BEGHAM-KRITIIKKIÄ

| Aiheet: Internet | Kirjoittaja:

Ylivoimaisesti viihdyttävintä internetissä on viime päivinä ollut hiljattain Facebookiin perustettu ryhmä EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON. Ryhmän kuvaus on seuraavanlainen:

SUOMALAISET HOIDETTAVA ENSIN TERVEEKSI ja sittenvasta ulkolaiset1

JYRKKÄ EI ja portti kielto Begham-joukkueelle jotka tulevat SUOMEEN maailman parhaita TERVEYS PALVELUITA hakemaan ja hyväksi käyttämään. Veron maksajina kansalais velvollisuutemme on TORJUA ja KÄÄNNYTTÄÄ nämä potkupalloiliat jo ilmatilassa!!!!!!!!!!!!!!!!! PRESIDENTILLÄ OIKEUS MÄÄRÄTÄ TUNKEUTUJAT MUUALLE.

ei anneta SEN tapahtua!!!

Ryhmään on vuodatettu caps lockit pohjassa kansan syvien rivien huolestuneisuutta: miten on mahdollista, että Suomeen otetaan hyysättäväksi ulkomaisia Beghameja, joiden saama leikkaushoito pizzatarjoiluineen on suoraan pois esim. Jari Litmaselta? Tällainen paapominen tulee veronmaksajille valtavan kalliiksi. Ongelmasta on voitava keskustella myös kriittisesti, ilman rasistiksi leimaantumista. Astrid Thorsin ja Liisa Hyssälän olisi kuitenkin syytä erota välittömästi, eikä sotiemme veteraaneja ja vuoden 1995 mm-kultaa pidä unohtaa.

Tässä otteita käydystä keskustelusta:

NÄITÄ BEGHAMEJA PITÄIS AUTTAA LÄHI ALUEILLA MIS SE VÄITETTY ONNETTO MUUS TAPAHTUI (ONKO KUKAAN MUUTEN NÄHNYT RÖNTKEN KUVIA, KYSYN VAAN). SIELLÄ ITALIAN LÄHI ALUEILLA GIRURGIN HOITO OLIS HALVEMPAAKIN JA MAHDOLLISTA LEIKATA SAMALLA VERO RAHALLA USEAMPI AKILLES VANNE. OLISI BEGHAMILLE ITSELLEENKIN PAREMPI OLLA SIELLÄ MUIDEN ULKO MAALAISTEN JOUKOSSA JOTKA EI OLE SOTAA KOKENEET.

♠    ♠    ♠

ONKO OIKEIN ETTÄ VETE RAANIN VERELÄ MAKSETUT PITZAT POIES SPEGHAMUJEN SUISTA OMATKIN JALKA PALLO PELAAJAT AIKA HUONO VOINTISIA KYSYN VAAN THORS MIKSI EI EDUS KUNTA TEE TOIMEN PITEITÄ TÄTÄ ASIAA VASTAAN???½!

♠    ♠    ♠

HETI SYYTETÄÄN RASISTIKS JOS VAAN KERTOO FAGTAT ETTÄ KAIKKI RAISKAAJAT JA VÄKIVÄLTA RIKOLLISET ON BEGUJA!!%!!1

♠    ♠    ♠

JA EI TARTTE TULLA SITTEN SANOMAAN ETTÄ OLLAAN JOTENKIN ANTIBEGMANISTEJA; ULKOPUOLISET EI YMMÄRRÄ ETTÄ TÄÄLLÄ VAAN HEITETÄÄN HIUKAN RONSKIA LÄPPÄÄ HEHE EI ME OIKEESTI

♠    ♠    ♠

KAIKKI ON IRROIITETTU ASIA YHTEYDETSÄÄN!!

♠    ♠    ♠

KIITOS 1917, 1918, 1939-40, 1941-45, 1944-45, 1956 (KEKKOSEN TAKIJA), 1968 (OMAT SYNTTÄRIT), 1972 (LASSE VIREN MYNKKENISSÄ), 1976 (VARMAAN JOKU MONTREAALISSA), 1982 (KOJO EUROVIISUISSA), 1995 (SANO-MATTAKIN SELVÄÄ MIKSI), 2006 (LORDI)

♠    ♠    ♠

TURHA TULLA TÄNE KERÄÄMÄÄN MEIJÄN MANSI- JA MUSTIKOITA!!111!!!

♠    ♠    ♠

MINÄKIN TÄÄLLÄ TANSKASSA PUHUN KOKO AJAN SUOMEA JA VAADIN AINA TULKKIA JOKA PAIKKAAN KOSKA OLEN ISÄN MAAN ASIALLA ENKÄ SUOSTU PUHUMAAN VIERASTA KIELTÄ VAIKKA OSAISIN KOSKA EI SITÄ SODASSAKAAN PUHUTTU.

♠    ♠    ♠

KOMMARIT JA VIHER TYRÄ-LESPOT EI TAJUU ETÄ BEGHAMIT LISÄÄNTYY KU KANIT SUOMI NAINEN TEKEE 1.89 LASTA KESKI MÄÄRIN MUTTA BEGHAM KOLME EIKÄ SEKÄÄN OLE YLÄ RAJA!!11!!! vUONNA 2050 NIITÄ ON AINAKI MILJOONA BEGHAMIA!!111!!!! KUKA NIILLE KAIKILLE OSTAA UUDET ACILES JÄNTEET KYSYNPÄHÄ VAAN!!!!12!!!!

♠    ♠    ♠

ALLE KIRJOITTAKAA ADDDRESSI HALLA AHON KUUNNIAN PALAUTUKSEN PUOLESTA!!

♠    ♠    ♠

EILEN ILTA LEHTI KERTOI ETTÄ NEUMAN PAHSTI SAIRAS JA JOUTUU KAI LOPETTAA URAN!!!!! SAAKO HOITOA LEIKKAAKO KUKAAN ACILLES JÄNTEEN JA PÄÄSEEKÖ SUIHKARIIN?????11 EI SAA VARMAAN EDES PIZSAA!!!! KUITENKIN ON SUOMALAINEN JA VERON MAKSAJA EIKÄ LÄHTENYT ULKO MAAHAN VAIKKA OLISI VOINUT VAAN HALUSI LAULAA AUTIO TALO MUILLE SUOMALAISILLE!!!!!!!!!!!!!TÄSSÄKÖ KIITOS ETTÄ BEKHAM VEI KIRRUNGIN?????????

♠    ♠    ♠

JOS MINÄ LOUKAISIN JALKANI NIIM TESTAENENTASIN SEN SOTIEME VETEERANEILLE!

♠    ♠    ♠

AASEE MILANON PELIPAITOIHIN ON TÄSTÄHYVÄSTÄ PAINETTAVA SELÄN JA RINNAN TÄYDELTÄ KIITOKSIA JA VUOSI LUKUJA SEKÄ ISÄN MAAN KARTTOJA JA LEIJONIA JA MAAMME LAULU LAULETTAVA KOKO JOUKKUEEN VOIMIN ENNEN JA JÄLKEEN PELIN SEKÄ JUKKA KUOPPA MÄEN KOTI MAA KUN TAAKSE JÄÄ

♠    ♠    ♠

HÄTÄ HUUTO ISÄN MAAMME ALENNUS TILAN TAKIA EI OLE HUUMORIN TAJUN ASIA!!!111

♠    ♠    ♠

KUNNIA VELKA LEJONAT 95!!!

♠    ♠    ♠

ME EMME OLE RASISTINEN RYHMÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ENSINNÄKIN: ME EMME TOISTAN ME EMME OLE RASISTINEN RYHÄ VAAN! EMME OLE BRITANNIA VASTAISIA VAAN SAARISTOLAISUUS , jalkapALLOILIA JA BURPERI KRIITTISIÄ

♠    ♠    ♠

KYLLÄ SELLAINEN BEGMANI SAA TULLA JOKA TULEE PELAAMAAN MEIÄN OMAAN HUUHKAJA JOUKKUEESEEN JA TEKEE MAALEJA!!! JOS TULEE VAAN NAUTTIMAAN KIRURGI HOIDOISTA MEIDÄN VERON MAKSAJAN RAHOILLA NIIN PITÄÄ KÄÄNNYTTÄÄ HETI!!!!!!!!!!

♠    ♠    ♠

Ryhmässä on julkaistu myös graafisia esityksiä, jotka havainnollistavat ongelman koko laajuuden:

Ryhmän nimi oli muuten alunperin EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON. Ylläpitäjät taisivat kuitenkin pelästyä ryhmän saamaa huomiota mediassa, sillä he vaihtoivat sen nimen pikaisesti poliittisesti korrektimpaan muotoon EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON.

Kommentit

  1. Ryhmän polemiikki oli sen verran sytyttävää, että pakkohan siellä oli itsekin käydä avautumassa. Tässä omaa kontribuutiotani Begman-keskusteluun:

    HYYSÄJÄT SANOO ETTÄ MONI KULTUURI ON RIKKAUS. LOTTO VOITTAJA VIELÄ RIKKAAMPI JA KAIKKI TIETÄÄ ETTÄ LOTTO VOITTO OLI SUOMALAINEN!!!2!! KIITOS 1995!!! JALKAPALOSSA PALJON LIEVE ILMIÖITÄ MM. HULIGAANISUUS JA METRO SEXUALIT!!! JOS ETTE TIEDÄ MIKÖ ON METROSECHUAL NIIN KATSOKAA VAIKKA VIKI BEDIASTA

    Ja vielä toinen:

    ULKO MAALAISTEN PALLOILIOIDEN KOTOUTTAMINEN ISÄ MAALLISEEN KULTUURIIN EI OLE ONNISTUNUT ESIM. EREMENCKO!!!!!! RAJAT HETI KIINI!!!11! EROA TURSS!!!!!NUORISO EI PELAA PESÄ PALLOA ENÄÄN JA AINES HEIKKENEE!!!!!! TARVITTAISIN POPPAMIES LUNDSTREM PANNA ASIAT KUNTOON 1995 NEVR FOGRET!!!! EN OLE RASISTI VAAN VATSUSTAN KAIKKEA ERILAISUUKSIA.

  2. Bwahahaa! 😀 En edes OSAISI kirjoittaa noin väärin.

  3. Nyt on MITÄ SUURIMMALLA tarkkuudella valittava nämä mitä SUOMEEN OTETAAN. VÄHINTÄINKIN on edellytettävä EI VAIN JALKAPALLO-, vaan ENSINNÄ PESÄ-pallo taitoja, HIIHTOKYKYÄ PAINEEN ALAISENA ja YÖ SUUNNISTUS pätevyyttä, ja TOISEKSI on kaikkien niiden!!!1! TOTEEn näytettävä semmoinen HYÖDYLLISYYS joka nyttenkin jo jokaiselta SUOMEN kansalaiselta näyttönä vaaditaan,, niinkuin on AINA vaaidttu, siis MEDIA LUKU TAITO ja VIRHEETÖN PERUSTUS LAIN TULKINTA ja KUOKKA ASENNETTAVA SUON OJITUKSEEN OIKEAN KÄDEN TILALLE ENSIMMÄISEKSI KOLMEKSI VUODEKSI JOTTA TOTUTTELEVAT MEIDÄN KULTTUURIIN KYLLÄ MEILLÄ SUOTA RIITTÄÄ OJITETTAVAKSI JA VASTASYNTYNYTKIN ON VÄHINTÄOIN HENGELLÄ MUKANA TÄSSÄ!!!1

  4. Taitaa Anssi lähes kaikki muutkin tuohon ryhmään kirjoittavat olla samalla motiivilla liikkeellä kuin sinäkin. Ryhmän perustajasta lähtien. 😛

  5. HETI LOPETUS UHKAAN SELLAANEN NOTTA SUOMILAISTEN VERO RAHOJA LAITETAAN ULKO MAALAASTEN URHEELIJOODEN DOOPIN-KIIN. KAIKEN LAISET VEITSET JA PIIKIT JA LEIKAAMISET KIELLETTÄVÄ ETTEI ENKLANTILAASET ITALIAANO- PALLOILIJAT SAA ETUA SUOMEN HAI TEK NOU HAUSTA.

  6. TÄMÄ KIRJOITUS TAPA ON ÄÄRIMMÄI:SEN KOUKUTTA-VAA!!!IHANTEKEE MIELI KIRJOITTAA KAIKKI ASIAT GÄBS LÖG POHJASSA…….KIITOS1995!!!!!JUTI JA KIEKKO LEIONAT!!!!!

    MUTTA HALUTAANKOETTÄ,SUOMALAISET URHEILIJA-NUORET ON KAIKKI BEGHAMEJA VUONNA 2050?????!KOSKA SIIHEN HÄN SE MENEE,JOS TÄTÄ HOLTITONTA TURUSSA KÄYMISTÄ EI SAADA KURIIN!!!!

  7. Ahahhaahhaa! Jumalauta, ei pitäisi nauraa näin paljon näin aikaisin aamulla. Sattuu.

    Kiitos tästä!

