Keikkaraportti: Viking Isabella 4.-6.2.2010

| Tagit: , | Aiheet: Keikat, Musiikki, Valokuvat | Kirjoittaja:

Ennen laivaan nousemista Antti nauttii terminaalissa suosikkidrinkkinsä, Ruskean Enkelin, ja mietiskelee, että olisikohan meidän sittenkin pitänyt varmuuden vuoksi harjoitella  Sua kohti, Herrani?

Meidän kanssamme samalla risteilyllä esiintyvä musikantti kertoo anekdootin: häntä oli Isabellalla lähestynyt ihastuttava naishenkilö, joka oli avannut dialogin tiedustelemalla haluaisiko muusikko lähteä panemaan häntä. Hämmentynyt soittaja oli kiittänyt ystävällisestä tarjouksesta, mutta kieltäytynyt parisuhteeseen vedoten ja vihkisormustaan osoittaen. ”Mitä välii?” nainen oli tiuskaissut kiukkuisesti: ”Me ollaan laivalla!”

Me todellakin olemme laivalla – harmaalla vyöhykkeellä, normaalin yhteiskunnan ulkopuolella. Tänne tullaan riuhtaisemaan itsensä kaksin käsin irti arjesta, päästämään kotona ja työelämässä visusti kahleissa pidetty Minotaurus irti aluksen kapeiden käytävien labyrinttiin. Laiva toimii jonkinlaisena suurena aikakoneena: risteilyn aikana ihmiskunnan edustajat taantuvat alkukantaisiksi kädellisiksi, jotka toteuttavat ainoastaan primitiivisiä suvunjatkamiseen ja laumanjohtajuuteen liittyviä vaistojaan. Mikä tapahtuu laivalla myös jääköön sinne.

Minut on tilattu yhtyeineni viihdyttämään kelpo merenkulkijoita kolmelle peräkkäiselle Turku-Tukholma -risteilylle. Esityksemme myös taltioidaan: näillä keikoilla purkitetaan konserttialbumi tulevan kokoelmalevyni lisukkeeksi. Ajatus liveäänitteen tekemisestä kaikista maailman paikoista juuri ruotsinlaivalla on niin hekumallisen perverssi, että siihen on tartuttava. Toinen syy on käytännöllinen: kun raahaamme ja pystytämme äänityskaluston tänne, niin saamme samalla vaivalla nauhoitettua kolme keikkaa. Eiköhän niistä jo ala löytyä julkaisukelpoista materiaalia.

Suunnitelma näyttää hyvältä paperilla, mutta sen siirtäminen käytäntöön osoittautuu jonkinmoiseksi Via Dolorosaksi. Ensimmäisen haasteen muodostaa aika: Isabella pysähtyy Turun päässä vain tunniksi – sen aikana tavarat pitää siirtää laivaan, pystyttää lavalle ja tehdä soundcheck ennen kuin janoiset matkustajat kansoittavat yökerhon. Tehtävä olisi vaikea ilman äänityskalustoakin. Nyt se on mahdoton. Ensimmäiselle keikalle joudutaan lähtemään vailla minkäänlaista käsitystä siitä toimiiko kaikki tai tarttuuko nauhalle mitään järkevää.

Toisen, vielä suuremman koetinkiven muodostaa oma terveydentilani. Sairastelen erittäin harvoin, normaalit kausiflunssatkin yleensä harppaavat minun ylitseni. Nyt kuitenkin nokkani vuotaa: räkäpadot ratkesivat sopivasti kaksi päivää ennen laivapestin alkua. Täydellinen ajoitus. Däsdä dulee varmasdi dosi hyvä livedauhoidus.

En ole lainkaan varma siitä pystynkö ylipäätään laulamaan. Tai jos pystyn, niin minkälaisin seurauksin? Vuonna 2003 edellinen flunssassa laulamani keikka johti lääkärin syyniin ja kolmen seuraavan esiintymisen perumiseen – tuolloin ääneni katosi kuin pieru Saharaan. Miten käy nyt?

