Keikkaraportti: Levi 4.12.2009

| Tagit: , , , | Aiheet: Keikat, Musiikki, Valokuvat | Kirjoittaja:

Levi 2009

Syysrupeaman viimeinen koitos on buukattu Levin Hullu Poro Areenalle. Pistokeikalle tulee hiukan matkaa, osapuilleen tuhat kilometriä suuntaansa. Vaikka pyrinkin pääsemään eroon tarpeettomasta lentelystä, niin tässä tapauksessa mukavuudenhalu vie voiton – treffit sovitaan siis Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Oman lisävärinsä reissuun tuo matkatavarankäsittelijöiden lakko. Lentoja perutaan vasemmalla ja oikealla, onneksi meidän ilmasiltamme pidetään kuitenkin auki. Check-in -tiskillä käydään vilkas vänkääminen siitä, mitkä soittopelit voidaan ottaa matkustamoon. Neuvottelutulos on lopulta se, että saamme kitarat ja kosketinsoittimet sisään. Ruumaan joutuvat rumputarvikkeet ja pedaalilaudat puolestaan kulkeutuvat kenttähenkilökunnan mukaan 75 prosentin todennäköisyydellä määränpäähän. Niihin liimataan priority-tarrat, joiden vaikutuksen Antti tosin arvioi olevan luultavasti saman kuin punaisen vaatteen heiluttamisella härän edessä: hän veikkaa, että juuri tarroitetut pakkaukset riuhdotaan ensimmäisenä liukuhihnalta johonkin matkatavarahallin takanurkassa olevaan kasaan, josta ne löydetään vasta viikkojen päästä. Luon hihnalla minusta poispäin liukuvaan pedaalilautaani kaiholla vielä viimeisen silmäyksen.

Finnairin kotimaanlennot eivät totisesti ole mitään makumatkoja. Kyydin aikana tarjoillun sämpylän välissä on vain epämääräinen leike. On vaikeaa arvioida sisältääkö ohut läystäke edes lihaa, mutta revin sen kuitenkin pois ja natustelen jäljelle jääneen, rutikuivan käntyn. Avot.

Ilmasillan toisessa päässä tunnelma on täysin erilainen kuin Helsingissä: täällähän on oikea vanhan liiton talvi. Muistelen viimeksi nähneeni näin paljon lunta Jere Karalahden oikeudenkäynnin yhteydessä julkaistuissa kuvissa. Ilmastonmuutoksen todentamiseen ei enää tarvita edes tiedemiesten apua: sen pystyy itsekin havaitsemaan muistelemalla lapsuuden valkoisia talvia ja vertaamalla niitä nykyiseen, sysimustaan vuodenaikaan.

Ruuman tavaratkin ilmaantuvat perille arveluttavista todennäköisyyksistä huolimatta. Vuoden 2009 viimeinen keikka sujuu ristiriitaisissa tunnelmissa. Hullu Poro ei ole läheskään loppuunmyyty, mutta ihmisiä on kuitenkin kohtuullinen määrä. Hiihtokansalla on kova meno päällä, tosin ainoastaan hittibiisien aikana – esim. uuden albumin kappaleiden soidessa lattialla käynnistyy exodus kohti baaritiskiä. Tilanne on artistin vinkkelistä hieman epäkiitollinen: yhdessä hetkessä porukka laulaa mukana nyrkit pystyssä, mutta biisin vaihduttua lavalta näkee lähinnä baariin vaeltavia selkiä. Tänne on toisin sanoen tultu bailaamaan, ei kuuntelemaan musiikkia. Reagoimme tilanteeseen lyhentämällä lennossa settiä ja keskittymällä menevämpiin kappaleisiin. Lopputulos kohoaa kuitenkin selvästi plussan puolelle.

Hullu Poro Areena 2009

Sitten tämän syksyn kiertue onkin jo ohi. Kiertue-termiä tulee tässä yhteydessä käyttää sarkastisessa hengessä, bändikeikkoja oli lopulta vain kahdeksan. Tämä vaihe urallani on kieltämättä turhauttava: bändi olisi mainiossa iskussa ja halukas esiintymään, yleisökin on tuntunut pitävän näkemästään. Puuttuu vain keikkoja.