  8. ”EROA TURSS!!!” :D:DD ahahahh

    ehkä hauskin satiiri pitkään aikaan.

  9. ei me niitä neekereitä tänen haluta.

    opiskojoille kaikki nekkerien rahat että voidana katsoo neekerihalkapalloo ja ryypätä enemmän!

  10. Sounds alot like ”isän maan puollustajat”

    http://www.facebook.com/group.php?v=wall&ref=search&gid=242539194320

    Seuraavat on isän maan puollustajien velvollisuuksii:

    PUNTTI SALI

    Jokaisen Suomen Miehen velvollisuus on käydä puntti salilla kun siinä kasvaa lihakset
    Lihaksilla saa paremmin ******!! Ei tytöt anna ****** millekkää kukka keppi hipeille jotka ei pidä huolta ittestää!!!
    Lihaksilla voi myös antaa isänmaan pettureille turpaan!!! Turpiin antaminen on jokasen isän maan puollustajan velvollisuus, sen takii niillä täytyy olla lihakset että pystyis antaa turpaa.
    JÄÄ KIEKKO

    Jokasen Suomen Miehen velvollisuus on harrastaa Jää kiekkoo kun jää kiekkoiliat saa paremmin ******!!
    Ei tytöt tykkää mistään nössöistä jotka pelaa jotain homojen SÄHLYY tai tollasta
    AUTO TUNING

    Jokaisen Suomen Miehen velvollisuus on virittää autoo… jne jne

  11. HYVÄ ANSS! KIITOS HEINOLA 197?!”” TÄLLÄISTÄ JULKISUUTA KAIVAAMME BEGHAMI RYHMÄLLE!!! ANSSI ISAM MAAN ASIALLA TOISIN (2.) KUN EILINEN KOLUMNISTI RYSSÄ BEGUN RAKASTAJA!!11§

  12. Niin, nyt pitäisi vielä tietää, mitä porukkaa tuolla huonolla kirjoitustaidolla halutaan parodisoida. Panes, Anssi, vinkki! Eihän parodia toimi, jollei sen kohdetta tunnista ja koska useimpia teistä naurattaa, te tunnistatte kohteen. Kertokaa minullekin, että osaan omia huonon kirjoitustaidon, ennakkoluulot ja alhaisen koulutuksen ominaispiirteet, joihin tässä nyt selkeästi yritetään viitata. Ettei nyt vain käy niin, että nauratte oikeasti omille ennakkoluuloillenne edes sitä tajuamatta, mikä olisi säälittävää.

  13. Hahahahahahaha!

    Pitihän siellä itsekin käydä ”avautumassa”.

  14. ENNAKKO luuloille naruaminen ON AINA HYVÄ JUTTU, semminkin JOS NE OVAT OMIA ENNAKKO LUULOJA!!1 NAURAKAA enemmän ja ITKEKÄÄ vähemmän. ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ IHMISET.

  15. Yritetäänkö tuolla KAPITEELIEN ja normikokoisten kirjainten sekoittamisella sanoa, että Oskari Katajisto on rasisti. Viimeksi olen hänen blogissaan nähnyt tuollaista sotkua. EI nauraTA!!!11

  16. Niin ja tietenkin, mikä on ilmiselvää: tuosta kirjoitusvirhesotkusta väärine geminaattoineen ja yhdyssanavirheineen tulee mieleen tyypillisen maahanmuuttajan teksti. Olisi pitänyt vissiin etukäteen arvata, että tämäkin on tällainen (piilo)rasistien ja ”parodialle naurajien” pesäke.

    Suvaitsemattomuutta ei suvaita, kuten South Parkissa todettiin lapsille, jotka oli lähetetty suvaitsevaisuusleirille (vrt. keskitysleirille). Mutta se jakso sentään nauratti 🙂

  17. Hauskinta aikoihin!

    S-ara, tuskinpa noissa maahanmuttajien kirjoitustaitoa halutaan parodioida, vaan ns. maahanmuuttokriittisiä ja heidän mielipiteitään.

    Ehkä parodia lajina kaiken kaikkiaan on sellainen, ettei se selittelyistä parane. Se vain pitää ymmärtää.

  18. Ei kai! Pilkataanko siinä maahanmuuttokriittisiä. Heidäthän täytyy laittaa suvaitsevaisuusleireille (toleration camp). Amerikassa on sellaisia leirejä, sillä eihän kaikenlaisia mielipiteitä voi sallia! Vastaavantyyppisillä leireillä jotkut homot ovat pystyneet jopa parantumaan homoudestaan.

    Hyvä niin, sillä eihän kaikkea voi suvaita. Minusta homoseksuaalisuus on suvaitsematonta heteroita kohtaan. Ja suvaitsemattomuuttahan me emme suvaitse! Ei sananvapaus tarkoita sitä, että saa ajatella ihan mitä haluaa.

  19. Kaikkein suvaitsemattomimpia tuntuvat kuitenkin olevan nämä itseään maahanmuuttokriittisiksi nimittävät. Enkä suinkaan tarkoita heidän asennettaan maahanmuuttajia kohtaan, vaan heidän vainoaan sellaisia kohtaan, jotka ovat toista mieltä heidän kanssaan.

    Tämä vaino on jopa mennyt niin pitkälle, että useat tutkijat yms. eivät enää halua – ainakaan omalla nimellään – osallistua asiaa koskevaan keskusteluun.

    Se, että maahanmuuttajakriittisiksi itseään kutsuvia parodioidaan, tuskin tarkoittaa sitä, että joku haluaisi riistää heiltä oikeuden mielipiteeseen. Lajina parodialla on kunniakkaat perinteet. Parodia on yksi tapa käsitellä asoita, usein vieläpä hyvin valaiseva ja avartava, varsinkin silloin kun se tehdään hyvin.

  20. Sami puhuu varmasti asiaa – mutta vain yksipuolista sellaista. Yleinen ajattelu on sellaista, että oikeistolaiset maahanmuuttonetsit uhkailevat alvariinsa taukoamatta joka nurkassa. Totuus on se, että näitä uhkauksia on tullut kaikille tahoille, kaikista suunnista. Jopa rauhanihmiset eli vasemmisto on fantasioinut ”väärin ajattelevien” kouluttamisesta pesäpallomailalla . Ja nyt puhutaan Suomesta. Avatkaas silmät. Naurakaa sen jälkeen, ettei nauru oikeasti kohdistu teihin itseenne.

    http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article385309.ece

    Minusta kaikki uhkailu on vastenmielistä. Emmmehän silti salli uhkailua joillekin tahoille, jos ne sattuvat ajattelemaan asioista samoin kuin me. Kaikki väkivalta on tuomittava. En tiedä, kuinka anioitunut lehti Mikro-PC on, mutta tuo juttu on mielenkiintoinen.

  21. Jep, olet aivan oikeassa. Ylilyöntejä ja fanaatikkoja on kaikissa mielipideryhmissä.

    Uhkailua ei täällä käsittääkseni ole kukaan hyväksynyt, kohdistuipa se kehen tahansa.

    Mutta palataksemme asian alkulähteille, niin kerropa vielä selkeästi, mitä vastenmielistä tai väärää näet BEGHAMI-ryhmässä.

  22. No kyllähän se kieltämättä hauska kaikkine akilles vanteineen sun muineen on. Parodia ei kuitenkaan kohdistu sinne, minne kaikki sen kokevat kohdistuvan: maahanmuuttokriitikoihin, lähinnä jonnekin kasiluokkalsiin öyhöttäjiin ja teinipullistelijoihin. No saattaa sellaisia joitakin aikuisia varmaankin olla.

    Mutta maahanmuuttokriitikoista minulle tulee mieleen ensinnä Halla-aho (tohtori), Mäki-Ketelä (opettaja), Hankamäki (filosofi ja tohtori), Vihavainen (tohtori) jne. Kuka kuvittelee, että he kirjoittavat noin. Pitääkö minun alkaa tehdä heistä osuvampaa parodiaa…Antaas jonkun muun yrittää ensin.

    En nyt tuon kummemmin juuri tähän hätään osaa selittää, mutta you get the point. Kuyten itsekin toteat, parodialla on kunniakkaat perinteet. Esimerkiksi Rabelais todella tunsi ja tiesi parodian kjohteensa syvällisesti.

  23. Meneillään oleva räksytys puolin toisin on NAURETTAVAA. Ihmisten pitäisi keskittyä enemmän elämään sitä ainoaa elämäänsä, eikä kertomaan toisille miten elää, mitä mieltä olla ja ketä päästää maahan. Lapsillamme tulee olemaan haasteita ratkaista GLOBAALEJA ongelmia, eikä siinä tohinassa ainakaan auta leiriytyminen erimielisten heimoihin. Oppia ikä kaikki. Myös tuntemaan ketä kaikkia muita tällä pallolla majailee vielä kun se on mahdollista rauhallisissa merkeissä. Ongelmat ratkaistaan vain YHDESSÄ, mutta siihen oppiminen pitäisi aloitta NYT. Aikaa ei ole loputtomiin.

