Näin pääsi käymään
Alan Mooren kirjoittama ja Dave Gibbonsin piirtämä Watchmen on paras koskaan lukemani sarjakuva. Niinpä ilahduin suuresti kuultuani pari vuotta sitten, että teoksesta oli tekeillä elokuva. Tuo on nähtävä! ajattelin ja puristin huuleni määrätietoiseksi viiruksi.
Filmi saapui Suomen valkokankaille pari viikkoa sitten ja siitä asti olen kaavaillut ystäväni kanssa (kutsuttakoon häntä tässä yhteydessä vaikkapa Kärkkäriksi) rynnäkköä sopivaan näytökseen. Tänään koitti vihdoin suuri päivä. Sovin Kärkkärin kanssa puhelimessa seuraavaa: minä ostaisin liput netistä ja tapaisimme Tennispalatsin aulassa varttia ennen elokuvan alkua. Rorschach! ja Ozymandias! huudahtelimme puhelun päätteeksi.
Ostin liput, sain ne vieläpä erinomaisilta paikoilta. Aikaa alkuteksteihin oli pari tuntia.
Jatsiahan minä aloin kuunnella, Charles Mingusta. Vähän myöhemmin iski inspiraatio ja kävin soittamaan kitaraa. Siitä seurasi kuitenkin vain päämäärätöntä touhotusta pitkin otelautaa ja aloin miettiä, että pitäisiköhän ostaa seuraavalle kiertueelle uusi kitara, musiikkilehdessä mainostettiin nimittäin hienon näköistä Gretsch White Falconia. Sitten muuan tuttu kiinteistönvälittäjä soitti puhuakseen kiinteistöistä ja niiden välityksestä. Puhelun jälkeen menin suihkuun. Lämpimän veden alla ajatukseni virtaavat yleensä vuolaasti: olen keksinyt monet parhaista ideoistani suihkussa. Nyt en keksinyt mitään. Kuivaillessani itseäni kuulin puhelimen soivan. Ryntäsin vastaamaan alasti ja pää märkänä.
Se oli Kärkkäri, joka tiedusteli olinpaikkaani. Vastasin olleeni juuri suihkussa. Hän puolestaan mainitsi seisovansa Tennispalatsin lipputiskien edessä – elokuva alkaisi minuutin päästä.
Voimasanahan siinä pääsi, myönnetään. On kyllä joskus päässyt vähemmästäkin.
Kännyköissä on sellainen kätevä muistutus/herätyskello-toiminto, joka kannattaa laittaa muistuttamaan ajoissa ennen tärkeää tapahtumaa!
Mitä tästä opimme: jazz on vaarallista. Ja vanhuus ei tule yksin.
Veikkaanpa, että minä en oppinut tästä yhtään mitään. Näillä mennään – mitään ei muuteta!
”Jatsiahan minä aloin kuunnella, Charles Mingusta. Vähän myöhemmin iski inspiraatio ja kävin soittamaan kitaraa. Siitä seurasi kuitenkin vain päämäärätöntä touhotusta pitkin otelautaa..”
Eikös jatsi ole nimenomaan tuota 🙂
Jazz tulee voodoosta.
”tsääz is foor pussiis”
Miltäköhän anssi näyttää alastomana 🙂
Tältä.
http://jugsi.com/wp-content/uploads/sumo-jump.jpg Tältä?
Anssi kirjoita eroottinen novelli, esim. Me Naiset -lehteen.
”Ryntäsin vastaamaan alasti ja pää märkänä.”
Toi oli aika hottia 🙂
Oletko vielä päässyt tarkastamaan leffaa tuon ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen? Itse kävin eilen oman kylän teatterissa tarkistamassa. Sarjiksen totta kai olin lukenut jo aikaisemmin, niin jännittyneenä odottelin kyllä mitä tuleman pitää. Hyvähän se oli. Sarjiksen henki välittyi ainakin itselleni kivasti sieltä valkokankaaltakin, eivätkä muutamat originaalista poikenneet pikku detaljit haitanneet. Suurin miinus koko leffakokemuksessa olivat pienessä teatterissa samaan aikaan kanssani istuneet nuorehkot pariskunnat, jotka kokivat tarpeelliseksi kuiskutella toisilleen melkein koko leffan ajan. En valittanut, koska turhan optimistisena ihmisenä uskoin että he lopettaisivat sen pian kun taas keskittyvät leffaan. No joo.. Jotkut eivät ilmeisesti ymmärrä eroa leffateatterin ja oman olohuoneen välillä.
Hurm.
Kävin paikkaamassa oharini maanantain päivänäytöksessä.
Mielestäni elokuva oli rautaa! Sarjakuva oli mallinnettu kiitettävällä uskollisuudella, ainoastaan lopun ns. iso pamaus poikkesi alkuperäisestä. Muutenhan mentiin aina dialogiakin myöten melko pitkälti partituurin mukaan.
Kritiikkiä esittäisin ainoastaan parista tarpeettomasta nujakkakohtauksesta. Kun elokuva oli joka tapauksessa pitkänpuoleinen ja juoneltaankin kimurantti, niin liian pitkäksi venytetyt turpakäräjät alkoivat lähinnä haukotuttaa. Mutta tuo on vain pieni miinus: omassa genressään Watchmen on lähes lyömätön elokuva.
Poikkeuksia oli myös se, että se Rorschachin syntyhetki-tapaus sarjiksessa oli niin, että Rorschach kahlitsi sen tyypin sinne sisälle ja poltti talon ja pihalla sitten fiilisteli sitä juttua. Leffassa sitten vähän tylsemmin vaan lihakirveellä päähän. Ei tuo leffaa pilannut tai mitään, mutta pohdin vaan että miksi tämä oli muutettu näin. Olikohan sarjiksessa myös niin, että suht alkuvaiheessa se oli Rorschach, eikä Dreiberg, joka kävi varoittamassa Adrian Veidtiä sankarimurhaajasta. Sinänsä pieniä muutoksia, mutta kuitenkin pohdin että miksi näin. Ja tajusin juuri, että tämä varmasti kuulostaa jonkun mielestä ihan älyttömältä sarjisnörtin nillitykseltä *korjaa silmälasien asentoa hapan ilme kasvoillaan*.