Saamattomuudesta

| Aiheet: Huomiot | Kirjoittaja:

Kun saapuu Helsinkiin Turun moottoritietä pitkin, niin hiukan ennen motarin päättymistä tien oikealla puolella kulkijaa tervehtii Akseli Gallen-Kallelan museo, Tarvaspää. Olen käynyt siellä joskus lapsuudessani, muistaakseni ala-asteella luokan kanssa. Hieno paikka.

Joka kerta Tarvaspään nähdessäni ajattelen, että pitääpä jonain kivana päivänä nousta pyörän satulaan ja tehdä sinne pieni retki.

Tämä ajatus on jynkyttänyt takaraivossani jo ainakin kolme vuotta. Ehkä kauemminkin.

Kivoja päiviäkin olisi ollut.

Kommentit

  1. Suosittelen paikkaa, olen käynyt. Usein kun joku paikka on ihan vieressä, niin se jää vallan helposti käymättä. Olen käynyt kolmesti Eiffel-tornissa, mutta tuohon kylämme kirkon kellotorniin kapusin eka kerran kolme viikkoa sitten, vaikka olen asunut tässä kylällä kohta 30 vuotta.

  2. Asuessani pääkaupunkiseudulla, niin kävimme niin usein Tarvaspäässä, että pidimme sitä ”kesäasuntonamme”. Toinen yhtä kiva ja usein käyty paikka oli Hvitträsk.

  3. Lapsena on Tarvaspäässä tullut käytyä, ei sen jälkeen. Melkein joka kerta ohi huristellessaan tulee paikkaa ihasteltua, ja ehkä jonain päivänä menen uudestaankin. Huonompana päivänä voi museoon näemmä tutustua myös täällä http://www.gallen-kallela.fi/tarvaspaa_virtuaaliesitys/index.html

    Sakke: sieltä kellotornista on aika muikeat näkymät kylän ylle. Kiipeäminen käy myös urheilusta, ja extreme-urheiluksi se muuttuu, kun kantaa lapsen portaissa ylös ja alas :).

  4. Heinz-Harald, olen ehdottomasti samaa mieltä. Sinne on vielä kerran kavuttava kameroiden kanssa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.