Virhevirhevirhe!

| Tagit: , | Aiheet: Jumittelu, Kulinarismi | Kirjoittaja:

Sunnuntain ratoksi tuli tehtyä thai-ruokaa: tom-kha kaita, jossa kana oli korvattu seitansuikaleilla. Pienet thaimaalaiset chilit ovat sen verran ärpäkkää tavaraa, että niistä ei koskaan kannattaisi poistaa siemeniä paljain käsin. Tiesin tämän, mutta en laiskuuspäissäni viitsinyt suojata sormiani. Hiemanhan niitä poltteli, mutta entä sitten?

Ruoka oli hyvää. Maha mukavasti pömpöttäen päätin vetäytyä sängylle hieman huilaamaan. Yksi asia johti toiseen ja pian suustani alkoi kuulua viserrystä ja jyrinää.

Ulkona oli jo hämärää havahtuessani hereille. Tirsat olivat ryöstäytyneet pahasti käsistä – tuli nukuttua aivan liian pitkään ja nyt olin sekaisin kuin peikko. Pönkesin itseni horjahdellen jalkeille ja aloin hieroa unta pois silmistäni.

Minulla ei leikannut vielä siinäkään vaiheessa, kun silmiä alkoi kirvellä. Ihmettelin vain, että mitenkäs niitä nyt näin korventaa – ja hieroin vielä lisää.

Sitten muistin: chiliä sormissa!

Voi minua poloista. Polte oli hirvittävä. Silmät muurautuivat umpeen ja poskilleni valui kyyneliä vuolaina puroina. Yritin huuhdella katseluvehkeitä kylmällä vedellä, mutta se ei tuntunut auttavan. Rymistelin sokkona lääkekaapille ja löysin sieltä jonkinlaisia silmätippoja. Niiden saaminen sarveiskalvolle olikin temppu sinänsä: tipat menivät pitkin naamaa, koska tulessa olevien silmien avaaminen tuntui luonnonvastaiselta. Suu oli kyllä täysin levällään, sieltä kuului aargh.

Lopulta sain ujutettua muutaman tipan perille ja vähitellen tilanne rauhoittui. Naama märkänä räpyttelin silmiäni ja mietin, että olinko nyt kenties oppinut jotain?

Luultavasti en.

 

Kommentit

  1. Tiedän tapauksen jossa isäntä on valmistanut maukasta kanaruokaa vieraille. Ruokaan laitettiin myös tuoretta chiliä jota isäntä pilkkoi paljain käsin. Saatuaan ruoan hautumaan hellalle, ilmoitti rakko olevansa täynnä.
    Siitä mies painui vessaan ja otti mikrofonin käteensä ja alkoi suorittaa toimenpidettä. Siinä vaiheessa hän muisti chilin maustamat kätensä. Polte gigussa oli suunnaton.
    Samassa soi ovikello. Vieraat tulevat. Isäntä pyysi hädissään vaimoaan tuomaan lasillisen jugurttia tai piimää. Siihen hän sitten upotti vehkeensä ja polte helpotti.
    Siitä, miten juhlat jatkuivat, ei tarina kerro.

    Cilin vaikuttavana aineenahan on kapsaisiini joka vaikuttaa suoraan suun kipuhermoihin. Tällöin tuntoaisti ”luulee” että on hätä. Maitotuotteet hajottavat tätä kapsaisiinia kun taas vesi, olut yms levittävät ainetta yleensä pahentaen tilannetta.

    Eli maito, jugurtti, piimä yms. auttavat tilanteessa jossa erehdyt hieromaan chiliä paikkoihin joihin se ei kuulu.

  2. Hyvä ohje on myös se, että kapsaisiini on rasvaliukoinen aine. Näinollen kannattaa kädet pestä chilin käsittelyn jälkeen siten että ensin hieroo ruokaöljyä käsiin ja pesee astianpesuaineella.

  3. Itse olen vahingossa onnistunut saamaan tapaskoa silmiini pizzeriassa. Tämä oli varsin kiusallista, koska ravintola oli täynnä ihmisiä enkä nähnyt mitään ja vielä kaiken kukkuraksi useampikin voimasana tuli täräytettyä imoille. Onnekseni vessa sattui olemaan lähettyvillä ja haparoin sinne kaverini kettuilessaan perääni että tarvitseeko saattajaa.

  4. Duudsonit olis tehneet tuosta videon ja myyneet miljoonia…

  5. Viinatipan saaminen silmään sokeuttaa myös… Tahallani en toki viinaa silmään ole tiputtanut, mutta aikoinaan baarimestariaikoina kävi niin, kun mittasi viinaa jääpalojen päälle ja sitten joskus se vaan roiskahti sieltä takaisin…Auts!

  6. Voi kohtalotovereita!
    Minulle kävi kerran samoin salaattia tehdessäni. Taju meni, koska kipu oli niin valtava. Hiuksia vaan muka haroin silmiltäni kesken kokkailun.
    -m.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.