Forum 2002-2013

marire 21.1.2004 15:52 Autot Kertoisitko Anssi, että mitä autoja sinulla on, mistä olet saannut ne, ja mikä niissä on niin hyvää?Mä tarvisin sitä tutkielmaan.(Joka muuten pitää luovuttaa 30. päivä, joten vastaatko nopeasti?)
Anssi Kela 21.1.2004 19:11 Autoista ei olekaan vähään aikaan kyselty... Omistan tällä hetkellä kaksi autoa: vuoden 1959 Cadillac Coupen sekä Jaguar S-type 3.0:n.

Cadillacin tarina on seuraavanlainen: olin yhtyeeni kanssa esiintymässä huhtikuussa 2002 Tampereen Pirkkahallissa, jossa oli samaan aikaan jenkkiautonäyttely. Huomasin autoja katsellessani äkkiä ajattelevani, että tällaisen hienon vanhan jenkkiauton omistaminen voisi olla ihan paikallaan. Olin seurannut samoihin aikoihin BBC World -kanavalla esitettävää dokumenttisarjaa, joka kertoi klassikoiksi muodostuneista autoista. Eräs jakso oli omistettu vuoden 1959 Cadillacille ja nyt iskikin pahanlaatuinen ´59-kuume! Sellainen oli saatava!

Otin yhteyttä erääseen tuttavaan, jonka tiesin jenkkiautoekspertiksi ja hän lupautui agentiksi hankkeeseen ryhtyen välittömästi selvittämään mistä tuollainen auto minulle löytyisi. Kesä 2002 kului Käkkylää metsästäessä ja kävin autoagenttini kanssa katsomassa useita eri yksilöitä ympäri Suomea. Taso oli monenkirjava: jotkut autot olivat ihan ihan mukiinmeneviä ja ajokuntoisia pelejä, toiset taas karmeita raatoja. Pahin esimerkki taisi olla nokkospuskan keskeltä löydetty ruosteinen ´59 Cadillacia etäisesti muistuttava läjä. Ei moottoria, ei penkkejä - ei oikeastaan mitään. Myyjänsä mukaan luonnollisesti hieno yksilö...

Syksyyn tultaessa olin päätynyt Vaasasta löytyneeseen, merenvihreään Cadillaciin. Kyseessä ei ollut mitenkään huippuyksilö, mutta puutteineenkin kelpo peli. Kuitenkin samana päivänä, jolloin piti soittaa puhelu Vaasaan ja lyödä kaupat lukkoon, agenttini ilmoitti, että Pitäjänmäessä olisi vielä yksi auto, joka kannattaisi ehkä käydä tarkistamassa ennen lopullista päätöstä. Tuumasta toimeen. Auto löytyi kerrostalon alakerrassa olleesta tallista ja tiesin heti, että tämä on rakkautta ensisilmäyksellä! Oli kuin olisin astunut aikakoneeseen, matkustanut vuoteen 1959 ja lähimmälle Cadillac-jälleenmyyjälle. Lähes uudenveroinen autokaunotar! Hintapyyntö oli kieltämättä korkeampi kuin mitä olin varautunut autosta maksamaan, mutta tiesin, että tätä ei voi jättää tänne - tämä on minun! Ja tuossahan se tälläkin hetkellä komeilee, tämän foorumin vasemmassa ylänurkassa.

Jaguarin tarina on vähän arkisempi. Minulla oli nyt komea Cadillac, mutta kyseessä oli museorekisterissä oleva harrasteauto, jolla ei saisi ajaa kuin 30 päivää vuodessa. Tarvitsin ajokortin ajettuani auton vuoden muillekin päiville. Ryhdyin käyttämään häikäilemättä julkisuutta hyväkseni: soittelin tylysti eri maahantuojille, esittelin itseni ja sanoin, että nyt pitäisi saada auto sopivaan hintaan - tehdäänkö yhteistyötä? Suurin osa maahantuojista innostui (julkisuudesta on välillä hyötyäkin, viime syksynä kun tuli koettua lähinnä niitä haittapuolia); kävin neuvotteluja usean eri merkin kanssa ja hain kaiken maailman autoja koeajoon.

Yksi merkeistä oli Jaguar ja sen kanssa kävi loppujen lopuksi samalla tavoin kuin silloin, kun olin aikanaan ostamassa itselleni akustista kitaraa: piti ostaa ihan toinen kitara, mutta koskettuani Martiniin, tiesin sen olevan siinä - ja budjetin juuri kolminkertaistuneen... Autobudjettini ei onneksi ihan triplaantunut, mutta alkuperäiseen suunnitelmaan ei kieltämättä kuulunut ihan noin kallis auto. En vain useita eri Jaguareja koeajettuani voinut kuvitella koskaan ajavani mitään muuta. Kun auton hinnassa tultiin vielä erittäin hyvin vastaan, niin se oli sitten menoa. Nyt olen henkeen ja vereen Jaguar-mies ja Jaguar World Monthly -lehti kuuluu vakiolukemistoon.

