Forum 2001-2002

hraX 24.12.2001 4:49 Ruotsin vastaus Anssi Kelalle Oletteko kuulleet tyypistä Markoolio? Mielestäni Anssilla ja Markolla on paljon yhteistä: molemmat huippusuosittuja, yhdistelevät hip hop -rytmejä perinteisempiin juttuihin jne. Anssi ja Markoolio vois tehdä yhteisen rundin - mitä tuumitte?
Balisa 24.12.2001 7:42 Höh, jotenkin pukkaa vastaan noi svedupellet.
Vaan jostain näköjään jäsähtää, että sillä oooliolla olisi suomalaisjuuria.
En tiä, mutta näin äkkipäätänsä, ei hjuva ajatus, ei vaikka joulu on ovella kolkutamassa ja pitäisi ajatella positiivisesti Jeesus ku nimittäin syntyy tänäpäivänä jälleen kerran sinne talliin, seimeen ja enkelikuoro laulaa Hoosiannaa torvet soiden.

Pirullista, kun niinä päivinä kävi myös keisari Augustukselta käsky, että kaikki on verolle pantava ja minunkin tienasteista menee suurin osa verokarhun kukkaroon
raataessani täällä työmaalla koko joulun.
Mutta teen sen hyväntahdon eleenä, koska tiedän että suurin osa suomalaista viettää iloisin mielin tätäkin Joulua.

Kannan korteni kekoon ja täytän yhteiskunnallisen velvollisuuteni ja oikeuteni tätä ihmiskuntaa kohtaan Joulun pyhässä hengessa ja sädekehä pääni ympärillä sähdehtien ja mieleni veisaa tuttua Joulu virttä Enkeli taivaan lausui näin... ja pikkutontut pyörii kuusen ympärillä tip tip tap tipetipetiptap.

Taidan mennä torttukaffelle ja aloittelin päivän työt.....

Hei, mutta kerrohan että mitähän hip hoppia ja missä se Anssi sitä on harrastanut ja mihin perinteiseen???
Hihastako vetasit tuonkin älynväläyksen?

Balisa: -So, so elisabeth pidähän lärvisi kiinni nyt on Joulu.... -

elisabeth: -ei ei haluan tietää että misää se anssi sitä hip hoppia on yhdistellyt ?

Balisa: - onko se nyt niin viisasta ruveta spekuloimaan hip hopilla?

Kuuntelehan Elisabeth nyt mitä tuo hraX tarkoittaa..

-Juu, juu Balisa-siskoseni!



Edited by - balisa on 24/12/2001 09:07:46
Chride83 24.12.2001 12:57 Markooliohan on ollut jo pidemmän aikaa aika tunnettu ja suosittu sielä naapurissa. Tosin en ole paljon kuullut hänen musiikkiaan, mutta en tiedä jos se on saman tyypistä kun Anssin? Ja olen itsekin joskus kuullut että herralla olisi hivenen suomalaisuutta, taisi olla äidistään tai jotain sen kaltaista.

Mörri 24.12.2001 13:26 Marcooliohan on ihan pelle! Kattokaa Millenium två -video ja naurakaa. No joo mut musta ei kuitenkaan oikein samassa kategoriassa Anssin kanssa...

BTW, kaikille hyvää joulua!

Ja Balisa, päivitä sun profiiliin sun zähköpostiosote, siellä kun vielä tuo articin?

~hallintani on kaaoksessa~ :D
Balisa 24.12.2001 15:34 quote:



Ja Balisa, päivitä sun profiiliin sun zähköpostiosote, siellä kun vielä tuo articin?

~hallintani on kaaoksessa~ :D


Jep, tehtävä suoritettu...Mörri!