Tiedättehän automaattiset liukuovet? Ne eivät itse asiassa ole ensinkään automaattisia, niitä liikuttamaan vaaditaan hyvämaineisen kansalaisen nokkeluus ja lihakset. Jokaisten liukuovien vieressä on nimittäin pieni huone – koppi oikeastaan – jonka seinässä on kurkistusreikä ovien edustalle. Tuosta kolosta valpas liukuovioperaattori tiirailee, ja aina asiakkaan nähdessään alkaa vääntää suurta, halkaisijaltaan metristä pyörää. Siihen liitetty mekanismi liu’uttaa oven ammolleen. Asiakkaan käytyä sisään (tai ulos) samaa pyörää käännetään toiseen suuntaan, jolloin ovi sulkeutuu.

Näin toimii liukuovi.

Olipa kerran liukuovioperaattori nimeltään Joosef Halonen. Paikkakunnan suurimmassa marketissa työskennellyt Joosef oli uuras pyöränvääntäjä. Parikymmentä vuotta hän oli pienestä kopistaan avannut ihmisille ovia, saamatta koskaan sanaakaan kiitokseksi. Kurkistusreiästä monet marketin asiakkaat olivat tulleet tutuiksi: Joosef oli nähnyt pienten lasten varttuvan aikuisiksi ja vanhempien ihmisten käynnin painuvan hiljalleen kumaraan. Hän oli omassa päässään antanut tutuille kasvoille nimetkin: tuossa Ritva taluttaa sisään tytärtään Jaanaa – saakohan pikkuneiti jälleen tikkunekun palkkioksi siitä, kun on ollut kaupassa kiltisti? Ja tuossa paarustaa vanha Martta. Peliautomaatteja kohti, kuten tavallista.

Näiden ihmisten oikeita nimiä Halonen ei tietenkään tiennyt – jotenkin heistä oli kuitenkin tullut hänelle tärkeitä. Pyörää vääntäessä oli aikaa ajatella, miettiä millaisiin koteihin ihmiset vaelsivat kadotessaan kurkistussektorin ulkopuolelle.

Vaikka työ oli luonteeltaan kaavamaista ja puuduttavaakin, Joosef kuitenkin piti siitä. Ovia availlessaan hän koki olevansa tarpeellinen osa yhteiskuntaa, kirjaimellisesti pyörittävänsä taloudellisen kasvun rattaita. Joosef piti kunnia-asianaan, etteivät ovet jääneet milloinkaan kenenkään edessä kiinni: hän avasi ne tasapuolisesti niin kunnanjohtajalle kuin päivittäiselle olutostokselleen tulleelle pultsarillekin. Halonen teki työnsä tunnollisesti ja nurkumatta, tarvittaessa vaikka sairaana: Joosef ei ollut koskaan pitänyt päivääkään sairaslomaa.

Voisi sanoa, että Joosef Halosen kaltaisia ihmisiä on harvassa. Se ei kuitenkaan tarkalleen ottaen pidä paikkaansa: joosef halosia on paljonkin – emme vain huomaa heitä ympärillämme.

Harrastuskin tällä Halosella oli. Hän piti lemmikkieläintä. Eikä mitä tahansa koiraa tai marsua – Joosefilla oli olohuoneessaan valtava akvaario. Paksun lasin takana uiskenteli tuon kelpo miehen silmäterä: puolitoistametrinen hauki.

Joosef oli kasvattanut haukensa mädistä saakka, Maria oli nyt kymmenvuotias haukityttö. Se uiskenteli yksinään Halosen itsensä nikkaroimassa vesitankissa (Joosefissa oli hiukan puusepän vikaa). Miehestä ja kalasta oli tullut ylimmät ystävykset. Joosef syötti Marialle Ahti-silliä suoraan kädestään ja jutteli sille mukavia. Maria nousi mielellään köllyyttelemään akvaarioveden pintaan ja antoi Joosefin silittää sen pitkiä kylkiä. Hauki tuijottaa möllötti lasin läpi miestä ja tuntui ymmärtävän kaiken mitä puhuttiin.

Eräs asia Joosef Halosta vain kummastutti. Maria kävi aina keväisin kutemaan, mutta koiraskalan puuttuessa mäti jäi tietysti hedelmöittymättä. Sinä keväänä Maria ei jostain syystä ollut kutenut lainkaan. Joulun alla Joosef kuitenkin huomasi Marian kutupaikalla jotain: yhden pikkuruisen mätimunan, joka kaiken huipuksi näytti hedelmöittyneeltä.

Eihän se voinut olla mitenkään mahdollista! Joka päivä töiden jälkeen Joosef riensi kotiin ja ryntäsi ulkovaatteita riisumatta akvaarion ääreen. Siellä se oli.

Ja kehittyi.

Jännittävä odotus huipentui joulupäivän vastaisena yönä: enkelikellojen helistessä mätimunasta puhkesi esiin hyvin pikkiriikkinen kalanpoika. Joosef Halonen oli hyvillään. Vaatimaton liukuovioperaattori sytytti sikarin, niiskauttipa pienen kyyneleenkin. Taivaalla jylisi helikopteri pyyhkimässä tienoota valtavalla valonheittäjällä. Varmaankin joku eläkeläinen harhaili taas pakkasessa.

Valokiila osui juuri Halosen taloon, kun ovikello soi. Joosef oli jo joitakin päiviä sitten soittanut Marian tapauksesta yliopiston kalatutkijoille. Nyt kaukaa Helsingistä saapuikin kolme viisasta miestä katsomaan hauet. Hekään eivät kuitenkaan osanneet antaa tapahtuneelle minkäänlaista tieteellistä selitystä. Perin merkillinen juttu, kerrassaan.

Ja arvatkaapa minkä nimen Joosef antoi neitsyt-Marian esikoispoikaselle? Osaako kukaan yhtään veikata?

No, Paulihan siitä perkele tuli!

♠    ♠    ♠

Rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille!