Forum 2001-2002

Mörri 30.3.2002 17:03 Kauhajoen Krouvi En ole kauhean montaa Anssin keikkaa nähnyt, mutta tämä oli yksi parhaimmista näkemistäni. Krouviin piti tietysti saapua hyvissä ajoin, vaikka Far Out jäikin näkemättä. Ensimmäinen ongelma oli sopivan paikan löytäminen, sillä krouvi ei todellakaan ole suunniteltu bändin esiintymistä varten. Hetken notkuin siinä kaiuttimien edessä, joka on ainoa paikka lavan edessä, muut mahdolliset paikat olivat hyvin epäedullisia, ainakin näkemisen kannalta. Koska kuitenkin halusin kuulla jotain vielä keikan jälkeenkin, siirryin kaiuttimien edestä ennen keikan alkua lavan sivulle Kärkkärin viereen. Musiikki ei kuulunut sinne parhaalla mahdollisella tavalla, mutta näköyhteys bändin toilailuihin oli mitä mainioin! Villen ja Kellyn juottohetket ym ym... Keikka alkoi, kuten tavallista, biisillä 2 sisarta. Tunnelma ja lämpötila nousivat nopeasti huimiin lukemiin, paikka kun oli tupaten täynnä. Mieleen jäivät vanhemmista biiseistä punkahtava Rva Ruusunen sekä mahtava versio Kissanpäivistä (jota Anssi itsekin kehui). Kissanpäivät kuulosti vähintään yhtä hyvältä kuin marraskuisella Tavastian keikalla. Parasta keikassa olivat silti uudet biisit, joista kuultiin mm Faijan haamu, Laulu Petetyille, Kaatuneiden muistolle, Uudet autot ja aivan uusi kappale (jolla kai on nimikin, jota mä en muista???). Murhaballadin vannoutuneena fanina jäin sitä biisiä hieman kaipaamaan ja Tavastian jälkeen tuntui hieman orvolta, kun ne massiiviset kitararevitykset jäivät väliin. Hauskaa oli, että biisilistaa ei oltu sovittu etukäteen ja biisivalinnat tehtiin lennosta. Myös yleisön toiveet, Milla ja Karhunelämää, otettiin huomioon. Keikan päättyessä sain tilaisuuden vaihtaa itse artistin kanssa muutaman sanan, kun Anssi tuli jakamaan lavan reunalle nimmareita. Häkellyksissäni sanavarastoni jäi todella vähäiseksi ja jälkeenpäin harmitti, kun mieleen tuli ainakin 5 kysymystä, jotka olisin halunnut kysyä henkilökohtaisesti... no ehkä ensi kerralla! Jotain konkreettistakin keikasta jäi käteen, nimittäin nimmari käsivarteen, hih! Montakohan kertaa olen kuullut tähän mennessä tuon läpän Sähän et voi enää ikinä käydä suihkussa! Niinpä... Häiritsikö krouvin erikoinen tilajärjestely esiintymistä? Ei kai paikka joutunut ns mustalle listalle? Mikä oli sen upouuden biisin nimi vai onko sillä vielä nimeä? ~Kaaokseni on hallinnassa~ Edited by - Mörri on 30/03/2002 17:08:54 Edited by - Mörri on 30/03/2002 17:14:59
Anssi Kela 30.3.2002 21:31
Näkemykseni eilisen illan tapahtumista ovat tuota pikaa luettavissa keikkapäiväkirjan puolella!

Laura H 31.3.2002 20:32 Lukeeko Saara oikeesti Girls- lehteä, vai oliko se ostettu sen takia, kun sä, Anssi olit siinä kannessa...?