Tavastia-gallup

| Tagit: | Aiheet: Musiikki | Kirjoittaja:

Tavastian ilmaiskeikka (20.5.) lähestyy suurella tilannenopeudella. Julkistaessani tapahtuman muutamia viikkoja sitten lupailin, että yleisö saisi vaikuttaa illan ohjelmistoon. Kun keikkaan on nyt enää puolisentoista viikkoa, lienee syytä alkaa lunastaa lupaustaan: seuraavassa tämän blogin historian laajin gallup.

Voit valita allaolevalta listalta viisi kappaletta, jotka haluaisit kuulla Tavastialla. Listalta on jätetty pois sellaiset biisit, jotka on perinteisesti kuultu keikoillani joka tapauksessa: 1972, Aamu, Jennifer Aniston, Kaksi sisarta, Karhun elämää, Laulu petetyille, Mikan faijan BMW, Milla, Nummela, Puistossa ja Rva Ruusunen. Ei huolta – myös noita kappaleita tullaan kuulemaan Tavastialla. Nyt äänestetäänkin niistä lopuista.

Viisi eniten ääniä saanutta rallia ynnätään Tavastian biisilistaan. Vaikket olisikaan tulossa kyseiselle keikalle, kannattaa silti ilmaista mielipide: tulokset vaikuttavat myös muiden tulevien keikkojen ohjelmistoon.

Kannattaa lisäksi noteerata keikan sivu Facebookissa. Ilmoittaudu mukaan ja kutsu myös kaverisi!

Mitkä kappaleet haluaisit kuulla Tavastian ilmaiskeikalla?

  • Rakkaus on murhaa (6%, 98 Ääntä)
  • Kissanpäivät (6%, 92 Ääntä)
  • Faijan haamu (5%, 86 Ääntä)
  • Kaunotar ja Basisti (4%, 73 Ääntä)
  • Älä mene pois (4%, 68 Ääntä)
  • Harhaa (4%, 68 Ääntä)
  • Suuria kuvioita (4%, 66 Ääntä)
  • Joki (4%, 58 Ääntä)
  • Rock-unelma (3%, 57 Ääntä)
  • Esko Riihelän painajainen (3%, 55 Ääntä)
  • Vanha biisi (3%, 55 Ääntä)
  • Nolla (3%, 53 Ääntä)
  • Uudet autot (3%, 52 Ääntä)
  • Karhusaari (3%, 51 Ääntä)
  • Mies ja meri (3%, 45 Ääntä)
  • Hakaniemen harmaa mies (3%, 44 Ääntä)
  • Ensilumi (3%, 44 Ääntä)
  • Murhaballadi (3%, 43 Ääntä)
  • Sormus (3%, 42 Ääntä)
  • Kevät tulee (2%, 41 Ääntä)
  • Kipinöitä (2%, 40 Ääntä)
  • Albin Stenman (2%, 40 Ääntä)
  • Kaatuneiden muistolle (2%, 40 Ääntä)
  • Kunnian kentät (2%, 35 Ääntä)
  • Suomalainen (2%, 33 Ääntä)
  • Insomnia (2%, 31 Ääntä)
  • Huuto (2%, 30 Ääntä)
  • Kaveria ei jätetä (2%, 28 Ääntä)
  • Kaivos (2%, 28 Ääntä)
  • Aukio (2%, 26 Ääntä)
  • Loukussa (2%, 25 Ääntä)
  • Huoneessa (1%, 24 Ääntä)
  • Romahdus (1%, 22 Ääntä)
  • Ihme (1%, 17 Ääntä)
  • Uni (1%, 13 Ääntä)
  • Paluu (1%, 10 Ääntä)
  • Haaveilua (0%, 8 Ääntä)

Ääniä kaikkiaan: 411

Loading ... Loading ...