Vastaus selviää pian: trilogian ensimmäinen keikka onkin edessä lähes saman tien. Osoittautuu, että minusta kyllä lähtee ääntä – en vain tunnista sitä omakseni. Jos pitäisi veikata, niin arvaisin solistin olevan M.A. Numminen.

Lavalla on vaikeaa. Joka puolelta kuuluu kummallisia surinoita ja pirinöitä, joitakin johtoja on oikosulussa. Kolmannessa kappaleessa kitarastani katkeaa kieli ja käyn noutamassa varakitaran. Sekään ei kuulosta yhtään siltä miltä pitäisi, ämyristä tulee outoa rutinaa.

Keikan alkupuolella murehdin nauhoitusta ja yritän skarpata omaa suoritustani. Minulla ei ole hauskaa, puristus mailasta on liian kova. Setin puolivälin kieppeillä lopulta tajuan, että kaikista teknisistä ja lauluääneeni liittyvistä ongelmista johtuen tältä keikalta tuskin saadaan mitään julkaisukelpoista, peli on jo menetetty. Rentoudun. Loppukeikka sujuukin oikein mukavissa merkeissä. Viimeisten kappaleiden aikana jopa hiukan riehaannun.

Tällä torstain risteilyllä väkeä on vielä vähänlaisesti ja yleisön keski-ikä korkeanpuoleinen. Tunnelma on hivenen erikoinen: suurin osa kansasta hiihtelee keikan aikana paritansseja, koreografioita on huvittavaa seurata vaikkapa Jennifer Aniston -kappaleen aikana – pitäisikö sen tahtiin mennä jiveä vaiko foxtrottia? Biisien väleissä vanhempi herrasmies käy pyytämässä tangoja. Valitettavasti minulla on tarjota vain pitkät kalsarit.

Jälkeenpäin toteamme, että tämä ensimmäinen keikka oli käytännössä kenraaliharjoitus. Ennen seuraavaa vetoa meillä on aikaa pistää tekniikan lisäksi kuntoon myös päät: nyt keikka alkoi sujua vasta siinä vaiheessa, kun nauhoitus unohdettiin. Huomenna en aio uhrata livelevylle ajatustakaan.

Olen myöhemmin messissä yöpalalla, kun Saarakin saapuu etsimään murkinaa. Hän kertoo törmänneensä käytävillä kolmeen tyttöön, jotka olivat Saaran tunnistettuaan pyytäneet häntä välittämään minulle kutsun saapua heidän hyttiinsä juomaan absinttia.

Menen sen sijaan oman hyttini suihkuun, väännän lämmöt täysille ja hengittelen jonkin aikaa kuumaa höyryä.

Perjantain yleisö on huomattavasti torstaita runsaslukuisempi. Nyt en murehdi nauhoitusta ja esityksen poljento onkin vapautuneempi, huolimatta siitä, ettei ääneni ole vieläkään kuosissa. Itse asiassa on ihme, että minusta ylipäätään lähtee ääntä: aamulla pelkkä puhekin oli kiven alla, se kumpusi pari oktaavia normaalia matalammalta. Luulin joutuvani turvautumaan illalla kyypakkaukseen. Sen tarjoamat kortisoniöverit saavat äänihuulet avautumaan, mutta varjopuolena on se, että vaikutuksen loputtua tilanne on entistä huonompi. Onneksi poppakonsteihin ei tarvitse turvautua, pystyn raakkumaan setin joten kuten läpi.

Toinen keikka onkin huomattava parannus ensimmäiseen nähden. Esityksen jälkeen arvelemme tyytyväisenä, että tästä saa varmasti poimittua jo useampiakin raitoja tulevalle äänitteelle.

Keikan jälkeen parikymppinen mieshenkilö tulee jakamaan ohjeita. Hänen mukaansa keikka oli ihan ok, mutta minun pitäisi esittää nopeampia kappaleita saadakseni nuoret mukaan. Myös hiukset olisi hyvä leikata.

