Suurimmat saavutukset

| Tagit: , , , , , , | Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Tänään aamuteetä ryypiskellessäni mietin, että jos elämästäni tekisi jonkinlaisen yhteenvedon, niin mitkä olisivat suurimpia saavutuksiani? Monet mainitsevat tällaiseen kysymykseen vastatessaan perheensä, ystäväpiirin, hyvän terveyden tai ansiot työelämässä – minä kuittaan nämä itsestäänselvyyksinä. Seuraavassa on lista oikeasti merkittävimmistä saavutuksistani:

Antti Rela -nimisen hahmon ilmaantuminen Aku Ankkaan. Antti Rela on Ankkalinnan suosituimpia laulajia, hänen menestysalbuminsa on nimeltään Mummola. Hahmoa on tietääkseni käytetty ainakin kahteen otteeseen; ensimmäisellä kerralla Relalla oli oikein kunnon rooli Mikki-tarinassa, toinen kerta oli yhden puhekuplan maininta, kun Aku ilmoitti kuulokkeet korvillaan kuuntelevansa Antti Relaa.

Koululainen-lehden minusta julkaisema juliste, jonka toisella puolella oli orava. Pääseminen samaan julisteeseen oravan kanssa nousee allekirjoittaneen rankingissa melko korkealle.

Ajaminen formula ykkösellä. Tästä viime kesänä toteutuneesta testiajosta olin haaveillut 26 vuotta.

Botniaring-moottoriradan kakkosmutkan nimeäminen Curva Kelaksi. Tästä on mustaa valkoisella: kaarre, jossa ajoin vuonna 2003 pahan onnettomuuden nimettiin virallisesti minun mukaani. Tunaroin siis itseni maailmankartalle!

Pyyntö esiintyä Jeesuksena. Muutama vuosi sitten minua lähestyttiin Helsingissä vuosittain järjestettävän Via Crusis -näytelmän tuottajien taholta: olisivat halunneet minun esiintyvän pääroolissa, Jeesuksena. Minulla oli vaikeuksia nähdä itseäni roikkumassa ristillä, joten kieltäydyin. Olen kuitenkin imarreltu siitä, että joku näki minussa tämän tyyppistä potentiaalia.

Esiintyminen F1-lähetyksen kansainvälisessä kuvassa. Kamera zoomasi suoraan minuun istuessani katsomassa vuoden 2002 Itävallan osakilpailun aika-ajoja. Mahtava hetki elämässäni!

Kaikkien aikojen suurin saavutukseni kuitenkin ansaitsee ylläolevaa listausta laajemman selostuksen. Vuonna 1981 ylsin nimittäin todelliseen urotekoon:

Kävin tuolloin Mäntymäen ala-asteen kolmatta luokkaa Kauniaisissa. Välitunneilla oli tapana pelata fölkkikseksi kutsuttua pallopeliä (joka lajiin vihkiytyneiden parissa tunnettiin myös nimellä fökä). Kyseessä oli polttopalloa muistuttava peli, jossa suorakaiteen muotoinen kenttä oli jaettu kahteen puoliskoon: molempia puolia miehittivät joukkueet, jotka palloa heittämällä yrittivät polttaa vastapuolen pelaajia. Mikäli pallo osui, paloit, ja jouduit takapolttajaksi vastustajan selän taakse. Jos kuitenkin sait kopin, niin heittäjä paloi. Palloa pommitettiin siis kahdesta suunnasta, vastustajan kenttäpuoliskolta ja takalinjalta. Voittaja oli joukkue, joka sai ensiksi poltettua kaikki vastustajan pelaajat.

Joukkueet muodostettiin yleensä siten, että luokat mittelivät toisiaan vastaan. Koulun pelätyin fökänpelaaja oli rinnakkaisluokallani opiskellut Pekka, jolla oli koko Mäntymäen ala-asteen kiukkuisin heittokäsi: Pekan tykiksi kutsuttu heitto oli niin kova, että pallon lentoonlähtöä tuntui saattavan äänivallin rikkoutumisesta aiheutuva pamaus. Jos Pekan tykki osui, niin se teki kipeää.

Minä olin keskinkertainen fölkkiksen pelaaja. Tuona päivänä olin kuitenkin elämäni vedossa: väistelin joka suunnasta viuhuvia palloja, tein hyppyjä, syöksyjä ja akrobaattisia liikesarjoja – minuun oli mahdotonta osua. Olin lopulta joukkueeni viimeinen mies kentällä. Luokkatoverini napsivat takalinjalta vastustajia pois, kunnes vastapuolellakin oli jäljellä enää yksi pelaaja – Pekka.

Me molemmat pelasimme elämämme peliä! Väistelimme heittoja kunnes olimme näännyksissä. Titaanien taistelu – todellinen välituntiliikunnan klassikko. Sitten tapahtui ratkaiseva käänne: vastustajan linjalta tuli heitto, jonka sain väistettyä, mutta menetin samalla tasapainoni ja kaaduin. Selälleni, suoraan Pekan tulilinjalle. Pallo pomppi hänelle. Pekka nosti sen maasta, siirsi heittokäteensä ja viritti tykkinsä hymyillen pilkallisesti. Pelini oli pelattu. Pekan käden lähtiessä liikkeelle, nostin jalkani ylös suojakseni ja suljin silmäni.

PAM!

Koko piha hiljeni. Kauempaa tieltä kuului liikenteen ääni.

Avasin silmät. Olin edelleen selälläni sorakentällä. Pekka seisoi edessäni tuijottaen minua epäuskoisena. Hänen heittämänsä pallo oli maasta kohotettujen jalkojeni välissä.

Koppi.

Tuon pelin jälkeen olin hyvän aikaa koko koulun puheenaihe. Sitten tuli muuta ajateltavaa; kokeita, todistuksia, skandaaleja tyttöjen ja poikien välisistä pihkaantumisista. Hiljalleen sankaruudestani ei puhuttu enää päivittäin. Nuo vuoden 1981 tapahtumat eivät kuitenkaan koskaan ole unohtuneet niiden sydämistä, jotka olivat sillä välitunnilla kentällä.

Arvelen, että ainakin osaa tästä tarinaa kerrotaan Mäntymäen koulun käytävillä vielä tänäkin päivänä. Vuodet ovat haalistaneet meidän henkilöllisyytemme, meistä on tullut tuntemattomia fökääjiä. Siitä huolimatta tekomme elää edelleen. Yhä uudet sukupolvet välittävät suullista perimätietoa vuoden 1981 ihmeestä. Monet tietenkin tuhahtavat, ettei tuollaisia suurmiehiä ole oikeasti voinut olla olemassa – koko juttu on vain urbaania legendaa.

Mutta ei se ole. Totta joka sana.

 

Kommentit

  1. Miten hieno sankaritarina!
    Olen pelannut samaa peliä, jota koulussani kutsuttiin nimellä ”Kahden tulen välissä”.

  2. Jep. ”Kahden tulen väliss”ä on kyseisen pelin ’oikea’ nimi 🙂
    – Ei sillä että se mitenkään vähentäisi Anssin sankaruutta.

    Jäin vain miettimään että kuinka olisi käynyt jos Anssi ei olisi saanut koppia! Olisiko hän kenties Suomen ainoa miessopraano?

  3. Tekstiurakoitsijan kommentti ajoi pohtimaan, että olisiko tässä Ari Koivusen äänialan salaisuus? Kenties Arikin on fölkkismiehiä.

  4. 😀 Voipi olla… Kaikesta päätellen Ari ei liene ollut pelissä kovin hyvä, tai ehkä hän on kuullut legendastasi ja määrätietoisesti yrittänyt opetella temppua 😉

  5. Fölkkispelistä, tai lähinnä ala-asteaikojen urhonmittelöistä, muistuu mieleen oma viisitoistaminuuttiseni koulupihan parrasvaloissa. Oli lämmin, keväinen päivä, ja välitunnilla otettiin miehestä mittaa niin riippiksissä, jalkapallossa kuin pukkitappelussa. Riippiksiin ei minun neljäsluokkalaisen venähtänyt ruumiinrakenteeni soveltunut, siinä pärjäsivät sellaiset kuivan kesän oravat. Futiskentän olivat vallanneet todennäköisesti kutoset, ja minä olin jostain syystä jonossa pukkitappeluun (en sitä mitenkään päivittäin harrastanut). Asiaan vihkiytymättömille: pukkitappelussa pyritään pudottamaan vastapäinen kilpaveikko maahan tönimällä ja tuuppimalla. Pian oli minun vuoroni, ja vastassa oli viidesluokkalainen Jukka, ”Juki”, joka oli harteikas ja ihan eri painoluokassa kuin minä. Juki oli pitänyt koko välitunnin ajan hallussaan puukaiteen herruutta, mutta tilanne tulisi pian muuttumaan. Asetin jalkani vakaasti pukille ja lähdin haastamaan tuota pukkitappelun ursusta. Tekniikasta, joka voiton toi, minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa, mutta muutaman sekunnin läpsinnän, tyrkkimisen ja ähkinnän seurauksena Juki seisoi maassa minun paistatellessa hurraavan lapsijoukon ympäröimänä pukilla. Huonona häviäjänä hän valitti minun läpsineen häntä käsille, mutta jätin itkusilmän vaikeroimaan kohtaloaan ja aloitin urani pukin mestarina. Mitä todennäköisimmin ensimmäinen tai toinen seuraavista vastustajista suisti minun valtaistuimelta, mutta se hetki, jolloin mahdottomasta tuli mahdollinen, on syöpynyt ikiajoiksi mieleeni.

  6. Laitaha jo uutta. Kirjoita vaikka misseistä 🙂

  7. Malttia. Kyllä täältä taas jossain vaiheessa lävähtää.

    Missi-skene vetää sen verran hiljaiseksi, että siitä taitaa olla mahdotonta kirjoittaa.

  8. Muistin tänään sipulia pilkkoessani vielä yhden saavutuksen, joka ehdottomasti kuuluisi ylläolevalle listalle: nimittäin sen, kun pääsin esiintymään samassa sketsissä Mauno Ahosen, Touko-Poukon ja Tervasaaren kesäteatterin kanssa.

    Todistusaineisto on täällä: http://www.youtube.com/watch?v=h4pgjWKWJLM

  9. Mulla tuli samat pelit mieleen kun katselin Talvivaarasta kertovia uutisia tänään. Jannellakin oli leijuvan kova tykki fökässä! Tää sivu linkittyi kun googlasin päähäni tullutta fölkkis-sanaa.

  10. Kahden tulen välissä voi toki olla pelin oikea suomenkielinen nimi. Fölkkis tulee kuitenkin alunperin saksankielisestä nimestä Völkerball, josta väännetty ruotsinkielinen nimi fölkerboll eli fölkkis, tai ruotiksi fölkis. Suomalaisittain näköjään myös fökä, kun taas omasta lapsuudestani Krunikan ruotsinkielisellä ala-asteella muistan lyhenteen fölä.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.