Kommentit

  1. Kissanpäivät, Joki ja rock-unelma ei näytä menestyvän – harmi! No, onneksi erot ovat vielä melko pieniä.. 🙂

  2. EXTRA TOIVE ANSSILLE!

    Piti nielaista pari kertaa kiun luin Tavastia keikasta. Minulle tuo 20.5 on siinä mielessä erityinen päivä, että kyseessä on hääpäivämme, jota vietetään tänä vuonna 15. kertaa.

    Joten vaikka kappale älä mene pois, ei ainakaan vielä ole saanut suunnatonta kannatusta, toivoisin kuulevani sen keikalla.

  3. -.-: ”hei ei ole puitossa biisiä miks??”

    Luepa hiukan huolellisemmin tuo gallupin yläpuolelle kirjoittamani teksti.

  4. En usko lainkaan olevani ainoa, joka pitää Nolla-biisistä. Mainio juttu

  5. Hei ei ole Tähtilaulu, Aurinkosade, Puistola, Pystylähtö, Männikkö Melancholy yms. biisiä, miks? 😛 Äänestettävänä on ilmeisesti ne biisit, joita bändi suostuu soittamaan vanhasta muistista tai harjoittelemaan. Mukavaa, että joukkoon on eksynyt yksi pätevä coverikin.

  6. Faijan haamusta alkuperäinen versio! (ei levytysversio) 🙂

  7. Pakkohan Nolla on soittaa kun se on ns. uusi biisi!!! ??? Aivan mahtava teos. Toivottavasti se soitetaan vaikkei top5 listaan yltäisikään 🙂

  8. On todennäköistä, että yo. listalta kuullaan biisejä kärkiviisikon alapuoleltakin. Top5 esitetään kuitenkin varmasti.

    Täytyy sanoa, että olen yllättynyt tämänhetkisestä tilanteesta: Kissanpäivät on kärjessä – tätä en olisi odottanut. Myös Kaunotar ja Basisti on korkealla, sitä ei olekaan muistaakseni soitettu tosi moneen vuoteen.

  9. Millä te takaatte (kun lipunmyyntiä ei ole) ettei Tavastia ole ”ylibuukattu” ja yleisöltä ns. loppuu ilma? Muuten hieno homma!

  10. Eipä tuollaista oikein voikaan taata, ylibuukkaus on tietysti riski mikä tällaisessa hankkeessa on olemassa. Paikalle kannattaa tulla ajoissa, en minä oikein mitään muuta osaa tuohon neuvoksi sanoa. Ajattelin jossain vaiheessa, että pitäisikö esim. Facebookissa tilaisuuteen ilmoittautuneet tulostaa listalle, jolla pääsisi suoraan sisään, mahdollisen jonon ohi. Tuohonkin liittyy kuitenkin sen verran monta ongelmaa, että luovuin ajatuksesta.

    Itse kuitenkin veikkaan, että Tavastia ei tule olemaan täynnä. Ihmisiä on yllättävän vaikeaa saada liikkeelle tällaisiin erikoishommiin – ja vielä keskellä viikkoa. Ei siis kannata jättää lähtemättä vain siksi, että pelkää Tavastian olevan täyteen buukattu. Uskoisin, että mukaan tulee mahtumaan aivan mainiosti.

  11. Onhan keikka ikärajaton? En löytänyt mistään tietoa asiasta.. 🙂

  12. Eniten toivon sellaisia biisejä (tai edes yhden), jollaisia ei voi toivoa. Eli siis jotain aivan yllättävää – Anssin uusi, aiemmin esittämätön biisi tai vaikkapa jokin aiemmin esittämätön coveri.

    Ne ovat monesti olleet hienoja hetkiä Anssin keikoilla, esimerkkinä Huoneessa-kappaleen ensiesitys Espoon Sellosalissa 19.3.2004. Tai Lucinda Williamsin Essence aikoinaan Tavastialla.

    Mutta Nolla on kuultava ehdottomasti. Faijan haamua kannatan myös.

    Näistäkin ropsahtaa muutama lisälantti: Huoneessa, Kissanpäivät, Kaunotar ja Basisti, Kaatuneiden muistolle, Mies ja meri, Suuria kuvioita (kunnollinen veto, ei sitä viimeaikaista pelleilyversiota), Uudet autot, Viisi vuotta.