Tällaisilla laivapesteillä ajan tappaminen on tietysti oma taiteenlajinsa. Minulla on mukanani kolme kirjaa, elokuvia ja kasa kuuntelemattomia levyjä. Matkan aikana en lue sivuakaan, en katso mitään, en kuuntele mitään. Minun oli tarkoitus kirjoitella – en tee sitäkään. En tee yhtään mitään. Lojun vain hytissä ja käyn silloin tällöin messissä. Silti aika ei käy pitkäksi, se vain hupenee johonkin – en ymmärrä mihin. Todella omituista.

Oma hyttini on yhdeksännellä kannella, muu bändi majailee kuudennessa kerroksessa. Keikkojen lisäksi kohtaan heitä satunnaisesti, lähinnä silloin kun satumme samaan aikaan messiin. Siellä innostutaan muun muassa kehittämään uusia tosi-tv-formaatteja. Itse katsoisin mielelläni esimerkiksi Narkomaanille morsian -ohjelmaa. Keltainen lehdistökin saisi uusia julkkiksia: Piri-Harrin, Subu-Ollin ja Bongi-Arin. Todetaan myös, että Uutisvuoto on jo tullut tiensä päähän: tilalle pitäisi ehdottomasti saada Kuukautisvuoto.

Kuten sanottu: laivalla taantuu.

Kolmas keikka räjäyttää lopullisesti pankin. Yleisö on hyvin mukana, soitto toimii ja alan tunnistaa laulustakin itseni. Meininki yltyy riehakkaaksi, lavan edustalta puhaltelevat hyvät vastaiset liidättävät bändiä aina havutuksille yltävään lentoon. Alastulo on kaikkea muuta kuin telemark, mutta mitä välii – me ollaan laivalla!

Lentsu on vihdoin selätetty, flunssassa laulamisen seurauksena ääni on hyvin harsoisessa kunnossa. Se kuitenkin pysyy kutakuinkin kasassa keikan loppuun asti ja lavan takana olevassa porraskäytävässä Ville toteaa, että taisimme tehdä juuri livelevyn. Se tietysti selviää lopullisesti kunhan pääsen rauhassa kuuntelemaan äänityksiä, mutta ainakin nyt tunnelma on hyvä. Se on täytetty!

Pikkutunneilla Ville saa mahtavan idean: hän ehdottaa juoksevansa hyttikäytävää niin nopeasti kuin pystyy Kellyn hytin ohitse samaan aikaan, kun Kelly astuu hytistään muina miehinä ulos. Minäkin innostun ja sanon tulevani katsomaan. Näin tehdään. Ville hakee vauhtia käytävän päästä ja huutaa olevansa tulossa. Kelly astuu kammiostaan suoraan eteen – PAM! Ville tipahtaa lattiaan kuin päin ikkunaa lentänyt varis. Makea nauru maittaa kaikille, kun hän hetken päästä palaa tajuihinsa.

Olen palaamassa myöhemmin hyttiini, kun etenemiseni pysäyttää käytävän seinältä toiselle huojuva, lyhyenpuoleinen peikko. Hän sönköttää: ”Anteekshi, mutta missähän täällä on she 2014, vai mikä vittu she oli, 2013…” Vastaan, että kakkoskannen hytit löytyvät seitsemän kerrosta alempaa – tämä on yhdeksäs kansi. Peikko tuijottaa minua ällistyneenä: ”Onksh tää yheksäsh kansi? NO, VOE HELEVETTI!”

Joku on oksentanut hyttini oven eteen. Mitä välii – me ollaan laivalla!

Sunnuntai-iltana seison laivaan johtavalla rampilla vartioimassa hissikyytiä odottavia soittimiamme. Keski-ikäinen nainen on kävelemässä laivaan päin, näkee soittimet ja tulee puhuttelemaan minua: ”Ovatkos nuo joitakin soittopelejä? Onkohan tuolla laivalla oikein orkesteri?” Vastaan, että itse olen juuri lähdössä näiden instrumenttien kanssa laivalta pois, mutta ymmärtääkseni yökerhossa pitäisi tänäänkin olla elävää musiikkia. ”Ai!” nainen iltahtuu: ”Olisikohan siellä sitten tänään se Anssi Kela?”

Kommentit

  1. Tuo viimeinen tekstin kappale on paras! 🙂 Toivottavasti hyvää materiaalia saatiin talteen ja julkaisukelpoiseen muotoon.

  2. Minua ei risteilylle saisi millään, onneksi selvisit kyydistä 🙂

  3. Huh, onneksi kyseessä oli tällä kertaa keski-ikäinen nainen eikä mies 🙂

    Hmm… kuinkahan tämä kirjoitus pitäisi tulkita, jos on viettänyt hauskan laivareissun ja viihtynyt Anssin keikalla. No joo, kyllähän teksti kieltämättä on varsin osuva kuvaus elämästä ruotsinlaivalla. Vaikka ei se nyt kokonaisuudessaan aivan noin karmivaa ollut. Artisti ehkä näkee nimenomaan pahimmat puolet tuosta. Epäilin itse vähän lähteä lapsiperheellä tuonne, mutta reissu sujui hyvin, eikä mitään ongelmia ollut. Laivan keulapuolella ja varsinkin paluumatkalla elämä oli hyvinkin rauhallista.

    Kunhan live-levy valmistuu, olisi kiinnostava tietää miltä illalta mikäkin kappale on.

  4. Hihii, ei saa naurattaa, mun tikit repee! Ihan paras tuo ”mitä välii – me ollaan laivalla” ! 🙂

    Hienoja kuvia olet napsinut jälleen kerran!!

  5. Luin tuon ”lavalla on vaikeaa” ensin muodossa ”laivalla on vaikeaa”. Sama asia. 🙂 Hyvä kuvaus laivaelämästä, tuosta pysähtyneisyyden harmaasta alueesta, joka saattaa (ehkä) jälkikäteen vaikuttaa koomiselta. Ja kivoja kuvia.

    ”Myös hiukset olisi hyvä leikata.” *bursk* No ei tod. Nythän sulla on ihan nuoriso-lookki, pipo ja kaikki.

    Olen kade tuosta kyvystä hidastaa elintoiminnot nollaan ja antaa ajan kulua. Mulle se oli ihan mahdotonta, kun ympäristö oli tuollainen ärsyttävän pakkovirikkeinen, eikä ikkunattomassa hytissäkään jaksanut kärvistellä, kun ulkona paistoi aurinko. Sunnuntaipäivänä eri puolilla laivaa näytti lojuvan useitakin katumusharjoituksia tekeviä ruumiita. Jotenkin tämä laivaelämä on sellainen mysteeri, että pitäisi ehkä lähteä uudemman kerran matkaan. Mut ei ihan vähään aikaan.

  6. Tässä vähän neuvoja Marille mysteerin ratkaisuun. Ensi kerralla alat ottamaan pohjia jo hyvissä ajoin ennen laivaan astumista. Jatkat samaa rataa laivaan päästyäsi. Ilta menee kuin siivillä ja yöstä et muista juuri mitään. Seuraavan päivän vietät hyvin mielelläsi ikkunattomassa sellis..hytissäsi katumusharjoituksia tehden, muiden ihmisten katseilta piilossa. Kyllä se siitä aukenee. Kuivaharjoitteluksi käyvät esim. pikkujoulut mainiosti.

  7. Saattohan siellä se Anssi Kelakin hetken olla. 🙂

  8. ”Long time no sea”, sanoi Anssi kun laivalta lähti.