Tämähän ei tietenkään vielä millään riitä: olen viime aikoina käynyt neuvotteluja vaihtaakseni ostamani Jaguarin samanlaiseen, mutta S-type R -versioon. Järjen kanssa tällä ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä!
Make 21.1.2004 21:11 Mielenkiintoinen autotarina, joskin hieman kalliita heräteostoksia!

Haitko yhtäkään bmw:tä koeajoon? Väitän itse vannoutuneena bmw:n kannattajana että toista samanlaista ei ole. Hienoja autoja s-mersuista alfaromeoihin on tullut enemmän tai vähemmän ajettua, mutta samaa tehon ja sporttisuuden tunnetta ei kyllä vielä muilta merkeiltä ole löytynyt!
Vääntää niin uskomattomasti alhaisillakin kierroksilla ;)

Suosittelen suuresti että käyt uuden 545iA:n koeajamassa ennenkuin ostopäätöksiä teet! Ei siihen ainakaan pettyä voi. Lähtöhinta on suurinpiirtein samaa luokkaa kuin mainitsemassasi Jaguaarissa S-typeR:ssä - tietämättä minkälaisia tarjouksia sieltä olet saanut.
Anssi Kela 21.1.2004 22:35 Ystäväni Santapukin Simo on BMW-mies ja olen ajellut paljonkin hänen autoaan. Jaguar toimii kuitenkin minulle paremmin. Nämä autoasiathan ovat vähän henkimaailman hommia - johonkin autoon sitä vain tuntee kuuluvansa ja toiseen ei. Sama juttu kitaroiden kanssa. Kun kaupassa kokeilee eri kitaroita, niin äkkiä sitä huomaa jonkun kitaran sanovan, että "minä olen sinun, vie minut kotiin." Se on sitten aina menoa pankkitilien saldojen huutaessa armoa!

Luotan sitäpaitsi Simon sanaan: hän on testannut kaikki kovimmat bemarit, mutta ajettuaan S-type R:ää, joutui myöntämään, että kyseessä on paras auto, jota hän on ikinä ajanut.

Tämähän on muuten samanlaista läppää kuin amiksen parkkipaikalla! Asiallista... Seuraavaksi kai kehiin hevosvoimat, huippunopeudet ja kiihtyvyydet?
Make 22.1.2004 9:29 Noh enpä lähde väittelemään, yhtäkään Jaguaria en ole ajanut. Ja mielipide asiaksikin tämän sait muutettua! No onhan se niin, varsin moni merkki tarjoaa paljon suorituskykyä ja ylellistä sisustusta tuohon hintaan ja erot taitavat siinä vaiheessa olla juuri niitä mielipiteitä.

Kuuluuko tähän amiksen parkkipaikka läppään lopuksi haastaa vielä viivoille!? Kiilaaminen ennen 80km/h kielletty, ja 250km/h:ssa saa päästää jalan kaasulta!

Hevosvoimista ja kiihtyvyyksistä ei kai auta ruveta puhumaan, tarkistin jo kyseisen 545iA:n häviävän niukasti molemmissa.
Mari 22.1.2004 11:35 En malta olla heittämättä tähän amisviiksisen keskustelun väliin joitakin otteita tuolta nettisivustolta.

S-type 3.0: "Dramaattinen ulkonäkö, joka kääntää päitä. Elegantti sisustus, modernilla ylellisyydellä. Vaivaton ajettavuus, juuri niin rentouttava tai jännittävä kuin haluat."

S-type R: "Väkevää viihdettä. Konehuoneessa 400 hv DIN. Nollasta sataan 5,6 sekunnissa. Ripeä ja tehokas kuin paras kymmenottelija. S-TYPE R. Kaikkien aikojen nopein neliovinen Jaguar. Ulkonäkö ei petä odotuksiasi."

:lol: Onneksi parempia (ja kalliimpia) malleja ei vielä ole tarjolla. Ainakin tällä autohulluudella varmistetaan, että levyjä pitää tehdä lisää. Ehkä Anssi poseeraa kolmoslevyn kannessa tuliterän Jaguarin kanssa hihoista repsottavassa, kirpparilta ostetussa nahkatakissaan, josta edelleenkin puuttuu yksi nappi. Siihen päälle vielä sellanen perinteinen karvakuontalo-loma-lookki. Ah mikä kontrasti!
marire 22.1.2004 11:55 Kiitos Anssi!!