Seuraavana aamuna alamme tupakaverini Karisalmen kanssa muodostaa Tolkienin Keski-Maan karttaa Suomen kamaralle. Prosessi on vielä kesken, mutta tässä muutamia poimintoja:

  • Uusimaa on Gondor, Kauniainen Minas Tirith.
  • Mordor on Pohjanmaalla.
  • Paavo Lipponen on entti.
  • Suomenruotsalaiset ovat haltioita, ylpeitä haltiakielestään. Rivendell on Pietarsaari.
  • Pentti Linkola on Tom Bombadil, mökissään asuva hilpeä veikko.
  • Muusikot ovat samoojia, roudarit sormusaaveita.
  • Sormus on Jaloviina.
  • Örkit kokoontuvat pikkutunneilla mittelemään voimiaan Keski-Maan nakkikioskeilla.

Kartoituksen jälkeen menen suihkuun. Hämmästykseni onkin suuri, kun löydän kylpyhuoneesta normaalin suihkun asemesta massiivisen sarkofagin. Kaappi näyttää jonkinlaiselta materiasiirtimeltä tai aikakoneelta, joten innostun valtavasti. Käynnistän aparaatin digitaaliselta näytöltä ja huikkaan Antille matkustavani esiteolliseen aikaan.

Pettymykseni on suuri, kun hetken päästä jalkojeni alta alkaa vain kuulua kiehuvan veden porinaa ja jostain masiinan uumenista kumpuaa väsynyt tuhaus lämmintä höyryä. Hotelli Hullun Poron henkilökunnalle tiedoksi: aikakoneenne on epäkunnossa.

Antti @ Levi 2009

Ville @ Levi 2009

Kelly @ Levi 2009

Kommentit

  1. Kellyllä näytti olleen suht korkea rumpukoroke, kuvakulmasta päätellen.

    Vielä keikkamyynnistä, niin markkinataloudessahan kysyntään voi yrittää vaikuttaa myös hinnalla. Ei ole tietysti mukavaa alkaa laskemaan hintoja tai karsimaan kustannuksia, mutta varsin tavallista touhua millä tahansa alalla näinä päivinä. Keikkabisnes on muutenkin kyllä aika erikoinen laji, joka perustuu pitkälti siihen että soittajat haluavat esiintyä yleisölle vaikka ei palkkaa juuri tulisikaan.

    http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2009/12/06/elava-musiikki-uhkaa-kallistua/200925090/12

  2. Saloon vaan keikalle Anssi samaan paikkaan kun viimeksi, hieno paikka ja varmasti ottaisivat ilolla vastaan.

  3. Keikat on varmasti kiven alla laman aikana, mikä on harmi ja jäi näkemättä koska lyhin edestakainen matka keikalle olisi ollut vähän alle 400 kilometriä. Ulkomailtakin lueskelin samaa että ”tunnetuillakin” bändeillä ongelmia kun ei levyt myy ja keikat jää pois kokonaan.

    Ehkä muutenkin ne vähentyneet tulot laitetaan asumiseen, ruokaan ja musiikit kuunnellaan levyltä tai youtubesta. Ennakkoasenteellinen tutkimus voisi vetää suoran johtopäätöksen, että cd-levyt ja youtube tuhosivat keikkakulttuurin. Loppukaneettina voisi olla ”miksi lähteä keikalle koska voit kuunnella lempikappaleet ystäviesi kanssa cd-levyltä loputtomin toistoin ja vain 14,90 euron hinnalla?”

    Ilmastokin kyllä muuttuu, mutta ei ihmisten toimesta vaan luonnollisesti kuten aina ennenkin. Aivan kuin ihmiskunta olisi nostanut itsensä niin korkealle että voisivat ohjata kaikkea. Näinhän ei tietenkään ole vaan edelleen äiti maa kun vähän aivastaa laavaa niin puoli ihmiskuntaa tuhoutuu ja maanjäristykset sekä tsunamit eivät edellisen lisäksi ainakaan helpottaisi asiaa. Näin ei toivottavasti käy mutta en usko vain eurooppalaisten maksaman ilmastomaksun mahdollisia katastrofeja viivästyttävän. Eikä välttämättä silloinkaan vaikka kaikki siirtäisivät rahaa tililtä toiselle.

    ”E-mails hacked from a climate research institute suggest climate change does not have a human cause, according to Saudi Arabia’s lead climate negotiator.”
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8392611.stm

  4. Pitäisikö Anssin harkita nyt..

    a) tuottajan pestiä
    b) amista
    c) ammattikorkeakoulua
    d) thaimaata

    Ainakin tossa kuvassa on sakkia!