    Ja oleellistahan ei ole pelkästään se, mikä biisi esitetään, vaan myös MITEN se esitetään. Esim. Sormus Hyvinkää-salissa 19.3.2010 oli erinomainen Anssin ja Saaran kahdestaan esittämänä.

  13. Joo, Tavastia on anniskelualue ja tämä tarkoittaa valitettavasti 18 vuoden ikärajaa. Unohdin mainita tämä ylläolevassa postauksessa, pahoitteluni.

  14. SEKSIVAU!

    ps. näin unta että AMB otti multa suihin 😛

  15. Kissanpäivät ansaitusti ykkösenä. Se on toiminut keikkojen tajunnanräjäyttävänä tunnelmapalana alusta asti. Tuntuu kuin istuisi itse öisellä järvellä veneessä haikein mielin.

  16. Tämä äänestys on silkkaa vääryyttä.

    Aukio-levyn äänestyksessä olevista 10 loistavasta biisistä 9 löytyy 11 vähiten ääniä saaneen kappaleen joukosta. Albin Stenman on jaksanut kiipiä hiukan ylemmäksi. Annoin ääneni noille häntäpäässä oleville Loukussa ja Ihme -biiseille, mutta eipä pisara meressä paljon auta.

    Nummelan 9 biisistä äänestyksessä on vain 4 ja nekin kaikki 8 parhaan joukossa. Faktaa on se, että massoille tuttuja biisejä on eniten Nummelalla ja tämä osaltaan selittää tuota Kissanpäivien (mielestäni levyn huonoin biisi) johtoasemaa.

    Kun kerran niitä ”ihania ikivihreitä” joutuu soittamaan/kuuntelemaan joka keikalla, niin bändin pitäisi valita vastapainoksi settiinsä jotain loistavia tuntemattomampia biisejä. Jäähän tuohon vielä pelivaraa, kun tämän äänestyksen jälkeen biisilistasta on viety vasta 16 paikkaa. Vuoden 2004 jälkeen tehdyillä Tavastian keikoilla on soitettu 19-25 biisiä.

    Paras ratkaisu olisi tietysti soittaa koko tuotanto läpi, ei siihenkään menisi kuin ehkä 3,5 tuntia. Vaikka kronologisessa järjestyksessä, niin kiireisimmät voisivat poistua ekan tunnin jälkeen.

  17. Äänestysaikaa on vielä maanantai-iltapäivään saakka. Sitten vetäydymme bändin kanssa treenikämpälle muistelemaan kappaleita.

    Olen itsekin pannut merkille tuon Aukion kappaleiden huonon menestyksen. Tällaista on demokratia: porukka äänestää aina joka tapauksessa SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta.

  18. yhyy, tulkaa joku hakee miut lappeenrannasta keikalle!

  19. Äänestys on päättynyt, lähden nyt treenaamaan biisejä bändin kanssa. Tavastialla kuullaan siis torstaina ainakin kappaleet Rakkaus on murhaa, Kissanpäivät, Faijan haamu ja Kaunotar ja Basisti. Älä mene pois ja Harhaa jakavat viidennen sijan tasapisteillä. Jäämme harkitsemaan kumpi niistä esitetään.

    Ääniä tuli runsaasti, kiitokset mielenkiinnostanne!

  20. Jään erittäin suurella mielenkiinnolla odottamaan 5 eniten ääniä saaneista kappaleista erityisesti Kaunotarta ja Basistia.

    Tavastia – sehän on jo muutaman päivän päästä, jes!

  21. Tahtoisin kuulla seuraavat biisit: Älä mene pois, Kipinöitä, Faijan haamu, Mies ja meri sekä Karhusaari

  22. Älä mene pois ja Kaveria ei jätetä! Aivan mainioita!

  23. Miten toi kevätralli jäi noin alas 🙁 Voi surku.
    Onneksi sentään voin odottaa Kaunotarta ja basistia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.