[quote:j01v9byv]Mielenkiintoinen autotarina, joskin hieman kalliita heräteostoksia/[/quote:j01v9byv]
Jos mulla olis rahaa, ja mä näkisin äkkiä tosi ihanan hevosen , mä ostaisin se vaikka millä hinnalla.
JMN 23.1.2004 12:38 Ei tämä ole aitoa amiskeskustelua. Ei ole nimittäin ollut mitään puhetta poppivehkeistä! Takakontti ei ole tavarankuljetusta varten, sinne laitetaan subbari. Ja sitten ei muuta kuin Captain Jack ja E-Rotic soimaan!
jassu 23.1.2004 13:07 Entäs karvanopat :shock: ? :mrgreen:
jonde 23.1.2004 16:18 ja wunderbaum...? 8)
Laukkis 23.1.2004 20:01 Taas yks keskustelunaihe, josta ne tajua yhtään mitään. En oo tullu isoveljeeni, joka on autohullu. Omistaa tällä hetkelläkin neljä autoo, vaiken kyllä tajuakaan mitä se niillä kaikilla tekee. Oma suosikkiautomerkki kyllä löytyy. Vanha kunnon kuplavolkkari. Sen innostuksen mä oon kyllä periny isoveljeltäni. Se on omistanut kolme eri kuplaa ja omistaa tälläkin hetkellä niistä kaks(kullanvärisen ja tummnasinisen). Mulla ei oo kyllä muuten paljoo mitään hajuu automerkeistä tai muusta aiheeseen liittyvästä. Kyllä autot hyödyllinen keksintö on, muttei mulle merkitse sen enempää.
keva 24.1.2004 11:55 a.
Make 24.1.2004 23:21 Onhan Suomessa toki hieman kyseenalaista omistaa tuollaisia hevosvoimilla pumpattuja autoja. Kustannukset nousevat vakuutuksien, sekä etenkin bensan kulutuksen kohdalla moninkertaisiksi. Ehkäpä tuollainen s-typeR tiputtaa arvonsa hieman hitaammin kuin tavalliset perheautot, mutta siitä eroonpääsykin eli myyntikin saattaa olla kovin vaikeaa.

Suosittelen kuplaa! Kannattakaa tietysti kokeilla myös uusia S.M.A.R.T autoja! Kyytiin mahtuu kaksi ihmistä tai kuljettaja ja kauppakassi!
Mari 11.2.2004 10:26 Hih... sarjassamme "tulipahan tuossa aamulla yhtäkkiä mieleen".

Tarvitsin ajokortin ajettuani auton vuoden muillekin päiville. Ryhdyin käyttämään häikäilemättä julkisuutta hyväkseni: soittelin tylysti eri maahantuojille, esittelin itseni ja sanoin, että nyt pitäisi saada auto sopivaan hintaan - tehdäänkö yhteistyötä?

Joskus muinoin oli vaatekauppojen pukukopeissa sellasia tarroja joissa luki "Maksa rahalla, älä maineellasi" ja ajattelin pitkään, että se tarkoittaa just tuota ylläolevaa. :lol: Suoraviivaista pikkuihmisen logiikkaa.
Gimma 11.2.2004 10:59 Anssi on myynyt sielunsa sponsoreille, mutta omapahan on asiansa. Näinhän se menee maailmassa muutenkin, oma taloudellinen etu menee aina hyvien periaatteiden edelle... mitenkäs se menikään: money makes the world go round...
Anssi Kela 11.2.2004 22:54 Mitkähän periaatteeni minä olen nyt mennyt myymään???
Joz 11.2.2004 23:03 Ilmeisesti et olisi saanut käyttää nimeäsi hyväksesi. Mistä näistä tietää :twisted:
Gimma 12.2.2004 6:19 Annoin pikkusormen ja se vei koko käden…

Jos aidosti tätä kysyt kolmella kysymysmerkillä, niin vastaukseni on: Et ilmeisesti mitään!!!

No hard feelings
maxima 12.2.2004 9:29 Anssi taisi vähän hiiltyä...

Kukapa ei yrittäisi hyötyä, jos tilaisuus tulee eikä se vahingoita ketään. Anssi käytti nimeään hyväkseen, mä käytän mm. hyväkseni sitä, että voin ostaa työpaikkani maahantuomia laitteita henkilökuntahintaan. Eikö se ole ihan sama asia? Anssin nimihän on tavallaan yksi hänen työvälineistään.
Mari 12.2.2004 17:38 Häh?!? :roll:

Perimmäinen käsittämätön ajatus on kai änkeä Anssi johonkin ihmeen keskuskomitean hyväksymään anssikela-tuoteformaattiin, josta poistumista vahditaan yleisen hyödyn nimissä kissojen, koirien ja lokatynnyreiden kanssa.
keva 12.2.2004 18:17 a.
marire 13.2.2004 7:14 Kyllähän nimeä saa hyväkseen käyttäää, jos haluaa.Ja eiköhän Anssille suonnut vähän helpotusta, kun edellistä autoa metsästettiin koko kesä
Make 11.3.2004 16:57 Onko Jaguari hanke edistynyt? Vieläkö olet sitä ostamassa?
Anssi Kela 12.3.2004 11:43 Auto on tilattu tehtaalta...
marire 12.3.2004 16:34 Oletko koskaan harkinnu vakavissasi Ferrarin tai jonkin muun hienon urheiluauton ostoa?
JMN 12.3.2004 17:24 Niin Jaguaariko ei sitten ole hieno?
jassu 12.3.2004 18:17 No kyllä mulle ainakin tollanen Jagge kelpais, kelpo auto varmaan :D
No mielestäni Jagge on ainakin hieno menopeli :wink:
--Anssi fani-- 12.3.2004 19:30 Käsittääkseni Jaguaari on mahdottoman hieno, ja arvokas auto. Kyllä Anssi ansaitsee sellaisen, jos edellistä autoakin oli metsästetty koko kesä :mrgreen:
Make 12.3.2004 22:30 Tuota autoa olisi mukava päästä kokeilemaan/näkemään. Kärsiikö se ajettavuudessa samalla tavoin kuin niin monet muut "isommat" autot? Omien kokemuksien pohjalta moni yli 300hv kottero omaa kehnomman tuntuman tiehen kuin tavallinen perhe Ford. Ja vertaan nyt saksalaisiin autoihin, en suinkaan japanilaisiin!
Asiasta ammattikouluun - Helsingissähän oli viime kesänä eräs Nissan Skyline jonka kiihtyvyys oli käsittääkseni alle 4 sekunnin luokkaa 0-100km/h. Omistaja kertoi jokusen moottoripyöräilijän yllättyneen! Siitä olisit saanut elämäntapa auton. Virittelyä enemmän kuin ajamista?
Anssi Kela 15.3.2004 11:00 Ferrarit, Lamborghinit yms. eivät ole koskaan pahemmin kiinnostaneet meikäläistä. Ensinnäkin ne alkavat olla jo sellaisissa hinnoissa, ettei niistä kannata edes haaveilla. Toiseksi ne taitavat Suomen liikenteessä ja ilmastossa olla aika ikäviä ajettavia. En ole itse koskaan päässyt esim. Ferrarin rattiin, mutta luotan sellaista ajamaan päässeiden sanaan siitä, että varsinkin kaupungissa ajaminen on kaikkea muuta kuin nautinnollista. Auto muuttuu ajettavaksi vasta kahdensadan nopeuksissa, enkä muista koskaan Suomen maanteillä nähneeni 200 km/h -nopeusrajoitusmerkkejä...

Noiden tehokkaampien Jaguarien filosofia on hieman erilainen: ne ovat herrasmiessportteja. Jos ajelee rauhallisesti pintakaasulla, niin auto käyttäytyy kuin mikä tahansa hyvätapainen perheauto. Ajaminen on helppoa ja auton käytös miellyttävää. Mutta kun kaasua polkaisee vähän reilummin, niin kissapeto herää henkiin ja tapahtuu mielenkiintoisia asioita! Tästä on maanteillä iloa varsinkin ohitustilanteissa: onhan se sujuvampaa (ja turvallisempaakin), jos sen hitaasti matelevan tukkirekan rinnalla ei tarvitse kiihdytellä vastaantulevien kaistalla puolta minuuttia.
Gaucho 16.3.2004 8:00
Gimma Anssi on myynyt sielunsa sponsoreille, mutta omapahan on asiansa. Näinhän se menee maailmassa muutenkin, oma taloudellinen etu menee aina hyvien periaatteiden edelle... mitenkäs se menikään: money makes the world go round...


Jeesustelu, se se on maailman suola.
marire 17.3.2004 9:24 En tarkottanu arvostella Jaguaria,kyllä nekin varmaan on hienoja, ja tehokkaita.Ymmärrän myös sen, ettei Ferrareilla pysty ajamaan kunnolla Suomessa.Mutta jos minulle puhutaan hienosta urheiluautosta, mielen nousee väkisinkin Ferrari, ja minua kiinnosti, mitä Anssi niistä ajattelee.
Anteeksi, jos loukkasin Jaguaari-faneja :oops:
maxima 18.3.2004 14:26
Anssi Kela Auto on tilattu tehtaalta...



Ja väri on? Musta?

Katos, naista kiinnostaa vaan väri... :wink: Vitsi, vitsi.
jarvejy 9.12.2004 18:18 Heí

Kissakulma on sinulle käymisen arvoinen paikka osoitteessa http://kissakulma.jagclub.net jos haluat seurata mitä muut Jaguarin ystävät pohdiskelevat!

Terveisiä karvattomien mirrien ystäville/jjj