Vietin eilen iltaa kavereiden seurassa. Jossain vaiheessa puhe kääntyi matkusteluun: intouduimme vaihtamaan kokemuksia taksikyydeistä eri maissa ja kulttuureissa. Minullakin oli tilaisuus höystää keskustelua parilla mehevällä anekdootilla, ja kun ne nyt kerran pulpahtivat mieleni syvyyksistä pintaan, niin kirjaanpa jupakat myös tänne. Molemmat tapaukset sijoittuvat Bangkokiin, eivät kuitenkaan samalle reissulle.

Tapaus 1:

Tämä tapahtui Bangkokin lentokentällä, matkalla kaupungin keskustaan. Olin saapunut Phuketista eikä minulla ollut hotellivarausta. Taskussani oli kuitenkin erään majapaikan käyntikortti: Phuketissa tapaamani kaveri oli ollut pari viikkoa aikaisemmin Bangkokissa ja suositellut minulle tätä hotellia.

Istahdin taksin takapenkille ja tyrkytin kuljettajalle korttia. Sen kääntöpuolelle oli painettu pieni kartta, joka havainnollisti hotellin sijainnin suurkaupungissa. Kuski tarttui hanakasti tuohon minikokoiseen karttaan ja nosti sen molemmilla käsillään silmiensä eteen, viiden sentin etäisyydelle. Sitten ei tapahtunutkaan mitään. Kuljettaja vain tuijotti intensiivisesti korttia tiiviistä lähituntumasta. Ja tuijotti. Ja tuijotti.

Kului useita minuutteja. Aloin jo epäillä suharin saaneen jonkinlaisen kohtauksen, kun hän äkkiä liikahti ja laittoi kortin viereiselle istuimelle. No, nyt mennään, ajattelin. Mutta eipäs mentykään: kuski nimittäin ryhtyi penkomaan hansikaslokeroa nostaen sieltä lopulta esiin valtavan suurennuslasin, jonka läpi ryhtyi uudestaan tiiraamaan karttaa.

Lopulta miekkonen oli näkemäänsä tyytyväinen, laittoi kortin sekä suurennuslasin sivuun ja alkoi ajaa. Hän lauloi koko matkan suureen ääneen thaimaalaisia lauluja.

Ja vei suoraan oikeaan osoitteeseen.

Tapaus 2:

Olin pyörinyt päivän Siam Squarella ja valmis palaamaan takaisin Khao San Roadilla sijaitsevalle hotellille. Päätin ottaa MBK-tavaratalon edestä tuk-tukin, eli mopotaksin. Kuljettajaksi lähti n. 16-vuotias poika, jonka kanssa sain tingittyä matkan sopuhintaan.

Heti reissun alettua osoittautui, että tämä poika oli täydellisesti mieltä vailla: häneltä puuttui alkeellisinkin ihmiselämän kunnioitus. Poika kaahasi Bangkokin iltaruuhkassa kaasu pohjassa vastaantulevien kaistalla. Autoja syöksyi vastaan torvet huutaen – aina viime hetkellä mielipuolinen teini koukkasi omalle kaistalleen ja vältti varmalta näyttäneen nokkakolarin. Istuin takapenkillä ajatellen, että pianhan tässä kuollaan.

Lopulta vääjäämätön yhteentörmäys tapahtui: eräästä risteyksestä vespaa ajanut thaimies kääntyi suoraan eteen. Hän ei katsonut suuntaamme, koska ei luultavasti osannut odottaa jonkun idiootin työntelevän tuhatta ja sataa väärällä kaistalla. Kuski teki paniikkijarrutuksen ja onnistuikin tappamaan vauhtia sen verran, että lopullinen törmäys oli vain pieni töytäisy. Vespamiehen pyörä meni kumoon, mutta varsinaisia vahinkoja ei sattunut.

Alkoi mahtava huuto: vespamies syyti teinipojan päälle sellaista tekstiä, että omiakin korviani alkoi kirvellä, vaikka en tietysti ymmärtänyt sanaakaan. Jonkin aikaa mekkalaa kuunneltuaan kuskini starttasi vehkeensä ja kaasutti pois. Onnettomuuden ottava osapuoli jäi jumppaamaan kaatunutta vespaansa pystyyn.

Mentiin jonkin aikaa eteenpäin, hieman rauhallisemmissa merkeissä. Sitten tuli suuri risteys ja juutuimme seisomaan punaisiin valoihin. Äkkiä viereemme ajoi tuttu kaveri: vespamies oli lähtenyt seuraamaan ja pysähtyi rinnalle. Sanaakaan sanomatta hän alkoi hakata kuskiani, mäiski turpaan oikein olan takaa. Takapenkillä seurasin suu auki erikoisen käänteen saanutta farssia.

Arpihousua pelattiin, kunnes valot vaihtuivat vihreiksi ja vespamies kaasutti nyrkkiään puiden pois paikalta. Nuori kuljettajani napitti paitansa ja toimitti minut Khao San Roadille nenäänsä pidellen.