriä.
Anssi Kela 15.11.2002 13:35 Frostbitesin Hear Me Lord soi Japanissa sikäläisessä terveyskeksi -mainoksessa. Levy julkaistiin Japanissa uusilla kansilla ja bonusraidoilla höystettynä. Toisen bonusraidan lopussa tosiaan kuuluu Kusti-sedän elämöintiä. Frostbitesin myynti nousevan auringon maassa taisi jäädä aika vaisuksi - en ainakaan ole kuullut mistään supersukseesta.
jassu 18.11.2002 16:49 anssin biiseistä ykskään ei oo huono ainakaan niistä joita oon tähän mennessä kuullu :)
muu 18.11.2002 21:34 Gauhee piuha miten mä huomasin tän aiheen vasta nyt...
JMN Suotta et kehu sitä Frostbitesin levyä. Etenkin avausraita Impulse on todella hieno sävellys, ja sen "kitarat polttavat kuin sula teräs"(-Samuli Knuuti). Muutama laulu on vähän semmosta...brittimäistä lällätystä, mutta kaiken kaikkiaan tasokas teos. Hirmu nätti lauluääni sillä...laulajalla jonka nimi ei nyt juohdu mieleen.

Joo Frostbites rulettaa 7-ever! Melkein kaikki piisit on hyviä mut sen laulajan äänestä en gauheesti tykkää. En kyl tykkää melkein mistään missä ämmä laulaa.. Mut kyl siihen tottuu.=P

Sain tänään se Rod of Mosesin Dallas-levyn, jolla Anssi on tuottajana. Oon kyllä kuunnellu sen vasta kerran.. Pullakahvit lähestyy..=D

Anssin piiseistä huonoin.. Riihelästä ja Kaunottaresta ja basistista en aluks erikoisemmin tykänny (jos oikein muistan..), nykyään kyllä tykkään molemmista. Riihelässä on nimenomaan listava se tunnelma. Ja kyl K&Bssäki..=P Nummelalt tykkään ehkä vähiten Ruususesta, en tiijä miks.. Livenä se kyl rullaa, varsinki punk-versio..=D Uusista piiseistä en osaa sanoa, riippuu keikasta.. Kaikki on oikeestaan hyviä. Oisse jos yhtäkkiä joku piisi olis muka huono!Ö

Hih tuli mieleen et tuleeks teille jostain piisistä joku tiätty väri mieleen?=P Mulle tulee
Riihelästä oranssinruskeenkeltasenhämärä
Kissanpäivistä vihree
Uusista autoista punanen
Aika monesta muustaki oikeestaan punanen. Ja jostain vaan epämäärästä värikästä..=P Toi väri varmaan liittyy siihen piisin tunnelmaan.. Syvällistä..
Norsku 19.11.2002 18:18 Joillekin ihmisille tulee eri asioista ja äänistä eri värejä mieleen. Kuulemma jotkut, jotka omaavat absoluuttisen sävelkorvan "näkevät" sävelet eri väreinä. Mulle ei tuu mistää mieleen mitää väriä paitti Kissanpäivistä musta mutta sekin johtuu vaa niistä sanoista :P "...sysimustaa vesi sen..."
Yhelle kaverille tulee viikonpäivistä eri värejä mielee.
Mari 20.11.2002 10:25 Yhyyy..... epäreilua!!!
Huuto.netissä oli myynnissä Karhun elämää -single, huomasin sen samana päivänä kun se tuli myyntiin ja olen tässä odottanut viikon hengitystä pidätellen, että myyntiaika loppuu ja levy rapsahtaa minulle mutta joku #¤&#&%¤%&%#&#%¤#¤&## oli mennyt korottamaan tarjousta yöaikaan 3 tuntia ennen myyntiajan loppumista enkä minä sille tietenkään mitään mahtanut enää siinä vaiheessa.
Riemuitsin jo että enää Aurinkosade ja ois koko Pekan ja Suden tuotanto. :cry: *snif*
(Tosin siitä Rosa/Tähtilaulu -sinkusta ei ole varmuutta onko sellaista olemassa.)
Rosso 20.11.2002 15:32
Mari Huuto.netissä oli myynnissä Karhun elämää -single, huomasin sen samana päivänä kun se tuli myyntiin ja olen tässä odottanut viikon hengitystä pidätellen, että myyntiaika loppuu ja levy rapsahtaa minulle mutta joku #¤&#&%¤%&%#&#%¤#¤&## oli mennyt korottamaan tarjousta yöaikaan 3 tuntia ennen myyntiajan loppumista enkä minä sille tietenkään mitään mahtanut enää siinä vaiheessa.


Joo huomasin kohteen ja tarjouksesi pari päivää sitten... :D En se ollut minä. Tais olla Petri?
Mari 21.11.2002 17:28 Heh... se nimimerkki yrittääkin olla sellanen että tutut tajuaa. En mä enää jaksa murjottaa tai kantaa kaunaa. Hyvä mieli kaikilla. Se on välillä ihan pelottavaakin miten sellainen sääntö tuntuu pätevän, että jos päivä menee tosi huonosti, niin illalla tapahtuu jotain tosi hyvää, tai päinvastoin. Eilenillalla löysin epätavallisen suuresta postiläjästä sellasen ruskean kirjekuoren ja sen sisältä opiskeluun liittyvän hyväksymispaperin, jota on jo muutaman vuoden ajan odotettu. Hyvin harva posti saa sellasta reaktiota aikaan, että pitää juosta edestakaisin ja hihkua. Onpa tässä tuskallisesti raadettukin niska limassa ihan liian kauan, eikä mikään nytkään varsinaisesti muutu. Minä en edelleenkään nauti opiskelusta.
Vie liikaa aikaa. Aina kiire. ;) Taas pitää juosta!
Mörri 25.11.2002 12:28
muu
Hih tuli mieleen et tuleeks teille jostain piisistä joku tiätty väri mieleen?=P


Harhaa on ihan selvästi syvän sininen biisi
Riihelä on munkin mielestä oranssihtava!
Nummela on tyylikkään vaaleanharmaa
:P