  9. Johnny: Antti teki myös diagnoosin, että liian vähän alkoholia. Totesin sillekin, että havaintojeni perusteella reipas ”iloliemen” nauttiminen olisi tuskin tehnyt reissusta miellyttävää. Jotain zen-asennetta siihen tarvitaan, ehkä sukkien kutominen olisi auttanut asiaa.

  10. Jäin miettimään, saiko Anssi ns. ”pysyvät traumat” laivakeikoista. Vieläkö Anssi yhtyeineen lähtisi laivalle esiintymään, jos joku esim. kolmen vuoden päästä pyytäisi?

    Mari: Antti taisi tietää, mistä puhuu 🙂

  11. Ei laivakeikoista tule traumoja sen enempää kuin muistakaan keikoista. Antropologisessa mielessähän ne ovat hyvin kiinnostavia.

  12. Laivakeikat ovat kiinnostavia sosiologisessa, psykologisessa ja mikseivät myös biologisessakin mielessä.

    Ehkäpä me risteilyaluksille (muka vapaasta tahdostamme) hakeutuvat ihmispolot olemmekin vain jonkin universaalin rottakokeen koemateriaalia. Kaukaisen galaksin moniraajainen elämänmuoto hykertelee tyytyväisenä kurkistaessaan makroskooppiinsa ja huomatessaan, miten etanolilla kyllästetyt alkueläimet törmäilevät toisiinsa vaappuvassa, punavalkoisessa petrimaljassa.

    Tästä tulikin mieleeni eräs messissä meitä pohdituttanut teema, jota Anssi ei (ymmärrettävistä syistä) käsitellyt raportissaan: Mitä jos ihmiset lisääntyisivätkin jakautumalla?

    Tällöin ainakin laivaristeilyt loppuisivat. Alkoholin riehaannuttama risteilyväki jakautuisi vuorokauden aikana hyteissään niin monikertaiseksi, että pursuisi lopulta yli laitojen, murskaisi keulavisiirit ja upottaisi orgaanisella massallaan paatit Itämeren pohjaan. Surullinen päätös kaljanhakureissulle, vai mitä?

  13. Melko hauska tuo jakautumisteoria. Tietysti se pitää kyllä paikkansa hiivasolujen kohdalla, jotka luokitellaan samankaltaisiin eukaryoottisoluihin kuin ihmisten ja muiden eläinten, kasvien ja sienien solut 🙂 Toisaalta tarpeeksi kun käyneitä etanolituotteita nauttii niin kyllähän siinä alkaa hiivaa muistuttamaan…

    Opin muuten uuden sanan tämän blogin ansiosta! Messi! Ikinä ennen en ole kuullut moista sanaa 🙂 Tuli ensin lähinnä mieleen ”lähetkö messiin” eli mukaan 😀

  14. En noteeraisi tuota Seiskan uutisointia luotettavuusasteikolla kovinkaan korkealle. Itse juuri samaisella laivalla esiintyneenä tiedän, että lavalla voi olla kädet täynnä töitä yleisön pitämiseksi ruodussa. Laivakeikkamme miksannut Aki sanoikin katselleensa toisen illan esityksen aikana ympärilleen ja tajunneensa, ettei koko yökerhossa näkynyt minkäänlaista järjestysmiestä. Yleisö sai mellastaa täysin vapaasti, joten ei mikään ihme, että jossain vaiheessa jonkun artistin kohdalla malja täyttyy ja vähän napsahtaa.

    Meidänkin keikallamme eturivin tytöt varastivat välillä mikrofonin huudellakseen siihen omia asioitaan. Kosto on suloinen: nuo huudot tulevat kuulumaan livelevyllä!

  15. Antilla on taas painavaa asiaa. 🙂 Voiskohan livelevylle liittää jonkinlaisen Antin kommenttiraidan, jossa hän selittää kokemuksiaan laivakeikoilta ja näkemyksiään siitä, miten nämä ilmiöt vaikuttavat yleiseen maailman (epä)järjestykseen.

    Voi tuska, jotain päihtyneiden kanojen kaakatuksia saa kuunnella vielä levyltäkin… säälikää kuulijaparkoja.