  5. Ois kiva tietää, millaisella objektiivilla napsit kuvia, nuo otokset on sen verran kaukana meikäläisen tuhruista. Harkitsen vihdoin kunnon objektiivin ostoa. Alkaa hermot mennä, kun kuvien onnistuminen hämärässä valaistuksessa on ihan sattumankauppaa. (Kiitokset ja kiroukset osoitteeseen EF-S 18-55mm f/3.5-5.6)

    Ja oispa joskus enemmän kuin max 2 minuuttia aikaa ottaa kuvia muusikoista ilman että ne häipyy paikalta viimeistään silloin kun ottaa kameran esiin. Anssia kukaan ei tajua paeta, koska hän pystyy naamioitumaan bändin jäseneksi.

    Nauroin itseni tärviölle tuon aikakonejutun ansiosta!

    Johnny: Mitä olen noita keikkapaikkojen sivuja katsellut, niin Anssilla on järjestään pari euroa halvemmat liput kuin vaikkapa Irinalla. Puhumattakaan jostain Tähkästä, jonka lippuhinnat voi alkaa kakkosella. Voisi kuvitella, että keikkapalkkio ja lippuhinnat menee jollain lailla käsi kädessä.

    tusu: Ihminen on maapallon syöpä, siihen ei pitäisi kellään olla mitään vastaansanomista. Jo siitä syystä ihmisen olisi syytä käyttäytyä paremmin.

  6. Täytyy tunnustaa, etten koskaan ole käynyt Levillä. Enkä taida mennäkään jos ei siellä edes aikakoneet toimi! 🙂 Kävitkö Anssi pulkkamäessä? Me ei kohta edes muisteta, että mitä se lumi oikein on..

  7. Mikähän siinä on syynä että keikkoja ei ole tuon enempää? Pitäisikö kokeilla jotain toista keikkamyyjää? Porukkaahan on kuitenkin riittänyt ihan mukavasti(sitä Tampereen farssia lukuunottamatta). Vai onko niin, että uusi levy ei ole myynyt toivotulla tavalla ja keikkajärjestäjät vieroksuvat siitä syystä?

  8. Musiikissa ei kyllä mitään vikaa eikä artistissakaan, mutta luulisi että ei ole väkeä yleensäkään ollut tarpeeksi keikoilla jolloin ei ravintolat tilaa bändejä niin kuin ennen.

  9. Kyllä oikein masentaa kun keikat ovat tältä vuodelta ohitse.
    Seuraavaksi sitten odotellaan maaliskuuta ja Hyvinkääsalia.
    Pitkä on aika.

    Blogilaisten/foorumilaisten täytynee laitaa kolehti kiertämään ja tilata Anssi kumppaneineen keikalle 😉

  10. Tuosta Tolkienista on olemassa toinenkin versio.

    The Rasmus = hobitit
    Lordi = örkit
    Von Hertzen Brothers = haltiat, nuo metsän hippiäiset
    Popeda = entit, nuo ikiaikaiset puunkarahkat, jotka voittavat aina lopussa

    Nyt en valitettavasti pysty kaivamaan esiin linkkiä videoon, jossa nämä lausutaan, mutta paikkana oli viime syksyn Dynasty-kiertue, lausujana Mikko von Hertzen.

  11. Ehkäpä Aukion musiikkia pitäisi soittaa muualla kuin tavallisilla keikkapaikoilla?!
    Kun työikäiset lähtevät viihteelle, he eivät ehkä halua/ kestä/ jaksa kuulla lauluja irtisanomisista, potkuista ja elämän romahtamisesta, koska ne ovat koko ajan uhkana työelämässä. Ei ihme jos kansaa alkaa janottaa ja se virtaa baaritiskille…

    Mun mielestä Aukion musiikki voisi sopia paremmin kuin hyvin mielenosoituksiin, barrikadeille, lakkovahdeille, irtisanottujen suurtapahtumiin, työttömien iltamiin, ammattiliittojen mainoksiin tai vaikka nykyisestä työllisyystilanteesta kertoviin tv-dokumentteihin tai elokuviin. Vai mitä olette mieltä?

  12. ”Ilmastonmuutoksen todentamiseen ei enää tarvita edes tiedemiesten apua: sen pystyy itsekin havaitsemaan muistelemalla lapsuuden valkoisia talvia ja vertaamalla niitä nykyiseen, sysimustaan vuodenaikaan.”

    Ähäkutti, kaksi ennätyslumista ajanjaksoa tämän maininnan jälkeen. Oletko vielä samaa mieltä ilmastonmuutoksesta?

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.