  24. Jos saan osallistua keskusteluun;

    Ei olekkaan oletettavaa, että tässä parodioidaan niitä maahanmuuttokriitikoita, jotka tietävät mistä puhuvat. Todennäköistä (tekstin pohjalta lähes varmaa) on, että prodia kohdistuu nimenomaan sellaiseen osaan ”aatteen kannattajia”, jotka ovat ajatelleet asiaa paljon vähemmän (luetaan: eivät ole ajatelleet asiaa) ja sen jälkeen niinsanotusti aukovat päätään ympäri nettiä. Se, mikä asiasta tekee erityisen surullisen, on että nämä muodostavat kovaäänisimmän osan maahanmuuttokriitikkoja, mikä tekee parodiasta erityisen purevaa.

  25. No joo, konemiääs, komppaan kyllä melko lailla. Itse toisaalta kyllä seikkailen aivan kaikenlaisilla palstoilla, mutta en ole kyllä toisaalta törmännyt tarkoittamiesi äänekkäimpien tollorasistien (joita en katsota hyvällä minkään osapuolen leirissä) teksteihin oikeastaan missään. Suomi24-palstallahan niitä saattaa olla mutta sitähän nyt ei kukaan laske yhtään miksikään. Mistä palstoista siis puhutaan, jossa ne kovaäänisimmät hullut ovat? Luulisi, että niitä on aivan kaikkialla; sen kaltaista tämä rasismimeuhkaus, erityisesti taannoisen rasisminvastaisen viikon kohdalla, on. En tiedä, kumpi on kornimpaa: noin 12-vuotiaiden jullejen änitys siitä, että ”ne” tulee tänne loisimaan ja samalla (!) vievät meidän työt vai sitten näiden päivystävien dosenttien ja muiden ”asiantuntijoiden” marttyyrimainen loukkaantuminen, jossa kaikki poikkeava mielipide tuntuu olevan rasismia. Eivät kai hulluimmatkaan monikultturisuusfanaatikot sellaista uskonnollista liturgiaa aivan hamaan tappiin asti voine allekirjoittaa.

    Olsiko jollakulla esimerkkia siis sellaisesta hullujen vaahtopäiden tappo- ja raiskausfantasioita esittävien rasistien palstoista, jossa kirjoitustapa on tuota luokkaa; täytyyhän niitä sivuja olla. Muuten tulkitsen, että media on tullut hulluksi.

  26. Selvennökseksi: ryhmä on ihan makkarakastiketta työpaikan ruokalassa syödessä keksitty, omaksi hauskuutukseksi, kun mietimme kaikenlaisia yyber väärinymmärtäjiä ja pohdimme mikä voisi olla pöhköin mahdollinen ryhmä. Tarkoitus ei ollut varsinaisesti ottaa kantaa maahanmuuttokeskusteluun, jota ihan väsyksiin asti on joutunut seuraamaan.

    Ihmiset on selvästi ahdistuneita kaikesta uhkailusta ja maailmanlopun maalailusta, mitä mamukriitikot harrastavat. Ilmeisesti tässä on yksi keino purkaa sitä ahdistusta ja vapautua nyt sitten vaikka revittelemällä ja luovasti vääntelemällä kaikenlaista asiaan kuuluvaa ja kuulumatonta, KERRANKIN omalla nimellä ilman että kukaan alkaa sormella osoittelemaan.

    En usko että suomalaiset oikeasti on niin pelokkaita maahanmuuttajien suhteen kuin mitä keskustelussa annetaan ymmärtää. Vanhepi sukupolvi nyt vaan ei osaa. Uusi osaa ja haluaa vapautua. Maailmassa on muutakin kuin mummun lihapullat.

  27. Selvennökseksi: missä teitä on sitten uhkailtu, kun siitä pitää vapautua? 🙂

  28. Katleena – thanks for the link:))) It really tuned up my weekly workmeeting this morning:)))

    naisnäkökulma:)))))) got to spread that link now… :))

  29. Ilmeisesti BEGHAM-sivun innoittamana on Facebookiin ilmestynyt myös hiukan ajankohtaisempi ULKO MAALAISTEN TULI VUORTEN PÖLY PILVET TAKAISIN ULKO MAILLE!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.