Rinnakkaiseloa
Tuli taas muutettua – kolmannen kerran vuoden sisällä. (Vuokralaisen elämä on välillä yhtä heittopussina olemista, mutta eipä nillitetä siitä nyt tämän enempää.) Uudessa osoitteessa on tullut majailtua pari viikkoa ja suomalaiskansalliseen tyyliin en ole vielä ottanut naapureihin minkäänlaista kontaktia. Minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, millaisia ihmisiä asuu samassa rapussa – talosta puhumattakaan. On pakko myöntää junttiuteni olevan jopa niin suurta, että kun pari päivää sitten olin menossa ulos, niin viivytin rappukäytävään astumista kuultuani, että myös naapurista lähdettiin liikkeelle.
En osaa sanoa miksi tein näin.
Se, etteivät kaupunkilaiset tunne edes seinänaapureitaan, on tietysti jo vuosikymmenten ajan jauhettu tylsä klisee, johon minulla ei sinänsä ole mitään lisättävää. Sen sijaan voin tarjota naapurisuhteiden vaalimisen referenssiksi hollantilaisen toimintatavan.
Kuulin nimittäin hollantilaisesta pariskunnasta, joka muutti hiljattain töiden perässä Helsinkiin. Kun tuli aika järjestää tuparit, niin he lähtivät jakamaan kutsuja – eivät vain omaan rappukäytäväänsä tai taloonsa, vaan koko korttelille. Kutsua oli tiettävästi lopulta noudattanut vain yksi harmaahiuksinen luumusukkamummo.
Hulluja nuo hollantilaiset.
Oho, rappukäytävästä kuului taas askelten ääntä – täytyypä yrittää olla niin kuin täällä ei olisi ketään!
Kuulostaa niin tutulta! Olen asunut kerrostaloasunnossani kaksi ja puoli vuotta, enkä tiedä naapureistani muuta kuin sukunimet. Enkä todellakaan tunnistaisi heitä naapureikseni, jos törmäisin heihin jossain taloyhtiön alueen ulkopuolella. Ja sama täällä: en astu ulos kämpästäni, jos rappukäytävästä kuuluu elämisen ääniä.
Olisi kiva saada jonkinlainen asiantuntijan diagnoosi tällaisesta käyttäytymisestä. Ihmiskammo, kenties; niinkö yksinkertaista se on?
Sama ongelma!=D Mulla siinä on ainakin kyse ihan ujoudesta, minkä takia en yhtään pidä vieraiden ihmisten kanssa puhumisesta. Siksi on kaikkein helpointa vaan vältellä naapureita.
Harmi, nyt ei saa tietää miten puistoremontti etenee! Vai oletko samoilla seuduilla edelleen?
On noloa yrittää selittää koko korttelia syleileville hollantilaisille sitä miten Suomessa naapureihin otetaan kontaktia vain silloin, kun mennään pää violettina rähjäämään pianon soitosta sunnuntaiaamuna. Tai sitä, että jo muinaiset suomalaiset lähtivät joessa lastun nähdessään ylävirtaan etsimään mahdollista naapuria tappaakseen tämän.
Miksi me tosiaan olemme tällaisia?
Mipi:
Samalla seudulla yhä ollaan, menetin kuitenkin muutossa näkymän kyseiselle työmaalle.
Tajusin juuri myös sen, että jos olen menossa kotiin ja näen pihalla jonkun, joka näyttää olevan menossa samaan rappuun, alan hidastella, ettemme olisi ovella yhtä aikaa. Silloinhan pitäisi kuitenkin sanoa jotain, enkä varsinaisesti hallitse alkeellistakaan small talkia.
marire: Ujoutta ilmassa myös tässä osoitteessa!
Huvitin itseäni juuri bussissa tällä ajatuksella:
Eikö olisikin metkaa, jos todellinen suomalainen kerrostaloelämä olisi samanlaista kuin Salatuissa elämissä? Kaikki suunnittelisivat milloin mitäkin toistensa päänmenoksi, lisääntyisivät keskenään miten sattuu, olisivat olleet naimisissa lähes kaikkien naapuriensa kanssa, tietäisivät toistensa asiat juuria myöten – tai jos eivät tietäisi, niin pyytäisivät talonmieheltä toisen asunnon avaimen tai palkkaisivat yksityisetsivän…
Ehkä naapurisopu kuitenkin säilyy parempana, jos pysyttelemme omissa oloissamme. Ja tiedetään, tiedetään: kuka Salkkareita katsoisi, jos sarjassa näytettäisiin vaiteliaita hahmoja, jotka kurkkivat ovisilmästä odottaen, että reitti on selvä 😉
Anssi, sä oot sanonu, ettet soita pianoo kerrostalossa joskus blogin alkuvaiheilla. Sulla ei oo sitä vaaraa.
Jos oot peto sängyssä, niin sitten naisesi voihkinta voi muuttua problemaattiseksi.
Katsokaa legendaarinen sketsi: http://www.youtube.com/watch?v=smjeM8VOQaQ
Silloin kun asuin kerrostalossa en vältellyt naapureita, en kyllä tahallisesti yrittänyt heihin törmätäkään. Mutta mukava oli joskus rupatella alakerran mummon kanssa kun töistä tuli – oli niin iloinen ja positiivinen mummeli (istuskeli parvekkeellaan ja katseli maailman menoa).
Mutta mielummin minä asun kaukana kaikista muista, lähinaapuriin ei saa näkyä omalta pihalta, eikä saa olla paljon liikennettä oman pihan editse. Jos minä haluan alusvaatteisillani mennä levittämään pyykkiä niin en halua katsomoa. Ja niin me nyt rakennetaankin, metsää toisella puolella ja peltoa toisella, ah, maaseudun rauhaan..
*mieli lepää*
Täytyy myöntää, että noudatan ihan samoja varotoimia, kun Anssi ja muutkin täällä. Teen sen ihan tarkoituksella, koska en halua tutustua naapureihini!
Asuin ennen rivitalossa ja kyllä ahdisti se ainainen naapurien kanssa ”kaveeraaminen”. Nehän tuli ihan pokkana terassillekkin, kun istuit siinä nauttimassa kesäillasta omassa rauhassa! Nyt olen asunu samassa kerrostalossa jo kuusi vuotta, enkä edelleenkään tiedä naapureistani mitään. Toki ulkonäöltä tunnistan joitakin ja tervehdin vastaantullessa, mutta siinä se ja niin saa olla jatkossakin. Ugh, olen puhunut 😉
Emppu
Mä oon ny puoli vuotta asunut täs kämpäs, eikä oo hajuakaan minkälaisia naapureita mulla on. Lapset on jutelleet kaikkien kanssa ja aukovat ulko-ovea aina kun kuulevat rapusta ääniä. Itse en suinsurminkaan ovea rappuun avaa, jos on pienikin mahdollisuus olemassa et siellä liikkuu joku muukin =D