  16. Mutta eikös Mari juuri ollut niitä eturivin tyttöjä 🙂 No, kunhan ei sitä tyttöjen Gretschin soittoa tule levylle.

    Niin ja eturivin riehakkaat tytöthän ovat noin ylipäätänsä ensiarvoisen tärkeitä lähes minkä tahansa keikan onnistumiselle. Noin niinkuin orkesterin näkökulmasta 😉

  17. Jos saa sen verran olla konservatiivikristitty, niin toivoisin että tuo bändin nimi löytäisi jonkun toisen muodon kaikessa epävirallisuudessaankin. Ei se meikäläisen yöunia vie, mutta kieltämättä vähän tökkii.

  18. Niin tökkii!Bändin nimi kuulostaa siltä kuin uskonnollisista perheistä olevat pikkupojat olisivat keksineet mielestään jotain TODELLA uskaliasta!

  19. En tiennyt mihin olisin kehut laittanut niin funtsin että tänne risujen jatkoksi.

    Aukio on nyt ostettu ja kolmen ja puolen kuuntelukerran jälkeen mietteet seuraavat:

    Hyvä levy -sekä sarjassa teemalevyt että levyt. Itselleni ainakin tarina lähtee kyllä heti päässä ”visualisoitumaan”. Monipuolinen plätty vaikkakaan ei välttämättä mitenkään yllättävä. Miinusta siitä, että muutamassa kohdassa riimittömyys kuulostaa suorastaan tarkoitushakuiselta. Hyviä sovituksia, hyvät soundit, hyviä stemmoja…Harmi ettei ole myynyt enempää, syytän enemmän markkinointia sekä tyhmiä ihmisiä. Mutta on se toisaalta myös ymmärrettävää. Ei siinä ehkä levynä ole sellaista ”ilmiö-potentiaalia”.

    Sen sijaan minusta tässä on niin ilmiselvää kesäteatterimusikaaliainesta, että suosittelen
    dramatisoimaan tästä näytelmän (käsikirjoituskinhan on jo pohjaksi olemassa), ja ottamaan yhteyttä Seduun. Mielestäni Valkeakoski teollisuuskaupunkina ja kesäteatteri miljöönä, rock-henkinen ilmaisu, Sedu ja Anssi Kela olisi täydellinen kombinaatio jotta tämä tarina saataisiin kaupallistettua vähän suuremmassa määrin.

    http://yle.fi/alueet/tampere/2010/02/sedu_koskisen_kalevala-puistossa_huvitellaan_jo_ensi_kesana_1416033.html

    Arvostus muusikkoa kohtaan kyllä kasvoi jälleen tämän albumin myötä. For what it’s worth.

  20. Ihminen on mielenkiintoinen laumaeläin. Tässä jutussa kiinnittää huomiota laivoilla tavattava naaraspuolinen alagenre, joka ääntelehtii sanoin: mitävälii.

    Et valokuvakirjaa julkasis? Tältä sivulta Itämeri on mennyt rikki ja Liito ovat ihanan rajattomia, vähän kuin jotakin, jonne vain astua sisään….Mutta Ghana, osa V-jutussasi, kirjoitettu 21.2.2008 on valokuva, josta haluaisin kysyä, Ansssiko otti? Taivahanjeesus, että se lihaksi tullut toivo! <3

    Ja vielä politiikan tentti: oletko huomannut, että yleisin verbi, jota teksteissäsi käytät, on "riehaantua"?

    Se tekee gutaa. 😀

  21. Anssilla oli nuha tällä reissulla.
    Nyt Jenni ”Varre Vartiainen’s Hot Bitch” Vartiaisella on nuha. ja Jennin ääni on kaput.

    Hän on käyttänyt kortisonia. Finito.

    Keskiviikkona taitaa olla Tavastian-keikka. Paraneekohan shiihen. Tuskin.

    Anssin mietteet?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.